tiistai 31. toukokuuta 2011

kuormitettu kielo



tänään näin metsässä tapahtuman, joka sai minut miettimään. puusta pudonnut lehti oli tipahtanut kielon kasvupaikalle. ja kun kielo oli kevätinnostuksissaan jättänyt katselematta, hän oli noussut juurikin lehden alta. lehti oli kiertynyt kielon ympärille. eikä kielo voinut avautua, ja näyttää kukkiaan. 


se sai minut mietteliääksi. tavallaan surulliseksikin. miten jonku jo mennyt voi noin lukittaa. pitää tiukasti otteessaan. mutta lohtuna toisaalta. niin kauan voi käpertyä itseensä, että on valmis puottamaan taakkansa pois. ei tarvi olla ikäänkuin olisi vapaa. jos kuitenkin kahlittu. vaan voi keskittyä itseensä vain. ehkä se joskus murtaa kahleensa. minä en ottanut siltä taakkaa pois.

maanantai 30. toukokuuta 2011

vihreämpää


purku-uhan alla oleva leikkimökki kukkivan kirsikkapuun alla. harmittaa, että se on päässyt niin kosteutumaan. sillä se on mielestäni tavattoman kaunis. tänä kesänä kestämme vielä sen puutteet. mutta jos vuoden päästä saisimme uuden. sellaisen, jonka voisi kauniisti sisustaa. ja sisään saisi tuoda hiekkaa kuitenkin. olin niin odottanut tämän remppaamista. mutta ei sitä kannata tehdä turhaa työtä kuitenkaan.


sadepäivä. mieli tekisi kovasti pihalle meillä kaikilla. ei vain jaksa kääriä itseä kuravaatteisiin. pikkuneitiä myös. ja vauvanrattaita suojiin. nukenrattaita ei viitsisi kastella. ja siksi vain parvekeurheilua tänään. aidan takana olisi leikkitantereet. tällaiset kesäpäivät muistan lapsuudesta myös. ku vaatetta piti laittaa ja silti paleli. silloin piirettiin tai pukeuduttiin vanhoihin vaatteisiin ja tehtiin esityksiä. ja jos tulikin ukkonen, ihmettelimme miten mökin vanhat ikkunat tärähteli. maisema aina vähän erilainen niistä.


toivotaan, ettei omenankukat tipahda. että edes niissä harvoissa, joita eivät jänöt pilanneet, kasvaisi muutamia omenoita. minä niin mielelläni syksyllä säilöisin. keittäisin talven varalle. vaikka keväällä taas huomaisin pakastimen olevan liian täysi vieläkin. tänään minä yritän käpertyä sohvannurkkaan virkkaamaan. olisi niin ihana tuntea lankojen muuttuvan käsissäni joksikin. ehkä niistä lähipäivinä lisää. mainiota maanantaita itselleni, ja teille about sadalle, jotka tänäänkin halusitte annoksen haja-ajatuksia.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

kasvukipuja


keväinen luonto on taitava opettaja. se on hiljainen ja vaativa. se antaa lukemattomasti väyliä oppimiseen. mutta silti se ei arvioi. vaikka joskus harmittaa sekin, että tajuaa miten vähän tietää. enkä tarkoita vain tietoa. tarkoitan taitoa. tunnetta. pohdintaa. me ihmiset -minä ainakin- haluaisimme ottaa elämässämme vastaan vain kaunista ja hyvää. pyrimme luomaan elämästämme helpon ja mukavan.


haluamme muistoja, jotka tuntuvat hyvältä. haluamme tunteita, jotka tuntuvat hyvältä. haluamme hyvien toiveidemme toteutuvan. nopeasti tai oikeastaan heti. ja kuitenkin luonto opettaa meitä kiertokulkuun. kylmyys ja lämpö vaihtelevat. elämä ja kuolema samassa maapläntissä. jos kukan poimii, se lakastuu nopeammin. mutta ilostuttaa hetken. sellaisia minä olen pohtinut näinä päivinä. opetellut uusia sanoja. 


elämässäni olen nähnyt kovin monenlaista. ja silti uusia tilanteita ja tunteita elämänkirjo täysi. minulla ei ole sanoja. minulla ei ole vastauksia. eikä kenelläkään ole. niin kovin paljon selittämätöntä kipua ja itkua. niin paljon onneakin toisilla. ettei siihen sanoja. eikä kaikkea voi näyttää silloinkaan. sillä meille opetettu. ole tyyni. kestä kaikki. älä romahda. älä leiju. pyri elämään lähellä keskiviivaa. pysy omalla kaistalla. ja niitä ei opettanut luonto. ne on opettanut luonnottomuus. järki.

