tämän tekstin piti perjantaina päivittyä itsestään. kuitenkin blogger on jumittanut ja minäkin. sanon tämän nyt:
blogini on kerännyt sanojani itseensä neljän kuukauden ajan. ja se on tehnyt minulle hyvää. sillä tiedän taas elämäni ilmansuunnat paremmin. joka päivä minun tulee hieman lukea. pikkuisen kirjoittaa. tehdä käsilläni jotain kaunista. ja matkustaa vähän postilaatikkoa pidemmälle.
"Jos olet kiireinen seitsemän päivää viikossa, 24 tuntia vuorokaudessa, et todennäköisesti kykene aidosti luovaan ajatteluun. Tämä ei ole syytös ketään kohtaan, tämä on ainoastaan valitettava tosiasia."
niin he sanovat. ja minä väitän vastaan. tai riippuu siitä, mitä kiire on kuitenkin. mutta että kiireessäkin voi silti luoda uutta. ja on väliin luovuuden pakkokin. sillä mitä muuta luovuus on kuin ongelmanratkaisua. ja sitä tarvii kiireessä. mutta silti tiedän, että pinnanpalamisen helppous ei ammenna kyllä hyvää luovuutta ainakaan.
"Me eläme koko ajan sanojen keskellä ja koemme niiden kautta. Sanat auttavat ymmärtämään, mutta myös aiheuttavat väärinkäsityksiä. Sanoilla voi vaikuttaa, selittää, ihmetellä ja harmitella. Sanoilla voi pettää tai miellyttää. Sanat rohkaisevat, vapauttavat, houkuttavat, muttavat, velvoittavat, yllättävät, osoittavat, kuvailevat, tuomitsevat, siunaavat, imartelevat, viihdyttävät, vakuuttavat, ihastuttavat, paljastavat, hämärtävät, häiritsevät, loukkaavat, keskeyttävät tai inspiroivat. Sanoilla voi noitua, myrkyttää, vaientaa, kirota, peitellä, kehottaa, painostaa, vaatia, lunastaa, valaista, vihjata, korottaa, moittia, kehua, alentaa, suostutella tai pakottaa. Sanoilla voi tyrmätä. Parantaa. Muuttaa."
periaattessa minulla ei olisi lisättävää. tämä tekstinpätkä on ollut seinällänikin. ja tähän aina palaan. ku puhuen ja kirjoittaen väitän elämääni muuksi. en tavoita tunnelmaa, en osaa välittää. välittääkin voi kahdella tavalla ainakin. välittämästä tunteellisesti. välittämällä tietoa. sanat aina niin rakkaita.
"Lähes kaikki kuvittelevat elävänsä, Ihmisparat. Mutta on olemassa täyteyden hetkiä. Ne eivät eroa toisistaan ja vaativat saada elää aina. Ne elävät arkipäivän harmaan ja yksitoikkoisen maailman sisällä."
ja jos ei tarina meille anna tarpeeksi tilaa kasvaa. satu muuttua. niin silloin meidän sisällämme liian iso kivi. kallio ehkä. eikä kaikkeen ole vastausta kuitenkaan.
"Kurinalaisesti kirjoittava ihminen ottaa myös sen riskin, että kirjoittaa kapeasti ja mielikuvituksettomasti, kuin leimaisi kellokortin, sen sijaan, että lentäisi mielikuvituksen siivillä."
äitienpäivänä nautin olotilassa hetekalla makoillen. ahmin taas tätä. niin tuttuja muistutuksia. niin innostavaa. niin itseäänpaljastavaa. että muistin taas miksi olen kirjoittanut. ja jatkan vastakin. sanat kun piirtävät itselleni elämäni polkua kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti