torstai 28. kesäkuuta 2012

lahja


elämä on lahja. jokainen elämä. jokaisen elämä. ja minä mietin monesti, miten omaani kohtelen. omaa elämänlahjaani. arvostanko. pyrinkö pitämään esillä, piilottamaan katseilta. annanko eteenpäin, muiden päätösvaltaan, muiden elettäväksi.

vai ihastelenko. sanon, että "oi, minun kaunis elämäni". tai "kertakaikkiaan, miten näin moninainen voikaan elämä olla". toivon että sanon. vaikkakin joskus enempi, että "kertakaikkiaan raskas mukana kantaa, mutta enimmäkseen tuo iloakin".

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

rakkaudesta


entisen luokkakaverini feissisivuilla käydään mielenkiintoista keskustelua. hän aloitti keskustelun näin sanoin:

"Olen yrittänyt kovasti ymmärtää sitä, miksi lapsiin suhtaudutaan tässä yhteiskunnassa niin tympeästi. On järjenvastaista, että uuden elämän luominen, hoitaminen ja kasvatus - niin valtavan suuri asia kuin se onkin - ei ole mikään ihailtu ja arvostettu asia, vaan päinvastoin. Lapsiaan ei saisi kehua tai rakastaa, ainakaan kovin julkisesti. Lapsiin tulisi mielellään suhtautua neutraalisti ja vielä parempi, leikkiä ettei niitä olisikaan. Kuka tässä maailmassa ansaitsisi rakkautta ja arvostusta paremmin, kuin juuri lapset?"

niinpä. tähän ihmetellen liittyy myös ulkomailla asuva toinen luokkatoverimme. hän on ihmeissään suomessa kuuluvista uutisista. perhesurmista. junan alle konttaavasta isoisästä. että mikä tässä yhteiskunnassa mättää. pieni lapsi kykenee jakamaan rakkauttaan. missä vaiheessa kasvuamme me alamme kokea muut ihmiset, lapsetkin, uhkana? minne jää kohtaaminen? mitä opittavaa meillä olisi muista kulttuureista?

ja minä itsekin. millaista kohtelua hyväksyn äitinä. miten minä suhtaudun lapsiini? ja ennenkaikkea, miten minä suhtaudun toisten lapsiin. miten minä osoitan rakkauttani. hyväksyntääni. kunnioitusta. arvostusta. lapsille riittää kuitenkin niin "pienet" asiat. että muistaa niiden nimet. kysyy jonku henkilökohtaisen kysymyksen. ja me aikuisetkin. meidän sisällämme olevat lapsuudet. yhä kaipaamme hyväksyntää. rakkautta. huomiota.  

tiistai 26. kesäkuuta 2012

hoi lehmikarja!


 

 


tänään alkoi rymsteeraus. matot lähtivät lattioilta. ja huonekalut alkoivat lennellä uusille paikoilleen. miehen mielestä kävi ihan urheilusta. minä puolestani istuin milloin missäkin sohvalla ja imettelin pienokaista. aika rauhallista hommaa siis! vielä pitäisi päättä, mitä tauluja millekin seinälle. ja laitammeko mattoja. huomenna ainakin pesemme vielä loput. 

puusohva tuntui kotiutuvan meille helposti. ensikohtaamisessa sen kanssa sydämeni suli. en tiedä, miten raskisin vanhan elämän peittää jonkin kirkkaan värin alle. nyt se saa armoaikaa ainakin hetkeksi. annetaan asioiden hautua. päätimme olkkarin ruokapöydän hioa ja maalata ensihätään. ja vielä yksi tumma seinä saa vaalean pinnan. pikkuhiljaa teemme tätä kodiksemme, edelleen. hitaita ovat nämä askeleet.

ilo kuitenkin asuu täällä jo. enimmäkseen. vaikka tänään muistin taas senkin, miten mieli heittelee. miten alakulo hiipii hiljaa olkapäälle. painaa pään raskaaksi. ja minun pitää muistaa itseni. antaa aikaa kaikelle sille myllerrykselle, minkä mieli ja keho ovat viimepäivinä käyneet läpi. sillä asioita ei kannata painaa niin syvälle itseensä, että happi alkaisi vähitellen loppua. siksi minä en säikähdä itkuanikaan enää.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

kukkivat housut ja sänkypeite






tänään odotti iloinen yllätys postilaatikossa. tämä kun ei ollut mikään mainostustoivomus. vaan ihan vauvalahja. ja pieni kiitos eräästä viimesyksyisestä illasta. meidän kaikille lapsille samanlaiset kesäshortsit. milloin tällainen yllätys olisikaan mukavampi, kuin sateisena päivänä. kun seuraavalle päivälle on luvattu aurinkoa. ja meillä on suunnitteilla huomenna mennä neuvolatätin käynnin jälkeen syömään luomujäätelöä. aloittaa virallisesti miehen kesäloma.

