maanantai 28. helmikuuta 2011

ajattelin sukuni naisia leipoessani


minun tyttäreni on kaunein kaikista. ei maailman kaunein. ei maailman suloisin. vaan äidin kaunein. äidin suloisin. minun tyttäreni on minun silmissäni niin totta. minun maailmani ihanin. minun maailmani kauhein. häntä minä kovasti rakastan. ja silti välillä toivon, että minun ei tarvitsisi katsella häntä silmissäni.


minun äitini on kaukana. ei vielä niin kaukana kuin hänen äitinsä. hänen äitinsä on poissa. ja oman isoisoäitini mukaan olen saanut nimeni. mutta minun äitini on kaukana. näen häntä harvoin. ihan liian harvoin. sillä minun äitini on hiljaisuudellaan niin vanha. niin herkkä. ja silti hän nauraa niin, että karjalaistyyliset silmät menevät ihan viiruiksi. minä olen osa meidän suvun naisten elämää. en enään nuorin ketjussani.


minun sukuni naiset ovat tottuneet tekemään käsillään. ennenkaikkea minun sukuni naiset ovat tottuneet työskentelemään. selviämään.


minun sukuni naiset rakastavat kauneutta.  mutta se ei ole tärkeintä. se on osa arkea. osa elämää. sillä arjen pitää olla kaunis. käden jäljen tulee olla kaunis. kodin tulee olla kaunis. mutta ei muiden silmissä niin kuin omissaan. oma turvapesäke.


ja siksi meitä on välillä niin vaikea ymmärtää.

lauantai 26. helmikuuta 2011

lauantain toivotut

 

eilisten jälkeen tulee aina vihdoin viikonloppu. lauantai on niin mukava päivä. vihdoinkin saa nukkua aamulla pidempään ja muutenkin olla enemmän itselleen. saa taas kokea, mitä on juoda aamukahvi rauhassa (muut kun ovat yleensä ennen minua jo aamupalansa syöneet..). vessan ovenkin voi laittaa lukkoon, jos on julma äiti. joskus tekee mieli olla.


päätin vihdoin ja viimein olla hetken omassa huoneessakin. leimailin toivomiani asioita valkoisiin palapelinpaloihin. ilo. valo. voima ja koti. ehkä oman kodin arvostus olisi ollut oikeampi sana. mutta tunne, että on oma koti. että on onnellinen siitä (vaikka miten olisi leluja lattiat täynnä.) liimailin sitten magneetit assistenttini avustuksella. neiti nimittäin oli kuin pahainenkin harjoittelija ensimmäisenä päivänä. hiukan ahkerampi vain. ei tyytynyt seurailemaan sivusta. lakisääteisen ruokatauonkin sain. pikkuherralla kun tuli maitonälkä!


näitä pitsejä ja kankaita ehdin hiukan silitellä vain. ihania värejä tänään tarttui mukaan loviisanreissulta ja eurokankaasta. jospas minä seuraavaksi alkaisin tekemään tuttavuutta ompelukoneen kanssa. kai senkin taidon voisi oppia. loviisanreissu oli ihana. mieheni sanoikin, että siellä minut tunnetaan. mukavaa, että myyjät muistavat minut. muualla en jouda niin usein käymään, että kukaan huomaisi. kahvilassa ei tunneta, tai ei ainakaan tunnusteta. tokasinkin miehelleni, että meidän melusakki pilasi oman ja muiden kahvihetken. ainakin tuli sokerikiintiö hetkeksi täyteen.


ehkä mun olossa on nyt silti enempi tätä kaikkea. juuri pihaan saapui vieraita. mukavaa yhdessäoloa tiedossa. kakku vielä aineksina. ehkä kohta uunissa. muistakaa nostaa jalat saunassa seinille! rentoa loppuviikonloppua.

perjantai 25. helmikuuta 2011

kevät koittaa, valo voittaa



juuri tällaisina päivinä ku kipu ja väsy on enempi läsnä ku ilo ja onni. juuri tällaisina päivinä tarvitaan unelmia ja asioita, joita odottaa. minä odotan kevään voittavan. että tulisi lämpö ja valo. että voisi istua illalla pihalla. virkata. etsiskellä pääsiäispupujen suklaakätköjä. nauttia naurusta. heiluttaa keinua. nähdä miten lasten jalat osuvat melkein pilviin saakka. 