lauantai 28. toukokuuta 2011

pieniä kauniita


joskus sitä hämmästyy, miten kauniiden asioiden keskellä saa elää. en tarkoita nyt tunnettuja muotoiluklassikkoja enkä katsottavaksi tarkoitettuja asioita. vaan niitä pieniä, joita arki on täynnä. sellaisia, mitä ei yleensä huomaa ollenkaan. nostin sakset naulaan seinälle. ja yhtäkkiä ne on kauniit. ja naurattaa sekin muisto, ku ihmeteltiin taidenäyttelyssä kerran sellaista ilmastointikonetta. sopi hyvin näyttelyyn, vaikkei suunnittelijan nimi ollutkaan lähettyvillä.


ja nämä loviisasta ostamani langat. mielessä jo vauvanpeittona. tai neidille kesäksi sellainen viisikertaakaulanympäri-huivi. mihin voi kääriytyä, kun ilta on mennyt liian pitkälle ja nuotion hehku ei lämmitä. tai sitten oikein löysällä kudotut verhot. jotain ihanaa. vaikka toisaalta nämä värit eivät kosketa niin voimakkaasti tänään. keltainen ehkä koskettaisi. oranssi.


nukkuminen on ihanaa. kehtolaulut ovat suloisia. näiden vanhojen kirjojen piirtoja voisi katsella pitkään. miettiä kauan sitten kirjoitettuja sanoja. luonto on rauhoittanut aikuista. sitten se on laulettu lapseen. että vanhemmat ja lapset rauhassa siinä ennen unta. harmoniaa minäkin kaipaan elämään. olen kaivannut pitkään. ja luulen sen olevan portilla jo.

perjantai 27. toukokuuta 2011

pikaherkkuja


menin eilen pikkuneidin kanssa kahdestaan kauppaan. oikein tyttöjen reissu. piti ostaa kananmunia. banaania. neljänviljanhiutaleita. vain kolme asiaa. ei pitkää listaa. ei viikonloppuostoksia. sellainen reissu, ettei mietitä muuta kuin aivoihin on laitettu muistumaan. kolme asiaa.


ja kun pääsimme kassalle. koriin ei meinannut kaikki mahtua. yleensä en osta mitään valmispaketteja. mutta näitä oli tarjolla. ja kun litukka on kauppa, jossa on päätetty valmiiksi mitä milloinkin haluaa. ja halusinhan minä. ihanaa. ja voin kuvitella, että joskus teksin tätä oikein kunnolla. valkosuklaata sulatettuna sekaan. sellaista sai kerran yhdestä ravintolasta. ja sitten poistui listalta. jos minä joskus perustan ravintolan, haluan ettei lista jatkuvasti muutu.

ja tuli mieleen se maitopurkkirunoilu. muistatteko.. "sille kelpasi vain aito, creme brulee sekä maito"

torstai 26. toukokuuta 2011

kiiltokuvia


minun tyttäreni. hän ei näytä sormillaan montako vuotta hän on. hän sanoo sen ääneen. muutenkin hän on kova höpöttämään. aina uusia juttuja. useimmiten herkullisia. joskus saavat minutkin nauramaan. isänsä jatkuvasti. ja minä rakastan kuulla miten hänen isänsä nauraa. ensimmäisiä kertoja kodissa se oli esikoista kylvettäessä.


minun tyttäreni. hän nostaa paitansa helmaa. tissittää nukkea. mutta siinä on jotain vähän noloa. siitä ei saa tehdä numeroa ainakaan. onneksi nukke on nopea syömään. ja pärjää tarvittaessa pitkänkin ajan. sillä tyttäreni antama maito on niin täynnä rakkautta.


ja joskus kun katselen tytärtäni minua itkettää. sama lapsi, joka niin usein saa isänsä nauramaan. laittaa minut itkemään. sellaista haikeutta minä tunnen, jota aina keväisin kun koulu loppui. sellaista, että olenko voinut saada tuollaisen ihanan lahjan. ja miten minä osaisin sitä parhaiten pitää lähelläni. kasvattaa elämää varten.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

tulee vaisuus. väkisinkin.




