tiistai 27. joulukuuta 2011

ilomuistoja






me vietimme joulun. me nautimme joulusta. koimme taas, miten tärkeää on nähdä läheisiä. olla sellainen kuin on. antaa ajan kulua. vaikka minä ja pikkumies yskimme lähes koko joulun. paljon unta ja voimattomuutta. vaikken tänäjouluna laulanut, koin iloa. ja olemme kotona taas. harjoittelimme sähköttömyyttä. nyt onneksi koneet taas pelittää.

raikastin vähän blogin ilmettä. ei uskoisi, että pian vuoden on jatkunut bloggaamiseni. jotenkin haluaisin nyt saada sellaisen uuden alun. väsyttävän syksyn jälkeen. sellaisen, että blogini toisi minulle yhtä paljon iloa kuin alkumetreillä. en vielä tiedä, miten se tapahtuu. omia minuutteja ehkä pitäisi saada arkeen lisää. silloin vielä molemmat lapset nukkuivat päiväunia.

olin ollut kiltti. tuntuu, että toiset näkevät minut niin paljon kiltimpänä. sellainen tuntuu hyvältä. että kaikkien hölmöjen päähänpinttymieni ja tyhmien tapojen jälkeenkin riittää rakastavia sydämiä.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

onnellista joulua, te kaikki!


minä sanon onnellista joulua. minä kuiskaan, ole uskollinen itsellesi. pyri muita huomioidessasikin toimimaan niin, ettet lisäisi kuormaasi. että sallisit itsellesi ilon ja levon kuitenkin. rakkauden.

sillä mitä muuta joulu on kuin lepoa. anteeksiantamusta. oman rajallisuutensa tuntemista. pienen seimen äärellä. itse niin paljon pienempi ja heikompi. kuin maailman suloisin hymy. pienet varpaat ja sormet. eikä mikään itseannettu lahja niin suuri. juuri siinä on joulu. tallin tuoksussa.

me haluamme rakastaa paketein. me haluamme sanoa läheisillemme, kiitos että olet siinä. vieressäni. lähelläni. sinun ansioistasi elämäni helpompaa. jaettuna. me rakastamme laittaen parhaimpamme. makuina ja tuoksuina. tunnelmina. eikä siinä ole mitään väärää. rakkauden osoittamisessa.

kyllä niitä arkisia päiviä mahtuu. jolloin kompastellaan erilaisiin tapoihimme. omien vaatimustemme ja kiireen keskellä. siksi toivon teille kaikille, lukijat ja ystävät. oikein onnellista aikaa. tavataan, kun suklaaähky on ohitse.

tiistai 13. joulukuuta 2011

joulukorttikuva


me aikuiset emme saa mitään aikaiseksi. ainakaan jos vertaa näihin virtapattereihin. ei mene ku sekunti, niin jo on naama mustana. sohvasta tyynyt lattialla. vessapaperirulla levitettynä käsienpesualtaaseen. tai kuivakakun päällinen kauttaaltaan hampaanjäljissä.

voi taivas, jos tämän kaiken energian voisi kanavoida vaikka sitten siihen maailmanrauhan saavuttamiseen. on sen verran maailmassa lapsia, että ei olis pitkä aika, kun kaikki hipois täydellisyyttä. rosvot olis muuttuneet puistotädeiksi ja murhamiehet lakaisivat katuja, kantaisivat vanhusten ostoskasseja ja soittaisivat nokkahuilua alikulkutunnellissa.

olenhan minä itsekin ollut lapsi. muriaanein kuningaskin monta kertaa. ja heti tästä viiksiniekasta tulikin mieleen se viiksien värjääminen. pitäisiköhän tänävuonna jättää siivet, tonttulakit, piparkakut tai joulukuuset vallan pois, ja repäistä tällaisella joulukorttikuvalla. pitäis olla kohta postissakin jo!

hip hei ja kohti iltaa. millä fiiliksillä siellä?

lauantai 10. joulukuuta 2011

oravanpyörä


elämän pyörä. pitää liikkeessä. pitää mietinnöissä. minussa juoksee ajatukset ja aika. pysähtyminen on vain hetkittäistä. unikin katkonaista. minä ravitsen pikkumiestä pitkin yötä. pidän lähellä ja yritän puhallella ja taputella unensekaiset tunteet pois. takaisin unipoluille.

ja kyllä minä olen huomannut. että se joulu tulee samaa vauhtia. laittoi sitä paljon tai vähän. ja tänävuonna emme laita niin paljoa. olemme ihan oman perheen kesken. rauhoitutaan tästä syksystä. kuunnellaan hiljaisuutta. opetellaan näkemään toisemme kauniissa valossa.

ja minä yritän olla välittämättä siitä, miten ennen on ollut. mitä on aina kuulunut. me menemme sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. lapset eivät vielä odota mitään erityistä. ihana antaa helpon ja leppoisan ajan tulla. sitä me todella kaipaamme.

torstai 1. joulukuuta 2011

läheisyys


jos on kiireinen ja tärkeä. tai tärkeilevä vähintään. vastaa joululta eniten odottavansa rauhoittumista. läheisten läsnäoloa. jokainen yleensä kaipaa sitä mitä arjessa ei ole tarpeeksi.

