ovimatto

"vau, minkä värinen ovi. miksen oo tajunnu, että ovi voisi olla hauskan värinen!" sellaisen huudahduksen kuulin keittiöön, kun meille ryntäsi eilen naislauma. minua hymyilytti. vaikka juurikin olin raivona siitä, että puhelimeni oli uinut maitolasissa käyttökelvottomaksi. näppäimet päättivät lakata toimimasta. kuten tyhjistä ruukuista näkee, syyskukat ovat vielä kaupoissaan. mutta eipäs se menoa hidasta. keskeneräinen on kaunista. ihminen rakastuu puutteisiin. ja minäkin siellä kukin kauniisti ikkunassa. 

mutta se, mitä ennenkaikkea haluan näyttää on uusi ovimatto. kyllä. ostin sen ikean perusruskean. ja sitten vain muutama spray-viiva pintaan. ja jotenkin enemmän meidän näköinen. tällainen DIY pitää minut iloisena. kun jostain saa irti enemmänkin. ja nyt tuntuu. että meidän paraatiovemmekin alkaa olemaan mukavampi. vaikka maa on ihan paljas. omin kätösin revin siitä pensaat ja ruohotupsut irti. pitäisi ajatuttaa siihen kuormallinen kiviä. ja ehkä ensikesänä ruukkuruusu.

ja muuten. se maito on nyt kuivunut puhelimeen. ja se toimii. vaikka kaikki etukuoret ja näppäimet ehdinkin hermostuksissani pilkkoa silpuksi. minulla on nyt sitten hieman pelkistetty versio puhelimesta.

kaapin paikkaa etsimässä

me etsimme aina välillä kaapille paikkaa. me tykkäämme erilaisista kaapeista. me tykkäämme samanlaisista kaapeista. mutta silti kaapin paikka välillä hukassa. tai yhteinen mieli. sellaista se vähän on. kun toisaalta tuttu ja turvallinen olisi mukava säilöä. kun toisaalta uutta ja ihmeellistä olisi mukava kokeilla. ja aina ei mene ajatukset samaa tahtia. turva ja uutuus viehättävät meitä niin eri aikoina.

silti sinä menet ja haet minulle raskaan kaapin. minusta ei ole paljon apua. vaikka haluaisin helpottaa. sinä hoidat lapsia. että minä saisin kaappini mieleisekseni. ja minä silti kirjoitan siihen. vaikka haluaisit kuvia. sillä minä haluan tallentaa sinne palan itsestäni. kaikkea sitä, mikä minua yhä kutsuu. pyytää hengittämään. pyytää elämään joka solulla. ja kun vihdoin se on paikalla. minä haluan antaa sinulle suukon.

tunnevuoristorataa

aamusta aloin. nukuimme pitkään ja sitten ajattelin tehdä lapsille nämä päällystekirjat uusiksi piirustuskirjoiksi. sillä lippulappuset päätyvät liian helposti roskakoriin. tällainen kirja kestää viikkoja. neidillä on ennestään yksi. siinä tallentuu tietyn aikakauden kuvat. kehitys. pikkuherra valitsi koirakankaan. neiti halusi pilkkuja.

ikuistin onnellisena pikkuherran heiveröisiä viivoja. ensimmäinen oma kirja. isosisko harjoittelee teroittamista. aamupalalla ensimmäiset päivävaatteet jo sotkettu. pyykkikorissa. ajattelin saavani helpomman aamupäivän. laittaa ruoka rauhassa. pian lähtö hammaslääkäriin. miehellä puolikas työpäivä. että pääsen rauhassa sinne kuvattavaksi. akuutit on hoidettu ja nyt käydään läpi koko kalusto. huh. ei mun lempipaikka. mutta oon päässy siitä pelosta vähitellen. osittain ainakin.

ja sitten kun ne yhdessä piirsi. halusin lisää kuvia. ja tiputin kameran. ja sitä itkiessäni pikkuherra piirsi liinaan lähtemättömät jäljet. vanha vahaliina ei kestä samaa jynssäystä kuin uudet. jotenkin tuntuu liian tunteikkaalta tämä aamu. harmi. pettymys. itku. ilo. onnistuminen. rakkaus. kikatus. pelko. jännitys. kiire. leppoisuus. kun hampaani ovat kuvatut. minä otan pienen oman hetken. pakko vähän katsoa itseä. eiköhän ne lypsetyt maitolitrat siellä pakkasessa auta miestä selviämään myös einarin kanssa.

