vaikka tässä nautimmekin teetä. päätin eilen yhtäkkiä maalata keittiön ruokapöydän kannen mustaksi. ja tässä jo nautimme siinä ennen puoltayötä teetä. näin se on mukava aloittaa uusi kuukausi. pieni juttu. mutta yllättävästi muuttaa keittiön ilmettä. ja ennenkaikke mukavasti astiat korostuvat mustalta pöydältä. vielä en uskalla luvata, mutta olishan se aika hauska maalata joka kuukausi eri väriseksi.eilinen meni touhutessa. montaa asiaa aloittelin. mitään ei tullut valmiiksi. napit odottavat laittajaa. aina vain ei tuon pikkusäheltäjän kanssa viitsi neulaa heilutella. mutta yritän tässä lopetella niitä päivän ja viikon mittaan. sitä kun on niin tippaleipäaivo, että voi samana päivänä virkata varmaan viittä eri työtä. vähän niinkuin naapurin rouva asian ilmaisi: sinulla on täällä jokapaikassa keskeneräisiä virkkuita.. mutta kanssasisaret ymmärtänevät, että joskus on voimia vääntää kymppikoukulla mattoa, joskus haluaa kakkospuolosella jotain väkertää. joskus vitonen tai kutonen antaa reippaan ja aikaansaavan olon. näin se menee.
mutta nyt kananpojat pataan ja keiton keittämiseen. saadaan ystäviä lounaalle. se on kyllä tällaisen kotiäidin pelastus, että on näitä lounasaikoja. muistaa itsekin istahtaa alas. ja ennenkaikkea ei tarvi kun arkikommunikoinnin ensimmäinen aste ottaa käyttöön. eli sanoa nätisti. seuraavat vaiheet -eli pyytää tiukemmin, huutaa ja ottaa kädestä kiinni ja vie omaan tuoliin miettimään- voi jättää välistä.
ja nyt pitäisi päästä anonyymistikin kommentoimaan. tämä blogin pitäminen näin julkisesti on vähän vauvantossuissa minulla vielä... siitäpä tulikin mieleeni yksi ajatus. jonka luin joskus jostakin kolumnista. "vauvat ovat melkein kuin ihmisiä. mutta pienempiä."
2 kommenttia:
No nyt saan minäkin ääneni kuuluviin. Nihkeän yön ja aamun jälkeen tulin astetta pirteämmäksi luettuani sun päivityksiä!
-joanna
pysy siis äänessä!
Lähetä kommentti