torstai 31. toukokuuta 2012

possumaha


lapsena luulin, että käteen piirretty teksti voi kulkea veren mukana ympäri kehoa. ja leiman lailla laittaa koko kropan täyteen samaa tekstiä. siksi olin varovainen kirjoittaessani kämmeneni sisäpuolelle sydämeen nimikirjaimia. ettei kukaan arvaisi rakkauteni kohteita. luulin tosissani. en tiedä, miten se piirtely meiltä kiellettiin. jotenkin sanottiin kai, että se voi levitä ja olla myrkyllinen.

minä kyllä huudan neidille väliin tosissani, ettei käsiin ja jalkoihin piirretä. ei omiin eikä toisten. mutta kun eilen nauroimme napaani kärsäksi. ja mieheni vielä heitti sen olevan vauvan nenä, joka näkyy. niin en voinut vastustaa kiusausta piirtää siihen kärsän. ja nopeasti ympärille possunpään. tietty neidistä se näytti enemmän angry birdsiltä. niinku nyt kaikki. ai, että me naurettiin paljon videoidessamme possun eleitä. siihen asti ei ole pokkaa sentään, että sen tänne liittäisin. mutta aika hauskoja ilmeitä saa pienillä liikkeillä.

kylläkai tää elo on niin hullua välillä. huumori auttaa jaksamaan tätä kaikkea. itseäni ennenkaikkea.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

nuhaisiin neniin


meillä kesään kuuluu nenäsumutteet ja pillerit. olen lapsesta asti ollut allerginen siitepölyille. se ei kyllä tee kovinkaan mukavaa kesäajoista. mutta onneksi lääkkeitä on keksitty. alkoivat ahdistamaan liesituulettimen päällä. mutta näkyvillä on oltava, että muistaisin. vitamiinipilleritkin otamme lasten kanssa aina muistaessamme, puoli kourallista kerralla. sitten keksin ujuttaa lääkkeet vähän nätimmin. akryylimaalilla vetasin espressopurkkeja. ja dymolla kylkeen teksti.


en tiedä tuleeko minuun vielä varsinainenkin flunssa. lapset olleet kuumeessa, ensin neiti ja nyt pikkuherra. monta yötä mennyt sellaisessa holhousunessa. ettei ihan nuku. nyt minuakin alkoi paleltaa. laitoin saunan päälle. jospas päiväunet olisivat sen verran pitkät, että ehtisi rauhassa saunoa. lämmetä. (vasta vuoden ollut nuo valkoiset viirut tummassa saunanseinässä. ja koska kiulu ei kestänyt, ostimme mustan rakennussankon. huomattavasti enemmän kestää tippumisia lattioille..)

onko teistä hassua, että nyt loppuu koulut? muutama päivä enään ja sitten kesäloma. meillä kun se ei oikeestaan vaikuta mitenkään. siis arki ei sinänsä muutu. mutta jotenkin sitä haluaa aina juhlistaa silti. pitää kiinni vuodenkierrosta kuitenkin. juhlia olisi tiedossa lähempänä ja kauempana. saa nähdä, jaksammeko minnekään. juhlistaisiko vain kotona. miten te aiotte juhlistaa tulevaa viikonloppua?!

maanantai 28. toukokuuta 2012

kirjotut kukat


enään en muista miten sain tämän liinan omakseni. ehkä se oli kirppis. tai jokin huutonetin kauppa, jonka mukana tämä löysi kotinsa meiltä. en ole erityisemmin mieltynyt siihen. mutta tänään tuli sellainen kesäolo. kun sateen jälkeen luonto niin raikas. mies meren rannalla. lapset nukahtaneet. sellainen valoisa, mukava olo. kesäverho-olo, sanoisin. mutta meillä ei ole kuin lastenhuoneessa verhovaijeri. siinä roikkuu mekkoja. niin piti alkaa silitellä liinoja olkkariin.


sillä mikä on kauniimpaa, kuin laittaa kesää kotiin sisällekin. pihallakin varmasti olisi raikasta, suloista. sellaista alkukesärakkausilmaa. kävellä. tuoksutella. ja sitten palata sisälle juomaan kuppi vihreää teetä ennen unta. mutta nuo pienet tuossa unessa. kuumeisena pienempi. minä pysyttelen sisällä. kuuntelen rakkauslauluja. imen itseeni voimaa.


sillä nyt on aikaa itselle. aikaa ajatuksille. aikaa unelmille. kun mieli on korkealla. viimeviikot olen ollut lähes kivuton. ja se tuntuu hyvältä. ettei minun tarvitse ajatella jokaista askelta. voin ottaa auton ja ajaa lähipaikkoihin. viimeviikolla istuskelin pitkästä aikaa itsekseni kahvilassa. sitä ennen olin käynyt ostamassa juhlamekon. tai löytämässä. en mennyt etsimään. 