keväsin lapsena oli ihana tehdä maahan liri. siis sellainen pieni puro, josta sulavan lumen vesi pääsi uusille teille. ja jonnekin suuntaan patoa "etpäs-nyt-menekään-siitä." silti aina kumpparinraosta meni vettä. märät sukat oli vaikeampi saada pois jaloista. joskus äiti oli paistanu rieskaa leivinuunissa. isot pinot pöydällä. samalla, jonka pintaan isompana poltin lasivuoan kuvan.

haluan päästää kevättä jo kotimme sisälle ja mieleeni. olisi ihana hakea jo vähän kevätkukkaa. oppia iloitsemaan. että näkisin tämän kammottavan väsymyksen läpi. tänään minut kutsuttiin viettämään helsinkipäivää ensiperjantaiksi. taidanpas ottaa kutsun vastaan!

torstai 24. helmikuuta 2011

kaupunkireissu

lapsilla oli eilen neuvola. keijukorvalla 2-vuotistarkastus ja pikkuherralla 3kk neuvola. sinne sitten menimme bussilla. tavallisesti aina ollaan menty autolla. keijukorvan ollessa pieni menin monta kertaa bussilla helsinkiin. mutta kun oli tuo matkustamattomuusaika, niin ei tyttö enään muista niitä reissuja. siksipä paras kommentti ruotsalaisia kesätansseja soittavassa bussissa oli maalaistytön kommentti: "tää näyttää ihan metrolta!"



pikkumiehelle bussimatka oli ensimmäinen ja meni hyvin rauhallisissa merkeissä. oli muutenkin mukava reissu. neiti ei vain oikein taas ymmärtänyt kaupunkilaiskulttuuria, ettei jokaisen kanssa jäädä välttämättä juttelemaan. moni kyllä pysähtyikin "mulla on aurinkosilmälasit". ja "mummolaan!" kommenttien avulla. ja juostessaan minua karkuun, neiti tarrautui yhden miehen jalkaan ja yritti pakoilla minua. ei sitä ainakaan arkuudella ole pilattu.


ja niinkuin neuvolareissuihin kuuluu, niin tänäänkin poikkesimme paperipilvessä. mukaan tuli 60 suloista pikkunappia, 200 jäätelötikkua ja muuta pientä. jospas sitä sais loppuviikolla jotain näperrellä. lupas mies viedä tyttärensä uimaan. niinpä minä ja herne taidetaan istahtaa illaksi sohvalle. minä taidan olla enemmän kuin käsityöntarpeessa. mennyt jotenkin tämä viikko ihan muissa merkeissä! (ok ok, tiistaina virkkasin kissalle hännän ja korvat... ja askartelin enkelille sädekehän.)

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

hernepussi



voi rakkaus tätä suloista lasta. tuleekohan retkeilijä niinkuin isästäänkin. pystyttääköhän telttaa jos minkäkin vuoren juurelle. kiertääköhän maita ja mantuja. meriä ja vuoria. uinuukohan ystäviensä kanssa suurten tähtitaivaiden alla. laittelee viestejä rakastetulleen.

vai niinkuin äitinsä. että maailma on pieni. mutta siinä on paljon ihmisiä. monenlaisia mielenmaisemia. tunteet kuin meret ja vuoret. syviä ja voimakkaita. liiankin kanssa. ei montaa kertaa rajoja ylitä. valtionrajoilla. mutta omia rajojaan etsii koko elämän. satuttaa. ja on onnellinen kuin mikä.

ennenkaikkeahan sitä toivoisi. että löytäisi aikanaan omannäköisen tien. kulkisi siinä. oppisi näkemästään. kokisi saaneensa turvalliset juuret.