vaikka en omaa perhettäni lähetä timbuktuun, niin minä en toivo erityisesti kenenkään läsnäoloakaan. sitä mietin aamulla, ku yskivä lapsi vaihtoi yhtä uudestaan asentoa. erilailla päälleni. pää jalkojen päällä, maha mahan päällä. päät yhteen (kolisten). yskä-yskä-yskä. eikä siinä voinut nukkua. yrittää rauhoitta vain. vain viisi kertaa minuutissa asentoaan vaihtavaa pikkumiestä.

ja sitten lounasta laittaessani. jalassani kiinni. heti, kun kattilakaapissa kolahtaa. neiti siinä vielä raahaa tuoliaan ihan viereen. kiinni. ettei laatikoita saa auki. haluaa auttaa. haluaa nähdä. ja tässä koneellakin, sata kertaa syliin kiivennyt, pää ruudun edessä. ku luulin olevan helpompi kirjoittaa nyt. pikkuherran nukkuessa.

että arvaatte kai, miksi en näitä lähimpiäni kaipaa yhtään lähemmäksikään!

tiistai 29. marraskuuta 2011

musta ja muita virsiä


tervetuloa joulu. ensimmäisenä adventtina ajattelin, että voi se joulu tulla mustaankin maisemaan. että enää en sinnittele, odottele pakkasta. odottele sinistä hetkeä. hoosiannasta se alkoi. ja jatkukoon nyt muutamia viikkoja. 

pikkuherrakin täytti vuoden. tuli pidettyä mukavat juhlat. kyllä marraskuu sellaisia juhlia tarvitsikin! sillä paljon jää tekemättä, keijukorvakin aloitti taas päivätorkkumiset. sanoo jo neljätä, että taas on yö. siksi joulukoristeet ovat saaneet vallata kotia. tuoda valoa mieleen.

askartelimme tänään neidin kanssa heidän valokuvistaan pienet koristeet. he kun elävät joulua vielä erilaisena. kasaavat mieleensä tunnelmia. heille soisi kunnon joulun. siksi laitoin kuvat roikkumaan valkoisesta verannasta hankitusta koristeesta. joulupussit saivat väistyä. pari kaunista palloa. ja kuvat. nyt pianon päällä niitä saa katsella. samalla kun sadatta kertaa tälle syksylle soi himlen i min famn. se on joulujen laulu.

p.s metsä alkaa ulko-ovelta, ja adventtimänty on yhä tulematta sisään. josko jo huomenna ehtisi valoisaan aikaan ulos!

torstai 24. marraskuuta 2011

kynttilänä


minun siskoni. matkalla pohjoisemmasta tallinnaan. poikkesi yön luonani. on niitä muitaki. rakkaita. mutta minun siskoni. hän virkkasi minulle isoäidinneliön. niitä en itse osaa. vaikka montaa muuta olen ehtinyt kokeillakin. ja minun siskoni. hän jätti sen tänne lojumaan. muistoksi. kauniiksi muistoksi.


enkä halunnut sitä nukkeleikkien patalapuksi. halusin sen osaksi meidän tulevaa joulua. niinpä laitoin sen kynttilän ympärille. isot kynttilät palavat niin hitaasti, että se kyllä ehtii siinä viikkotolkulla olla. osana tämän pimeän ajan valoa. kaunistusta. 

minä pidän läheisteni jättämistä jäljistä arjessani. mummoni virkkaama päiväpeite. lapsillani isoisovanhempien nimiä. kuvia lapsuudesta. mieheni lapsuudesta. minun juureni eivät ole tässä maaperässä. minä tuon osan juuristani tänne. ja me. me kasvamme niistäkin.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

pieniä keltaisia hetkiä


valittaminen on pannassa. muutenkin elämä on sellainen maailmanpyörä. maisemat vilahtelevat. ja minua huimaa. en täysin pysy kärryillä siitä, mikä on totta. ja mikä on mielikuva. sillä sellainen on vauhti. vaikka niin monta hetkeä paikallaankin. lähestyvät tapahtumat. minun pitäisi ehtiä niin kovin paljon enemmän. ja silti nyt jos koskaan tarvitsin myös rauhoittumista. istahtamista alas.


me olemme nähneet paljon ihmisiä. se on meille tärkeää. minulle eritoten. sillä ihmisten seura saa minut elämään enemmän. minä niin nautin. etenkin menneenä viikonloppuna, kun talomme oli minun ja ystävieni käytössä. pikkuherra kävi vielä vierihoidossa yöaikaan, mutta muuten sain olla lapseton. hetken.

elossa olemme. kovastikin. ja niinkuin sanoin. pieniä, keltaisia hetkiä mahtuu jokaiseen päivään. talitintit, punatulkut, tikat ja närhet. niitä on mukava seurata. ruokailevat usein samaan aikaan kuin me. ja pakkasaamuina timantit välkehtivät kirsikkapuussa. ja laulut. ja naurut. 

ja sadut. sitä susisatua ei saa sanoa illalla, kun se on niin pelottava. mutta kultakutreja. ja uutena tuli ruma ankanpoikanenkin. "siitä rumasta tuli isona ihan nätti." kai meistä kaikista tulee joskus aina jotain. nättiä. kun löydämme paikan, johon kuulumme. ja jossa onnistumme.

