keskiviikko 31. elokuuta 2011

lähellä


olen saanut luottamuksen takaisin. ja se tuntuu hyvältä. en syytä itseäni enää. nautin nauravista kasvoista. väliin hermostun ja kiukkulen. minun ei tarvitse varoa enää. sitä väliin pitää itsestäänselvyytenä lapsensa luottamusta. ja sitten sitä osaa arvostaa taas. ja tiedän ettei montaa meidän ravintohetket kiinnosta. mutta minulle se oli kova pala. että melkein viikkoon en ollut suosiossa hermostuttuani räkänokkaiseen, joka ei pystynyt imeä. ja puri kipeästi. ja siitä karjahduksesta meillä oli tämä tuska. nyt luottamusta taas. puolin ja toisin.

tiistai 30. elokuuta 2011

chili-kanttarellipiirasta ja piikkimattoa


erään kerran tapasin herran. ja rouvan. ja heidän kolme hurmaavaa lastansa. he astuivat ulos autostansa pihallamme. rouva kantoi käsivarsillaan suuren suurta chilipuskaa. samana iltana laitoimme chiliä herkkusienien sisälle yhdessä tuorejuuston kanssa. nyt oli seuraava ihan punainen. neiti sai sen poimia. edellinen oli vihreä vielä ja teki pastasta suht hottia.


punainen chili hyppäsi suolaiseen piirakkaan yhdessä anopin juuripoimimien kanttarellien kanssa. minä kyllä tiedän, miksi lähiruokaa markkinoidaan. silti se joskus tuntuu hassulta, että suurin osa ruoasta tulee maasta, jonne ei itse koskaan matkusta. me syömme ruokia, joiden makua emme voi edes aavistaa. niinku mangoa vaikka. tuskin koskaan se valuu pitkin käsiä yhtä voimakkaasti kuin auringon asemassa siitä puhutaan.


piikkimattoni mun. minun ei pitänyt koskaan saada omaa. ja sitten tajusin miten hyvä sen päällä on venytellä. ei heti läsähdä kasaan. ja minun ryhtini olikin yhtäkkiä parempi ja minä pärjäsin elämässäni. sain unelmatyöpaikan ja lapset alkoivat totella pienestä vihjeestä. ja mies alkoi kantaa kukkapuskia päivittäin. sanoi rakastavansa jokaisen liikennemerkin kohdalla ajaessamme avoautolla auringonlaskua kohti. niin olipa onni että kuitenkin sen sain. sillä siinä elämäni suurin käännekohta kuitenkin. sellaista.

maanantai 29. elokuuta 2011

kaaosteoria


me saimme uuden perhepedin olkkariin. sohvan taakse. saunan jälkeen on ihana pujahtaa unille. nähdä kauniita unia siitä, että oikea makkari olisi pian valmis. ja moneen muuhunkin pintaremonttiin olemme ajatelleet parin viikon varoaikaa.


menikös se kaaosteoria kutakuinkin niin. että jos yhden tilan saa remontoitua, on hyvä samantein aloittaa jostain muualta. ettei ehdi tottumaan tavalliseen eloon. ja tavallaanhan kyllä siitä sotkusta on sitten helpompi syyttää remonttia. mutta että taas täällä puhaltavat uudet tuulet. ja se tuntuu mukavalta. etenkin nyt.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

muistijälkiä







loviisassa oli niin ihana pihatilataideteos puistoalueella. sen halusin tallentaa muistaakseni sen ehkä ensikesänä tai joskus. kun olisi aikaa ja viitseliäisyyttä tehdä siitä omannäköiseni versio. tännehän se on hyvä. tämä on ensimmäinen päiväkirjani. joka on julkinen. ja joskus se tuntuu hullulta, kun ei tiedä, kuka nämänkin täältä käy kurkkaamassa. tuhahtamassa ehkä, että olipa taas käynnin arvoinen bloggaus. ja itselleni silti niin paljon taas. 

ja joskus minä mietin, millaisia jälkiä jätän kenenkin arkeen. uusia ideoita ja ajatuksia ehkä. se on jännä, että niin monet ovat sanoneet pitäväni ajatuksistani. ja moni siitä, ettei arkeni ole pelkkää juhlaa. vaan niitä tuttuja pohdintoja ja mietteitä. joita jokaisen päässä joskus. mutta miten monta kertaa olen saattanut suututtaa. ärsyttää. tartuttaa pahaa mieltäkin. tällaisia minä pohdin. vaikka uusi valkea lehti. siinä olisi niin paljon enemmän aihetta. virtaa.

