lapsena pakkasimme itsemme autoon aina kesäloman alkaessa. kyytiin mahtuivat niin hevoset, ihmiset, koirat, joskus pyöriä ja mopojakin. asuimme aina kesät kesäkodissamme. ja vasta reilun kahden kuukauden kuluttua pääsimme takaisin omien kirjoituspöytien laatikoidemme ja ystäviemme seuraan. niin kesän alussa kuin lopussa rakensimme ystävyyssuhteemme uudelleen. lapsena tuollainen aika tuntui pitkältä. vaikka mukavaa vaihtelua se enimmäkseen olikin.
me kyllä haaveilemme kesäkodista. mutta emme niin pitkäaikaisesti. mutta
että olisi paikka, minne mennä välillä. mutta annetaan lainan lyhentyä
ensin. on meillä mökkejä saada lainaan, jos innostumme. mummuni
kotitaloon lapin rajalle olisi ihana päästä loppukesästä.
nyt meillä on viimeinen kevät ilman lasten kevätjuhlia. neiti sai eilen keltaisen kirjeen. lempivärisensä. hänet on hyväksytty syksyllä kerholaiseksi. ihanaa, että ottivat, vaikka onkin tarkoitettu isommille. mutta jos se eskarin odottaminen loppuisi vähäksi aikaa. kyllä minä jo yöllä mietin, että noin iso tyttö minulla. kerholainen. kertakaikkiaan!
mieheni pois töistä. pärskii kuin hevonen. taitaa jäädä kaikki juhlakutsut nyt käyttämättä. teimme helppoa ruokaa, valmiiksi paistettua kanaa kaupasta. herkkusalaatteja. ja jälkkäriksi purkkimadariinejä ja tuoreita mansikoita. kuorrutettuna turkkilaisella jugurtilla, jonka sekaan heittelin vaniljasokeria, steviaa ja puolikkaan sitruunan mehun. vain mintunlehti puuttui. ehkä me kestimme sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti