nuhaisiin neniin

meillä kesään kuuluu nenäsumutteet ja pillerit. olen lapsesta asti ollut allerginen siitepölyille. se ei kyllä tee kovinkaan mukavaa kesäajoista. mutta onneksi lääkkeitä on keksitty. alkoivat ahdistamaan liesituulettimen päällä. mutta näkyvillä on oltava, että muistaisin. vitamiinipilleritkin otamme lasten kanssa aina muistaessamme, puoli kourallista kerralla. sitten keksin ujuttaa lääkkeet vähän nätimmin. akryylimaalilla vetasin espressopurkkeja. ja dymolla kylkeen teksti.

en tiedä tuleeko minuun vielä varsinainenkin flunssa. lapset olleet kuumeessa, ensin neiti ja nyt pikkuherra. monta yötä mennyt sellaisessa holhousunessa. ettei ihan nuku. nyt minuakin alkoi paleltaa. laitoin saunan päälle. jospas päiväunet olisivat sen verran pitkät, että ehtisi rauhassa saunoa. lämmetä. (vasta vuoden ollut nuo valkoiset viirut tummassa saunanseinässä. ja koska kiulu ei kestänyt, ostimme mustan rakennussankon. huomattavasti enemmän kestää tippumisia lattioille..)

onko teistä hassua, että nyt loppuu koulut? muutama päivä enään ja sitten kesäloma. meillä kun se ei oikeestaan vaikuta mitenkään. siis arki ei sinänsä muutu. mutta jotenkin sitä haluaa aina juhlistaa silti. pitää kiinni vuodenkierrosta kuitenkin. juhlia olisi tiedossa lähempänä ja kauempana. saa nähdä, jaksammeko minnekään. juhlistaisiko vain kotona. miten te aiotte juhlistaa tulevaa viikonloppua?!

kirjotut kukat

enään en muista miten sain tämän liinan omakseni. ehkä se oli kirppis. tai jokin huutonetin kauppa, jonka mukana tämä löysi kotinsa meiltä. en ole erityisemmin mieltynyt siihen. mutta tänään tuli sellainen kesäolo. kun sateen jälkeen luonto niin raikas. mies meren rannalla. lapset nukahtaneet. sellainen valoisa, mukava olo. kesäverho-olo, sanoisin. mutta meillä ei ole kuin lastenhuoneessa verhovaijeri. siinä roikkuu mekkoja. niin piti alkaa silitellä liinoja olkkariin.

sillä mikä on kauniimpaa, kuin laittaa kesää kotiin sisällekin. pihallakin varmasti olisi raikasta, suloista. sellaista alkukesärakkausilmaa. kävellä. tuoksutella. ja sitten palata sisälle juomaan kuppi vihreää teetä ennen unta. mutta nuo pienet tuossa unessa. kuumeisena pienempi. minä pysyttelen sisällä. kuuntelen rakkauslauluja. imen itseeni voimaa.

sillä nyt on aikaa itselle. aikaa ajatuksille. aikaa unelmille. kun mieli on korkealla. viimeviikot olen ollut lähes kivuton. ja se tuntuu hyvältä. ettei minun tarvitse ajatella jokaista askelta. voin ottaa auton ja ajaa lähipaikkoihin. viimeviikolla istuskelin pitkästä aikaa itsekseni kahvilassa. sitä ennen olin käynyt ostamassa juhlamekon. tai löytämässä. en mennyt etsimään. 

nämä kukat ovat mummoni kirjomat. lapsena minua harmitti, kun siskoni sai sinisellä kirjotun liinan. ja minulla piti olla ruman vaaleanpunainen. minun mummoni. taitava käsistään. aisti paljon asioita. kattoi kahvipöytää isälleni valmiiksi keskellä yötä. vaikkei ollut tiennyt hänen olevan tulossa. sitä en tiedä, kattoiko useasti turhaan. mutta että aavisti varmaan, miten paljon tulen pinkkiä rakastamaan. kun saisi hetken vielä viettää isoäitini lähellä. niin monesti muistoissa, vaikka kohta puolet elämästäni olen elänyt ilman häntä. mutta että hänen käsiensä jälki, tässäkin päivässä rakastamassa.

sininen uni ja pää muutosten pehmeässä syleilyssä

aurinko paistaa kasvoilleni liian kuumasti. minä etsin paikkaa varjosta. sillä minä ja aurinko emme mahdu paistattelemaan samaa seinustaa. vaikka kyllä minä rakastankin katsoa ihmisiä valkoisissa pellavavaatteissaan. hattuineen kaikkineen. mutta itse tarvitsisin vähintäänkin sen pitsisen aurinkovarjon. sellaisen, jonka mukana saisi samalla vähän hienostuneisuutta tähän arkiseen olemukseen.