me emme satsaa lasten vaatteihin paljoa. hyvä jos tarpeeksi. kyllä me niitä jatkuvasti vaihtelemme. pyrimme pitämään puhdasta yllä. mutta ettei meille niin kovin tärkeää, mistä ja milloin. kenen vanhaa ja niin pois päin. värejä ehkä enemmänkin mietin. ja mieluummin ei hirveästi mitään painokuvia. mutta että en mieti vierailuille toisiinsa sointuvia vaatteita. kalleimmatkin vaatteet ovat käytössä kotona ja taas perusvaatteet saattavat olla kaupunkireissussa. 

sellaisia me ollaan myös itse. minä ja mieheni. mitä sattuu päällä. tyylikkyydestä ei tietoakaan. vaikka ihailenkin katsoa, miten muut ovat panostaneet. omassa elämässäni se ei ole tärkeää. se ei ole niin vakavaa. mutta silti aina se, jos löytää jostain jonkun omannäköisen vaatteen. kaupasta tai kirpparilta. siitä tulee hyvä mieli.

ja jos haluat pukea lapsesi samanmoisiin kesähousuihin, löydät ne täältä. ja vielä näkyvät olevan tarjoushintaan!

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

taiteellinen layout ja muita sadepäivän iloja


juhannus. monta väriä elämässä. monta ystävää kolkuttamassa ovea. tuomassa onnea. josta muutenkin elo niin täysi. vaikka en minä kiellä hämmennyksen läsnäoloa. väliin etsiviä ajatuksia. miten opin koskaan tuntemaan tätä lasta tarpeeksi. miten soisin hänelle pohjan ja turvan. 



ja silti yhtä aikaa siinä läsnä kaikki muukin. kaikki muutkin. ja minä etsin itseeni värejä, jotka puhuvat kesän kieltä. jotka sanovat. pysähdy. me emme kuki ikuisesti. vain hetken on valo. lämpö. värikylläisyys ympärillä. käsin poimittavana. tuoreet maut. raikkaus.


 


enkä minä osaa näitäkään kuvia laittaa. aina, jos joku rivi hetken paikoillaan. niin jo pomppaavat. niinkuin pomppivat ajatukseni. niinkuin tyttäreni viilettää pomppivalla hevosellaan. vaikkakin nyt jo unimaassa. ja mitä se haittaa, jos sekoilen. minä en silti jaksa puhua sumusta tai usvasta.  



minä kulutin tänään sadepäivää netissä. ja aamusta mies lähtee hakemaan minulle sohvaa tuntien takaa. meillähän ei ollutkaan mitään muita suunnitelmia hänen kesälomansa varalle:D

torstai 21. kesäkuuta 2012

alkumetreillä



moi. olen einari. tulin jokin hetki sitten kotiin. pari päivää sitten vauhdilla maailmaan. isäkin ehti vartiksi saliin mukaan. oon nyt ihan jees. vaikkakin vähän ihmeissäni kaikesta. ajattelin viipyä vähän pidempään, mutta sairaalatätien mielestä olisin tarvinnut suuremman punkan uiskenteluun.

ja minä tässä. äiti. vähän ihmeissäni ja hämilläni. menee hetki sulatella tätä kaikkea. onnea ja ihmetystäkin. mutta että pojan sain. pituutta reilu puoli metriä ja painoa hintsusti alle neljän kilon.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

loppumetreillä


niin se vain on jännää tämä elo. minussa ja minussa. koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. miten kaikki menee. aamun normaalitarkastus vaihtuikin käynnistyksen aloittamiseen. sain vielä tulla kotiin, aamusta aloitetaan sitten totisemmat toimet. että huomenna sitä varmaan kävelen vauva kainalossa unelmoimassani sinisessä aamutakissa.

