perjantai 27. tammikuuta 2012

synttärikalenteri


joka aamu saan vastata kysymykseen "onko mun synttärit tänään?". pitkään odotettu kolmivuotispäivä antaa odotuttaa itseään. eikä tällaiset kuukaudentapaiset aikamääreet vielä oikein ole ymmärrettävissä. niinpäs lupasin keijukorvalle, että teemme synttärikalenterin. niinkuin joulukalenterin tyyliin.


neiti valitsi kartongeista värejä, joista pitää. niistä leikkelin viiriin aineksia. keltainen on tällä hetkellä lemppariväri. monen muunkin lempiväri mielessä. alkukirjaimet. oppimisen tahti on uskomaton. jospa itse edes prosentin tuollaisesta kapasiteetistä osaisi ottaa käyttöönsä. sitä oppisi niin paljon uutta. ei jumittaisi vanhassa.


kalenterista tulee viirinauha synttärijuhliin. joka aamu herättyään neiti saa valita yhden viirinpalasen liitettäväksi nauhaan. tänään sai valita ensimmäisen. ruskean. se on sitten jännä, miten erilaisista väreistä lapset tykkää. jotkut haluavat aina pinkkiä. tai punaista. on se meillekin asti ehtinyt, tieto siitä että sininen on poikien väri. mutta ei vihreä. kun sai valita itselleen ja pikkuveljelleen mukit. sai pikkuveli oranssin ja hän vihreän!


ja kun kuppi on tyhjä, saavat juhlat alkaa. tyttösynttärit. ei äitejä eikä isiä. keskustelun jälkeen sentään saimme luvan jäädä itse kotiin. laittamaan kakkua pöytään. kun meinasi tämä tyttö tomera, ettei mekään sitten saatais olla kotona. ihanampaa tää synttärienodotus nyt, kun lapsikin itse nauttii ja suunnittelee. jospas tämä ajankulun hahmottaminen nyt vähän helpottais!

torstai 26. tammikuuta 2012

keskeneräisyys


yksi elämän parhaimmista opetuksista kohdallani on ollut keskeneräisyyden sietäminen. vaikka ei se aina sitä ole. itsessä sitä sietää, tietää miksi kaikki asiat etenevät hitaasti. toisissakin haluaisin, mutta en aina jaksa. ymmärtää katsoa tarkemmin, hyväksyvämmin.


ja kotiki. jo reilu kaksi vuotta asuttu tässä. lähempänä kolmea, itseasiassa. ja niin moni paikka huutaa aikaa. ja me annamme huutaa. elämässä pakko olla niin paljon muutakin, tärkeämpää. että emme väsytä itseämme. ja suuren ilon tuottaa aina pienikin muutos, pienikin seinänpätkä jostain. mutta me viihdymme kodissamme. se on meille tärkeintä. kuitenkin.


ja onhan ilonaiheita paljon. kannamme kotiimme kauneutta. monesti leikkokukkia siellä ja täällä. mieheni kotimatkalla kukkakauppa. minä ja keijukorva saamme kimppuja. pikkuherraraukka jäänyt ainakin tähän mennessä ilman. tässä asiassa ei meillä toimi sukupuoltenvälinen tasa-arvo. vaikka pikkuherra onkin nielaissut napin, ja keijukorva naulan.


ja piha. joskus haluaisin räjäyttää sen pieniksi palasiksi. aloittaa alusta. hehtaari maata. monttuineen ja kumpuineen. suuret korkeuserot. maan valuminen keväisin. nyt lumen alla lepäämässä. terassin kaiteet puuttuvat. lapsia on katsottava tarkoin. ja jäälyhtynenkin, tarvitsee vielä monta jääkuutiota. värjättyä.


ja joskus jonkun paikan saa mieleisekseen. turhat tavarat pois. siitä iloitsee. vaikka tietää, että kohta siinä taas viikon postit ehkä. tai leivänkäppyrät. joskus homeessakin. legot, leikkiastiat. mustikkaiset bodyt. äkkiseltään riisutut, nostetut ja unohdetut. ja jos haluaisi kodin pitää juhlakunnossa aina, ei aikaa lapsien syliinottamiselle. 