nämä kukat ovat mummoni kirjomat. lapsena minua harmitti, kun siskoni sai sinisellä kirjotun liinan. ja minulla piti olla ruman vaaleanpunainen. minun mummoni. taitava käsistään. aisti paljon asioita. kattoi kahvipöytää isälleni valmiiksi keskellä yötä. vaikkei ollut tiennyt hänen olevan tulossa. sitä en tiedä, kattoiko useasti turhaan. mutta että aavisti varmaan, miten paljon tulen pinkkiä rakastamaan. kun saisi hetken vielä viettää isoäitini lähellä. niin monesti muistoissa, vaikka kohta puolet elämästäni olen elänyt ilman häntä. mutta että hänen käsiensä jälki, tässäkin päivässä rakastamassa.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

sininen uni ja pää muutosten pehmeässä syleilyssä


aurinko paistaa kasvoilleni liian kuumasti. minä etsin paikkaa varjosta. sillä minä ja aurinko emme mahdu paistattelemaan samaa seinustaa. vaikka kyllä minä rakastankin katsoa ihmisiä valkoisissa pellavavaatteissaan. hattuineen kaikkineen. mutta itse tarvitsisin vähintäänkin sen pitsisen aurinkovarjon. sellaisen, jonka mukana saisi samalla vähän hienostuneisuutta tähän arkiseen olemukseen.

minun ajatukseni ovat pehmentyneet. ne kulkevat hitaasti ja pysähtyvät ihmeellisyyksiin. aina minä en saa itseni kiinni. tai ajatuksiani kiinni. monesti kuitenkin hymyilen. tässä on hyvä olla. käpertyä itseensä. ja jos joku yrittää saada minusta enemmän irti, minä vaikenen. minun eloni totisesti pyörii oman napani ympärillä. lähinnä sen napani alla paukuttavissa kyynärpäissä. kylkiluitteni alle työntyvissä kantapäissä. huomaan, miten olen alkanut käpertyä. hiljenyäkin jo.

ja silti välillä minut valtaa suuri riemu. halu nauraa ääneen. takertua kaikkiin ihmisiin. hypätä kalliolta mereen. tietysti niissä unelmissa vesi olisi turkoosi, ja minä osaisin uida paremmin. mutta tiedätte varmaan. ajaa katottomalla autolla ja kuunnella jotain iloista. nauraa sille, miten aurinkolasien alle liian pitkät etuhiukset meinaavat mennä piiloon. 

ja jos vauva päättäisikin syntyä tänään. hän ei olisi enään ennenaikainen. mitään en ole valmiiksi laittanut. odotan vielä muutaman viikon. en kiirehdi. teen sitten, kun oikeasti se tunne. että minun lapseni haluaa kaiken valmiiksi. että voi syntyä.

mikä sen mukavampaa. kuin nauttia kesästä. ystävistä. samoja naamoja ei kyllästy katselemaan, vaikka olisikin nähnyt useana päivänä peräkkäin. jos niillä kasvoilla yleensä hymy. jos itsessä yleensä sisäisesti niin hyvä olla. oma itsensä. ja vapaus kohottautua tai kaivaa syventyneitä ajatuksia. sukellella ja purskuttaa vettä suustaan, korkealla kaarella.

perjantai 25. toukokuuta 2012

puolitoista


me kutsuimme aluksi häntä herneeksi. sittemmin hän on ollut pikkuherra. ja hurmuri. tuonut elämäämme niin paljon kikatusta. ei meistä kukaan niin nauravainen kuin hän. ei mikään estraadien valloittaja. sydäntenvalloittaja kyllä. kaipaa paljon läheisyyttä. omilla ehdoillaan. ei saa ottaa liian lähelle. aamuisin pitää olla tilaa käpertyä kainaloon ja taas mennä kauemmas. yhä uudestaan ja uudestaan.

erilaiset materiaalit. tunnut. niitä jaksaisi loputtomiin. kivet ovat suosikkeja. ja tänään piiloutui marjapensaan alle. siellä oli hyvä repiä lehtiä alas. tutkia lähemmin. eikä ketään häiritsemässä. oma salamaja.

liikettä pitää olla jatkuvasti. itsellä tai toisilla. rakastaa katsoa tiellä meneviä autoja. lempisana rrrrrrrrrrrekka. upealla kurkkuärrällä. aina kun menee yhtään isompiääninen auto ohitse. silloin voi olla itse rauhassa ja katsoa. mutta jos ei mikään liiku, niin sitten hän. ostoskärryt eivät saisi pysähtyä. rattaat pitää olla liikkeessä, tai sitten jotain mielenkiintoista seurattavana.

herkkä. suloinen. rakastettava. tänään puolitoistavuotias. juhlistimme päivää markkinalakulla. sekä poikkeamalla ystävämme, ekaluokkalaisen pojan, perustamaan kesäkahvilaan. ihana päivä.

torstai 24. toukokuuta 2012

pöllöneiti


etsin jotain koneelta. ja löysin pirteän pöllöneidin. tein tämän vuodenvaihteessa odottamaan erään suloisen vilmaneidin syntymäpäivää. enkä voinut tietenkään silloin postata. ja nyt se sieltä iloisesti vilkutteli. 


pitkästä aikaa paleltaa. nukahdin itsekin hetkeksi. eikä meinaa käynnistyä millään. tekisi mieli lämmittää sauna. jos vain hiljalleen venyttelisin itseäni takaisin tähän todellisuuteen. vähän niinkuin aamutuimaan naapurin kissa. joka joogasi pihallamme. siellähän se olisi itsekin hyvä herätä. tuomien tuoksussa.