siivoilin laatikoita. samalla mietin tulevaisuuttani ja tehtäviäni tässä maailmassa. on se jännä, että kun vihdoin "vauva" sai muutakin kuin minua ruuaksensa. alkoi tulevaisuus puskea alitajuntaan. onhan se siellä kummitellut aikaisemminkin. mutta nyt takaraivossa kysymyksiä, milloin, mitä ja miten. toisaalta mieletön palo tehdä jotain niin kovin omaa. aloittaa pian. saada aikaan. onnistua ja päästä kiinni palautteeseen.


silti tietäen. tämä minun elämäni. tulevaisuutta en ole ennenkään osannut ennustaa. tiet kuljettaneet minua moniin maisemiin. ja niinkuin kerran kirjoitin:
elämä 
tuntuu hassulta
ajatella
että päivä päivältä
sinä luot minua
ja minä sinua

että kuitenkin tässä tätä samaa janaa. vuoristorataa välillä. että ei ehdi havannoida. jälkikäteen kyselee itseltään, mitä näin, kuulin, tunsin. välillä sellaista pohjalaista suoraa. monta kilometriä samassa tasossa. maisema ei tunnu muuttuvan. näkee liian kauas. tätä omaa elämää- eikä pidemmällä aikavälillä katsottuna mitään valittamista. hetkistä nyt minä urputan jatkuvasti.


ja sitäkin miettii. että kuka katsoo lapsiani. en minä aina tässä kuitenkaan. niillä omat lahjansa. mutta kysyvätkö ketsuppia laittaessa, että sydänkö vai oma kirjain? että leikkivätkö sanoilla, kysyykö haluatko käydä kissalla vai koiralla. käskeekö laittaa kukat jalkaan. ku oppisi ottamaan elämän avosylin vastaan. soisi saman muillekin.

tiistai 24. toukokuuta 2011

keltaista


päivän väri on ollut keltainen. ihan hämmästyin tajutessani sen. sillä kaikki ei koskaan mene ihan odotusten mukaan. kaikki toiveet eivät toteutuneet. ja silti tuli hyvä päivä. aamusta saimme lounasvieraita. ihana saada ystävä ensimmäistä kertaa omaan keltaiseen kotiini. keltaisia kukkia. ja pihaltalöytämistämme jo ensimmäinen seppelekin jo.



virkkausta. pitkästä aikaa jotain valmista. aikaisemmin aloittamani räsymatto kynnykselle. nyt se meidän terassilta on kutsumassa kesävieraita. niin monet kesävieraat eivät tiedä, mistä talvella pääsee kulkeman. melkein unohdamme itsekin. terassilta vain pihalle ja taas joskus sisälle. nyt siinä raitamatto sanomassa, nauti kesästä. kerää värejä itseesi. ammenna. nauti. uudet kukkanikin siihen piti saada. kuvaan.


vaikka oikeasti saavatkin olla tässä. ainakin aluksi. kun etsivät paikkaa missä tarkenisivat jo. aamuauringonko puolelle. parvekkeellekko ehkä. kohta parvekkeelta taidamme saada portaat alas. kylppäriremppaan enään muutama viikko. hassua, miten toiset tulevat meille ja purkavat ja rakentavat. sitten poistuvat. kun tottunut siinä itse olemaan. ja sitten nähdä yhtäkkiä. että sitä mitä haluamme. ei sitä, mitä nyt sattuu olemaan.


meidän verne ei pidä puurosta. alkaa kakia vain. ja irvistellä. mutta muutama lusikallinen banaania takasi kunnon unia koko päivän. siksipäs ostimme niitä ison pinon lisää. huomenna puolivuotta ja nyt kiinteät vihdoin aloitettu. onpas ihanaa, vaikka näitä aina etukäteen kammoksunkin. maissinaksujakin annoin. lellin ihan pilalle. mutta olihan se suloista. pikkupullukassa kädessä naksu. ja itse jo söi. kohta jo armejassa varmaan. niin nopeasti menevät päivät.

maanantai 23. toukokuuta 2011

eläimellinen aamu part two


maanantait ovat erikoispäiviä. erityisen rasittavia päiviä jos jää vain kotiin. erityisen mukavia päivä jos tajuaa lähteä liikkeelle. tummia pilviä leijaili taivaalla. mutta ajattelin taivaan armahtavan meitä. ettei antaisi sadetta ollenkaan. väärässä olin. lähdimme kotieläinpihaan. tässä unkarilainen villapossu.