lauantai 27. elokuuta 2011

kesäruskaa


syksy on ihanan värikästä aikaa. vaikka kesällä on paljon kirkkaita värejä, saa tämä pimeän ja valon vuorottelu etenkin aurinkoisina päivinä mielen niin onnelliseksi. kiinnittää silmät luonnon ihaniin värisävyihin. punaisiin ja keltaisiin ja oransseihin. minä tarvin värejä. minä haluan kotiini aina välillä erilaisia värejä. minä en osaa sisustaa mitään tyyliä. meidän tyyli on kokoajan muutoksessa. 


ja kun jotain sattuu kohdalle, niin sen kyllä tietää. ja siksikin iloitsin niin paljon tästä väriläiskästä. nyt se pääsi kodarin lattialle, mutta olis ihanan pehmeä lastenhuoneessakin. niitä kyllä oli myyjä menossa tilaamaan ruotsista lisää. loviisassa onkin ihana palvelu. rakastan sitä kaupunkia. ja nyt vanhojen talojen aikaan se on oikein puhjennut kukkaan.


ja oli minulla kamerakin mukana. muistikortti vain jäi kotiin. kun tänään olimme siellä koko perhe. kiertelyä kirppareilla ja torilla. kahviherkutteluja ja mukavaa yhdessäoloa. taisi olla oikein kesähellepäivä. neidit sain onneksi houkuteltua kokeilemaan villatakkia. ja tämä ihanus lähti meidän mukaan. kirpparit ovat niin ihania. samanlaisia ihania fiiliksiä olen viimeaikoina jakanut muillekin. tyhjentänyt kaappeja. ja jonain päivänä mieheni saa pyörän. siihen minä säästän.

huomenna palaan loviisan wanhoille taloille ystävieni kanssa. kyllä elo joskus antaa runsaasti lahjojaan. asioita, joiden äärellä mieli lepää. kerää voimaa taas arkitunteiden varalle. mukavaa lauantai-iltaa kaikille. toivotaan rauhallista yötä, että möröt pysyisivät poissa. täällä kotona. ja siellä kallioluolassa, jossa mieheni ystävänsä kanssa yöpyy.

perjantai 26. elokuuta 2011

leipää ja levollisuutta


minä laitoin aamulla päälleni mustan leivänleivontaessun. tein taikinaa. hitaasti. ja se ei ollut mitään muodikasta hidastelua. se oli kahden rakkaan lapsen raivostuttavaa keskeyttämistä. tiedättehän, kun sata kertaa nostaa leivänkannikan syöttötuolilaiselle. ja toinen opettelee vasta avaruudellista hahmottamista. nauttii nähdä, miten tavara putoaa ja nostetaan. ei niin pienelle vielä voi sanoa, ettei ruoalla leikitä.


ja kerrankin minä sitten sain leivän säilytettyä korkeana. toki vain ensimmäisen kolmesta. muut ehtivät venyä pelleillänsä. mutta ensikerralla tiedän taas yhden kikan lisää. muotoilen yhden leivän taikinasta aina edellisen puhahdettua uuniin.

illalla lähden kuiskuttamaan pikkuvauvan korvaan "tervetuloa maailmaan, pikkuinen". ensimmäistä kertaa menen illaksi toiselle paikkakunnalle pikkuherran aikoihin. suunnilleen tämän saman 9kk oli neitikin, kun lähdin illaksi helsinkiin joulukonserttiin. ja koko matkan itkin bussissa. ei se ollut sellaista, etteikö lapsi pärjäis isänsä kanssa. vaan sellaista helpotusta, että on hetken irti. ja sitä, että tajuaa rakkautensa määrän.

torstai 25. elokuuta 2011

puhtaita, onnellisia lapsia



ja ennenkaikkea hymyileviä vanhempia. siksi sanon sen ääneen, etten unohda.

tällaista, äiti, täällä!

lasteneteinen

kylppärin vessa


teräs valtaa tilaa myös kaappien sisäpuolella:D

vedinten puutteesa magneetit

lämpöinen löyly on kotisaunan -vihdoinkin.


ihana ääni. vaikka melkein äänetön.



neiti odottaa, et pääsee omaan suihkuun



pian putketki piilossa jo
partsin uusi porraslähtö

portaat partsille
melkein valmista siis jo. sähkö- ja putkityöt tehty. lampuista puuttuu polttimoita. kylppärin ovi saadaan ensiviikolla. kaikkea pientä vielä matkalla. mutta että suihku. mutta että pyykkikone. oi, tätä onnea. joskus sitten fiilistellään tästä kunnolla. mutta nyt, että saa äiti nähdä!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

arkioppi


monesti sitä on kuullut, että jokin ei kasva puussa. jos tarkoitetaan että asiaa ei ole käytössä liikaa. niinkuin vaikka rahasta olen näin kuullut sanottavan. minä huomasin lipsauttavani tyttärelleni, että ruoka ei kasva puussa. mutta sitten keksimme omenat ja muut. marjat kyllä kasvavat pensaassa. mutta ehkä sanontana olisi hullua, että marjat ei kasva puussa.