tyhmiä ajatuksia aamuyöstä


iltayöstä en saa unta. pyörin sängyssä niin, ettei miehenikään saa nukuttua. ravaan katsomassa pimeää tai valoisaa ikkunoista. riippuen siitä, mihin aikaan pyörityttää. kai tällainen kuuluu jo näille viikoille. mutta ei silti huvittais. ajatukset pyörii liian lujaa. eikä mikään oikein rauhoita uneen.

ja sitten aamuyöstä. vaikka eilen nukuinkin pitkään. tänään taas molemmat lapset siinä. toinen potkii selkää. toinen mahaa. ja yksi mahassa vetää volttia. minä sain tyhmän ajatuksen. lapseni hautajaisissa lukemassa totisena:

"heittäkää arkulle hellästi multaa
siellä on äiti, siellä on kultaa."

ja minä siinä aamuyöntunteina pyöriessäni mietin. että mitä väliä siinä silloin on. vaikka muistan sen kuminan mummoni haudalta. multapaakkuja. kiviäkin. mutta että silloin ei oikeesti enää voi satuttaa. itseään siinä säästelisi.

sillä onhan mieheni sanonut, että jokainen uni on pieni kuolema. mistä lie sarjakuvista lauseen oppinut. mutta siinä on jotain niin totta. siirtymä. jättää taakseen eilisen. kerää uudet voimat. uuden mielen. ja sen voin sanoa, että tällaiset yöt ei totisesti ole niitä helpoimpia unikuolemia. niin alan silti aamukahvin keittoon. ehkä puolilitraa lattea vie pois tän olon lattean. ja muuten. joskus sitten kun kuolen. ja potkitaan minua tai ei. niin haluan tällaisen tuohillapäällystetyn kranssin. tapasin tämän yksilön saksassa työmatkalla vuosia sitten. enkä ole voinut unohtaa.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

löytää aina uutta. itsestäänkin.


ne sanovat. että toisen romu on toisen aarre. ja että jos joku piilottaa, niin joku löytää. ja voihan se käydä niinkin, että naapuriin menee pienempien kantamusten kanssa. kun sieltä tulee takaisin. minulle ainakin voi käydä. oon sellainen roskaihminen. ja koti kyllä pursuaa. mutta näistä minä silti iloitsen. tulee sellaista löytämisfiilistä. jota ei saa kaupoista. ja onhan siinä haastetta. löytää näihin nyt vielä jotku lasiset kipot. että sais puutarhaan roikkumaan. tuomaan kesäöihin tunnelmaa. tuikuilla. tai kukilla.


ja jos kerran alkaa painella spray-purkkia. niin samaan sävyyn kaikki metalliesineet. joku raukka tämänki kulhon vääntänyt pienillä kätösillään. ja sitten vaihtotorilta vaihdoin tämän tyyliin porkkanapussiin. enkä vielä tiedä, pääseekö sinne ne kananmunat, joita ajattelin. ilmiselvää kukka-ainesta kuitenkin. 


kellarista bongattiin jo vuosia sitten tämä yksilö. ei vain ole ollut aikaa, paikkaa eikä voimia. tänään asiat loksahtivat paikalleen. kun sitä ennen oltiin haettu kirpparilta eteisenkoristajalamppuakin. ja sitten ajateltiin tämäkin kaivaa. eiköhän sähkötöillä leikitä lähiaikoina. kyllä oli mustaa vesi. mutta nyt kelpaa itseään peilata. hauskaa, miten leikkaa-liimaa-puhdista-tekemisillä voi saada vanhasta romusta uutta. että esineillä tarinaa. että löytämisen ilo aina vain. joka vaiheessa. monta iloa.


arvaatteko, mikä tämä on? ruohomattoa. siis sitä "pakollista", johon pyyhitään kengät. joka puottaa oven edestä kaikki ylimääräiset hiekat portaidenrakoon. eikä tuokaan niitä sisälle. oon nähnyt näitä ennen vain vihreänä ja harmaana. ja nyt meidän vakkarihalpakaupassa oli tällaista turkoosia. ja olis ollu sähkönsinistäki. mutta ajattelin tämän ehkä paremmin sointuvan meidän uuteen parvekkeenoveen. kunhan saadaan se. tuskin maltan odottaa. kenkäni saan jos silti tässä värissä pyyhkiä. melkein toivon, että värjäytyisivät pohjat!


ja kirpparilöytö. keltuainen. löysin samanlaisen ruskeankin. sellainen samanlainen, pienempi mutta kahvallinen on ollut lapsuuskesässä. onkohan vieläkin tallessa. nämä sen verran isoja. että en tiedä vielä, mitä näissä säilöisi. jotain, mitä pitää ottaa useasti esille. tai ehkä nämä pääsee avohyllylle. saavat sisäänsä muffinivuokia. tai mausteita. tai sipuleita. salaattikulhonakin oli kaunis. en tiedä. mutta sitä ihmettelen, miten pienillä asioilla elämään tulee iloa. pitäisi laittaa toisesta laidasta poispäinkin. ehkä perustan vuoden päästä elämysaitan. olisipa ihanaa! kahvila, jossa olisi kaikkia kauniita tavaroita. musiikkia. kynttilöitä. tulisitko sinäkin?