tiistai 22. helmikuuta 2011

me ollaan sankareita kaikki


tänään oli koolla sankareita koko sakki. voimakas peppi, pari kaunista prinsessaa. rockpariskunta. tiikereitä. kissa ja enkeli. spiderman, superman ja mustanaamio. suloinen koira ja pikkuinen ujo kettu. sekä tomerasti virkkaava täti.

päivällä kävi serkkujakin. oli lapsille monta syliä. yhdessäoloa ja iloa. pikkuherra oli tyytyväinen. neiti tapansa mukaan varasti shown. ja piti sitä kyllä yllä. kaikki uudet lelut ja kirjat piti esitellä. eikä pikkuneidin ihmetys lakannut, aamusta asti pakettia ja herkkuja. postipojalta. vierailta. ja vähän vielä epäröintiä, miten vastata kysymykseen "montako vuotta olet?" yksi tai kaksi. ihana rasittava pottalainen, jonka kissahousut vaihtuivat sukkahousuiksi kesken juhlien...




olipas ihana ilta. olla ja nauttia. ystävistä. pienistä ja suurista. kyllä nyt taas muutaman arkipäivän jaksaa!

paljon kakkosia tänään




maanantai 21. helmikuuta 2011

pehmeitä ajatuksia


maanantait on sinänsä kivoja. että alkaa uusi viikko. että voi aloittaa alusta. että voi joko käyttää viikon voimavarastoa tuhlaamalla, tai päättää säästää sitä loppuviikkoon. maanantait on siitä kivoja. että silloin on aikaa miettiä taas. ja saattaa olla jopa ainut joka on hereillä. niinku nyt.

pyykkikone ja kuivausrumpu pyörittää puhdasta vaippa- ja lakanapyykkiä. jos viikkosiivouksen aloittaa maanantaina, saattaa se olla lauantai-iltana valmis. viikko siinä suunnilleen menee. ja ne viikot meneekin nopeasti. kohta jo maaliskuu.


sitä ennen huominen ja keijukorvan 2-vuotispäivä. illalla lupasin leipoa kakkua neidin kanssa. harjoiteltu mitä sanotaan, jos toiset sanoo onnea. "kiitos" kuuluu kohteliaan tytön vastaus. ku osaisi itse olla edes puoliksi yhtä ihana ja kohtelias. "pöydällä on paljon tavaraa. pitäis siivota pöytä." hän täräyttää kesken syömisen. ihana tomerapakkaus.


ihanaa, kun valo lisääntyy. pinkki-turkoosi-lime näyttää taas paremmalta kuin sydäntalvella. koti tuntuu raikkaammalta ja tavallaan rakkaammaltaki. ku ehtii ja pystyy itse enemmän. tuossa yllä eteisemme hyllykkö ennen (kuva jyskin sivuilta napattu) ja jälkeen viimevuotisen käsittelyn. käänsin vain laatikot toisinpäin, vähän maalia ja uudet nupit... pian on taas laatikotkin tyhjempiä, kun saa villapipot laittaa kesäsäilöön. saavu, oi kevätsää.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

sunnuntai



lepoa. yhdessäoloa. hitaita ajatuksia. viikon kokoamista. uuden suunnittelua. hymyjä. pysähtyneisyyttä. yksi sana hitaasti kerrallaan. sylissä tuhiseva. jo pian kolmikuinen. ja taustalla kohta kaksivuotias käy isänsä kanssa pottakeskustelua. laulaa välillä. täti monikaa.

ja minä olen hiljainen ja onnellinen. en satuta itseäni kipeillä ajatuksilla tänään. lepään tyytyväisyydessä.

lauantai 19. helmikuuta 2011

ihanaa siivoushommaa


eilinen meni siivoillessa huonettani. niin paljon tavaraa oli taas kertynyt pöydille ja pinnoille.  kulutin taas monta tuntia huoneeni siivoukseen ja nautin kovin. ihanaa saada inspiraatiota sotkusta ja sen taltuttamisesta. sanoinkin, että ei tarvi ostaa mitään uutta kun käy hetken omassa huoneessa. 