tässä suomalainen perusneiti. osoittaa sormella toista, sanoo "aasi".  minä en tässä tapauksessa toru. joskus ehkä samasta syystä. oikeat aasit ovat kauniita kuitenkin. eikä niitä loukkaa tuollainen teksti. haluavat vain lisää heinää. lisää heinää. lisää heinää. lisää heinää.


uskomattoman kaunis. ylväs ja rento. tällaisia tyyppejä sais olla enemmänki. ihmisissäkin. ottaisivat mielellään vastaan sen, mitä annetaan. katselisivat uteliaasti uusia tyyppejä. kaataisivat vesiämpärin ilman sen suurempaa numeroa.



ja jos villapossut olivatkin unkarista. yhtä suloisia ainakin nämä suomenlapin porot. vaikka arempia. eivät millään tahtoneet tulla lähelle. niinkuin possut ja lampaat vaikka. tuli mieleen ala-asteen luokkaretki kuusamoon. siellä näitä riitti.


vesisateen katkaistuttua ulkoilufiilistelyn ajelimme kotiin. paljon alle rajoitusten. autonkattoon osuvat suuret pisarat antoivat kesäisen fiiliksen. vaikka sade ei olekaan enään niin mukavaa kuin ennen lapsia. ulkona kun on nyt erimukava käydä päivittäin. mutta nyt ilta. taas paistaa aurinko. sinne siis.


tätä possua katsellessa tajusin miksi sikoja niin monesti miehiin verrataan. se osasi totisesti nauttia elämästä ja auringosta, vaikka lauma lapsia ympärillä. tällaiseen rentoiluun kun oppisi itsekin.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

kun vielä vähän kasvaisimme


voi noita ihania rakkaita. ilo niin pienessä. liian suurissa kumppareissa. että onko se edes pieni ilo. jos liian suuri. yhdessä odottavat jo kesää, joka on vuodenpäästä. tai kahden. sellaisia nuo ihanat ovat. vaikka oikeesti vaan tässä. enimmäseen. tulevissa ajatuksissa ystävät ja läheiset. menneissä paikat ja ihmiset. 

ja hassua kerrassaan. että valmiiksi molemmille jo kumpparit. miten voisikaan itse iloita liian isoista vaatteista. ajatella, minä kasvan vielä. pienemmistäkään ei tule onnellista fiilistä. mutta siitä ilo kuitenki. ku soitin pianoa. neiti huusi: tuu isä kuuntelemaan. tänne sohvalle. äiti soittaa. vaikkei minusta koskaan konserttipianistia tullutkaan. täällä riitän kyllä.

aikainen kana


kaikki vanhemmat taitavat tietää aamut. kun lapsi herää aikaisin. ja ennenkuin sen saa jatkamaan unia, on omat unet niin pahasti karanneet. että nukkuminen ei luonnistu. ja herääminen on auttamattomasti edessä. meillä oli sellainen aamu. ajattelin ottaa pikkuherran kanssani kävelylle, että nukahtaisi uudestaan. mutta hän nukahtikin pukiessani itseäni. siispä karkasin luontoon ihan yksinäni.


vaikka melkein tunnin tarvoin. kuuntelin lintuja. katselin hymyileviä motoristeja. ihmettelin kukkia. suunnittelin asuntomessualuetta kotinurkille. vaikkei niitä oikeasti ole tulossakaan. ja palatessani muut vielä nukkuivat. aloin leipoa aamupalaksi suolaista piirakkaa. ku kerran tänään menen katsomaan pientä keltaista kukkaa. ja tein kuitenkin tuliaseksi toisen. sitten ettei lounas olisi liian pian. pyöräytin suklaakakkua. siellä se vielä uunissa kohoaa. saa nähdä mitä tulee. ja kala perunasipulisekoituspedillä odottaa uuniin pääsemistään.
 

tuntuupas tehokkaalta aamulta. sellaiselta, että paljon on ehtinyt. ja samalla siinä nauttinut rauhallisista minuuteista. ei kiire mihinkään. hitaasti ja ripeästi yhtä aikaa touhuta. nyt taidan olla kauneusunien tarpeessa- herään, kun ruoka valmista. kauniita kauneusunia kaikille. sunnuntaina saa ihanasti levätä.