tarinoita

lasten synttärikutsuja tulee joskus yllättäen. niitä varten olisi hyvä olla kotona lahjavarasto. mutta aina ei ole silti sopivaa lahjaa. tämä lahja sinänsä käy melkein kaikille ihmisille. pienille ja isoille. muistikirja. pienimmät voivat käyttää sitä piirustuskirjana. isommat kirjoittaa tarinoita. ja me aikuiset aina tarvimme tyhjiä kirjoja. ne ovat aina mahdollisuus kaikelle uudelle.

kirjan päällystämällä saa siitä vielä mukavamman ja henkilökohtaisemman. päällystetään kuten koulukirjat. ja sitten ensimmäiset paperisivut liimataan kansiin kiinni. näin kangaspalat jäävät piiloon. tiger myy erittäin suloisia kirjoja edullisesti. ostin niitä nyt useamman. minulle tärkeintä lapsille antamissani piirustuskirjoissa on se. että paperi on tarpeeksi pehmeää ja huokoista. näin hentokin käsi saa piirrettyä voimakkaampaa jälkeä. huomenna päällystän meidän lapsillekin haluamillaan kankailla omansa.

kaikki mitä tarvitset:

muistikirja
kangasta
liimapuikko
sakset
dymo, jos haluat tekstiä
ja muutenkin koristelumahdollisuudet ovat rajattomat
nappia, nauhaa, tarraa

sadetta

minä pyydän sanoja. saan niitä sateena. 

virvoittavina määrinä.

niukasti.

liikaa-

ja niin minä

tallaan tallaan tallaan.

kaikki mitä näen

sotkeutuneiden sanojen liejua.

minä pyydän voimia.

joskus keho niin itkusta täysi.

purkaa purkaa purkautuu.

sitten minä voin huokaista.

antaa ilon ja onnen taas tulla.

minä uskallan pyytää.

minä uskallan myöntää sen

mitä minulla ei vielä ole.

tarvitsemani.

niin vuorottelevat täysi ja tyhjyys minussa.

huuto ja hiljaisuus.

katkeruus ja hymyn kestävä onni.

se kaikki sataa päälleni.

minä otan sen vastaan.

annan sille asunnon.

kunnes jätän jäähyväisiä.

vuorottelu pitää minua otteessan.

elämässä.

rullakon uusi elämä

no moi. tervetuloa. tai turveteloa. ihan miten vain. tärkeintä on lienee nauttia elämästä ja arjesta kuitenkin. kääntää asiat haluamikseen. niin kuin vaikka tämä rullakko. nyt alkaa vihdoin olla niin valmista. että ihan uskallan antaa ajatuksen julki.

tättä-rättä-rää. kotitoimisto! siis komeasti olkkarin nurkkaan. meillä tullaan koneelle nyt yhden askelman korkeammalle. ja kieltämättä tämä on mukava paikka. onhan täällä kopperossa tullut istuttua jo monta hetkeä. pohdittua ihmisyyttä. 

takaseinälle laitoin oman osuuteni tapettia. sitä olinkin jo viisi vuotta ehtinyt säilöä. vielä on moninkertainen määrä jäljellä. mutta en ole aiemmin halunnut sitä niin mihinkään. ja nyt käytin palasen, jossa itse seison. puu rinnassani.

tämä ihana tuoli on löytöni kesälomalla ihanasta putiikista. se oli vielä meille tullessaan oranssi. ja hyvin hyvin pölyinen. ehkä minä joskus kunnostan sen loppuun. lakkaan säilyttääkseni parempana. tuohon jalkaan minä ennenkaikkea ihastuin. ja tietty tähän pumppumekanismiin. ylös ja alas kuin parturituoli.

huippu kalenterinpidin on kirpparilöytö. ja sopii tähän hullutteluun kuin mikäkin. koneen yläpuolella se on helposti tarkasteltavissa. vielä en tiedä, miten tämä seinä tulee elämään. mutta haluaisin säilyttää tuon numerosarjankin näkyvillä. minneköhän päin saksaa menevät kirjeet on lajilteltu tähän rullakkoon ennen!

