keskiviikko 23. helmikuuta 2011

hernepussi



voi rakkaus tätä suloista lasta. tuleekohan retkeilijä niinkuin isästäänkin. pystyttääköhän telttaa jos minkäkin vuoren juurelle. kiertääköhän maita ja mantuja. meriä ja vuoria. uinuukohan ystäviensä kanssa suurten tähtitaivaiden alla. laittelee viestejä rakastetulleen.

vai niinkuin äitinsä. että maailma on pieni. mutta siinä on paljon ihmisiä. monenlaisia mielenmaisemia. tunteet kuin meret ja vuoret. syviä ja voimakkaita. liiankin kanssa. ei montaa kertaa rajoja ylitä. valtionrajoilla. mutta omia rajojaan etsii koko elämän. satuttaa. ja on onnellinen kuin mikä.

ennenkaikkeahan sitä toivoisi. että löytäisi aikanaan omannäköisen tien. kulkisi siinä. oppisi näkemästään. kokisi saaneensa turvalliset juuret.

6 kommenttia:

joplin kirjoitti...

Ihan itkettää ku on niin kaunis juttu. että osaa ollakin.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana herra ja komia puku!

-joanna

Hanna kirjoitti...

Miten rakas pikkumies muistuttaakin ulkoisesti aina vain enemmän keijukorvaa. Melkein liian kaunis jo pojaksi ;-)

Juuret ja siivet - molempia tarvitaan. On siinä vanhemmille annettu suurta kyllä suurta vastuuta.

Lilli kirjoitti...

SÖPÖ ja SULONEN!
Ja ihanasti olet kirjoittanut!

Larppa Aliisa kirjoitti...

kiitos kaikille.
sitä aina miettii, ettei särkisi pieniä mieliä. että osaisi hellästi rakastaa.

Anne kirjoitti...

Voi että, miten suloisia ovat Verne ja Ursula!
Ja Laura, sä kirjoitat tosi kauniisti, syvällisesti ja pysähdyttävästi! Oon ennenki sanonut, että olet kirjailija-runoilija :)
Sitä vanhempana toivoo juuri, että lapsilla olisi voimia ottaa kaikki elämässä eteen tulevat asiat vastaan ja vahvuutta selvitä niistä.