tiistai 15. marraskuuta 2011

sisaruutta



useimmiten rakkautta. huolenpitoa. aamusta neiti kantaa pikkuveljelleenkin nuken sänkyyn. nostaa aamupalapöydässä jatkuvasti lattialle putoilevia leivänkannikoita ja puolikkaita banaaneja. touhuaa, kuskaa leluja ympäri kotia. että pikkuveljellä olisi aina hyvä.

ja pieni. se rakastaa isosiskoaan niin paljon. ihailee tämän temppuja. eikä kellekään kikata niinkuin hänelle. isosiskon ihmeellisille ilmeille. hassuille äänille. aamusta lähekkäin toisiaan. halailevat pitkän yön jälkeen. ja kun hetken erossa, ikävä.

ja silti välillä halataan liian kovasti. äitin mielestä suorastaan kuristetaan. revitään hiuksista. lyödään lelulla ja purraan. tönäistään haparoiva seisoja selälleen maahan. ja siinä samassa kasvetaan kuitenkin ihmisiksi. opetellaan tapoja ja rajoja.

kyllä minä itsekin muistan. tullut lapsena sekä tukkapöllyä että kiiltokuvia. tuliasikarkkeja ja nyrkkiä. lähimmät ja vihatuimmatkin niin monesti. omat sisarukset. ja vieläki tietää, että ne näkee mun elämän kokonaisempana kuin kukaan muu. tavallaan ymmärtävät tarkemmin. eikä silti kukaan sano niin osuvaa ivaa. se on jännä, miten niin voimakas side tunnemaailmassa solmittu. 

kyllä elämä on niin kovin paljon rikkaampaa kuitenkin näin. sen koen.

maanantai 14. marraskuuta 2011

suklaalättyjä ja ähkymuistoja muistaki mahoista


vuosi sitten elimme pitkiä päiviä. pikkuherra antoi odotuttaa itseään, vaikka kaikki lyhyen- ja pitkänoppimäärän laskut oli totisesti ehditty laskea. siksi minä kannattaisin sitä italialaisten tapaa. laskettu kuukausi. meillä se kyllä menis silti aina seuraavan kuukauden puolelle.

ja olipas ilo, että uusi lukija on ilmouttautunut mukaan. vaikka jutun laatu ja määrä eivät ole mitenkään verrannollisia. mutta marraskuuhan on marraskuu. mitäpä tuota selittelemään. jos ei illalla lasten nukahdettua muista yhtään hetkeä pimeästä päivästä. 

vaikka sen minä sanon. että kokeilkaapas tehdä lettutaikina vaihteeksi kaakaohon. (minä ensin sulatin tumman suklaan, josta tein kaakaon ja josta lettutaikinan). ja sen kaveriksi kastike kondensoidusta maidosta ja oikein tummasta suklaasta. lämmin lätty ja kastike. kylmän, keltaisuuttaan kukoistavan vaniljajäätelön kera. minä nautin. siksi siitä herkusta ei oo kuvaakaan. :D

ja siksikin hassuinta, että vuodentakainen keijukorva on suklaassa hänkin. marraskuu siis olkoon suklaakuu.

perjantai 11. marraskuuta 2011

mukava päivämäärä



oli pakko tehdä läheltä löytyvistä tavaroista päivämäärä. sillä rakastan numeroita ja innostun tällaisista. vaikka jotenkin mistään muusta en ole jaksanut innostuakaan. olen ollut monta päivää heikolla hapella. juuri, kun sattui miehen yliyön reissukin. mutta me pärjäsimme.

ja tuntuu lahjalta, ku unen läpi tajuaa toisen palaavan. ottavan lapset siitä vierestäni leikkimästä. laittaa arjen taas pyörimään paremmin. antaa minulle aikaa toipua ja olla. ainakin jos uni on paras lääke, niin minun pitäisi olla kohta terve taas. toivotaan vain, ettei kukaan muu meistä. vaikka pienet jo räkäisiä. että menisi helpommalla ohi.

maanantai 7. marraskuuta 2011

ankkaleikki ja muut saunahuvit


vietimme viikonlopun reissussa. oli ihana olla ystävien ympäröimänä. nauttia lasten leikeistä. keskusteluista aikuisten kanssa. ulkoilusta. hautausmaakävelystä.  elämänjakamisesta kaikkinensa.

mutta pitkien matkojen rasittamana on lepopäivä kotonakin. tehty helppoja ruokia. saunottu. ajateltu, että arki ehtii asettua meihin taas. mies tietty töihin heti aamupimeäänkylmäänkolkkoon. mutta meillä nyt eri tehtävät kuitenkin. elämä jakaa roolejaan joskus tasaisesti. toisinaan on toisen aika loistaa. 

oikeastaan se onkin lohdullista. sillä olen aina sanonut. että avioliitossa mies ja nainen sanotaan tulevan yhdeksi. ja niin olen sen ajatellut. että jos toinen ottaa surun kokonaan, ei ole toisen tilaa surra. jos toinen on väsynyt, on toisen jaksettava kahden edestä. ilo onneksi pyritään jakamaan tasaisemmin. muut tunteet vaihtavat tilanteiden mukana omistajaansa. joskus mielivaltaisestikin.