olen ihastunut näihin pyöränkoreihin. pieniin ja isoihin. aina kun löydän hyvänvärisen ostan. nämä säilöö laskuja ja muistikirjoja.  ja kaikkea muutakin ympäri taloa.

tänään virkkasin maton lasten mentyä nukkumaan. pari tuntia siinä vierähti. iso koukku ja mahtavat värit. tervetuloa syksy ja sateet. täällä kopperossani minun on hyvä olla. talossa talon sisällä. ai niin, pitääpäs kastella kukat parvekelaatikosta;D

day dream

harvinaista herkkua. minun lapseni nukahti. tosta vain. lattialle. ovat aina olleet kovin "pomputeltavia". ei mitään, jätä mut sänkyyn ja alan nukkua-vauvoja. kaikki saavat silityksensä, kunnes nukahtavat. laulut. sadut. hyssytykset. ja sitten tämä nuorimmainen aina toisinaan. nukahtanut itsekseen. ja tänään lattialle.

lapsilta saa upeita ideoita. kun kerroin neidille isänsä hakevan meille kaapin. kun on peräkärry lainassa. purimme pihamökin ja se matkaa kaatopaikalle. kun lapselle kertoo että peräkärry tuo kaapin. ja vie pihamökin. niin hän yhdistää ihanasti kaksi asiaa. "tuleeko meille kaappi metsään?". narnian tarinat. maailma alkaa kaapin sisältä.

tuli latvassa tulilatvassa

löysin ikealta tulilatvoja. niitä ei jostain syystä oikein ole ollut missään. ja taas projekti hyökkäsi eteenpäin. olisi paljon keskeneräisyyskuvia, mutta yritän saada piakkoin valmistakin. täällä on vietetty sadepäivää. hain kirjastosta kirjan, jonka uskon antavan minulle ajatuksia. taidan avata sen muutaman sivun verran.

selitys

mitäpä siinä on äidillä sanomista, jos syömistä hoputellessa vastaa hän. "peppi syö näinpäin!" minä hymyilen ja alan syöttämään. kysyn, kuka mahtaa huvikummussa syöttää. herra tossavainen, vai? "tommi ja annikka." ja sen olen hänestä aina sanonut. että tämä tyttö tulee pärjäämään.

jalat mahtuu kokonaan puupinnalle jo

miten paljon iloa. miten paljon sotkua. miten paljon työtä. mutta edistyy se. tunti tunnilta. ja kun se on valmis alkaa minulla jouluvalmistelut. ihanaa tuntea puinen lattia jalkojen alla. vaikka se olisikin täynnä nappia ja helmiä ja lankoja ja vaikka mitä. mutta että joskus romuvarastosta kuoriutuu mun oma huone. sellainen jossa jokaiselle on paikka. nyt koneet pyöriköön viimeiset kangaspakat valmiiksi. saan niille perjantaina uuden kaapin. oi tätä iloa.

ensiapua

aina joskus käy niin. että jos raottaa itseään. haluaakin ottaa takapakkia. ei. en minä olekaan näin avoin. haavoittua omasta avoimuudestaan. joskus omat sanat ja ajatukset tulevat niin lähelle. näkee vasta kirjoitettuna. että tuotako minä nyt elän. ja joskus minä tunnen halua piiloutua taas enemmän. ottaa askeleen taaksepäin.

ja mikä sen parempi tapa taaskin. kuin esitellä pari kirpparilöytöä. kaksi suloista ensiapukaappia. ylempi on suurensuuri. onhan se tarkoitettu todellisen hädän tullen aukaistavaksi. sinne pääsi arkitoimistotavarat. jotka on hyvä olla saatavilla pienemmässäkin hädässä. teipit ja sakset ja sellaiset. alempi on pikkuvessassa. no niin. nyt minä pääsin taas kaappiin. ovi kiinni. ja nautin pimeästä. ehkä sytytän kynttilän.

uskallanko tarttua käteesi

sillä aurinkojahan on vain yksi. tai yksi aurinko meille. muita planeettoja, muita aurinkokuntiakin on. kyllähän me sen tiedämme. lapsuuden oppikouluissa jo kerrottu. mutta silti kuva voi vääristää. näyttää hetken. jolloin niitä olisi enemmän. tai muutenkin. ja taas joskus kun valo jo sammunut. pimeässä yhä näyttää loistavan lamppu. liikkuu silmien mukana. pitäessämme katsetta siinä.