minun ajatukseni ovat pehmentyneet. ne kulkevat hitaasti ja pysähtyvät ihmeellisyyksiin. aina minä en saa itseni kiinni. tai ajatuksiani kiinni. monesti kuitenkin hymyilen. tässä on hyvä olla. käpertyä itseensä. ja jos joku yrittää saada minusta enemmän irti, minä vaikenen. minun eloni totisesti pyörii oman napani ympärillä. lähinnä sen napani alla paukuttavissa kyynärpäissä. kylkiluitteni alle työntyvissä kantapäissä. huomaan, miten olen alkanut käpertyä. hiljenyäkin jo.

ja silti välillä minut valtaa suuri riemu. halu nauraa ääneen. takertua kaikkiin ihmisiin. hypätä kalliolta mereen. tietysti niissä unelmissa vesi olisi turkoosi, ja minä osaisin uida paremmin. mutta tiedätte varmaan. ajaa katottomalla autolla ja kuunnella jotain iloista. nauraa sille, miten aurinkolasien alle liian pitkät etuhiukset meinaavat mennä piiloon. 

ja jos vauva päättäisikin syntyä tänään. hän ei olisi enään ennenaikainen. mitään en ole valmiiksi laittanut. odotan vielä muutaman viikon. en kiirehdi. teen sitten, kun oikeasti se tunne. että minun lapseni haluaa kaiken valmiiksi. että voi syntyä.

mikä sen mukavampaa. kuin nauttia kesästä. ystävistä. samoja naamoja ei kyllästy katselemaan, vaikka olisikin nähnyt useana päivänä peräkkäin. jos niillä kasvoilla yleensä hymy. jos itsessä yleensä sisäisesti niin hyvä olla. oma itsensä. ja vapaus kohottautua tai kaivaa syventyneitä ajatuksia. sukellella ja purskuttaa vettä suustaan, korkealla kaarella.

puolitoista

me kutsuimme aluksi häntä herneeksi. sittemmin hän on ollut pikkuherra. ja hurmuri. tuonut elämäämme niin paljon kikatusta. ei meistä kukaan niin nauravainen kuin hän. ei mikään estraadien valloittaja. sydäntenvalloittaja kyllä. kaipaa paljon läheisyyttä. omilla ehdoillaan. ei saa ottaa liian lähelle. aamuisin pitää olla tilaa käpertyä kainaloon ja taas mennä kauemmas. yhä uudestaan ja uudestaan.

erilaiset materiaalit. tunnut. niitä jaksaisi loputtomiin. kivet ovat suosikkeja. ja tänään piiloutui marjapensaan alle. siellä oli hyvä repiä lehtiä alas. tutkia lähemmin. eikä ketään häiritsemässä. oma salamaja.

liikettä pitää olla jatkuvasti. itsellä tai toisilla. rakastaa katsoa tiellä meneviä autoja. lempisana rrrrrrrrrrrekka. upealla kurkkuärrällä. aina kun menee yhtään isompiääninen auto ohitse. silloin voi olla itse rauhassa ja katsoa. mutta jos ei mikään liiku, niin sitten hän. ostoskärryt eivät saisi pysähtyä. rattaat pitää olla liikkeessä, tai sitten jotain mielenkiintoista seurattavana.

herkkä. suloinen. rakastettava. tänään puolitoistavuotias. juhlistimme päivää markkinalakulla. sekä poikkeamalla ystävämme, ekaluokkalaisen pojan, perustamaan kesäkahvilaan. ihana päivä.

pöllöneiti

etsin jotain koneelta. ja löysin pirteän pöllöneidin. tein tämän vuodenvaihteessa odottamaan erään suloisen vilmaneidin syntymäpäivää. enkä voinut tietenkään silloin postata. ja nyt se sieltä iloisesti vilkutteli. 

pitkästä aikaa paleltaa. nukahdin itsekin hetkeksi. eikä meinaa käynnistyä millään. tekisi mieli lämmittää sauna. jos vain hiljalleen venyttelisin itseäni takaisin tähän todellisuuteen. vähän niinkuin aamutuimaan naapurin kissa. joka joogasi pihallamme. siellähän se olisi itsekin hyvä herätä. tuomien tuoksussa.

tyhmiä ajatuksia aamuyöstä

iltayöstä en saa unta. pyörin sängyssä niin, ettei miehenikään saa nukuttua. ravaan katsomassa pimeää tai valoisaa ikkunoista. riippuen siitä, mihin aikaan pyörityttää. kai tällainen kuuluu jo näille viikoille. mutta ei silti huvittais. ajatukset pyörii liian lujaa. eikä mikään oikein rauhoita uneen.

