oli usvainen päivä. kaiken taistelun jälkeen lerppolintu oli päässyt takaisin myrskyävästä merestä kuivalle maalle. vielä toki vilutti. kylmyys tuntui jokaisen sulan alla ja nokkakin oli vähän tukossa. kuitenkin iloa selviytymisestä. ja yhtä aikaa tieto siitä, että mikäli pian ei löytyisi lämmintä kotia, kuumaa teetä, taistelu myrskyävässä meressä olisi ollut turhaa. miten petollinen meri voikaan olla!
oli lämmin elokuun ilta. lerppolintu tallusteli juhlatamineissaan hyvinnukuttujen päiväunien jälkeen rantahietikolla ihaillen auringonlaskua. miten meri voikaan olla niin kaunis. lumoaa värityksellään. hiljaiset laineet kuin hyväilyjä. tuovat mieleen rakkaimman. tuovat mieleen onnen. ja jos ikäväkin välillä, niin se täyttyy odotuksesta. kaikki niin tässä ja nyt. ei huolia. ei mitään turhaa.
ja sitä minä jäin miettimään. että aina sama lintu. aina sama meri. ja missä tilanteessa sattusin seuraamaan, millaisen kuvan saisin. mitä kertoisin toisille. millaisen kuvan antaisin. ja siltiki näistä kuvista molemmat valetta. kuvankäsittelyajattelun kautta menneitä. enkä oikeaa versiota osannut tarpeeksi selväksi saada. näinkö kerron elämästäni myös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti