maanantai 7. marraskuuta 2011

ankkaleikki ja muut saunahuvit


vietimme viikonlopun reissussa. oli ihana olla ystävien ympäröimänä. nauttia lasten leikeistä. keskusteluista aikuisten kanssa. ulkoilusta. hautausmaakävelystä.  elämänjakamisesta kaikkinensa.

mutta pitkien matkojen rasittamana on lepopäivä kotonakin. tehty helppoja ruokia. saunottu. ajateltu, että arki ehtii asettua meihin taas. mies tietty töihin heti aamupimeäänkylmäänkolkkoon. mutta meillä nyt eri tehtävät kuitenkin. elämä jakaa roolejaan joskus tasaisesti. toisinaan on toisen aika loistaa. 

oikeastaan se onkin lohdullista. sillä olen aina sanonut. että avioliitossa mies ja nainen sanotaan tulevan yhdeksi. ja niin olen sen ajatellut. että jos toinen ottaa surun kokonaan, ei ole toisen tilaa surra. jos toinen on väsynyt, on toisen jaksettava kahden edestä. ilo onneksi pyritään jakamaan tasaisemmin. muut tunteet vaihtavat tilanteiden mukana omistajaansa. joskus mielivaltaisestikin.

2 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Osaat niin hienosti pukea ajatuksia sanoiksi. Tämä teksti on ollut yksi lemppareistani. Jotenkin tuo teksti kosketti minua ja meidän perheen elämän tilannetta. Saanko lisätä blogisi omaan blogiluettelooni? Itse olen vasta astunut blogimaailmaan mutta muitten blogeja lukenut jo pidemmän aikaa.

Larppa Aliisa kirjoitti...

toki voit linkittää! oon vaan vähän laiskistunu tässä kiireen keskellä. mutta terästäydyn viimeistään joulun jälkeen:D