sen oonkin sanonut, että kun lapset joskus muuttavat kotoa pois. niin kahdessa viikossa saan kodin näyttämään siltä, että aina olisin siivonnut. mutta kahdessa viikossa en voi jälkirakastaa lapsiani saamaan sitä huomiota, jota vaille olisivat jääneet siivousintolemalla.


onneksi vieraat tulevat silti. varovat kompastumasta leluihin. varovat kompastumasta imuriin. ja lapsethan nauttivat saadessaan ystäviään kylään. vaikka leluista tapeltaisiinkin silloin. ja kun minä katson ystäviäni, unohdan kotimme keskeneräisyyden. me puhumme siitä, mikä tuo eloon onnea ja murhetta. me jaamme kivut ja naurammekin itsellemme. ja jotenin se kaikki, mikä ympärillä siinä. sitä ei ole.

(ja tekin kaikki. jotka tänne tulette. nyt yli kaksikymmentätuhatta käyntiä. järkyttävää- nämä keskeneräiset ajatukset ovat saaneet niin monet palaamaan. kiitos, te kaikki. ymmärtäväisyydestänne.)

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

tavallinen, onnellinen päivä

talvi. käpertymisen ja hiljaisen elon aika. mies sytytteli pihan täyteen kynttilöitä. laitoimme yhdessä maitopurkkeihin vettä jäätymään. huomenna pääsemme lumiaskartelmaan jäälyhtyä. tällaiset illat ovat kauniita. keskeneräinen lehti odottaa, että käpertyisin peiton alle. sukeltaisin tarinoiden ja talojen maailmoihin. maha täynnä iltapalaksi paistamiani lättyjä. jostain syystä lapset halusivat mieluummin hillolla, kuin kinkku-aurinkokuivattutomaatti-sulatejuusto-täytteellä. mutta me nautimme suolaisesta.


viimepäivät meillä on silityslauta ollut olohuoneen juhlakalusteena. muovipussit ovat saaneet uutta elämää. yhdessä ystävieni kanssa olemme askarrelleet jos jotakin värikkäistä pusseista. se on kyllä hauskaa tehdä joskus porukalla asioita. nyt on valmiina mitaleita ja matkalaukun nimilappuja. värikkäistä puuvillalangoista tehdyt reunat. niitä minä tänäänkin väsäsin sohvalla istuessani, ja mietin, miksiköhän lapsista on hauskinta juuri silloin pyrkiä syliin. äidin mielenkiinnon kun ei tule hetkeksikään herpaantua heistä!

maanantai 23. tammikuuta 2012

dryn dryn


!tässä tulee bussi, jota ajaa jussi...!"  lapsuudessa oli paljon mukavia lauluja. ja paljon muutenkin mukavia juttuja. muistatteko? jos jollain housujen vetoketju auki, laskettiin äkkiä yy-kaa-koo-nee, niin moneen ku ehdittiin. että montako hevosta karkaa. tai appelsiinimehulla kirjoitetut kirjeet. salaiset. jotka silitysraudan avulla saatiin näkymään. fiilis, ku leikkirahaa oli paljon. tai kynä tuoksui mukavalle.


nykyään lapset saavat varmasti paljon mukavia asioita kans. joskus mietin, saavatko liikaa. mutta silti varmaan etsivät aikuisten mielestä epäolennaisesta onnen. sen takia kesäisin automme täynnä kiviä. maasta poimittuja, käteen lujasti suljettuja. jotka sitten unen tullessa tipahtavat. aarteet. kivet lapsille. ja lapset meille.