voisin sanoa myös. lelut ei kasva puussa. sillä eiväthän ne kasva. mutta meillä ainakin leluja kertynyt paljon. kirpparit täyttyvät leluista. suurin osa muovia. ja jos pikkaisen rikki, niin roskiin. löysin kirpparilta kassillisen kirjaimia. osa niistä ei todellakaan kelvannut askarteluun. mutten malttanut laittaa roskiin. rikkinäisiä muovileluja kasvaa puussa. jokaisessa puussa ehkä. niitä on niin liikaa.


niinpä porailimme pikkaisen rikkinäiset. harjoittelimme kenen kirjain mikäkin niistä. kummien ja tätien ja serkkujen ja meidän kaikkien. siimalla roikkumaan tuomipuuhun. tuulessa heilumaan hiekkalaatikon ylle. ja ehkä tämän kylppäriremontin loppuhuipennuksena bongaan sieltä sanan. oras. mihin sanaan sinä kiinnittäisit tänään erityisen huomion? mikä asia pyörii mielesi päällimmäisenä?

tiistai 23. elokuuta 2011

tiistai ei turhaan oo mukava päivä




 kesäkurpitsapiirasta. eikä mitään pitsaa. vain kesäkur-pitsaa. juustoa ja munamaitoa. tomaattiaki. pippuria ja suolaa. ja taas se sama helppo pohja. olipas mukavaa kahvin kanssa. ku mies tuli töistä kotiin. ja vaimokin jaksoi hymyillä. nyt tapahtuu niin paljon. kodarissa kaapit ja koneet paikallaan. loppuviikosta täynnä vaatetta ja vaippaa. ihanaa! lupaan kyllä kuviakin. ehkä illalla tai tammerkosken sillallaki. mistä tietää.


eilen kävimme ystäviemme kanssa kävelyllä. erään talon pihaan oli piirretty kymmenittäin erimaiden lippuja. ehkä minun olisi pitänyt kysyä lupa tämän ihanan teoksen kuvaamiseen. mutta ketään ei näkynyt, ja minä haluan kertoa muillekin, miten asfalttiliidut voivat todella olla oppimisvälineenä.
 

maanantai 22. elokuuta 2011

arkimaanantai


me kaivoimme esiin villapaidat. me etsimme tikkitakin. me muistamme taas hatut ja huivit ja pipot. korville asti. me lämmittelemme päiväunilla varpaitamme paksun peiton alla ja puhumme mukavista asioista. me puhumme jo tulevasta talvesta. mutta joulua ajattelen vasta itsekseni.

 

me menemme koko perheellä metsään ja katselemme lehtiä. luonnossa on paljon ympyröitä ja sydämiä. me uskomme karhun tulevaksi. ja kiusaannumme hirvikärpäsistä. me näemme värikkäitä unia ja läkähdymme musiikin kauneudesta. varvassandaaleissa nautin ehkä kesän viimeisen tötterön. pipo päässä.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

elämänpiiri

kun lapset olivat nukahtaneet. minä hiippailin huoneeseeni. otin käteeni puna-valkoraitaisen pahvilaatikon. ja ajatukseni alkoivat elää. muistot ja tuoksut. ihmiset ja tunteet. kaikki valuivat pitkin kasvojani ja ajatukseni menivät hurjana paikasta toiseen. sillä olihan avannut pitkän tauon jälkeen valokuvalaatikon.

taas sen tajusin. olen yrittänyt sopeutua niin moneen erilaiseen ryhmään. niin moneen paikkakuntaan. uusiin ihmisiin. kaupunkeihin. etsiä normistoja. kuuluakin ehkä johonkin. ja taas olen vaihtanut paikkaa. minä en jaksa laskea, montako kertaa tavarani ovat menneet pahvilaatikkoihin. ei siihen sormet riitä, ehkei varpaidenkaan kanssa.

ja minä huomasin, että olen saanut paljon ihmisiä ympärilleni. ihmisiä, joiden nimiä en enää muista. ihmisiä, joihin en pidä enään mitään yhteyttä. olen majoittanut huoneideni lattioilla ihmisiä, joiden nimet eivät enää palaa mieleeni. olen kutsunut kahville ja syömään.