ja miten tästä voimme puhua ääneen. miten voimme sanoa näkevämme niin monta aurinkoa. jos sitä ei aina huomaa. liikkuvassa elämässä. kamera sen tallentaa. se ottaa vain hetken talteen. ei näe kokonaisuutta. ja sitten se siinä keskellä. niin paljon selväreunaisempana kuin se oikea. sädehdintää ja valoa ja lämpöä antava. ja kun sen näyttää toisille. pyrkii selittämään. se muuttuu. ja se minuun sattuu. joskus niin että voisin huutaa. ja silti suu kuin tukittu ja sidottu. vaikenen häpeästä. mutta hiljaa pyydän. näy valo. säteile lämpö.

vietävän vyölaukku

"missä mun avaimet?" tai "missä mun lompakko?" tai "soitakko mun puhelimeen, kun en löydä sitä?". tätä samaa on jatkunut jo monta vuotta. vasta tämän kesän imetysdementikkoon kyllästyneenä mieheni puuhkaisi. "sulle pitäis hankkia vyölaukku."

tietysti me nauroimme koko ajatukselle. mieleeni tuli sellaisia vanhoja värikkäitä. kuluneita ja aikansaeläneitä tietysti. ja minua nauratti vielä enemmän. muistelin millaisia vyölaukkuja olin nähnyt ja omistanut. mietin millaisen rumiluksen joskus kirpparilta löytäisin. ja varmasti pitäisin.

ja sitten lempikaupassani. tigerissä. siellä oli vyölaukkuja myynnissä kuin tilauksesta. todella litteä. niin tekomateriaalia kuin olla ja voi. mutta kieltämättä menee hyvin housujen ja hameiden kanssa. väri niin kiva, ettei haittaa vaikka näkyykin. mutta useimmiten on paidanhelma ainakin osittain suojana. ja tiedättkö. vaikka lompakkoa en jaksa tänne survoa. ja avaimetkin otan yleensä avainkaapista. niin tiedän sentään, missä kännykkäni on! ja minua naurattaa taas.

keltainen liimalappu

vuosia sitten työskentelin nuorten kanssa joiden oli vaikea haaveilla. tai joidenkin heistä oli vaikea tehdä haaveista tavoitteita. jotkut sanoivat heidän syrjäytyneen. mutta minun mielestäni suurin osa heistä ei koskaan ollut saanut kuulua enemmistöön. monet olivat lapsesta asti kokeneet erillisyyttä. osa sairauden, kotiolojen tai jonkun muun syyn takia. moni heistä oli niin paljon vahvempi, kuin kukaan oli antanut koskaan heidän ymmärtää. melkein kaikilta heiltä puuttui luottamus ja uskallus. 

eräänä päivänä eräs tyttö kirjoitti minulle mietelauseen. en löydä sitä googlettamallakaan ja se lappukin on jossain työpapereiden keskellä. siinä oli ajatus puusta. että jos olet puu jossain. en muista missä, enkä että millainen puu. niin pyri olemaan kaunein puu juuri sillä paikalla. sellainen se mietelause oli. jos joku sen muistaa, kirjoita ihmeessä kommenteihin. 

ja se sai minut pohtimaan ihmisyyttä ihan uudelta kannalta. että miten puu voi olla vain yhdessä paikassa. ja siinä juuri samassa paikassa ei voi olla mikään muu puu. että pyri olemaan se kaunein. vaikka jokatapauksessa olet kaunein sinä kuitenkin. sinun paikallasi. ja kauneuden ajattelen tässä kohdassa hyvyytenä. onnellisuutena. kiitollisuutena. että pyri aina lisäämään itsessäsi iloa, rakkautta. hyvyyttä. onnellisuutta. sillä sinun paikkaasi ei voi kukaan ottaa. ja siinä omalla olollasi voit säteillä tätä kaikkea muihinkin. 

