tiistai 29. marraskuuta 2011

musta ja muita virsiä


tervetuloa joulu. ensimmäisenä adventtina ajattelin, että voi se joulu tulla mustaankin maisemaan. että enää en sinnittele, odottele pakkasta. odottele sinistä hetkeä. hoosiannasta se alkoi. ja jatkukoon nyt muutamia viikkoja. 

pikkuherrakin täytti vuoden. tuli pidettyä mukavat juhlat. kyllä marraskuu sellaisia juhlia tarvitsikin! sillä paljon jää tekemättä, keijukorvakin aloitti taas päivätorkkumiset. sanoo jo neljätä, että taas on yö. siksi joulukoristeet ovat saaneet vallata kotia. tuoda valoa mieleen.

askartelimme tänään neidin kanssa heidän valokuvistaan pienet koristeet. he kun elävät joulua vielä erilaisena. kasaavat mieleensä tunnelmia. heille soisi kunnon joulun. siksi laitoin kuvat roikkumaan valkoisesta verannasta hankitusta koristeesta. joulupussit saivat väistyä. pari kaunista palloa. ja kuvat. nyt pianon päällä niitä saa katsella. samalla kun sadatta kertaa tälle syksylle soi himlen i min famn. se on joulujen laulu.

p.s metsä alkaa ulko-ovelta, ja adventtimänty on yhä tulematta sisään. josko jo huomenna ehtisi valoisaan aikaan ulos!

torstai 24. marraskuuta 2011

kynttilänä


minun siskoni. matkalla pohjoisemmasta tallinnaan. poikkesi yön luonani. on niitä muitaki. rakkaita. mutta minun siskoni. hän virkkasi minulle isoäidinneliön. niitä en itse osaa. vaikka montaa muuta olen ehtinyt kokeillakin. ja minun siskoni. hän jätti sen tänne lojumaan. muistoksi. kauniiksi muistoksi.


enkä halunnut sitä nukkeleikkien patalapuksi. halusin sen osaksi meidän tulevaa joulua. niinpä laitoin sen kynttilän ympärille. isot kynttilät palavat niin hitaasti, että se kyllä ehtii siinä viikkotolkulla olla. osana tämän pimeän ajan valoa. kaunistusta. 

minä pidän läheisteni jättämistä jäljistä arjessani. mummoni virkkaama päiväpeite. lapsillani isoisovanhempien nimiä. kuvia lapsuudesta. mieheni lapsuudesta. minun juureni eivät ole tässä maaperässä. minä tuon osan juuristani tänne. ja me. me kasvamme niistäkin.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

pieniä keltaisia hetkiä


valittaminen on pannassa. muutenkin elämä on sellainen maailmanpyörä. maisemat vilahtelevat. ja minua huimaa. en täysin pysy kärryillä siitä, mikä on totta. ja mikä on mielikuva. sillä sellainen on vauhti. vaikka niin monta hetkeä paikallaankin. lähestyvät tapahtumat. minun pitäisi ehtiä niin kovin paljon enemmän. ja silti nyt jos koskaan tarvitsin myös rauhoittumista. istahtamista alas.


me olemme nähneet paljon ihmisiä. se on meille tärkeää. minulle eritoten. sillä ihmisten seura saa minut elämään enemmän. minä niin nautin. etenkin menneenä viikonloppuna, kun talomme oli minun ja ystävieni käytössä. pikkuherra kävi vielä vierihoidossa yöaikaan, mutta muuten sain olla lapseton. hetken.

elossa olemme. kovastikin. ja niinkuin sanoin. pieniä, keltaisia hetkiä mahtuu jokaiseen päivään. talitintit, punatulkut, tikat ja närhet. niitä on mukava seurata. ruokailevat usein samaan aikaan kuin me. ja pakkasaamuina timantit välkehtivät kirsikkapuussa. ja laulut. ja naurut. 

