minä villasukin

eilen kurpitsakarnevaaleilta ostin itselleni villasukat. ja tiedättehän. joskus tällainen saa aikaan suuremman mietintäliikkeen pään sisällä kuin tarvitsisi. minä ostin villasukat. milloinkohan olen viimeksi ostanut villasukat? olenkohan koskaan ennen o.s.t.a.n.u.t villasukkia? ja tätä minä jäin miettimään. enkä muistanut ostaneeni. näiden sukkien erikoisuus on siis se, että minä olen nämä itse ostanut. kurpitsakarnevaaleilta. ihanalta naiselta.

niinpä minä otin kameran ja etsin villasukkiani. niitä olikin aika monet. vaikka kahdet jäi löytymättä. ainakin. sillä en löytänyt vuonna 2006 jouluksi ystäväni kutomia ruskeita, pitkiä ja lämpimiä. monena raskausyönä ovat saaneet palvella. mutta ne on nyt jossain. vaikka ihan  vasta olivat jalassa. ja äitini kutomat. mustat ja pitkät. minä tykkään pitkistä villasukista. ja ne molemmat olivat toivevärejäni. ruskeat ja mustat. niin myös nämä punaraitaiset. anoppini viimevuonna joulun alla kutoi minulle. että sain fiilistellä joulua. pieni poikavauva sylissäni.

nämä ovat armaat. ja harmaat. äitini tekemät. monta vuotta kulkivat mukanani päättelemättä. sillä olihan se hassua, kun varpaidenkärjistä lähti pitkä häntä. ulkopuolella tietysti. nyt jo olen saanut aikaiseksi päätellä. vai siskoniko? hän ainakin joskus lämmitteli varpaitansa näissä meillä kyläillessään. nämä on monesti talvella jalassa. kun kävelykengät. enkä halua vartta.

näitä sukkia sanon saksasukiksi ja kaikki tietää miksi. vaikka on tässä muutakin kuin lipun väri. sillä ystäväni asui silloin siellä. ja me ystävystyimme, vaikka aluksi vihasimme toisiamme. ja nyt me molemmat äitejä jo. nämäkin ovat äitini tekemät. ja näillä oli minulle erityinen merkitys silloin. nyt menevät arkisukkina. milloin vain.

nämä sukat ovat muistona ensimmäisestä yhteisestä joulusta. me vietimme sen kaksistaan kuopiossa. ei lunta ollenkaan. erilaisia tapoja vain. ja kaikki tuntui niin kovin joululta. ja sitten ei kuitenkaan. ainoa joulu, jonka olemme viettäneet kaksistaan. sillä joulunalla olimme lomalla riiassa ystäviemme kanssa. ja ystävämme ostivat minulle nämä joululahjaksi sukkamyyjältä. aattona sain sitten nämä jalkoihini.

nämäkin ovat äitini tekemät. mietin, miten ihmeessä hän onkaan ehtinyt minulle niin monet kutoa. tuosta vaan. kaiken muun keskellä. mutta äidit ovat ihmeellisiä. ja jokainen silmukka rakastaa. tarkat raidat on meidän äidillä. ei voisi tulla vahingossa erivärinen viimeinen raita. niinkuin minulla.

minä luulen, että nämä on viivimummon kutomat. sellaisesta kotivärjätystä langasta ehkä. ja joskus ovat mukaani lähteneet kotoa. ehkä minulla alkoi palelu kotireissulla. en muista. sillä näistä minä tiedän, etteivät ole minulle tehdyt. mutta ovat kauniit. niinkuin mummoni oli. vaikka hän yhä muistoissa niin elävänä. minun on puhuttava hänestä imperfektissä. sillä hän on kuollut. syksyllä. sillä samaan aikaan kuin mummo kuoli, minä leikin vaahteranlehdillä pihalla ja ajattelin, että kuolema voi olla kaunis. mummon varpaita ei enää palele.

eikä se tunnu pahalta. sillä niin kaikki läheiset minä otan sydämeni lähelle. toiset ovat kaukana. toiset poissa. ja nämä rakkaat tässä lähelläni, heistä minä tahtoisin pitää hyvää huolta. ehkä mummona minäkin harjoittelen sen villasukan. siihen on vielä onneksi aikaa.