sillä niin kovin monesti teen vain olkkarissa ja sekin on sitten ihan sekaisin. sillä kaikki jää aina ihanasti kesken. mutta ehkä se kuuluu tähän "parkaisu-on-työpilli"-vaiheeseen. nyt taas muistan paremmin mitä kaikkea minulla on. ehkä postauksesta tulee vähän muutakin kuin virkkuita.. (vaikka tänään sitten ostelin kauppareissulta, kun taas löytyi flip-flop-lankaa....) meillä näyttää siltä, että täällä ihan viihtyy. ei oo elämä eikä langat solmussa.


lauantai-illan iloisuutta kaikille. mekin kohta kaappamme kakun kainaloon ja lähdemme kyläilemään.

perjantai 18. helmikuuta 2011

elämän manuaali


halutakseen päästä hyvään lopputulokseen olisi kuulemma hyvä lukea ohjeet ennen aloittamista. näin minua opasti armas mieheni silloin, kun olin jo epäonnistunut. siinä vaiheessa itsellänikin oli jo sama idea. mutta kait se luonteeseeni kuuluu, että kokeillaan ensin -ryvetään sitten. elämälle kun ei ole manuaalia.


sillä monta päivää ollut tarkoituksena keijukorvan kanssa kokeilla tehdä suklaatikkareita. ja tänään sitten vihdoin saimme aikaseksi. tietty olis ollut monta päivää aikaa katsoa ohje. siis, että miten sen saa pois tästä muotista. jostakin sitten sen löysin puolivälissä irrottelua. pakkaseen hetkeksi!


ihan hyvältähän nuo maistui, vaikka 3/5 hajos irrotuksessa kokonaan ja vain kaksi pysyi melkein ehjänä käsittelyssä. "oppirahat pitää aina maksaa" on meidän äiti sanonut. pitää paikkansa tässäkin.


sitten innostuin niin ajatuskesta, että kun tätä lunta on tullut niin kovin vähän tänä talvena. niin kerta teimme lumihiutaletikkareitakin siksi, kun ei viikkoon ole satanut. lumihiutaleita melkein ikävä jo. ja meidän neitiä kutsuttiin vielä 2 vuotta sitten lumihiutaleeksi. ja se oli silloin mahassa vielä. eilinen oli niinkuin laskettu aika. 


niin päätin ottaa kuvan hesarin mainoksesta leikatusta ihanasta lumiukkorivistä. ja eikö ihanasti ikkunat heijastanu tauluun oman lisänsä. niin suloinen kuva. ajatus pätkii. pitäisi pakkaseen lähteä. laskenut pakkanen jo 20 astetta alemmas kuin aamulla. hassua. (ja mies sairaslomapäivällä kuitenkin vielä tänään, jospa se tauti nyt olis ohi....) suloista viikonloppua kaikille.

torstai 17. helmikuuta 2011

jäähyväisateria sairastelulle


huomenna mieheni palannee työelämään. tänään ei ole kuume ainakaan noussut. on ollut kyllä melkoinen viikko. yllättävän paljon paremmin arki toimii kahden aikuisen taloudessa. vaikka toinen ehtisikin elää perhe-elämää vain pari tuntia arki-iltoina. mutta viikonloput kokonaan. tänään toivottavasti on sairasloman viimeinen päivä. kuin jäähyväisiksi tälle sairastelulle katoimme aterian lasten nukkuessa. 

herkuttelimme uuniperunoille lohinyyttien kera. amistolaiset olivat taikoneet ihania herkkuja kerrassaan. eilen niitä hain kaupunkireissullani. meinasi jo kyllästyttää kokkaaminen. perunat sentään saimme itse paistettua. ovatkin yhtä herkkuruokaamme. erilaisilla täytteillä. ja muuten -herne heräsi heti ruokailun aloitettuamme. mutta onhan hän ihanaa seuraa kuitenkin. hymyineen kaikkineen.


jälkiruoaksi nautimme värikylläistä kahvia. ihanan rauhallinen kahvihetki kuitenkin. vaikka olikin vauva sylissä ja väliin makoili ruokapöydällä. mutta se ilo, kun ei sataa kertaa tarvi kysyä "miten pöydässä ollaan?", "kunnolla/ rauhassa/ kiltisti..." "no ole sitten." tällainen vuoropuhelu joskus kyllästyttää! pikkuherne senkun hymyili vaan. sai jakamattoman huomiomme, kerrankin.