perjantai 4. marraskuuta 2011

aamuauringot


aamuisin on lapsen mielikin avoimempi. tänään jotenkin erityisen suloinen. eilen haettu nukkelisäys sai jo ennen aamiaista hoitoa. rattaat meinaavat ratketa liitoksistaa, sillä viisi nukkea pitäisi kuljettaa kerralla.

pakko kyllä kertoa eilinen tarina. löysin nettikirppikseltä nukkeja, nuken kerrossängyn, potan ja kassillisen vaatteita edullisesti. varasin ja lähdimme hakemaan. en kertonut keijukorvalle, minne menemme. sanoin vain, että perillä häntä odottaa yllätys. ja sitten, kun hän näki ne. ihanasti vaikeni. kysyin, haluatko nuo kaikki itsellesi. arkaa pään nyökytystä ylös alas. jäi mukava muisto.


tässä pikkuherra. joka juuri tuli kaapista ulos. olisin halunnut kuvata alahyllyllä istuskelevan pikkumiehen. mutta en sitten ehtinyt. sitä on välillä vanhan vaikea pysyä nuorten perässä. nyt menen lisäämään keittoon sulatejuuston ja alamme syömään lounasta. mukava rennon viikon jälkeen aloittaa viikonloppu. pyhät tulevat lepoon ja tarpeeseen. yhteinen oleskelu.

torstai 3. marraskuuta 2011

kasa lautoja


olimme kerran kesällä retkellä. kartassa näkyi kartanoa ja taloa. niitä etsimme. muistan hirveän määrän sääskiä ja ampiaisi myös. lastenvaunut eivät meinanneet jaksaa kyntää peltoja ja metsäteitä, jotka teiksi oli merkitty. kartta oli vanha. se oli ihan liian vanha antamaan kuvaa siitä, mitä kohtaisimme.

ja mitä sitten oli erään talon paikalla. perustuksien päällä kasa harmaantuneita lautoja. ja minä mietin, miten ihmiselämäkin monesti. odotamme kohtaavamme jonkun vuosien päästä. odotamme samaa loistoa ja sädehdintää. naurua ja laulua ehkä. ja sitten tapaamme harmautta. apeutta. romahtaneisuutta.

että miten pitäisimme karttamme päivitettynä. jokaiseen läheiseen. tietäisimme, missä oikeasti mennään. millaisten tunteiden ja ajatusten keskeltä jokainen meistä herää. millaisin ajatusmyllyin nukahtaa. sillä minä sanon. tämän talon raunioilla minulle tuli suru. kukaan ei ollut pitänyt huolta. kukaan ei ollut välittänyt. tarpeeksi.

maanantai 31. lokakuuta 2011

aamu


yleensä silmäni vielä puoliummessa. minun päälläni kiipeillään. raottelen vuorotellen aina toista silmää. nappaan kiinni pikkuherran jalasta, ettei se tömähdä sängynlaidalta lattialle. sihittelen neitiä. älä vielä höpötä. ollaan vaan. hidas aamu. äiti on nukkunut taas huonosti. herännyt kymmeniä kertoja.


ja nyt jo taas aina. terassilla ja pihalla lyhtyjä. kynttilöissä tuli. lempeys. toivo. että miksei sitä tästäkin päivästä ku edellisisäkin. vähitellen. omaan tahtiin. joskus yövaatteet pidempään ku toiste. aamupala puolihuolimatonta. kunhan jotain saisimme kaikki alas. ei tämä elämä oo suoritus. me eletään nyt näiden voimien kantamana. ja toisaalta, jos lötkötyttää. niin ainakin kikatuttaa. sillä niin paljon kutittelemmekin. että elämä iloa kuitenkin.

lauantai 29. lokakuuta 2011

alaston piha peittelee itseään kynttilöin

jotakin kertoo kai menneistä päivistä. ettei tietoakaan kamerasta. muistikortti sentään löytyi. melkein ärsyttäisi enemmän toistepäin. piha matkalla talveen. haravat käyneet ilman minua tänäsyksynä(kin). eikä omenoita näkynyt enää. ku olisin vihdoin nauttinut yhden puusta.

syöty on niin, ettei meinaa mahtua itseensä. herkuttelu niin ihanaa. laittaa kunnon ruokaa. nyt olemme syöneet paljon kalaa. täytetyissä rieskoissa. uunilohena. kalapastana. jotenkin syksyn myötä taas maut korostuvat. lämmin ruoka tekee hyvää hytisevän ulkoilman jälkeen.

ja piha. siellä jo lyhtyjä ympäriinsä. monen vuorokauden kynttilät. vaikka tavallaan menee päivätunnit hukkaan. mutta ihana heti hämärtyessä näkee sen loiston. vaikkei juuri ehtisikään sytyttelijäksi.