ja sadut. sitä susisatua ei saa sanoa illalla, kun se on niin pelottava. mutta kultakutreja. ja uutena tuli ruma ankanpoikanenkin. "siitä rumasta tuli isona ihan nätti." kai meistä kaikista tulee joskus aina jotain. nättiä. kun löydämme paikan, johon kuulumme. ja jossa onnistumme.

tiistai 15. marraskuuta 2011

sisaruutta



useimmiten rakkautta. huolenpitoa. aamusta neiti kantaa pikkuveljelleenkin nuken sänkyyn. nostaa aamupalapöydässä jatkuvasti lattialle putoilevia leivänkannikoita ja puolikkaita banaaneja. touhuaa, kuskaa leluja ympäri kotia. että pikkuveljellä olisi aina hyvä.

ja pieni. se rakastaa isosiskoaan niin paljon. ihailee tämän temppuja. eikä kellekään kikata niinkuin hänelle. isosiskon ihmeellisille ilmeille. hassuille äänille. aamusta lähekkäin toisiaan. halailevat pitkän yön jälkeen. ja kun hetken erossa, ikävä.

ja silti välillä halataan liian kovasti. äitin mielestä suorastaan kuristetaan. revitään hiuksista. lyödään lelulla ja purraan. tönäistään haparoiva seisoja selälleen maahan. ja siinä samassa kasvetaan kuitenkin ihmisiksi. opetellaan tapoja ja rajoja.

kyllä minä itsekin muistan. tullut lapsena sekä tukkapöllyä että kiiltokuvia. tuliasikarkkeja ja nyrkkiä. lähimmät ja vihatuimmatkin niin monesti. omat sisarukset. ja vieläki tietää, että ne näkee mun elämän kokonaisempana kuin kukaan muu. tavallaan ymmärtävät tarkemmin. eikä silti kukaan sano niin osuvaa ivaa. se on jännä, miten niin voimakas side tunnemaailmassa solmittu. 

kyllä elämä on niin kovin paljon rikkaampaa kuitenkin näin. sen koen.

maanantai 14. marraskuuta 2011

suklaalättyjä ja ähkymuistoja muistaki mahoista


vuosi sitten elimme pitkiä päiviä. pikkuherra antoi odotuttaa itseään, vaikka kaikki lyhyen- ja pitkänoppimäärän laskut oli totisesti ehditty laskea. siksi minä kannattaisin sitä italialaisten tapaa. laskettu kuukausi. meillä se kyllä menis silti aina seuraavan kuukauden puolelle.

ja olipas ilo, että uusi lukija on ilmouttautunut mukaan. vaikka jutun laatu ja määrä eivät ole mitenkään verrannollisia. mutta marraskuuhan on marraskuu. mitäpä tuota selittelemään. jos ei illalla lasten nukahdettua muista yhtään hetkeä pimeästä päivästä. 

vaikka sen minä sanon. että kokeilkaapas tehdä lettutaikina vaihteeksi kaakaohon. (minä ensin sulatin tumman suklaan, josta tein kaakaon ja josta lettutaikinan). ja sen kaveriksi kastike kondensoidusta maidosta ja oikein tummasta suklaasta. lämmin lätty ja kastike. kylmän, keltaisuuttaan kukoistavan vaniljajäätelön kera. minä nautin. siksi siitä herkusta ei oo kuvaakaan. :D

ja siksikin hassuinta, että vuodentakainen keijukorva on suklaassa hänkin. marraskuu siis olkoon suklaakuu.

perjantai 11. marraskuuta 2011

mukava päivämäärä



oli pakko tehdä läheltä löytyvistä tavaroista päivämäärä. sillä rakastan numeroita ja innostun tällaisista. vaikka jotenkin mistään muusta en ole jaksanut innostuakaan. olen ollut monta päivää heikolla hapella. juuri, kun sattui miehen yliyön reissukin. mutta me pärjäsimme.

ja tuntuu lahjalta, ku unen läpi tajuaa toisen palaavan. ottavan lapset siitä vierestäni leikkimästä. laittaa arjen taas pyörimään paremmin. antaa minulle aikaa toipua ja olla. ainakin jos uni on paras lääke, niin minun pitäisi olla kohta terve taas. toivotaan vain, ettei kukaan muu meistä. vaikka pienet jo räkäisiä. että menisi helpommalla ohi.