maanantai 21. toukokuuta 2012

maanantait voi olla mahtavia


tämä lämpö. halvaannuttaa. ihmetyttää. ja pölyn kanssa yhdessä se kaataa minut petiin. keijukorva leikkii sillä aikaa kameralla. kuvannut sisältäpäin meidän niin talvikuntoista terassia. olemme tähän asti juoneet kahvimme parvekkeella. nauttineet siellä välipalaa. mutta kun lämpö eteläsuunnassa alkaa tuntumaan liialta, siirrymme terassille.


ja niin minä alan pestä vähitellen terassiakin kesäkuntoon. yleensä kesäisin nautimme ainakin päivällisen ulkona. viikonloppuna muitakin ruokia. se on niin ihanaa, saada istua pihalla. jotenkin siihen rauhoittuukin enemmän. mutta sitä ennen aina urakka. pestä kalusteet. lattia. ja se mukavakin osuus. valita kukkia. pitäisi jonain päivänä poiketa nekin hakemassa. pinkkiä pelargoniaa varmaan taaskin.


ja ihmetys tuota ääntä. molemmat lapset talven jäljiltä alkuun vierastavat ruohonleikkurin kovaa meteliä. mutta minusta se kuulostaa niin tutulta. lomalta ja siltä, miltä tuntuukin. kun paita liimaantuu selkään ja jatkuvasti pitää hakea lasillinen vettä. vesipullot eivät taida enää joutua ylähyllylle tiskikaapissa. talvisin niillä on käyttöä lähinnä automatkoilla. jokaisella omanvärisensä. vauvallekin tilasin jo oman. hän saa keltaisen.


lapsista ihmeellistä jättää kenkiä pois. lyhyet hihat. ei hattuakaan aina. vaikka melkein saisi lämmön takia ollakin. haluttaisi virkata pikkuherralle lippis, jossa olisi vielä kuitenkin narut. saa nähdä millaisen keksin. ja keksinkö kuitenkaan. virkkaamiseen ei oikein pääse kesällä niin hyvin kiinni. kädet hiostuvat. ne samat, jotka ovat nyt mummoiholla puunaamisesta. ja kirpparilta löydettyjen emalikattiloiden jynssäämisestä.


ehkä minä tänään valitsen kauneimmat servetit. sitä ennen pesaisen vielä terassin lattian. katan iltapalan pihalle. kasa lättyjä taitaisi kelvata muulle sakille. jotenkin elämänpiiri ihanasti aina laajenee kesäisin. ihan tässä kotosallakin. vaikka mietin minä sitäkin, miten monta tuntia viikossa vie pelkästään nurmenleikkuu. että pääsisi aikapaljon helpommalla, jos vaihtaisi jalkapallokenttäniitystä asfalttiparkkipaikan. se ei kasvaisi solkenaan sotkevaa voikukkaakaan.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

unikuviin kulkemista


"kuunvalo kattomme harjalle hohtaa
ilta kun joutunut on.
lepoon on käyneet pikkuisen linnut
aika nyt sinunkin on..."

minä kuulen oman värisevän ääneni laulavan lapseni sängyn äärellä. käsilläni silitän vaaleita haituvia joko otsalle tai otsalta pois. joskus pidän toisesta kädesä lujasti kiinni. laulun tahtiin puristan hellästi ja vapautan. sillä olen huomannut tämän rauhoittavan lasta. olevan liikettä, mutta kuitenkin pitävän lasta itseään paikallaan. lakkaavan pyörimisen. ja sen, miten lämmin käsi vähitellen rentoutuu siinä mukana.


"ken laulusi kuulla voi
tuntee hellyyden
miksi se mieltäs koskettaa
siitä vaikenen..."

laulaessani lapselle luonnosta, hellyydestä, kiintymyksestä. se rauhoittaa minua itseänikin. olenkin joskus ajatellut, että kehtolaulujen sanat ja sävelet ovat vanhempia varten. että malttaisi hiljentyä, pysähtyä lapsen äärelle. että saattaisi lapsentahtisesti lapsen unien portille. rauhoittavaan, turvalliseen uneen. että ei kiirehtisi. että ei tiuskisi. että itse siinä samalla rauhoittuisi. kuuntelisi oikeaa lauluaskelten rytmiä.



"neiti kerttuli tuulta kun odottaa
ja varjonsa pitsisen kohottaa,
tuuli lempeästi kuljettaa
pientä leppäkerttua laulavaa.."

monia satupolkuja lauluissa. pienen tytöntylleröisen mustikat ja mansikat ja se suuri metsän sieni. ystävää etsivä ketunpoika. pilkkumekkoinen leppäkerttu. niin lähellä meitä aikuisia. vaikka lapsen silmissä erilaiset kuvat. näemme kumpikin tavallamme. ujoutta ja rohkeutta. ystävyyttä, yksinäisyyttä. satulaulujen kautta eheytämme mieltämme. eheytämme sydämiämme. jaksaaksemme taas. unimaailman kautta seuraaviin arkipäiviin.