ei siinä sanota. että pyripäs olemaan kauniimpi puu kuin viereisillä maaplänteillä. että luo kilpailua ja alemmuudentunnetta. näytä kaikille miten onnistunut olet. pyri aikaansaamaan kateutta ja katkeruutta. ei siinä sanota myöskään. pyri olemaan kuihtunut ja onneton. että kumartelisit ympärilläsi olevia. saisit heidät loistamaan yhä enemmän. siinä pyrittiin vain kurkottamaan siihen, mihin pystyy. mihin juuri sillä paikalla. mihin juuri tällä elämällä. niinkuin puu. juuret vahvasti maaperässä. oksat tunteiden tuulessa heiluen.

potut pottuina

tahalleen testailin laittaa perunan näytille. sitten kadotin sen entisen käsinkirjoitetun. ja olin aivan että joo. sitten yks peruna siellä esillä. isompi herra heräs ja pienempi halus maitoa. ja se peruna siellä. ja nyt sitten rupesin kokeilemaan muutosta. ja ärsyttää. kun ei ollu mitään nappia, että enpäs-haluakkaan. näillä mennään ainakin hetki. ja se peruna on tässä.

no, sainpas aikaiseksi lisätä sitten samalla hakukentän, jos haluaa etsiä blogistani jotain vanhempaa tekstiä. ja nyt on tuo naamanikin näytillä. tänään ei oo kaikki menny putkeen muutenkaan. mutta onneksi huomenna voi taas aloittaa alusta. ehkä siis huomenna ihan erit kuviot.

tämäkin kävi hetken. ja muistin, miten jo perunakuvassa minua ärsytti tuo sanoJA JA tekoJA. niin nyt sitten pääsi lehmäpariskunta hetkeksi ainakin. oi. näinhän se lauantai-ilta kuluu rattosasti leikkien. toista se oli 10 vuotta sitten. ei olis iltaa malttanut koneella istua.

pikkuhiljaa tai rajatapauksia

on ihmisiä. jotka haluavat pitää elämänsä pienenä. tai näkymättömänä. se olisi ehkä oikea sana. on ihmisiä, jotka pyrkivät pitämään omat rajansa kiinni. päästävät lähelleen vain harvoja. sinne oman  raja-alueensa laidoille. mieluummin nurkkiin. sillä lailla, ettei liikaa häiritsisi. että oma elämä saisi jatkua samanlaisena aina.

ja sitten on olemassa ihmisiä. jotka haluavat avata sydäntään. näyttää haavoittuvuuttaan. hyväksyvät sen toisissakin. tai eivät hyväksy. elävät sen mukaan mitä tuntevat. itkevät, kun huomaavat toimivansa väärin. huutavat kun ovat vihaisia. nauravat kuollaakseen kun on sen aika. 

ja sitten on ihmisiä. joilla ei ole rajoja. jotka eivät kykene hahmottamaan itseään. eivät tiedä, mistä alkavat. mihin loppuvat. että minkälaista elämää haluavat elää. menevät päivä kerrallaan. ajelehtivat. eivät haasta. eivät pyri. olevat vain. ja peloittavinta on sanoa unelma ääneen. sitten se ei ainakaan toteudu. sillä kaikki voimat ovat aina heitä vastaan. ja he itsekin. pelkäävät toiveidensa toteutumista. muutosta. siksi he ovat paikallaan eivätkä mieti.

eikä kukaan ole turvassa muutokselta siltikään. niin kuin alati vaihtuvat lämpö ja sade. pakkanen ja aamusumu. niin vaihtuvat tunteet meissä. tarpeetkin. joku, mitä sinulla ehkä kerran oli yllin kyllin. siitä riittäisi nyt vain pieni siivu. saamaan elämään tasapainoa. ja joku jonka perään ehkä kerran itkit. sitä liian isoina annoksina arjessasi.  

kaiken liikkeen ja muutoksen keskellä silti. jokainen tarvitsee paikan rauhoittumiselle. jonku tutun maiseman. ehkä kiven luonnossa istua. ulapan katsoa. jollekki se on puut ja joillekin vesi. joillekin se on jotain rakennettua. tai mielentila vain. tyhjentynyt. sillä palaaminen tuttuihin paikkoihin auttaa. se auttaa meitä hahmottamaan mihin olemme kulkeneet. mitä olemme saavuttaneet. miten olemme muuttuneet.