lauantai 21. toukokuuta 2011

mummulafiilistelyä


ostin tänään kirpparilta itselleni puisen kaulimen. se on minulle merkki. muistutus siitä, mihin elämässäni juuri nyt pyrin. yksinkertaisuuteen. luonnollisuuteen. toimivuuteen. se on yhtä aikaa askeettinen ja kaunis. vuosikausia tällaisia on ollut. ja varmasti vielä pitkään on. hyvää ja toimivaa ei kannata vaihtaa. ja minä haluan upottaa jalkani syvälle maahan. niinkuin taiteellisessa päättötyössäni oli nimenä. syvällä maaperässä tähdet.


tein olkkariimme pienen levähdyspaikan. sellaisen missä ajatus lepää ja elää unelmaa. kotimme taitaa muutenkin elää suurta muutosta. sillä haluan mummolafiilistä. sisälle ja ulos kannetaan jatkuvasti jotain. olisi ihana ehtiä enemmän. nopeammin. mutta se ei kuulu silti ajatuksiini. parhaat asiat syntyy hiljalleen. kypsytellen. vahingossakin. minulla ei ole suuria suunnitelmia. ei valmiita malleja. minä luotan sattumaan kuitenkin.ja jotenkin tuntuu, että sattuma on minun puolellani. 

äskettäin kävimme perhesaunassa. pikkumies pitkästä aikaa löylyissä mukana. tällaiset rauhalliset koti-illat on ihania. vaikka kiirettä ja touhua onkin ollut koko ajan. mutta tuli sellainen olo. että tällaisia olivat lapsuuden lauantait. rentoja ja mukavia. ilman kiirettä touhukkaita.

perjantai 20. toukokuuta 2011

mieleni kaupungissa


minä olen rakastunut loviisan suloiseen ilmapiiriin. siellä on vietetty monta onnellista hetkeä. monta kertaa omaa aikaani olen sieltä etsinyt. löytänytkin. tänään siellä oli erittäin herttaista. olihan ystäväni tyttärensä kanssa mukanani. pikku-ukko tässä puettu loviisanuttuun. jonka ilokseni sain vauvalahjana. me kun emme ainakaan vielä ole sortuneet muuttounelmiin. ja onhan se loviisan lisäksi vaasakin, joka huutelee puoleensa..

 

mutta illan kadut suljettu autoilta. piirtelyä katuun keskellä autotietä. fatboy-tuoleja ja riippukeinu kadulla. musiikkia. ilmapalloja. poniratsastusta. (neiti halusi ratsastaa molemmilla. ja sai. tietysti.) kahvila. kiukuttelua. uusia makujakin. eikä vähäisintä kotiin ostetut tuliaset. kukat maljakossa. herkut odottelemassa seuraavaa herkkupäivää. kassillinen lankarullia. ja nyt nukahti neitikin. ku autounet eivät jatkuneetkaan. vielä kun saisi tämän sylissä touhuavan unille. voisi katsella valmiiksi huomiset kirpparijutut.

vaaleanpupunen



unelmien aamu. hyvinnnukutun yön jälkeen on mukava herätä. aamu ei tullut liian aikaisin. vaikka illalla valvoinkin ystävän ja teekupin kanssa. jaoimme elämää taidekutsujen jälkeen. oli ihana ilta. ihanan illan jälkeen elämä on valoisampaa. ja nukahtaminen ihanaa. eikä aamullakaan pääse känkkäränkkä kylään.


se huono puoli hyvistä unista on, että rytmi menee sekaisin. kun aamupalaa maistelee lounasaikaan. eikä päiväunet onnistuneet parin tunnin yrityksestä huolimatta pikkuneidillä. no, jospas uni tulisi sitten autossa tai illalla aiemmin. periaatteessa pitkä ilta edessä. mies lähtee ottaan löylyä ystäviensä kanssa.

näihin hamahelmiin niin kovin innostuneena tein pari pupua vaunuleluiksi. punainen jäi kesken. pikkuneidin mielestä se on vaaleanpupunen. siis pupu, joka on vaaleanpunainen sai tulla kutsutuksi vaaleanpupukseksi. onneksi tuo mielikuvitus on niin ihana asia. sitä riitää kaikille.