"yö peittää kukkaset maan
ja rauhan tuo tullessaan.
on vaiti lintujen ääni
taas painan uneen näin pääni..."

ja sitäkin monesti mietin. miten pikkuherra tekee samat liikkeet ennen unta. vaikka tiedän, että ennen unta hän kierähtääkin mahalleen. niin silti minä nukuttelen hitaasti. annan levähdellä kylkiasennossa. silittelen. sillä eihän se uni tule pakottamalla minullekaan. sille pitää antaa aikaa. keholle aikaa rentoutua, etsiä asentoa. mielelle aikaa poistaa hälinä ja tapahtumat. ja sitten hiljaa kutsuen, saapuu uni. pienin askelin on sen syliä kohti kuljettava. painettava päänsä unen tuttua, turvallista rintaa vasten.  hyvää yötä.

lauantai 19. toukokuuta 2012

pillitoiveita ja muita hullutuksia


eilen sattui niin hassusti. ettei mansikanmyyjällä ollutkaan tarpeeksi vaihtorahaa (vaikka sainkin ison kasan parkki- ja kirpparikolikoita), niin piti sitten ottaa mansikkaa vähän reilummin kuin oli tarkoitus. niitä sitten olemme popsineet paljaaltaan, sekä nauttineet suklaakastikkeen ja turkkilaisen jugurtin kanssa jälkiruoaksi. ja silti niitä riitti aina vain. pihavälipalaksi pyöräytin smoothiet niistä jäisten mustikoiden kanssa. enimmäkseen mukaan vain raikastavaa piimää. ja vähän ravitsevammaksi iso lusikallinen taasen sitä turkkilaista.


se on kyllä hauska, miten eri perheenjäsenillä erilaiset toiveet. nuoriherra nauttii ilman pilliä. neidille mieluusti pinkki muki ja keltainen pilli. paksumpi pilli on liian pitkä, ja jos sen katkaisee, se on liian lyhyt. mutta keltainen pilli on aina sopivan mittainen. me isot haluamme aina vähän isommat mukit ja tietty paksut pillit. eikä ketään muuta huvita kilpailla, milloin kuppi on tyhjä. paitsi keijukorvaa aina juuri ennenkuin omansa. ja hän kaiuttaa, että "se, kenellä on seuraavaksi tyhjä, voittaa!"

kikatuskammari


ahkera työnainen oman tuvan keittiössä. harmittelee, kun kaapinovi ei meinaa pysyä kiinni. sillä onhan leikkimökkimme vino ja hatara. mutta tulimme siihen tulokseen, ettei tänäkesänä vielä ole aikaa uusia koko mökkiä. ensitalven projektiksi menee. siispä teimme niinkuin muutkin huonot taloyhtiöt, että pesimme alkavat homeilut ja loput maalasimme piiloon. kun ne kuitenkin aikovat tuossa olla ja leikkiä. ensitalven aikana olisi tarkoitus kellarissa tehdä kokonaan uusi tupa.


vaikka tavallaan olisi ollut ihana tehdä heti sellainen kokonaan kelpaava. mutta kun kaikkeen ei rahkeet riitä. ja uudet ovat kalliita ostaa valmiina. haluamme kuitenkin sen verran ison, että siellä mahtuu aikuinenkin seisomaan. lötköttelemään ja lueskelemaankin tarvittaessa lasten leikkiessä. (muuten valkoinen sängynpeite säilyi puhtaana about kolme minuuttia, ennenkuin pikkuherra tuhosi idyllin hiekkalenkkareissa).


vappunauha pääsi kattoon. pitsikankaasta halkaisemalla saimme nopeasti verhot. lattialla alkamani virkkuutyö. siihen on helppo lisätä kiekkoja sitä mukaan, kun valmistuu. silkkinauhalla solmittu palat vain yhteen. niin tarvittaessa voi  muuttaa järjestystäkin.


heti sinne alkoi tulla hiekkaisia leluja. nallukka keinumaan keinutuoliin. toisaalta olis ihana sellainen kaunis pikkutupa, missä ei oltaisi kengillä. missä ei leikittäisi hiekalla. missä ei murjotettaisi. mutta kyllä silti kallistun siihen. että leikkimökki lasten leikkejä varten. heidän valtakuntaansa. ei liikaa sääntöjä. säätelyä. että saavat vapaasti mennä ja tulla. (kätevästi kuluneen pöydän päällystin mansikkaisella vahakankaalla.)


ja kaikki vanhan leikkimökin asukkaat saivat kylvyn eräänä aurinkopäivänä. sadepäivät pitivät huolen, että huuhtelu on varmasti suoritettu kunnolla. eivätköhän ole näiden tuulien jälkeen kuivat leikkeihin. neiti jatkoi leikkejään pihalla. pikkuherra kiukuttelee oksille, mies sahailee seuraavan pihaprojektin parissa. ja minä taidan laittaa potut tulelle. ravintolapäivä, eikä minnekään silti tainnut ehtiä. kun kohta päiväunissa jo.

perjantai 18. toukokuuta 2012

10 hymyä arjessa


kiitos  nina. annoit minulle aihetta miettiä asioita, jotka tuovat elämääni iloa.