aina voi uudistua. aina väliin tulee raivata itseään. poistaa itsestä sitä, mikä on raskasta kantaa. antaa tilaa ilon ja naurun tulla. tyytyväisyyden. minulla tulee mieleen turvallinen sana. perusonnellisuus. että vaikka siinä arjessa ja elämässä niin monta kipukysymystä. niin monta kiirettä ja ehtimättömyyttä. niin silti säilyisi sellainen mieli. tämä on elämä jota haluan elää.

eikä meidän kaikkea pidä salata. meissä kaikissa on asioita, jotka haluaisimme antaa pois. puolia, joita saatamme vihatakin. mutta yritän aina muistaa ettei se ole pahasta. viha. sen tehtävä on kertoa siitä, mitä emme hyväksy. sen, mistä haluamme eroon. ja vaikka on hyvä itsensä hyväksyä. se ei vie pois halukkuutta muutokseen. parempaan minään.

tulipa näitä sanoja. kun tässä meidän vakio romuvarastoa eli takaparveketta siivoilin. yritin viedä turhaa pois. paljon sainkin. ja vähän taas lisäsin väriä. sellaista, joka toisi iloa. sillä viimekesän kylppäriremontin yhteydessä saimme täältä portaat alas. ja nyt tämä on jatkuvasti käytössä. olisihan se mukava, jos kotiin olisi mukavampi palata. tätäkin kautta. ja että ylipäätään aina olisi mukava tulla. omaan kotiin.

paikasta A paikkaan C paikan B kautta

satoja ideoita on muhinut päässäni pitkin alkusyksyä. monta toteutumatonta tekemistä. tänään meinasin jo aloittaa työttömille tarkoitetun pajan. että saisin toteuttajia. kun itse niin kiinni perheessä nyt. tärkeimmässä. niin minä olen valinnut. että nämä pienet tässä ympärilläni ykkösiä. pieniä henkireikiä itsellenikin välillä. mutta että vuosien päästä omaa aikaa taas yllin kyllin.

kun oli taas einarin nukkumapäivä. aloitin siivoamaan omaa kammariani. ei se ihan pieni homma ole. eikä viisituntisella päässyt kuin fiilikseen. välillä ruokataukoa. imetystaukoa. ja niin tämä päivä on illassa. aamusta ehkä jatkan taas. tai ensiviikolla. tai ensivuonna. paremmassa kunnossa se on kuin ennen. voisin lainata seilaajien sanoja omaan tarkoitukseeni: "lattiata näkyvissä!"

ilo uusista lukijoista. tervetuloa!

koiralelu

pitäkää vain palleronne tuumaa hän. kepit ovat paljon maukkaampia. ja mitä sitä leluilla. ku rodussakin se sana jo on. englanniksi. venäjän toy. eikä kymmenen eletyn viikon aikana ole varmasti ehtinyt sitä kaikkea kokea, mitä lähiluonto -eli puistot- tarjoavat. miksi pitäisi olla jotain tätien virkkaamia. huh.

ihan sen takia. ku täti päätään vaivasi. vastaisin täältä. hyvähän se on maalta huudella kaupunkiin. vaikka toivottavasti joskus täälläkin huutelen koiralle. ollut haaveissa monta aikaa jo. mutta vasta ehkä sitten, kun on nuo ulkoiluttajat isompia. etteivät suotta vetele hännästä. kyllähän sitä saisi vähän uutta ulottuvuutta elämään. joku haukkuisi suoraan, eikä seläntakana. ei kai. olen kuullut minusta puhuttavan joskus hyvääkin seläntakana. ja se saa hyvälle tuulelle jos joku.

koiranlelu "pallura"

tarvikkeet: 

pieni pallura matonkudetta

jotain riepua täytteeksi

virkkuukoukku (vähän liian pienellä tulee tiiviimpi, itse käytin 6)

virkkaa matoonkuteesta pieni ympyrä, joka pikkuisen kasvaa parin kierroksen ajan.

sitten voit tehdä muutaman lisäämättömän kierroksen.

ja kaventaa, niin että siitä tulee melkein pallo.

laita jotain kangasriepuja sisään.

kavenna loppuun.

jätä jotain puoli metriä kudetta, ja tee lopetussilmukka.

sitten vain ketjusilmukoilla loppuun saakka.

lopetussilmukka. ja solmu.

sitten voit leikellä narunpäät viuhkaksi.

viuh vain narusta pallo ilmaan -ja jossain vaiheessa koira tuo takaisin.