olen ommellut mekkoa. minä en ole ompelija. ja näprääjää minusta ei kyllä tule. sen verran hermot ovat vaatineet viimepäivinä. mutta nyt ilta jo. sauna lämmin. pian lapset unissa jo. ja huomenna liian aikainen aamu. taas. ja jos kelloa katsoo, se tuntuu vielä tuskaisemmalta. tuntia aikaisempana.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

keltainen on päivän väri


keltainen lanka muuttui käsissäni tänään tuttiremmikomiteaksi. nuhjuuntunut musta vaihtui keltaiseen pikkuherrallakin. mutta mitä ihmettä minä teen seuraavilla viidellä?! lahjoittaisinko, myisinkö vai pitäisikö laittaa yksi arvontaankin?

tavallaan se on hauskaa joskus tehdä jotain asiaa useampi. sillä näin välttää ajatteluprosessista ja voi keskittyä miettimään jotain ihan muuta. niinkuin sitä, että missä ja milloin ja kuka on se, joka virkkaa.

maanantai 24. lokakuuta 2011

keltainen kello laittaa minut pohtimaan


aika. se on sitten jännä asia. toisinaan se ei riitä. toisinaan se kuluu liian hitaasti. tekee odottamisesta yksitoikkoista ja tylsää. saa aikaan tunteen, että on ajan vanki. että se elämä jossain tuolla. aikojen päästä vasta. enkä voi sitä pysäyttää tähän. onnenkaan. että nautitaanpas tästä hetki ja annetaan tulevaisuuden haasteiden odottaa.



ja kaikilla meillä oma ajankäsityksemme. siitä puhuimme nuorten kanssa. kun työskentelimme. kaikilla tahoilla oma aikataulunsa. jonka mukaan pitäisi elää. teimme siitä taideteoksenkin. vanha hetekan pohja täynnä kelloja. osa toimi. kaikki muut eri ajoissa. alla kerrottiin, kenen kello. työn nimi oli "paljonko kello?". enkä aina tiennyt, mikä näytti oikeaa aikaa kuitenkaan.

neiti halusi kellon. keltaisen kellon. aamusta asti matkannut eskariin. ja vielä neljä vuotta pitäisi jaksaa tätä leikkiä leikkiä. kiire jo kouluun. tai vähintään viisivuotiaaksi. minne minä kiirehdin? mitä minä haluaisin saavuttaa nopeammin. enemmän aikaa taas itselleni ehkä. mutta miten hiljaisia olisivat huoneemme sitten. miten vähäsiä aamupusut. aamuhalit. aika menee eteenpäin. kaikella on aikansa. joka asialla auringon alla.

perjantai 21. lokakuuta 2011

juhlahumua


kauan odotettu päivä koitti viimein. neidin nimipäivä. vaikkei meillä sen kummempaa ohjelmaa ollutkaan. lounasvieraat peruuntuivat. vaikka neiti oli valinnut niin ihanan ruokalistan. perunamuusia. porkkanoita. lihaa. jotenkin suloinen valinta. koska emme yleensä koskaan tee muusia. lapset rakastavat porkkanoita keitettynä. jättävät mielellään perunaakin pois, että mahtuisi enemmän porkkanaa.


oi sitä onnen määrää. aamusta heti kirjalahja. monta hauskaa runoa. aamupalapöydässä odotti viesti isältään. iso karkkipussi siinä seurana. posti olikin eilen tuonut onnitteluja. itse valittu ruoka. ja kotia tullessaan isä oli hakenut pienen kimpun. ja vielä illalla mummolaan jäätelökakkukaupan kautta. itse valittuna. 

vaikkei epäonneltakaan voi välttyä. otsa punainen ja kohta ehkä musta. sen verran komea oli kolaus. ja kun ihmettelin sitä itkun ja valituksen määrää. kysellen, mitä on tapahtnut. neiti vastaa itkun keskeltä "sukelsin". tyyppi harjoittelee uimahyppäämistä sängyssämme. ja otsa siinä sängynlaitaan kolahti. raukka. nyt jo unessa. silityksen ja tytöntylleröisen saattamana.

torstai 20. lokakuuta 2011

virkaten


oi, miten ihanaa on joinakin päivinä antautua koukutukseen. mennä vain sinne, minne koukku ikinä johdattaa. tyttärelle tein pyöränsäväriset sisätossut. kun puupyörä on taas talvisäilössä sisällä. sillä saa ajella ainakin pikkuveljen päiväunien aikaan. ainoa ongelma on se, ettei vielä olla keksitty lopullista versiota pohjaan. liukuesteet pitäisi saada kohdalleen! jossakin olen nähnyt sitä "jarrunestettäkin" myytävän. nyt mietitään vielä.


ja nopea virkkaus on niin kovin mukavaa. tässä sujautin talvikuosisemman kynnysmaton kesäisen tilalle. vielä on kulmat kurtussa, sillä tein hieman pienemmän tuon päällisen. eiköhän se elä sen verran.. tosiaan valmiina sen neulasin kiinnin ikean edulliseen kynnysmattoon. tässä on mielestäni oikean kynnysmaton tunnelmaa. että tervetuloa, astu sisään. tässä talossa totisesti virkkaillaan.


tänään on jo torstai. toivon päivä. huomenna alkaa odotettu viikonloppu! mukavaa loppuviikkoa, te kaikki. nauttikaa tästä säiden nopeasta vaihtumisesta. todellista luonnon draamaa!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

hau-hau!