ja sitten aamuyöstä. vaikka eilen nukuinkin pitkään. tänään taas molemmat lapset siinä. toinen potkii selkää. toinen mahaa. ja yksi mahassa vetää volttia. minä sain tyhmän ajatuksen. lapseni hautajaisissa lukemassa totisena:

"heittäkää arkulle hellästi multaa

siellä on äiti, siellä on kultaa."

ja minä siinä aamuyöntunteina pyöriessäni mietin. että mitä väliä siinä silloin on. vaikka muistan sen kuminan mummoni haudalta. multapaakkuja. kiviäkin. mutta että silloin ei oikeesti enää voi satuttaa. itseään siinä säästelisi.

sillä onhan mieheni sanonut, että jokainen uni on pieni kuolema. mistä lie sarjakuvista lauseen oppinut. mutta siinä on jotain niin totta. siirtymä. jättää taakseen eilisen. kerää uudet voimat. uuden mielen. ja sen voin sanoa, että tällaiset yöt ei totisesti ole niitä helpoimpia unikuolemia. niin alan silti aamukahvin keittoon. ehkä puolilitraa lattea vie pois tän olon lattean. ja muuten. joskus sitten kun kuolen. ja potkitaan minua tai ei. niin haluan tällaisen tuohillapäällystetyn kranssin. tapasin tämän yksilön saksassa työmatkalla vuosia sitten. enkä ole voinut unohtaa.

löytää aina uutta. itsestäänkin.

ne sanovat. että toisen romu on toisen aarre. ja että jos joku piilottaa, niin joku löytää. ja voihan se käydä niinkin, että naapuriin menee pienempien kantamusten kanssa. kun sieltä tulee takaisin. minulle ainakin voi käydä. oon sellainen roskaihminen. ja koti kyllä pursuaa. mutta näistä minä silti iloitsen. tulee sellaista löytämisfiilistä. jota ei saa kaupoista. ja onhan siinä haastetta. löytää näihin nyt vielä jotku lasiset kipot. että sais puutarhaan roikkumaan. tuomaan kesäöihin tunnelmaa. tuikuilla. tai kukilla.

ja jos kerran alkaa painella spray-purkkia. niin samaan sävyyn kaikki metalliesineet. joku raukka tämänki kulhon vääntänyt pienillä kätösillään. ja sitten vaihtotorilta vaihdoin tämän tyyliin porkkanapussiin. enkä vielä tiedä, pääseekö sinne ne kananmunat, joita ajattelin. ilmiselvää kukka-ainesta kuitenkin. 

kellarista bongattiin jo vuosia sitten tämä yksilö. ei vain ole ollut aikaa, paikkaa eikä voimia. tänään asiat loksahtivat paikalleen. kun sitä ennen oltiin haettu kirpparilta eteisenkoristajalamppuakin. ja sitten ajateltiin tämäkin kaivaa. eiköhän sähkötöillä leikitä lähiaikoina. kyllä oli mustaa vesi. mutta nyt kelpaa itseään peilata. hauskaa, miten leikkaa-liimaa-puhdista-tekemisillä voi saada vanhasta romusta uutta. että esineillä tarinaa. että löytämisen ilo aina vain. joka vaiheessa. monta iloa.

arvaatteko, mikä tämä on? ruohomattoa. siis sitä "pakollista", johon pyyhitään kengät. joka puottaa oven edestä kaikki ylimääräiset hiekat portaidenrakoon. eikä tuokaan niitä sisälle. oon nähnyt näitä ennen vain vihreänä ja harmaana. ja nyt meidän vakkarihalpakaupassa oli tällaista turkoosia. ja olis ollu sähkönsinistäki. mutta ajattelin tämän ehkä paremmin sointuvan meidän uuteen parvekkeenoveen. kunhan saadaan se. tuskin maltan odottaa. kenkäni saan jos silti tässä värissä pyyhkiä. melkein toivon, että värjäytyisivät pohjat!

ja kirpparilöytö. keltuainen. löysin samanlaisen ruskeankin. sellainen samanlainen, pienempi mutta kahvallinen on ollut lapsuuskesässä. onkohan vieläkin tallessa. nämä sen verran isoja. että en tiedä vielä, mitä näissä säilöisi. jotain, mitä pitää ottaa useasti esille. tai ehkä nämä pääsee avohyllylle. saavat sisäänsä muffinivuokia. tai mausteita. tai sipuleita. salaattikulhonakin oli kaunis. en tiedä. mutta sitä ihmettelen, miten pienillä asioilla elämään tulee iloa. pitäisi laittaa toisesta laidasta poispäinkin. ehkä perustan vuoden päästä elämysaitan. olisipa ihanaa! kahvila, jossa olisi kaikkia kauniita tavaroita. musiikkia. kynttilöitä. tulisitko sinäkin?