kaikki tuntuu niin hassulta. erilaiselta. ei olekaan vain kipujen odottelua. että milloin ei enää pärjäisi kotona. vaan voin laskea tunteja. sitten minuutteja. pakata kassin ajatuksella. hakea suklaatia kaupasta. valmistella lapset siihen, että äiti lähtee nyt. ja tulette sitten katsomaan.

molemmat lapsemme ovat syntyneet sateella. myös heti kihlauduttuamme ja vihkiydyttyämme antoi taivas sadetta. sanovat sateen olevan siunaus. sen tuovan onnea. minä katsoin ilmatieteen laitokselta. huomenna yhdeksän ja viidentoista välillä oli sadetta luvassa. että ehkä silloin!

aamu

tänä aamuna aamu alkoi aikaisemmin kuin tavallisesti. jos herään. en aina välttämättä saakaan unta. taidan keittää kahvin. kysyä itseltäni, mitä minulle kuuluu.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

kesäpäivä


jos jää kahvia. tee jääkahvia. niin minä kesäisin teen. jos pannuun on jäänyt. sekaan vain runsaasti maitoa. jäämurskaa. makusiirappia. tänään kyllä tein kesän ensimmäiseen ihka tuoreen kahvin mutteripannulla. niin lämmin. pakko viilentää itseään jatkuvasti. 


neiti nautti toffeenmakuisen juomansa. sitruunasodan sekaan hieman makusiirappia. lellipäivä siis. kesällä on kyllä ihana tehdä erilaisia sekoituksia blenderillä. tai sitten ihan valmiita nesteitä sekoittelemalla. arjen pieniä juhlahetkiä. kun normaalisti se on aina vesi. monta kertaa päivässä.


minä kirjoittelin kauppalistaa. taitaa illalla tulla vieraita. enempi vaiko vähempi. koskaan ei kesällä tiedä. ihmeellisesti ihmiset muistavat taas mennä. ja siksi tulla. valoisat illat. vaikkakin hyttysillä maustetut. saavat ihmiset hakemaan naurua. laulua. ystävyyttä. ja se on ihanaa. tätähän odotimme koko pitkän talven.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

kotimaista lähiruokaa


ikiaikainen perinne. jo vuosisatoja ovat suvumme naiset kovettuneilla käsillään pidelleet puikulakaulinta taatakseen perheilleen ravitsevat ja herkulliset lähiruoat. lähes omin käsin on ruis revitty pelloista. (melkein riisikin). jauhettu väsynein käsin lasten nukkuessa. tai sitten ei ollenkaan näin.


ei ihan. sillä nyt saimme idean kesätytölle suomalaisuuttamme opettaa tätäkin kautta. sillä hän tiesi karjalanpiirakat ennestään. kaipasi niiden makua. lupasin että kokeilemme yhdessä. mutta hän innostuikin niin, että minä vain keittelin eilen puuron ja tänään väsäsin taikinan. tein muistaakseni 2 itse. sitten keskityin munavoin tekemiseen.


ja mietin tässä sitäkin. että olenkohan koskaan näiden kolmen vuoden aikana, mitä olemme täällä asuneet. että olenko kertaakaan saanut aikaiseksi tehdä itse. sillä niin paljon maittavampia ovat nämä oman käden tuotteet, kuin markettien pakastealtaiset.  mitä teille on suomalaisuus? mitä makuja, tapoja? (ja sen muuten sanon, että turhaan häpeilemme kansaamme tuulipukukansaksi. tänään olen kuullut ylistäviä kommentteja suomalaisten tyylikkyydestä. siitä, miten tärkeää on pukeutuminen. yllätti.)

torstai 14. kesäkuuta 2012

sulkea silmät



minä muutun voikukan valkoisiksi höttyväksi. ja lennän tuulen mukana. minä olen nyt niin kovin väsynyt kaikkeen. enkä jaksa kannatella itseäni enää. mutta tuuli on varmasti lempeä ja lämmin. ja uudella kasvualustalla jaksan taas kaivaa itseni ravitsevaan maahan.