WUH-WUH!! miten teidän mielestä koirat sanovat?! hau hau, vai wuh wuh? vai jotain muuta. minä haluaisin tietää, mitä Ninja-koira sanoo, kun saa pampusta! sen verran järeä on koira. ja sen verran järeä tuli tästä purupampustakin. pelottaisi, jos en tietäisi omistajaansa sekä koiraa yllättävän leppoisiksi kavereiksi.

virkkasin sitten nauhasta onton lelun. kengännauhoista, tietty. niinkuin meilläpäin on tapana. toivon, että se kestää leikeissä. nopeastihan tuollainen valmistuu, vaikka tekisin pahvilaatikollisen joskus. kun tätä tekemistä on muutenkin niin vähän.

p.s joulublogi varovasti tänään avautui. sivupalkissa linkki. katsotaan, miten saisin siitä yhteisen paikan keskustella joulusta...

tiistai 18. lokakuuta 2011

tööt



jos on valmiiksi todella väsynyt. ja ensimmäiset askeleet tuntuvat vaikeilta muutenkin. on parempi istua kotona ja virkata. muuten voi väsyä kokonaan. niinkuin minä tänään. vaikka aamulla olinkin virkannut itselleni uudet tossut.

maanantai 17. lokakuuta 2011

muottiin muotiin


mukavinta just nyt. virkkaus. miten voikaan olla parantavaa nähdä lankojen muotoutuvan koukun avulla joksikin, jota tarvii. ja joksikin, joka tuo iloa. minulta kysyttiin, miten jaksan innostua virkkaamisesta aina vain. jo monta vuotta. ja tässä se syy. aina löytyy vielä jotain, jota en ole kokeillut. ja nyt syysjaloille saan lämmittävät sisäkengät. kunhan varsi pitenee ja toinenkin ilmestyisi. 


meidän neiti sai lahjaksi barbin. oli pakko valehdella, että päällä ollut mekko on yöpaita. hyvä kun pyllyn peitti. eikä nykyään niihin pikkareita laitella. ennen oli sentään pientä siveellisyyttä. niinpäs äkkiä tein yhdet päivävaatteet jo. me emme mene muottiin emmekä muotiin. me olemme tällaisia tavallisia vain. missä sattuu vaatteissa. mutta silti mukavinta on se. että itse voi luoda sellaista, mistä pitää kuitenkin.

tänään olin onnellinen monta kertaa. ja kaikkea muutakin. pitkästä aikaa sain hien pintaan metsähommissa. ei niitä vain kauaa jaksa kerralla. ehkä joskus koko pihapiiri sellainen, missä viihtyy.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

pe-su


minä laitan kynttilät palamaan. minä etsin turvallista oloa. minä käperryn ajatuksiini. minä nautin syksyisestä luonnosta ja pimeästäkin jo. minä mietin asioita ja minä tapaan ihmisiä. minä mietin sitä, miten itse jaksaisin. ja silti kokoajan tässä ympärillä ihmiset. läheiset. rakkaat. ja minä olen heissä ja he minussa.


sillä tällaisia viikonloppuja me tarvitsemme. oleskelua. olemista. pitkiä unia. ja nenänpäätä kirpsauttavia ilmoja pihalla. se tuntuu hyvältä. tehdä asioita, jotka tuntuvat mukavilta ja tärkeiltä. me nautimme kotona myös. ei täällä tarvitse olla enempää kuin on. minun eikä muiden. ei niidenkään, jotka viipyvät hetken tai pidempäänkään. 


ja minä haluan nauttia monta kuppia maitokahvia. ja monesti juon taas teetä. ja siitä tietää syksyn alkaneen. että teekannu melkein kokoajan lämmössä. ja vielä kupillinen menee. ja lämmittelen syksyisiä sormiani lämpimän kupin ympärillä. valitsen kuppini fiiliksen mukaan. sellainen minä olen. haluan antaa itselleni vapaata. haluan antaa itselleni erilaisia minuushetkiä. ja se on mukavaa se.

perjantai 14. lokakuuta 2011

syksypoika


pikkuystävämme saa ensimmäisen syksynsä kunniaksi sienihelistimen. voin kertoa, miten sen saa tehtyä. jos joku teistä haluaa sellaisia väsätä.

tarvikkeet:
villalankoja
kulkunen (minä käytän isoja koristekulkusia, niissä on isompi ääni vanun keskeltä)
muovia (esim karkkirasian kansi)
virkkuukoukku
nauhaa
  1. aluksi etsitään mukavan värisiä lankoja ja virkkuukoukku numero 7. tehdessä kolmella langalla kerralla
  2. aluksi luodaan 5 ketjusilmukkaa, jotka liitetään yhteen piilosilmukalla
  3. sen jälkeen tehdään hattu, vähitellen lisäillen silmukoita. väriä voidaan vaihtaa, joko kaikkia kolmea lankaa kerralla. tai kuten minä tein, yhtä kerrallaan.
  4. kun hattu on tehty, leikataan hatun pohjan kokoinen pala muovista (esim. irtokarkkilaatikon kannesta). 
  5. sitten kavennetaan hatun alalaitaa jokatoinen silmukka sisään. tai vaihtoehtoisesti joka kolmas. riippuen langan paksuudesta
  6. laitetaan hattuun vanut, kulkunen sinne sisälle (jos halutaan helistin, eikä "pelkkää" pehmolelua) ja sitten vielä muovikiekko
  7. virkataan jalka. virkkasin sen tavallisilla kiinteillä silmukoilla. hattuun otin vain takimmaisen langan silmukoista.
  8. kun varsi on sopivan mittainen, täyttö ja kavennus
  9. sitten pujotetaan koristenauha hatun juureen ja kiristetään. näin vanu varresta ei pääse valumaan vähitellen hatun alapuolelle..
  10. koekäyttö!