1. nukahtava lapsi. varsinkin, jos hänellä on hymy huulillaan. silloin ajattelen, etten ole ollut täysin paha. vaan että lapsi käy unissaan myös onnellisia muistoja lävitse.

2. pienet puodit. rakastan ostaa hyvää kahvia. erimakuistaa arkea. monesti kauniissa paketeissa. kun kassista vapautuu hurmaava tuoksu. kun myyjän kanssa vaihdetaan normaalia enemmän sanoja.

3. teitittely. itse teitittelen harvemmin. töissä sitä oli enemmän. mutta jos kahvilassa vaikka saa osakseen palvelua teitittelyineen. niin väkisinkin kohoaa arjen yläpuolelle. johonkin sellaiseen unelmatodellisuuteen.

4. värit. pinkki nyt ainakin. ja turkoosi. ja vihreäkin. ja ehkä keltainen. ja sitten sieltä porhaltaa sinistäkin. aina vaihtelevana virtana elämässäni. ja kun löytää jonkun uuden sävyn. maalisekoituksista tai luonnosta tai jostain tuotteesta. se puhuttelee. se antaa uutta näkökulmaa taas.

5. se tunne, kun laittaa radion päälle. ja siellä alkaa soimaan joku itselle merkityksellinen kappale. joka tuo muistoja. ja tuntuu, ettei se hetki ole sattuma. se on lahja.

6. läheiset. ne raivostuttavat, kenelle huudan eniten. niin rakkaat.

7. sanat. miten niiden kautta voi kurkottaa kauas tai syvälle. miten tärkeitä ne ovat olleet elämässäni. miten paljon etsin elämää niiden takaa.

8. sumu. harva asia kietoo niin hellästi maisemaa. ja minua maisemassa. minä muistan aamusumut lappiksen pelloilla. vähän viileät. mutta vähitellen aamun mennessä antavat lämmön voittaa itsensä. katoavat jonnekin pois.

9. vesi. oli se meri. tai joki. tai virta. tai koski. tai järvi. tai vesiputous. tai lasi raikasta juomavettä. tai ihminen uimassa. sateenvarjokävely. lits läts lätäkössä.

10. joulu. minä hullu olen viimeviikkoina innostunut ostelemaan kaikkea jouluista. alkanut pikkuhiljaa suunnitella. ei vielä sellaista tunnetta joulusta. mutta että uusia ideoita jo syksyn varalle. vaikka juhlitaan nyt tämä kesä ensin pois alta!

olisi ihana nähdä listaa seuraavien bloggaajien kymppikerhosta.


sillä rakastan teidän tapaanne kertoa lapsistanne. sitä rakkautta, mitä kuvista ja sanoista välittyy.

juoksua kunnes sänkyyn kaatuu


päivät sellaista tohellusta. ku aamusta asti vauhti päällä koko perheellä. mennään ja juostaan ja touhutaan. olen kyllä nauttinut. viikkoja jo helpompaa ollut tämä kaikki. ihan lahjalta tuntuu itsestäkin. että minäkin taas pystyn jotakin saamaan aikaan. ja jos minä olen kunnossa. minä pulppuan ideoita. ja kun muiden aika ei mene arjen pyörittämiseen, niin se tarkoittaa. että paljon tulee jälkeä. maalia. maalia. siivousta. pesua. jynssäystä. kaikkea mukavaa. kahvilareissujakin.


ja pihallaoloa. melkein aamusta yöhön. aina jos ei sada. lapset nauttineet kyllä hiekkalaatikollla. pikkuherra viipottaa pitkin niittyjä ja metsiä. oppinut juoksemaan. ja sai raukka kyllä totisesti kokemuksella oppia, ettei nokkospuskan läpi kannata kiivetä rinnettä ylös. onneksi "lääkerasva" auttoi. loppui kutinat. mutta että aina pitää sattua kuitenkin.


viimepäivinä minä olen keskittynyt lapsiin enemmän kuin aikoihin. miehelläni on ollut kädet maalissa ja naputukset mielessä. tältä näyttää minun päiväpetini. vanhat rentut siinä levällään päiväkausia. aina ehtiessäni leikkelen ja virkkaan. ja äskettäin siinä istuessani. silmät puoliummessa. rupesin miettimään. että jos unelta pitää varastaa aikaa virkkaamiseen, niin ehkä se sopii siirtää ensiviikkoon. minä taidan tunkea rätit pussiin ja kömpiä peiton alle. mies lähtee kuulemma telaamaan vielä yhden kerroksen sinistä vieraskammarin seinään. kelpaa pian kesätytön tulla.

torstai 17. toukokuuta 2012

olen pyöreä omena


että onko se se terapeutti minussa. joka nostaa päätään. joka kuvia katsellessani. niillä leikkiessäni. saa minut miettimään katsantakantojen merkitystä. miten pienillä säädöillä aina lopputulos niin eri. värit. sävyt. kohdat. ja sitä tämä elämä niin monesti on. siksi niin turhaa yrittää sovittaa toista erilaisiin tilanteihin. itseäänkään. ku oppisi turhan mietinnän. rohkaistuisi avoimuuteen.

