tiistai 29. marraskuuta 2011

musta ja muita virsiä


tervetuloa joulu. ensimmäisenä adventtina ajattelin, että voi se joulu tulla mustaankin maisemaan. että enää en sinnittele, odottele pakkasta. odottele sinistä hetkeä. hoosiannasta se alkoi. ja jatkukoon nyt muutamia viikkoja. 

pikkuherrakin täytti vuoden. tuli pidettyä mukavat juhlat. kyllä marraskuu sellaisia juhlia tarvitsikin! sillä paljon jää tekemättä, keijukorvakin aloitti taas päivätorkkumiset. sanoo jo neljätä, että taas on yö. siksi joulukoristeet ovat saaneet vallata kotia. tuoda valoa mieleen.

askartelimme tänään neidin kanssa heidän valokuvistaan pienet koristeet. he kun elävät joulua vielä erilaisena. kasaavat mieleensä tunnelmia. heille soisi kunnon joulun. siksi laitoin kuvat roikkumaan valkoisesta verannasta hankitusta koristeesta. joulupussit saivat väistyä. pari kaunista palloa. ja kuvat. nyt pianon päällä niitä saa katsella. samalla kun sadatta kertaa tälle syksylle soi himlen i min famn. se on joulujen laulu.

p.s metsä alkaa ulko-ovelta, ja adventtimänty on yhä tulematta sisään. josko jo huomenna ehtisi valoisaan aikaan ulos!

1 kommentti:

Helena kirjoitti...

Taivas sylissäni on minunkin joululauluni. Sain siitä paljon voimaa kun odotin nuorimmaistamme. Kummi luki sen ristiäisissä helmikuussa kirkossa.