torstai 13. lokakuuta 2011

pahislentokone


pihalla paleltaa. t-paita ja varvassandaalit eivät meinaa riittää enään kärryynnukuttamis- ja postilaatikkoreissulle. maisema on muuttunut kovin paljon avarammaksi taas. minä näen kauemmas. ja silti tavallaan kaikki tekemätön paljastuu paremmin. ja koko elämä-  se tuntuu sopivan keskeneräiseltä juuri nyt.


ja tänään tapasin postinkantajamme. tai postinjakelijan, sillä ei hän kanna. haja-ajatusalue on niin kaukana, ettei kukaan sinne jaksa pyöräillä. ja postitäti sanoi, että tässä on teillekin vähän postia. eikä arvannut, miten väärässä oli. sillä tyttäreni sai kirjeen. se oli kummipojaltamme.

kummipoikamme oli myös tehnyt minulle tämän upean taideteoksen. pahislentokoneen. ja sen sisällä osuva teksti. kun tädit ei käske. pitääpä muistaa ensikerralla kohdatessamme. sillä sen verran vilkkaita tämä kaksikko on yhdessä. tyttäreni ja hän. niin kovin rakkaita molemmat.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

matka maailman ääriin


nämä kolme lähtivät reissuun. iso ajoi autoa. ja kaksi pienempää olivat takapenkillä yllättävän hyvässä sovussa. ja se oli oikeastaan aika mukavaa. että sopu autossa. ja ne kaikki laulut. prinsessa ruususet linnassaan. ja yleensä pyörät totisesti pyörivät ympäri, niin auton sisä- kuin ulkopuolellakin.

ja mitä kaikkea mukavaa taas. lounaskutsuilla ystävän luona. virkkasin vähän samalla. ihan peruskoukulla. kun nämä isot sain vasta myöhemmin. juttelimme ja lapset nukkuivat vähän vuorollaan. sellaista mukavaa yhdessäoloa. on mainiota, että on ystäviä, joiden sohvalla huomaa yhtäkkiä makaavansa. eikä se haittaa yhtään. melkein kuin koti itsellekin.

ja sitten menimme metrolla. ja lopuksi tulimme ratikalla. se on mukavaa aina. itsestäkin. siinä välissä ehdimme kahvitella marikahvilassa, jossa ei ollut ylipainoisia jalkaraheja eikä muutenkaan niin arkista, miten marimekon miellän. ja tietty ku keskustaan asti kurvaa, niin habitatti piti katsastaa. ja aina niin ihana. kuin ennen kingstonissa, jossa pystyi kävellä sinne. ja monta niistä seurannu tähän kotiin asti jo.

ja eilen nauroin ku löysin arkimokkaa. ei kaikkien tarvi juoda juhlamokkaa kuitenkaan. kai ne kohta keksii jo kotoilukahvinki. ku yhtäkkiä se on kaikkein haluttavinta, että sais pukeutua nuhjuisiin vaatteisiin ja käpertyä kotisohvan uumeniin. mutta vain, jos et ole köyhä etkä kipeä. työttömät, jotka tekevät tätä jatkuvasti, eivät luultavasti kotoile oikein. ja sitäpaitsi. minä vaihtaisin pääkaupungin jonnekin suomen yläkertaan. vaihteeksi.

maanantai 10. lokakuuta 2011

ajatukset tulevassa


ajatukset jo reilun parin kuukauden päässä. niinku punaisissa väreissä. vältän sanomasta joulu. vaikka olen elänyt sitä jo viikkoja. sillä tiedän, että osan korvista tulee sana liian arvottomaksi. jos sen liian aikaisin kuulee. siksi olen ajatellutkin, että tekisin ihan erikseen joulublogin. jos rahkeet riittää, niin lähiaikoina jo.


mutta tosiaan tänään taas tein joululahjoja. tavoitteena on kaikki lahjat käsintehtyinä. tai kierrätettyinä. tai muokattuina. saas nähdä! ja piti näyttämän tätä ihanaa tapaa virkata. sanna vatasen jämälanka-kirjassa oli ihana ohje siihen, että tehdään paksua lankaa itse. montaa lankaa käyttäen. tässä neljällä langalla ja kymppikoukulla. ennen oon vain kahta käyttänyt kerralla. ja tuskin maltan odottaa, loppuviikosta saan koukut numero 12, 15 ja 20!