ja että osaisi ääneen lausua tämän oman onnen. miten arvokkaana ja tärkeänä näkee oman paikkansa. tässä ja tänään. miten se oman elämän tilkkutäkki tai legotorni on kuitenkin onnistunut. vaikka ei se aina sitä ole elämä ollut. onnellisuuttakaan. mutta että tässä minun hyvä. se on jotenkin viimeviikkoina ollut niin paljon itsella antamassa voimaa. se tyytyväisyys. että itsekin ihmettelee. että minäkö itse tässä.

ehkä me opetamme liikaa onnesta vaikenemista. omasta hyvästä kertomista. tyytyväisyydestä. että kun sen tähän itselleni kirjoitan. minua melkein ujostuttaa se kaikki.

tiistai 15. toukokuuta 2012

ei vankila vaan vapaus


kaikki vanha meissä. se on rapistunut. ja me emme tunne sitä enää. me luulemme tavoittavamme sen hetkittäin. vääristyneitä värejä. sepitettyjä selityksiä. ei se ole enää keskeltä niinku silloin. ettei muuta nähnyt. ja silti me yhä uskottelemme. minä ainakin. että se olisi saavutettavissa. otettavaksi käyttöön milloin vain. vaikka onhan se niinkin. että kokemus meissä syventyy. saa monipuolisempia katsantoja. ja sitä vasten on helpompaa rakentaa uudempaa. vaikka ei helppoa siltikään aina.


ja silti tavallaan puhun meistä. vaikka en ajatellut aluksi niin. tai että nyt ylipäätään olisi tärkeä pohtia meitä. vaikka miksipä ei olisi. joka päivä. että muistaisi. että tuntisi paremmin. että yhä maalaisi unelmia. yhä ehtisi yhteistä tietä. seikkailuakin. ettei arjen alle jäisi se kaikki vaaleanpunaisuus, jossa nuorempana asuin. pilvilinnoissa. vaikka en olisi silloin arvannut, miten sydän ei aina hyppäisi kurkkuun jokaisesta r-sanasta tekstiviestissä. ettei kukkakimppu joskus tuntuisi kuin vain kukkakimpulta. että yhteisestä ajasta malttaisin karata omaani. joskus nauroimme niin paljon, sille miten säilöisimme rakkautta. että sitä olisi aina ottaa varastosta. mutta sitä on silti tainnut riittää. ammennettavaksi. ainakin toisella. ja siten jaettavaksi. muistan monta päivää.

maanantai 14. toukokuuta 2012

kivienkeräilijä


minun piti puhua aivan muusta. mutta muistikortille oli tallennettu näin sulostuttavia kuvia. meidän pikkuherra pitää kivibaaria. sillä sellainen hänestä on tullut. milloin kaivon kannelle asetettu vieritysten erilaisia kiviä. milloin minnekin. niitä järjestellään. keräillään lisää. järjestellään lisää.


ja kuinka voisin olla hurmaantumatta. kun tietämättäni oli muistikortti saanut näin ihania kuvia. kun kauppareissulta kotiin tullessamme alkoi taas baarinpitäjällä hommat. mieheni kuvannut. minun mieheni. ja joskus se tuntuu hassulta. miten erilaisia meitä tässäkin kodissa. että toiset menevämpiä kuin toiset. rauhallisempia. jarruja ja kaasuja. pelleilevempiä ja totisempia. ja kun tyttäreni kysyy, miksi ystäväperheen vauva on poika eikä tyttö. minun on vaikea tietää.


sillä joskus minulle on käynyt niin itsellenikin. että olen ollut ihan varma. että jonkun maha-asukki tyttö tahi poika. ja sitten hämmästys on suuri. ja nytkin. kun aloinkin virkata sinistä. vihreää. ja vaikka tasa-arvo on tärkeintä. niin kyllä minun mielestäni sukupuoli määrittää paljon. se ei ole raja, vaan raami. on poikamaisuutta tytöissä ja tyttömäisyyttä pojassa. ja onhan se niinkin, että jos olisi olemassa tyttöjenvärit, poikienvärit. niin kuitenkin ripaus vastakkaista antaa kontrastia. särmää.


sillä minä en ole koskaan kokenut olevani huonompi sen takia, että olisin tyttö. eikä minusta kukaan saisi kokea, että olisi huonompi sen takia, että on poika. sillä ihmisyys meissä. herkkyys. kaikki se, minkä kautta voimme toisiltamme oppia. että voimme auttaa. peilata. sitä haluaisin lapsillenikin tarttuvan. ystäviä elämän varrelle yli sukupuolirajojen. yli sukupolvirajojen. sillä mikä on antoisampaa, kuin monta peiliä. erinäköistä, hymyilevää peiliä. niitä me tarvitsemme. oppiaksemme kasvamaan siksi ihmiseksi, joka pohjimmiltamme olemme. omaksi minäksi.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

toukokuun toinen sunnuntai





minä virkkaan itselleni kukkaa. minä virkkaan itselleni ruusukkeen. minä virkkaan itselleni ruusukkeen, äitienpäiväksi minä itselleni sen annan.  en siksi että olisin aina onnistunut. en siksi, että tuntisin ylpeyttä tänään. niin monesti huutoa ja hermoilua kuitenkin. tämä arki.