pieni-iso serkkupoika meni ulkomaille juhlimaan kolmivuotispäiväänsä. tullenssansa tapasi varmaan tekemäni onnentoivotuksen. bussikukkaron. toivon, että sen kyydissä matkustavat aarteet. joko ne omat kolikot. tai jotain ihan muuta. minkä arvoa me emme osaa mitata. emme verrata tikkareiden hintaan. sellaista, mikä on lähellä sydäntä. itse hankittua.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

talven iloja



minä pidän talvesta. minulla on uudet luistimet. ja ajatuksissani olen ne useita kertoja jo pukenut jalkoihini. ja liidellyt vapaana ja kevyenä kuin lapsena. posket punaisina. ja pitänyt taukoa höyryävän kupin äärellä. maistellut marjaista mehua. sillä vaikka lapsena inhosin hiihtoa, rakastin luistella. vaikka viimevuosina olen enemmän ollut suksilla kuin luistimilla.


tänään minun teki mieleni leipoa runebergintorttua kotivinkin innoittamana. ja tunnetustihan leipomisinto tulee päivinä, jolloin kauppareissusta on aikaa. eikä tarvittavia aineita ole. niinkuin vaikka mantelijauheita ja sellaisia. no, laitoin ison kasan pähkinöitä blenderiin rikkoutumaan. ja pipareita. maustoin taikinan karvasmanteliöljyllä.ja melkein väitän, että tuli parhaita ikinä.


ikkunan takana talvi. tuntuu hassulta, että se tuli sittenkin. peitti allensa syksyn tekemättömät työt. ja niin kovin paljon lelujakin. ei voi sanoa, etteikö luonto olisi antanut kerrankin tarpeeksi aikaa. mutta näillä mennään. nauretaan sitten keväällä, kun piha värikäs ilman kukkiakin. mutta sitä ennen, talvisia pieniä retkiä. ehkä kaakaotakin joskus. tummasta suklaasta keitettyä. hymyileviä lapsia ja aikuisia. onnenhetkiä.

maanantai 16. tammikuuta 2012

olisinpa jo mummu


sitä joskus näkee vain kivun. väsymyksen. harmit ja pelot. vaikka koti ja sydän ja läheiset. niin paljon rakkautta ja hyväksyntää. apua ja armahtamistakin. kyllähän minun on hyvä olla tässä. ottaa elämästä päivä kerrallaan. 

ja silti mikään ei ole tärkeämpää, kuin mennä kohti tulevaisuutta. nähdä se toivo ja hyvyys siellä jossain kauempana aina. olla antamatta periksi, mutta hyväksyttävä ettei aina kaikkeen pysty- sillä tuleehan päivät vielä, joloin nauramme taas. kaikki.

minulla olisi monta toteuttamista odottavaa tekemistä. sellaista mieluista. nyt vain pikkuherra sellaisessa kiipeilyiässä, että annetaan mukavien juttujen odottaa. sillä tuskin on tärkeämpää, kuin kikattava pikkumies kainalossa. siinä olemassa. minun oma lapseni. ja keijukorvakin. aamusta suukkoja. haleja. me kaikki ollaan kuitenkin tässä. jokaisella omat haasteensa. pelkonsa ja unelmansa.

jonain päivänä perustan sen karkkikaupan kyllä. napit kuin irtokarkit, lasisissa purkeissa. paketoin maailman kauneimmat paketit. ihmiset tulevat kauppaani siksi, että tietävät saavansa lahjoja, jotka totisesti näyttävät lahjoilta. mutta sitten eläkkeellä. sillä mikä on kauniimpaa tässä maailmassa, kuin luovasti elävä vanhus.

perjantai 13. tammikuuta 2012

haparoivin askelin


vuosi sitten olikin torstai. nyt torstai on eilinen. vuosi sitten laitoin kuvani toisesta syntymäpäiväkimpustani. mieheni antamasta. tämä puolestaan on anopiltani. tammikuun alku on minulle aina juhlan aikaa. päivitän mielessäni edellisen vuoden opit. katsastan voimavarani ja siirryn seuraavaan vuoteen.

nyt myös blogini on ollut vuoden. mitä se on antanut minulle. ainakin hahmottanut enemmän elämäni sisältöä. näyttänyt miten paljon voimavarani vaihtelevat, miten oma aikani on välillä vähissä ja välillä ehdin keksittymään itseeni ja voimia antaviin tekemisiin enemmän. ja nyt taas sellainen vaihe. pikkumies kokoajan korkealla, jos silmä välttää. ei minuuttien keskittymistä mihinkään.