siispä jos haluatte vaihtelevaa, erilaista, pehmeää ja paksua. monenlaiset langat käy. hauskasti eri värit siellä korostuu. minä valitsin tummansinisen kulkemaan kokoajan. näin saan tiettyä pysyvyyttä kuitenkin. kokeilkaapas. ja jaetaan toki vinkkejä! olisi hauska kuulla, mitä tekijöillä on tällähetkellä kesken. tavallaan sitä nauttii tästä sateesta ja kylmyydestä, kun on ikäänkuin lupa kääntyä sohvalle, nauttia teetä. kukaan ei tupsahda tupaan sattumalta, ja jos, niin täällä on kotoista. olohuoneessa koko perhe. kaikki sotkee!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

miten laulan titi-tyy?


oli usvainen päivä. kaiken taistelun jälkeen lerppolintu oli päässyt takaisin myrskyävästä merestä kuivalle maalle. vielä toki vilutti. kylmyys tuntui jokaisen sulan alla ja nokkakin oli vähän tukossa. kuitenkin iloa selviytymisestä. ja yhtä aikaa tieto siitä, että mikäli pian ei löytyisi lämmintä kotia, kuumaa teetä, taistelu myrskyävässä meressä olisi ollut turhaa. miten petollinen meri voikaan olla!


oli lämmin elokuun ilta. lerppolintu tallusteli juhlatamineissaan hyvinnukuttujen päiväunien jälkeen rantahietikolla ihaillen auringonlaskua. miten meri voikaan olla niin kaunis. lumoaa värityksellään. hiljaiset laineet kuin hyväilyjä. tuovat mieleen rakkaimman. tuovat mieleen onnen. ja jos ikäväkin välillä, niin se täyttyy odotuksesta. kaikki niin tässä ja nyt. ei huolia. ei mitään turhaa.

ja sitä minä jäin miettimään. että aina sama lintu. aina sama meri. ja missä tilanteessa sattusin seuraamaan, millaisen kuvan saisin. mitä kertoisin toisille. millaisen kuvan antaisin. ja siltiki näistä kuvista molemmat valetta. kuvankäsittelyajattelun kautta menneitä. enkä oikeaa versiota osannut tarpeeksi selväksi saada. näinkö kerron elämästäni myös.

lauantai 8. lokakuuta 2011

turvallista matkaa, mama


minun tyttäreni. hän ei halua kaikkea mitä muillakin. yleensä hänelle riittää tällainen varustelutaso. vaatteista valitsee niistä, joita on. aina ei ehkä ole näin onnellisesti. isompana varmasti vaateet suurempia. toiveet pieniä, yleensä herkkuja vain. ja kun hän kerran kuuli jollakin olevan puhuvan nuken, joka sanoi "mama-mama" valittavalla äänellään. kotiin tultuamme puhumaton nukke sai vihdoin nimensä. mama-nukke.


ja ihanaisella mamalla on ollut kokoajan sama puku päällä.  keijukorvan yksivuotispäivästä lähtien. ja voitte arvata miten likainen se on. missään ei oikeastaan myydä pienempien nukkien vaatteita. babyborneille vain. ja olinkin innoissani perjantaina markkinoilla, kun oli pienten nukkejen vaatteita. käskin neidin valita vaatteen, ja saimme tällaisen raidallisen yömekon. vaikka yömekko ja yöpaita ovat naurattavia sanoja. ne on univaatteet. jos joskus muuta kuin pikkarit hänellä.



tänään sitten viimeset narut vannasta. tein mamalle pienet kengät. vaikka ollaan sovittu se sisänukeksi vain. reissulla saa raitista ilmaa kuitenkin. ja ehkä ensikesänä vähän huolethivampi jo tyttökin. kun narua vielä jäi, keksittiin väsätä pyöräilykypärä myös. villatakista puuttuu vielä napit. niitten pariin siis. ihanaa tehdä näitä pikkujuttuja välillä.

perjantai 7. lokakuuta 2011

myrsky repii puita

kangasvärisuora näytti syksyltä, joka kaartaa talveen ja jouluun

perjantaihin on päästy. ei sitä vauhdilta säästy. jos luonteensa mukaan elää! sellaista touhua ollut tämäkin viikko. että harmittaa jo sekin, että keskiviikkona sanoin keijukorvalle: "huomenna pidetään kotipäivä", johon tyttö: "vau!". enkä sitten saanut toteutettua kuitenkaan. ehkä huomenna. ehkä joskus.


pihalla taivas revennyt. ikkunat märkinä niin, ettei koskaan ennen tässä talossa. yöllä ihailin verhonraosta puita. kuutaivasta vasten ne heiluivat ja mietin, miten maa jaksaa. miten ilma jaksaa. miten maailma jaksaa kaiken tämän! kiireen ja touhun. täällä happi joka jossain muualla hetki sitten. 

elämässä kaikki vaihtaa paikkaa. ja arvaatko, kynttiläkippona on lipputangon nuppi. tanko kesällä oli laho ja kaadettiin. nuppi lensi. hakkasin sen tasapohjaiseksi vain. ei enää liputuksia. liekkejä vain!



nyt vasta tai jo. perjantai. alkuviikosta kun palasimme kotiin, lupasin että lasten vannallinen narua menee virkkuukoukun kautta tällä viikolla. ja enään tällainen nysäkasa jäljellä. ja nyt alkaa virkkausaika. saattaapas olla, että minä ylitän itseni. hassua. ku piti kirjoittaa tähän ilosta enemmänkin. ja alkoi ujostuttaa.