perjantai 15. kesäkuuta 2012

kotimaista lähiruokaa


ikiaikainen perinne. jo vuosisatoja ovat suvumme naiset kovettuneilla käsillään pidelleet puikulakaulinta taatakseen perheilleen ravitsevat ja herkulliset lähiruoat. lähes omin käsin on ruis revitty pelloista. (melkein riisikin). jauhettu väsynein käsin lasten nukkuessa. tai sitten ei ollenkaan näin.


ei ihan. sillä nyt saimme idean kesätytölle suomalaisuuttamme opettaa tätäkin kautta. sillä hän tiesi karjalanpiirakat ennestään. kaipasi niiden makua. lupasin että kokeilemme yhdessä. mutta hän innostuikin niin, että minä vain keittelin eilen puuron ja tänään väsäsin taikinan. tein muistaakseni 2 itse. sitten keskityin munavoin tekemiseen.


ja mietin tässä sitäkin. että olenkohan koskaan näiden kolmen vuoden aikana, mitä olemme täällä asuneet. että olenko kertaakaan saanut aikaiseksi tehdä itse. sillä niin paljon maittavampia ovat nämä oman käden tuotteet, kuin markettien pakastealtaiset.  mitä teille on suomalaisuus? mitä makuja, tapoja? (ja sen muuten sanon, että turhaan häpeilemme kansaamme tuulipukukansaksi. tänään olen kuullut ylistäviä kommentteja suomalaisten tyylikkyydestä. siitä, miten tärkeää on pukeutuminen. yllätti.)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

:) nam! mä täällä pohdin vähän uuden laukun ostamista. jos vähän satsaisi taas. saapa nähdä. ehkä pietarin louis vuittonille säntään, kun niillä leveyspiireillä jo viikon päästä... Ii

larppa aliisa kirjoitti...

satsaa mieluummin siihen, että tuut joskus käymään:D

Anonyymi kirjoitti...

Siihen tarvii aikaa rahan lisäksi :D Ii