eikä sade haittaa. se huuhtoo pois turhaa. ja kuljettaa. ja jos minusta ei koskaan tulekaan mitään kaunista. niin tämä oli kuitenkin minun tieni. näen sen. sillä vaikka suljen silmäni. näen niiden takaakin. siihen asti, että jaksan taas.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

kotirouvan karkkipäivä





pieni kurkistus syihin, jotka herättivät minut tänään aikaisin. kesätyttömme sentään oli hyvillä unenlahjoilla varustettu. nukkui 15 tuntia, joista viimeiset kolme hirveän metelin säestyksellä. oli mukava päivä. kaikki vähän kesken. niinkuin elämä yleensä. kahtena aamuna olen saanut viestin, että läheiseni ovat saaneet vauvat. kateus iskee. mutta onneksi on muita mukavia asioita elämässäni. nyt menen unille. jatketaanpa harjotuksia, sanois äiti.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

värejä värejä värejä







minä ympäröin itseni väreillä. kietoudun sävyihin. tarvin nyt niitä erityisesti. värien leikkiä. mielen hauskuutta. ja se tuo iloa. kun keräämme yhdessä kukkia lasten kanssa. en ehkä huuda niin paljon sille, että kasvimaalta lähtevät tikut karkuun. pikkuherra on ihan mahdoton.

onneksi mies paistoi eilen kanat valmiiksi. minä saan mikrottamalla ruoan. jos söisi sata tomaattia itse, paljon mozzarellaa. niin ehkä tästä päivästä tulee onnesta täysi.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

väri tukan, voikukan



keltainen on väri, joka herättää paljon mietteitä. ei vain minussa. keltaisesta väristä on olemassa paljon lauluja. keltainen toukokuu soi nuoruudessa niin ja jää kyllä soimaan vieläkin joskus päähäni. ja toivon ettei niin käy nyt. pitäisi hankkia sen sanat. olen huomannut sen olevan ainut tapa saada päässä pyörivä laulu pois. jos saa laulaa sen pois. muistan ulkoa varmasti toista tuhatta laulua. ja säveleitä vielä runsaammin. ja joskus pääni on liian täynnä musiikkia.

keltaisesta on sanottu, että se on väri, jota ihminen kaipaa halutessaan muutosta elämään. jos miettii, että viimeksi 70-luvulla keltainen väri oli niin kovin muodikas. ja nytkin sitä on paljon. että miten näissä molemmissa aikakausissa on ollut kaipuu muuttaa maailmaa erityisen voimakas. aiemmin pyrittiin vapaaseen kasvatukseen, vapautumiseen ylipäätään. nyt taas pyritään takaisin kotiin. luontoon. inhimillisyyteen. 

meilläkin muutoksia puhaltaa. ehkä siksi halusin kuvata keltaista. sitä hiipii kotiin. neidin lempiväriä, eikä minullakaan ole sitä mitään vastaan. huomenna saamme kesätytön meren takaa. jännää ja mukavaa ajatella, että lähiviikot kotimme on kaksikielinen. uudet ovet ovat saapuneet pihaamme. keskiviikkoaamuna tulee asentajat (ei, ei keltaisia ovia. talossa on keltaisenoranssia liikaakin, ja minä unelmoin senkin vaihtavan väriä lähivuosina). ja joka aamu minä ihmettelen, mitä teen vielä kotona. paljon mieluummin lötköttäisin aamutakissa valmiiden ruokien ääressä. tuhisija tissinpielessä.

millaisia muutostuulia teidän elämässänne? kyllä ne pienet (tai isot varsinkin) muutokset pitävät mielen virkeänä. ja minuuden kehittyvänä. joskus mukavalla, ja joskus kipeälläkin tavalla. mutta uskon, että se on elämän ehto. niin harva asia pysyy samana. kivetkin kuluvat.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

saaristoretki


saaristossa. lampaita. kalakauppiaita. kukkakauppiaita. ja kaalikääryleitä. olisi ollut leipääkin. monenmoista käsityötä. yhden lentokoneen otin kotiin mukaankin. mutta ehkä se vähän vielä muuttuu. mutta että aamusta lähdimme retkelle saaristoon kesätorille. nautimme kahvit siellä myös.


sillä lossimatkat kuuluu kesään. ei minulla ainkaan talvisin mitään halua lossiin, jos ei pakko. kylmä, jäinen meri ei minua houkuttele. mutta aina kesällä tulee kaipuu. keltaiset lossit. maalaispihapiirit. ihan kuin pääsisi osaksi satua edes hetkeksi. palaisi jonnekin juurilleen. vaikken saaristolainen ole koskaan ollutkaan. myrskyluodon maijan kanssa koen silti yhteyttä. halua seistä vasten tuulta.