ja erit koulut. erit työpaikat. aina uusi yhteisö. meillä kaikilla varmasti kymmeniä ryhmäänkuulumisia. oman roolin etsimistä. kysymyksiä mielessä. kelpaanko tällaisena. ja mikä minun rooli. enkä koskaan pitänyt itseäni sellaisena, mitä katson kuvista nyt. minä en koskaan osannut nähdä itseäni kuin toisten silmin. niin monta itseivaa jättäisin nyt sanomatta sisälläni.

valokuvat ovat vaarallisia. ne herättävät tunteita. ne pakottavat muistamaan omat juurensa. vaikka niin paljon hyvää ja kaunistakin. mutta myös monta unohtunutta kipua. monta unohtunutta ihastusta. monta unohtunutta tunnetta muutenkin. niinkuin suru ja yksinäisyys. tarve olla jollekin tärkeä.

ja silti tulee nauru monta kertaa. kyllä sitä on ollut eläväinen ja spontaani. niin kovin monta kertaa. kaupankärryissä on työnnetty milloin ystäviä, milloin kauppakasseja ympäri kaupunkia. milloin olen pukeutunut miksikin lähtiessäni kauppaan. milloin olen vetänyt teatteria missäkin. soittanut rumpujakin teatteriesityksessä.

tällaisia ympyröitä olen elänyt. nyt on uudet ympyrät edessä, siltä minusta tuntuu. jännä ajatella, mitä mahtaa ajatella kymmenenvuoden päästä, kun näitä tämänajan kuvia selaa.

lauantai 20. elokuuta 2011

jotain josta nautin


lauantai. kaikki vähän erilaista kuin kuvittelin. leppoinen päivä suunnitellun ahertamisen sijaan. olemista ja nautintoa. kohta pakkaan saunakassinkin. mummulaan saunomaan. sillä ei omaa saunaa vielä. vaikka oven laittoivat tuohon viereen jo. nyt emme kurki muovin läpi mitä siellä tapahtuu. nyt yritämme kuunnella äänistä, yöllä hiippailemme katsomaan arvasimmeko oikein. mieheni mielestä me voisimme kysyä ja katsoa. ja hän sanoo, että varmasti ei monesti työmiehillä sellaista rauhaa kuin meillä. (paitsi minun huutoni, lisään.)


on minun miehelläni muitakin sanomisia. kuten, että "vien lapset kävelylle. tee sinä sillä aikaa jotain, mistä nautit." enkä minä juuri silloin osaa oikein aloittaa mitään, mihin aina haluaisi aikaa. niinpä minä päätin laittaa kattoon lippuviirit. ne on tässä pyöriny pinnalta toiselle, ku ei niille ole paikkaa. neidin synttäreille ostettu ja ei hajonnu niin säily. sillä juhlia minä tykkäisin järjestää. miettiä makuja ja värejä ja ihmisiä ja tunnelmaa. sellaisesta minä pidän.


ja ehdinhän etsiä pakasteellemme uuden kodin. ahistavaa tämä ahtaus keittiössä. pian kaappi seisoo uuden hienon mustan lattian päällä. ei vielä tänään, vaikka toivoimme. mutta tänään viirejä katossa. pian juhlaa koko elämä. muistuttakaa, jos jo kuukauden päästä sitten unohdan! ja nauttikaa lauantai-illasta. kynttilöitä ja musiikkia. ehkä tähtiäkin.

perjantai 19. elokuuta 2011

onnenpäivä

että tällainen päivä. perjantaiksikin kutsuttu. mitä siitä, että pikkuherra tipahti ensikerran sängystä? mitä siitä, että keijukorva pissasi siihen samaiseen. ihan vain huvikseen. ja me ei taideta saada petaria ihan heti sisälle. tiedättehän, miten ihanne tuollainen on kotona, jossa on pihalla kylmä vesi...

mutta on paljon muutakin ollut. tapetinpaloja lattiat täynnä. ja pikkuherran suu. tiedättehän päivät, jolloin mieluummin keskittyy kaikkeen. ja tilanteita syntyy. lapset menee siinä ohella. ei jaksa joka hetki olla niin läsnä. tänään oli sellaista. minulla.

ja pöytä sai taas valkoista kantta. ja kaikki on kesken ja laatikot keltaisia ja maalin valumia ja olisi kiva jos joskus jotain valmista myös. eikä oo kakkupäivä edes. ja mitä huomenna ja on selkä jumissa ja väsy. minä taidan nyt laittaa lisää kynttilöitä. eriväriset kivet joutavat taas syksyksi terassille. ihana katsella tuikkuvaloa ja ajatella niitä tähdiksi. että ikäänkuin olisivat saavutettavissa. ne edes.