maanantai 7. marraskuuta 2011

ankkaleikki ja muut saunahuvit


vietimme viikonlopun reissussa. oli ihana olla ystävien ympäröimänä. nauttia lasten leikeistä. keskusteluista aikuisten kanssa. ulkoilusta. hautausmaakävelystä.  elämänjakamisesta kaikkinensa.

mutta pitkien matkojen rasittamana on lepopäivä kotonakin. tehty helppoja ruokia. saunottu. ajateltu, että arki ehtii asettua meihin taas. mies tietty töihin heti aamupimeäänkylmäänkolkkoon. mutta meillä nyt eri tehtävät kuitenkin. elämä jakaa roolejaan joskus tasaisesti. toisinaan on toisen aika loistaa. 

oikeastaan se onkin lohdullista. sillä olen aina sanonut. että avioliitossa mies ja nainen sanotaan tulevan yhdeksi. ja niin olen sen ajatellut. että jos toinen ottaa surun kokonaan, ei ole toisen tilaa surra. jos toinen on väsynyt, on toisen jaksettava kahden edestä. ilo onneksi pyritään jakamaan tasaisemmin. muut tunteet vaihtavat tilanteiden mukana omistajaansa. joskus mielivaltaisestikin.

perjantai 4. marraskuuta 2011

aamuauringot


aamuisin on lapsen mielikin avoimempi. tänään jotenkin erityisen suloinen. eilen haettu nukkelisäys sai jo ennen aamiaista hoitoa. rattaat meinaavat ratketa liitoksistaa, sillä viisi nukkea pitäisi kuljettaa kerralla.

pakko kyllä kertoa eilinen tarina. löysin nettikirppikseltä nukkeja, nuken kerrossängyn, potan ja kassillisen vaatteita edullisesti. varasin ja lähdimme hakemaan. en kertonut keijukorvalle, minne menemme. sanoin vain, että perillä häntä odottaa yllätys. ja sitten, kun hän näki ne. ihanasti vaikeni. kysyin, haluatko nuo kaikki itsellesi. arkaa pään nyökytystä ylös alas. jäi mukava muisto.


tässä pikkuherra. joka juuri tuli kaapista ulos. olisin halunnut kuvata alahyllyllä istuskelevan pikkumiehen. mutta en sitten ehtinyt. sitä on välillä vanhan vaikea pysyä nuorten perässä. nyt menen lisäämään keittoon sulatejuuston ja alamme syömään lounasta. mukava rennon viikon jälkeen aloittaa viikonloppu. pyhät tulevat lepoon ja tarpeeseen. yhteinen oleskelu.

torstai 3. marraskuuta 2011

kasa lautoja


olimme kerran kesällä retkellä. kartassa näkyi kartanoa ja taloa. niitä etsimme. muistan hirveän määrän sääskiä ja ampiaisi myös. lastenvaunut eivät meinanneet jaksaa kyntää peltoja ja metsäteitä, jotka teiksi oli merkitty. kartta oli vanha. se oli ihan liian vanha antamaan kuvaa siitä, mitä kohtaisimme.

ja mitä sitten oli erään talon paikalla. perustuksien päällä kasa harmaantuneita lautoja. ja minä mietin, miten ihmiselämäkin monesti. odotamme kohtaavamme jonkun vuosien päästä. odotamme samaa loistoa ja sädehdintää. naurua ja laulua ehkä. ja sitten tapaamme harmautta. apeutta. romahtaneisuutta.

että miten pitäisimme karttamme päivitettynä. jokaiseen läheiseen. tietäisimme, missä oikeasti mennään. millaisten tunteiden ja ajatusten keskeltä jokainen meistä herää. millaisin ajatusmyllyin nukahtaa. sillä minä sanon. tämän talon raunioilla minulle tuli suru. kukaan ei ollut pitänyt huolta. kukaan ei ollut välittänyt. tarpeeksi.