monet läheiset ovat saaneet lukea kuulumisiamme. osa siitä on kertonutkin, sitä kautta on voinut viitata tapahtumiin. osa lukee salaa. kummasti tietää kaikkea, muttei vahingossakaan paljasta käyvänsä kurkkimassa elämäämme. osa on ihmetellyt rohkeutta, osa ihmetellyt aikaan saavuutta. vaikka tämä on kuvaus meidän elämästä, tämä ei kuitenkaan ole kokototuus. kaikkihan sen ymmärrämme.

toivon, että yhä jaksaisin tallentaa elämääni. itselleni tällä on ollut merkitystä. jokainen kommentti on tuonut iloa, vaikken aina osaa vastatakaan. blogini on muuttunut enemmän pohdiskelevaksi, käsitöiden tallentaminen oli alkuperäinen suunnitelma. näin se elämä vie jos mihinkin suuntaan. yritän pysyä perässä. haparoivin, yksivuotiaan sana-askelin.

tiistai 10. tammikuuta 2012

valontuojat




eilen kävelin lumihangessa tienvarteen. menimme ystävieni kanssa viettämään iltaa. pientä shoppailua ja kahvittelua. sellaista, mitä on mukava tehdä miesten hoitaessa lapsia. minun mieheni otti lapset, menivät metroilemaan ja hankkimaan minulle yllätysten yllätystä.

ja tänään olen totisesti ollut lellittynä. kasa leivoksia oli aamusta jääkaapissa. niin paljon erilaisia viestejä ystäviltä. on tehnyt hyvää saada olla huomionsaajana. monesti kotiarjessa meinaa tallata itsensä yli. nyt on mieli korkealla ja vanhuus ei silti kauheasti paina.

ja sainhan minä tämän lampun viimein!

torstai 5. tammikuuta 2012

väripesu sopivassa lämpötilassa


tämä vuosi alkoi flunssan yhä jatkuessa. mutta silti iltaseitsemältä ammuimme pihassa (ammuuuuu) raketteja. jokainen paikallaollut lapsi sai omansa. ja se tuntui hassummalta. vaikka oikeasti en niistä pidä. enkä halua, että niitä jokavuosi ostettaisiinkaan. mutta niiden saattelemana tuntui ihan hyvältä rauhoittua viettämään vuoden viimeistä iltaa ystäviemme kanssa.


mutta itse aiheeseen. väripesuun. puhdistautumiseen. loputtomaan raivaamiseen ja tilan tekemiseen kaikelle uudelle. vuodelle. unelmille. tavoitteille. aloitin siivoamalla lasten kaapeista kaikki pieneksi jääneet. niitä olikin kertynyt aivan hirveästi. miksei lapset kasva vaikka vain vuoden välein kunnolla. jatkuvasti saa huomata liian lyhyitä hihoja. nyt on kuitenkin kaikki koreissaan, uusin etiketein varustetuin. luulisi nyt taloudenhoitajamme osaavan aina oikealle laatikolle.


ja kun lasten kaapit alkoivat näyttää kaapeilta, minä etsin omia vanhoja paitojani. ja niitä olikin iso laatikollinen. sillä aina joku väri halusi vielä pompata koriin. eksyä mattokokoelmaan. sillä minä teen niistä ympyröitä, joista sitten kokoan maton. sellaisen menneisyyteni väripläjäyksen. sillä menneisyydessäni oli paljon enemmän värejä kuin nyt. ja toisaalta haluaisin nähdä menneen minäni harmaina päivinäni. muistaa ne monet naurut.

saa nähdä, millaisin mielin katselen tätä vuotta sitten, kun se on mennyt. toivottavasti muistelen sitä erityisesti luovuuden, ystävyyden, rakkauden ja hyväksymisen vuotena. onnellista eloa, itsekullekin säädylle.