torstai 18. elokuuta 2011

samuus






kun sitä meinasin aiemmin sanoa. että ku aloitin virkkaamaan tätä mattoa päivällä. niin minua nauratti. se oli ihan kuin elämä. mustavalkoista. keskeneräistä. musta pallo kiinni (jalassa). eikä aina minnekään ehdi. vaikka toisaalta pääseekin helpommalla ku keijukorva kuumeessa. sillä se ihanapikkutyttö nukahti kesken leikkiensä lattialle. ja tavallisesti se ei jaksa leikkiä kymmentä sekuntia kauempaa.

minulla on nälkä. mutta en jaksa enää kävellä keittiöön. sellaista elo joskus on.

kerta kamera katosi kerron vanhan runon

aamussa herkimmillään
ihmisen mieli.
yön jäljiltä lähempänä totuutta ja
minä herään ja
ihmettelen.
katson peiliin
olen ihminen.
ja jos kysyt mikä on kasvua
sanon että 
en ymmärrä puhettasi.
tämä on elämä
eikä sitä voi kertoa.
se on matka jossa
ei ole olemassa vaihtoehtoja.

mää vaan hymyilen
jos multa jotain vaaditaan.
en ole toisten
olen itseni oma.
uskallan katsoa silmiin.
uskallan näyttää kasvoni auringossa.

joskus aamuisin huomaan
että minun täytyy 
todella pinnistellä että
herään.
ja siksi menen suihkuun heräämään. 
eikä itsekään huomaa jos itkee.
ja kun saippuavaahto valuu
kun kehoa pitkin
mä muistan saippuakuplat.
ja jotenki elämässä se hetki
on kaikkein tärkein.
kaikesta huolimatta.

(vaikka meillä ei ole suihkua ja silti on syksy ja joskus taas on pakko olla enempi muitten)

keskiviikko 17. elokuuta 2011

väripohdintoja


haimme eilen koko perheen voimin uuden penkinpätkän tulevaan kuraeteiseen. siitä on tarkoitus tulla koko kodarin väripilkku. minä mietin värejä vielä. vaikka luulen, ettei ole montaa päivää aikaa enään. haluan kuljettaa sen sinne muiden kalusteiden kanssa samaan aikaan.



oranssi? kirkkaan sininen? ja minkäväriset kuminauhat ympärille. ettei lapsilla putoa tyyny kuralattialle. jotain räväkkää ehkä. ysäriä. mukava miettiä. sillä tästä olen onnellinen. vaikka minua naurattaa. lapsuuteni muotokieli alkaa hiipimään meille vaivihkaa.

tiistai 16. elokuuta 2011

päivän väri: TURKOOSI




me sukellellaan välimeren turkoosissa. ihaillaan värikkäitä kaloja. eikä pidetä nenästä kiinni. tämä tuoksu saa mennä alitajuntaan asti. syvemmällekin. me pidämme toisiamme kädestä. onnellista kuviokelluntaa koko perheellä.  sillä niin hyväilee meitä aurinko. niin hyväilee meitä onni. ja jos muutaman päivän päästä meitä suosii sade, annetaan sen valua väsyneitä kehojamme pitkin. ja aina uudestaan ja uudestaan vaahtoaa vesi.


maanantai 15. elokuuta 2011

läheisiä


viimepäivinä olen nähnyt monia rakkaitani. on ihana olla tutussa seurassa. väliin höpöttää- ja sitten taas olla vaikka hiljaa. puhua tutuista asioista. nähdä tuttuja maisemia. konkreettisia. ja mielenmaisemiakin. sellaista, että ei joudu arvuuttelemaan. on vain.


minä olen onnellinen läheisistäni. isosiskostanikin. toi meille ison säkin ihanalta tuoksuvia vaatteita. puhtaita ja tarkkaan viikattuja. ehti auttamaan meitä poimimaan viimeiset marjapensaat puhtaiksi. juomaan teetä ja kehumaan leipomaani leipääkin. tällaisia ihania maanantaita saisi olla useamminkin.


olen monesti miettinyt mihin juuret rakentuvat. tuttuihin ihmisiin ja tapoihinko. jos kaukana lapsuutensa maisemista. makuihin, tuoksuihin. ystäviin. sydämen maaperiin. ja sekin joskus tuntuu hassulta. että lapsilleni tämä melkein koko maailma jo. kotiseutu. minä perheestämme ainut, joka välillä vierautta koen. ja minä aion oppia olemaan täällä. etten kaipaisi peltoja enään. pidempiä, kuin katse kantaa.