ja sitä jäin miettimään. miten vastakohdat me olemmekaan. kuin suola ja pippuri. toinen läpinäkyvämpi kuin toinen. toinen merestä. luotu liikkumaan. vaihtamaan maisemaa. olemaan väliin voimakas. väliin lähes olematon. toinen maasta. juurien päälle kasvanut. pensaassa. välillä antaen satoa. sitten hiljaisuudessa kasvaen ja kehitellen hienoa aromiaan yksinäisyydessä. molemmilla tehtävänsä. maustaa elämää. tätä meidän arkeamme.

uni kyllä odottaa. eikä tunne oloaan pitkäveteiseksi.

en tiedä kutsuisinko tätä päivää tänään vai eilen. koska vuorokausi ehti vaihtua. ja tavallaan pitäisi puhua eilisestä. kuitenkaan en ole vielä nukkunut. niin onko se sitten tätä päivää. varmaan. ainakin ajattelen tällä hetkellä niin.

olen miettinyt millainen elämästäni olisi tullutkaan. jos toisissa risteyksissä olisin valinnut toisin. vaikka turhaa haihatteluahan sellainen on. mutta jäinpäs vain miettimään. virkatessani kerrankin musta-harmaa-valko-beige vauvanpeittoa. pukeutuessani mustaan. (vaikka mieheni sanoi enemmän pitävänsä värikkäästä minusta). ostaessani tummanpuisen penkin. siitä varmaan tuo ajatus toisenlaisesta elämästä sai alkunsa.

olisinko onnellisempi. olisinko kauniimpi. olisinko enemmän oma itseni. olisinko luovempi. vai olisinko pidättyväisempi. nauraisinko minä paljon. hymyilisinkö silloin enemmän aikuisille, vai lapsille niinkuin nyt. tuntisinko olevani lähempänä toisia ihmisiä. vai tuntisinko itseni sittenkin yksinäiseksi välillä.
 
jännää. että on vain yksi elämä. ja siitä tulikin mieleen. että häämatkalla minulla oli mukana richard bachin kirjoja. niissä lennettiin näissä mietteissä. siitäkin kesästä on jo aikaa. enkä antais näitä vuosia pois.


keskiviikko 16. helmikuuta 2011

syksyajatuksissa


syksyllä minulla oli lehdissä suurta urakkaa. syksyllä minulla oli vauvamaha. syksyllä minulla oli eriparisukat. syksyllä minä tarkesin ilman hanskoja. syksyllä minulla oli kipua. syksyllä minä virkkasin kymmenkunta vauvapeittoa. syksyllä minä olin onnellinen. syksyllä minä söin välipalaksi omenan omassa puutarhassamme. syksyllä minä ulkoilin paljon. 

syksy on kaunein vuodenaika. voittaa kaikki muut mennen tullen. vaikka ainaisesta satamisesta minä en niin kovin tykkääkkään. vaan siitä, että voi rauhoittua hetkeksi. polttaa kynttilöitä pihalyhdyissä. lukea mieltäylentäviä kirjoja. lähteä retkelle pihalle. hyvästellä kesää. siksipä iloitsen, syksyyn on enää puolivuotta aikaa.

nyt menen viemään neidin mummon kanssa uimaan. jos kävis sillä aikaa vähän pyörimässä vauvan kanssa kirppiksiä. varais samalla pöydän omille rojuille. ja hamstrais vahingossa kaikkia mukavia löytöjä.


tiistai 15. helmikuuta 2011

kuka muistaa

kuka muistaa kesän. kuka muistaa sen lämmön. kuka muistaa tarpeen päästä päivittäin veteen kuumuutta pakoon. kuka muistaa liian nopeasti sulavat jäätelöt. hikoavat sormet. vaaleat ja hempeät langat. illalla nojatuolissa tuulettimen hyräillessä vieressä vilpoisuuslaulua.