kävimme myös kyläkaupassa. miten ihanaa olisi, jos vielä näitä pieniä kauppoja olisi joka kylällä. meidänkin kylällämme on joskus aikoinaan ollut kauppa ja posti. voisi kävellen poiketa. olisi ihanaa. vaikka kyllä me ruokakaupassa tunnemme myyjiä. hymyilemme ja saatamme vaihtaa muutaman sanankin. mutta se on silti niin eri. jos saisi naapurin miehen kalastaman kalan käärittynä voipaperiin. ehkä muutaman pienen vinkin, miten päästä sisälle hänen makumaailmaansakin.


ja melkein kuvittelimme ostavamme talon saaresta. mutta kuitenkin järki sanoo pitkät koulu- ja työmatkat. hiljaiset illat. harvinaisemmat vieraat. niin ehkä me vain pistäydymme idylleissä. kuvittelmme ostamalla saavamme palan rauhallisuutta, todellista maalaisuutta itseemme. ehkä minä virkkaan itselleni saaristohuivin keltaisesta, saaristolampaasta tehdystä, kasvivärjätystä villasta. ja huomenna, kun laitan kuhat pannulle. lupaan muistaa hymyillä. niiden kalojen ei tarvinnut matkustaa kaukaa.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

puoli litraa omaa aikaa



silmät puoliummessa. isoon kuppiin vesi ja neljänviljanhiutaleet. mikroon 3 minuuttia. eilisen jäljiltä pesemättä ollut mutteripannu käteen. pesen sen. laitan kahvit ja vedet sisään. hellalle. puuro mikrosta. jaan sen kahteen lautaseen. sekaan kolme rullausta suolaa, lusikallinen voita ja loraus maitoa. sekoitus. lasten eteen pöytään. kaikille eteen lasi vettä.


neljä desiä maitoa mikroon. 2 minuuttia. aamulääkkeet. puuronsyönnin komentelua. väliin lusikoinkin. lusikka on välillä traktori. rekka. hevonen. lentokone. mikro piippaa. kaadan maidon sekaan kahvin. annan hetken makujen sopeutua toisiinsa. kaadan ensimmäisen kupillisen itselleni. nautin mausta.


näin minä herään. joka aamu arkena. joskus kyllä lellin lapsia muroilla. mutta että itselle aina tämä puolen litran kahviannos. sillä pääsee alkuun. sillä saan oman ajatukseni heräämään. ja joskus, kun hyvä onni käy, niinkuin tänään. nautin viimeiset tilkat hiljaisuudessa. lasteni ollessa jo pihalla mummonsa kanssa. kylmentynyt, omaa aikaa korostava kahvi. tästä tulee hyvä päivä.

torstai 7. kesäkuuta 2012

iltakahvilla leikkimökissä


eilen haaveilimme iltapikniksistä. ensiksi merenrannalla. ja sitten edes kotipihalla. ja lopuksi päädyimme esittämään neidille, joskos hän kutsuisi meidät iltapalalle leikkimökkiin. "siellä on kyllä vähän sotkuista", oli ensikommentti. taitaa olla aina sama virsi meillä miettiessämme vieraiden kutsumista. kotimme aina niin huiskinhaiskin.


mutta lupaisimme olla välittämättä. ihan kuin monet ystävistämme ovat olleen. toisten sotkut eivät jostain syystä rasita niin paljon kuin omat. se on oikeastaan helpottavaa. että muillakin näin. ja olen monen kuullut sanovan, että muutenkin rennompaa, jos ei ole kaikki niin justiin. eikä meillä ole koskaan!

mutta niinpä paistelimme kananmunaa, teimme eväsleipiä. vierailtamme syömättä jääneet herkut mukaan. juomat ja jugurtit. ja lähdimme kyläilmään. vähän jännittynyt neiti siinä portailla. leikki autolla, eikä oikein osannut sanoa mitään. jännä huomata se sanattomuus. ihan näin tuttujen kesken. kun roolit vaihtuvat.


pikkuherralla lensi enemmän ruokaa lattialle kuin meni suuhun. sisällä söimme vielä ennen yötä varailtapalan. mutta olihan se mukava jutustella. tappaa satoja hyttysiä. tuskastellakin siellä. parasta silti oli tyttäreni kommentti meidän lähdettyä. "olipa niin kiva nähdä teitä" ja hänen jatkaessaan "kun kävittä minulla!"