(joskus opettelu voi viedä vuosia, jos koiraa ei kiinnosta kyseinen lelu)

satumaassa

me hyppäsimme aamusta autoon. otimme lounaseväät mukaan. sillä niin kesältä tuntui taas. huvipuistokin olisi kiinnostanut. mutta että yksin kolmen pienen kanssa. ei kiitos. mieluummin menen avaraan maailmaan. paikkoihin, joissa ei tarvitse katseellaan etsiä omaansa. vaan sen hahmottaa ihmistyhjästä maisemasta helposti. ja juokseminen, sitä ei tarvitse rajoittaa muutamiin metreihin. kunhan kutsuhuuto tavoittaa. ja katse.

ja jotenkin niin tuntui sadulta. avoimesta ikkunasta kuului klassista musiikkia. minä kyllä näin viulujen soittojouset. nostin neidin ikkunaa vasten. soitto loppui. mutta se tuntui silti sadulta. päästä osaksi pikkuorkesterin kauniista harjoituksesta. palatessamme siellä soi yksinäinen viulu.

lämminhän meillä tuli. ja kirppari tuntui viileältä paikalta ulkoilun jälkeen. tein ihania mekkolöytöjä neidille. sellaisia vanhoja. missä on luonnetta. nyt ne etsivät märkinä hengareita, joissa laskeutuisivat kuiviksi. olisivat valmiita käyttöön. kunpa voisin tietää, millaisia juhlia nekin ovat vuosikymmenten aikoina kiertäneet. millaisiin tyttöihin ne ovat sujahtaneet. ja nyt täällä meillä.

kotimatkalla uni voitti melkein kaikki. minua ei kuitenkaan. nyt on viileämpää. tuuletin pyörii takanani. lapset isänsä kanssa rannalla. vain pikkueinari tässä jaloissani. keinuu tahtiini. minä toivon syksyä.

äidin vuoro heiluttaa

ovi auki tulevaisuuteen. kauan odotettu tätä päivää. laskettu öitä kuin jouluun tai syntymäpäiviin. käyty läpi kerhopäivän aikataulutusta. opeteltu uusia sanoja. liikunta. luovat toiminnat. ja nyt sitten vihdoin saa hän ne todeksi elää. ja minä. ensikertaa koti hetkeksi tyhjenee. niin vähän häntä olen lainannut.

ja tuo rohkeus. pakata reppua. etsiä tossuja. huolehtia, että äiti varmasti laittoi leivätkin reppuun. uudet pinnit. itse valitsemat. jotenkin tuntuu, että niin paljon reippaampi kuin minä. mahanpohja kipeänä. minunko tyttöni! noinko vanha jo. olenko osannut antaa hyvän pohjan oppia uutta. tottua uuteen. luottamuksen. niin monta kipeää hetkeä muistan. kunpa olisin jaksanut niin paljon enemmän.

miten rutiinia kohta jo kaikki. hänen kohdallaan. nuorepien kohdalla. vaikka varmasti samoja tunteita silloinkin. mietintöjä miten kenenkin luonne ottaa kiinni uudesta. omasta lapsuudesta niin pitkä aika. en muista paljon mitään. miten reagoin aluksi. sen muistan, että olin vilkas niin monta kertaa. muistan viisivuotiaasta erään kerhopojan itse keksimän laulun. rattori-puimuri-peräkärry.

sinä tyttöni. ensimmäiseni. kuinka rakastankaan katsoa kasvuasi. sitä, miten reippaasti menet kohti uutta. luotat sen kantavan. ja silti. äidin sydämessä ikävä ja kaipuu. sellainen huoli. etteivät hetket kodin ulkopuolisessa maailmassa satuttaisi sinua. ettei kasvattaisi pelkoon. ettei veisi väärille teille. sillä tästä päivästä asti olet erilailla osa ympäröivää maailmaa. pian tulevat eskarit ja koulut. leirit ja oppilaitokset. ja minun on vain luotettava. että lapsuutesi syli oli tarpeeksi lämmin.