kuka muistaa talvenodotusta. ettei aina olisi niin kuuma. että saisi käpertyä kotiin. nauttia glögiä tai teetä. polttaa kynttilöitä. kuka muistaa ajatuksen, etten koskaan kiroa enää kylmyyttä. että pakkasen kanssa kyllä pärjää. laittaa vain enemmän vaatetta. kesällä kun ei voi riisua enempää pois päältä kun on laittanut.

nyt jos jotenkin muistaisi. ei ehkä valittaisi katsoessaan pihalle. miten pakkanen ja lumi erottaa minut ja muut. en edes jaksa toivoa. että taas joskus tarkenemme istua pihalla. nauttien jääpaloja. popsien jotain joka ei mene lämmössä heti pilalle. istuen kivasti viltillä. puutarhassa. puistossa. rannalla. kun taivaisiin asti kohoaa nauru. ystävien kohdatessa.

maanantai 14. helmikuuta 2011

pirteyttä pirttiin ja potilaalle




päivä ystävyydelle. päivä rakkaudelle. tai ajatus. harvoinpas sitä koko päivää jaksaa olla ystävällinen tai rakastaa. vaikka haluaisi leijuakin näissä pilvilinnoissa. mutta ihminen on mikä on. ja siksi pettää, vihaa, tuskastuu. hermostuu ja raivoaa. on välinpitämätön tai ajatuksissaan ei ole läsnä kuitenkaan. voihan sitä silti ystävä olla. rakastava ja rakastettukin.

herra lähti käymään terveyskeskuksessa. monta tuntia sai odotella vastaussoittoa, mutta sai sairaanhoitajalle ajan kuitenkin. saa siis sairaslomaa. olla vastaanottajana kerran siis itsekin. ja minä olen yrittänyt olla mieliksi. monesti silti epäonnistunut. tehojuomaa tein blenderissä kuitenkin. viinimarjaa ja tyrniä.

ja sitten tällaisen tikkataulujakkaranki. kerta se tykkää mustasta. aina sanoo "musta musta on must!" ja sille pitää vastata "niin mustaki." aika kuiva juttu. elää kuitekin vuodesta toiseen. kello on puolipäivä. vaikka tuskin pääsemme neljän tunnin päästä yöunille. hullua muuten, ettei sitä puoleltapäivin oo oltu puolta päivästä vielä hereillä.

nyt meen laittaan eilisiä mikroon. keijukorva nukahti jo ajat sitten päiväunille. silläki rytmit ihan sekaisin. pikku-ukko kurkkii vaunulelua ja radiossa uutiset. mukava aurinkoilma pihalla. ehkä sitä tarkenee tonne pakkaseen tänäänkin. tällainen elohetki täällä meille. mitä teille kuuluu?

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

maalaiskissa ja kaupunkilaiskissa



muistatteko tarinan maalaiskissasta ja kaupunkilaiskissasta. minä en muista. paitsi, että sellainen on. jotenkin siinä kuitenkin kissa joutui väärään paikkaan. ja olikin ihan erilaiset vaatimukset.

tänään ajeltiin lasten kanssa helsinkiin. tiedättehän, miltä näyttää se liikennemäärä, erilaiset ihmiset ja kulkuneuvot näin maalaistien jälkeen. metro oli ihastuttava elämys. ja hissi metroon. kun näki samalla ihmiset, jotka on liukuportaissa.

näimme isosiskoakin. söimme kaupunkilaisherkkuja. ihmettelimme kerrostalojen korkeutta. villatakkiin pukeutunutta pikkubulldoggia. minä ihmettelin pitkästä aikaa myös kaupungin varjopuolia. kuset housussa menivät muutkin kuin keijukorva.

ja nyt olemme taas kotona. popsittu perunaa ja eilistä kakkua. muisteltu päiväreissua. odotellen huomista ja arkea kuitenkin. toimelias viikonloppu takana. ja mies sitten alkuviikon sairaslomalla, sen verran lämpöinen viikonloppu hänellä takana, vaikka me muut ollaanki paleltu pihareissuillamme. ystävällistä tulevaa viikkoa kaikille.