tiistai 5. kesäkuuta 2012

yömekko


pomppiva tyttö ja ompelutaidosta haaveileva äiti. huh huh, mikä yhdistelmä. sillä lupasin viereeni katsomaan, miten vanha paitani muuttuu hänen toivomakseen yömekoksi. päivämekkoa minusta ei olisi tekemäänkään. mutta nukkumatti ei liene liian tarkka saumoista.

meillä on täällä yritetty saada neitiä pysymään öisin omassa sängyssään. ei arvattu, miten nopeasti rastimenetelmä toimisi. ja jokaisen kolmen nukutun yön jälkeen oli luvassa palkinto. jonka saa itse valita. tämä toivomus yömekosta oli yksi. sitten on tullut hello kitty-panta. isän valitsema kukkakimppu kukkakaupasta. prinsessa uimakellukkeet. ja lastenkirja.

nyt on rastitaulukossa kaikki toivomamme 15 rastia. ja neiti on taas alkanut ilmestymään sänkyymme. toivotaan, että tämä yömekko olisi muistuttamassa, missä kuuluisi nukkua. sillä ihmeesti tällainen materia muistuttaa lasta. en olisi koskaan uskonut. yöllä itkiessään sanoi, ettei halua olla yksin, muttei tulla sänkyymme, että saa rastin! 

samoten toimi uusi kirahviemalimuki muistuttamassa, ettei pöydästä pompita kesken ruokailun. kerta seuraavalla ruoalla joutuisi juomaan tavallisesta lasista. näin me koulutamme lapsestamme materialistia. taikka sitten sitä, että ansaitsemalla saa! olisi kiva, jos tajuaisi puheesta. mutta kun ei. voitte tulla itse kokeilemaan. :D


jotain keltaista, jotain pinkkiä


aamutuimaan sain ilahduttavan tekstiviestin. mekkotehtaan kirja oli saapunut postiin. kävin sitä kirjakaupassa koskettelemassa, mutta melkein kympin edullisemmin sen tilasi nettikirjakaupasta. ja tänään se sitten tuli. pikkuherra on unilla. neiti lähti mummon kanssa leikkipuistoon. nyt alkaa minun aikani herkullisten kuvien mukana. ja ehkä sitruunapipareita kohtuuden rajoissa mutustellen samalla!


illalla läksimme koko perhe ajelulle. kävimme hakemassa muutamia kukkia. tänään mies vielä uurastaa ja laittaa hyötyviljelmät loppuun. tuskin maltan odottaa oman maan salaatteja. tämän korin sain ystävältäni tummanruskeana vuosia sitten. siinä oli kauniita kaalikukkia. nyt neiti halusi siitä mieluiten keltaisen. minä vähän ajattelin valkoista tai pinkkiä. mutta oikeastaan se on näin ihan hauska. alapuolella oleva "ankea" roikkuruukku oli vielä ennen eilistä harmaa.


mutta että säästyisi tämä joululehdestä tuunattu pipariohje, kesäisempänä versiona. niin tässä se on. illalla lasten nukkumaan mennessä tekaisin taikinan. ja aamu-ulkoilun aikaan paistelin.

sitruunapiparit


1 sitruunan kuori raastettuna
½ sitruunan mehu
1dl sokeria
1dl siirappia
125g voita/margariinia
1 muna
 2 tl vaniljasokeria
1tl soodaa
4½dl vehnäjauhoja 

  1. kattilaan laitetaan kuoriraaste, sokeri ja siirappi. annetaan kiehahtaa. lisätään sitruunan mehu.
  2. otetaan pois hellalta. laitetaan voi sekaan, annetaan sen sulaessaan jäähdyttää siirappiseos.
  3. sekoitetaan kuivat aineet keskenään jäähtymistä odotellessa. sitten laitetaan ensin muna taikinaan, sekoitellaan. ja lopuksi kuivat aineet.
  4. yön yli jääkaappiin. aamusta taikina muokataan pötköiksi. leikellään ja tehdään palloiksi. laitetaan uunipellille, jossa painellaan epämääräisiksi kekseiksi. (viitseliäämpi kaulinnee ja ottanee muotilla mukavia kuvia)
  5. paistetaan 200 asteessa reipas 5minuuttia. jäähdytetään ja nautitaan.
  6. jos kotona olisi sitä valkosuklaata, niin kuorrutettaisiin. ja ehkä sitruunankuoriraastetta vähän päälle kans.