ruohonleikkurilla oli heinänuha. se yski. ja minulle tuli hiki. mutta sain ajeltua pari kierrosta. jokaiselle metrille uusi käynnistys kuitenkin. ehkä se huomenna pelittää paremmin. sain ainakin kesäfiilistä. nyt perjantai ja kakkupäivä. mies tuli töistä leivoslaatikoiden kanssa. kahvi tuoksuu. taidanpas hiippailla keittiöön. sillä vain hetki aikaa, ennenkuin mies lähtee teilleen. ja minä lasten kanssa katsomaan loviisan shoppailuiltaa. mukavaa siis tiedossa!

torstai 19. toukokuuta 2011

eläimellinen aamu


tiedättehän aamun. ku kaikki menee vähän ojaan. mies myöhästyi bussista. aamutoheloissa en tajunnut lähteä viemään keskustaan. olisihan sisko voinut valvoa nukkuvia lapsia. sitten ite kiireellä pari tuntia myöhemmin hakemaan autoa. tarkoitus aamusta asti ollut suunnata helsinkiin. ja nyt sataa taas.


luvannut pitkään vääntää muutaman eläinkorun. miten sitä niin sata rautaa tulessa. ja silti ei yhtään. kaikki jää kesken. vaikka aamuyöstä alkoi tämäkin päivä. neiti heräsi. ja herätti sitten pikkuveljensäkin. ja sitä hulinaa ja huutoa on tässä aamussa riittänyt. rikottuja koristeita. pissasia lakanoitakin.


ja sitten kuitenkin sain muutaman korun tehtyä. pikkusisko kuin enkeli. hoitaa lapsia ja laittaa ruokaa. kun ite ei jotenkin osaa päästää irti aamutympeydestä. vaihtais vain mielen ja olis onnellinen. näkis mahdollisuudet. harvoinhan saan aamulla ajella yksin bussilla. tai ajella autolla ja kuunnella saman musiikin kuin lopputyössä soi. se antaa aina potkua kuitenkin.


jos pakkais nyt lapset pihalla kyyhöttävään autoon. poikkeais helsingissä ja ehkä vielä yrittäis ehtiä illalla taidekutsuille. sillä toisten maalausten katsominen antaa uutta näkökulmaa. ja kenties innostuksen maalata sekin taulu loppuun, joka melkein puolivuotta on maannut  liian tummana. ehkä minä ehdin kuitenkin. sillä tärkeille asioille on tapana löytyä aikaa kuitenkin.


ja jos tämän päivän toteemieläimeni pitäisi valita. niin ihan varmasti ottaisin jonkun pomppivan. ehken heinäsirkkaa kuitenkaan. mutta jonkun joka ei ole tässä maassa kokonaan. poikkelehtiva ja outo. sellainen on mieleni tänäaamuna ollut. ja tavallaan minua alkaa naurattaa jo. kun mielikuvissani katson itseäni. tällaisia aamuja tarvitaan ravistelemaan rutiineja. kuitenkin.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

hama-ajatuksia


kun pilvet väistyivät ja aurinko alkoi taas antaa valoterapiaansa. silloin suuntasimme vanhaanporvooseen. ostin pari pikkuruista keittiöjuttua. niinku tämän vispilän. nukkekotiin tarkoitetun. kokeilin leipojakorua. hamahelmistä sulattelin naruun taikinapalasia. ku toiset nukku.


ei se vielä sitä ole, mitä toivoisin. prototyyppi on aina prototyyppi. ja yllätävän hidastakin tämä touhu oli. mutta ehkä jo jouluksi keksin piparikoruja. suunnitelmia pyörii päässä.


tottakai hamahelmistä innostuivat muutkin. ja koko ilta niiden parissa ihasteltiin ja hermoiltiin. yritettiin ja tuskasteltiin. etsittiin väriä ja toivottiin pöytäliinan liikkumattomuutta. ihania värejä. mahtavia muotoja. koruja ja juttuja. rintaneulojakin. nyt silitysrauta taas kuumana. pitänee mennä silittelemään. saa sitten loputkin vihdoin valmiiksi.


että väriä ja innostusta jokaisen eloon. neiti olisi halunnut kummisedälle tehdä ison sydämen. mutta tiedättehän, miten paljon voimaa ja kärsivällisyyttä sellaiseen tarvitaan. ehkä parin vuoden päästä sellainen on valmis. mutta että mielessä usein niin monet rakkaat. nytkin luetteli enemmän nimiä kuin laittoi helmiä. hyvää yötä siis hama-ajatusalueelta:D