mutta että rakkautta on silti riittänyt. että sen määrä on voimistunut ja kasvanut vuosien varrella. niin että joskus ihan kipeästi sattuu sydämeen. kun kuitenkin niin kiinni noissa. ettei meinaa osaa irrottautua. vaikka hyvää tekisi molemmille.

silti minä uskon, että jokainen äiti ja lapsi yrittää parhaansa. että elo olisi, jos ei sopuisaa, niin arvokasta, tärkeää. rakkaudentäyteistä. ja että siinä olisi tilaa kaikkien kasvulle. muuttumiselle. vaikka tilanteet niin monesti sitä arkea. kiirettä. turhautumista. mutta myös tahmeilla käsillä poimittuja  varrettomia kukkia. oman väsymyksen keskeltä valmistettu aamupuuro.

ja kun vasaralla keltaiseen pullonkorkkiin paukutin lasteni alkukirjaimia. minä ymmärsin. huomaamattani olin lapseni nimennyt. äitini nimikirjainten mukaan.

niin se äiti minussa elää. vaikka kaukanakin. ajassa. ja harvoin tavataan. silti niin moni asia muistuttaa. vaikka kortti yhä tekemättä. kuitenkin täällä jotain odottamassa. ensikohtaamista. sellaisia me lapset olemme. emme aina yllä siihen, mihin pyrimme. minä ainakaan. mutta tiedän riittäväni silti. kiitos rakkaudestasi, äiti.

lauantai 12. toukokuuta 2012

ei pöllömpää


halki, poikki ja pinoon!

ihastuttavaa kerrassaan. että tänään oli niin hyvä päivä. että kieltäydyin jopa aikuisten naisten saunomisesta ja herkuttelusta. koska tässä päivässä oli ollut jo kyllin. ja minä olen väsynyt. kaipaan pitkiä yöunia. kaipaan käpertymistä pehmeän peittoni alle. ja ehkä muutaman luvun jotain kirjaa. jos silmät jaksavat pysyä auki. 

yksityiskohta maalauksestani ystävälle

aamusta säntäsimme kirpparille. ja mukavia tavaroita suorastaan pomppi syliini. niin että rahat loppuivat heti. ja pankkiautomaatti olisi ollut kaukana. mutta sain tuttavaltani lainattua hieman. kiirehdin pois, koska tajusin minulla olevan ahmimispäivä. ja talomme muutenkin pullistelee. pitäisi oppia luopumaan niin paljosta. jaksaa harrastaa kirpparipöytiä myös myyntipuolelta. nettikirppailua olen harrastanut. mutta sielläkin on se vaara, että löytää jotain mukavaa myös kotiintulevaksi.

namskis!

mieheni maalatessa eteistä yritin pitää lapsille showta pystyssä keittiössä. tiedättehän, miten ihanaa on katsoa, kun muut tekee. paitsi lapsista. mutta saimme silti leivottua peltileipää ja piirasta. lapset söivät ruokaa odotellessaan desikaupalla suolakaloja. tietysti sitten paljon vettä päälle. niinpä ruoka-aikana ei ollut nälkä ja väsy kuin minulla! mutta tärkeintä, että eteinen alkaa olla listotusta vaille valmis. ehkä ensiviikolla siellä loppuu naputtelu. ihanaa. juhannuksen tienoilla tulevat uudet ovetkin. sitten kelpaa kulkea sisään ja ulos jatkuvasti.

peltileipä
(valintatalon kassalla myytävästä vihkosesta ohje)

1/2 l piimää kädenlämpöisenä
50 g hiivaa murennetaan siihen
sekoitetaan loput ainekset keskenään, sitten piimän joukkoon
3dl vehnäjauhoa
2dl ruisjauhoa
2dl kauraleseitä (laitoin hiutaleita, ku leseet loppu)
suolaa
sokeria

20min annetaan kohota uunipellillä 
päälle ripottelin kurpitsansiemeniä

225 astetta, noin vartti

perjantai 11. toukokuuta 2012

lenukkatuoli ja muita kansansatuja


olipa kerran kestämätön tuoli. kangas sanoi RÄTS. hyvin kuuluvasti. istuuduttuani siihen. ja paljon voimallisemmin soi kohta nauru. vaikka tavallaan harmitti. oli vasta ostettu. vaikkakin muutaman euron vain maksoimme. mutta kun niin monta asiaa tehdään turhaan. kuljetetaan turhaan. ei niitä ole luotu kestämään. toista ne lapsuuteni raitakankaiset. melkein toivoi jo, että menisivät rikki. kulahtaneet kesämatkoilla mukana. vuodesta toiseen.


ja sitten yhtäkkiä loistoidea. virkkaan tukevan päällisen. ei voi hajota. ja niin virkkasin ihan liian kapean. mieheni ystävällisesti kyselee, toimiikohan. kerta ei saa olla venyvää sorttia. ja minä siinä, että no kapea ehkä, muttei liian pitkä. ja mies saa istua lattialla pian. koekaniini. sillä enpäs ollut ajatellut, että niin kovasti venyisi. (vaikka sain loistoidean riippumatosta. ei tarvitsisi kovin pitkää tehdä, mutta olisi käytössä jo hyvän mittainen).


nyt on sitten purettu ja uudelleentuotettu. onneksi ensiversiota ei tarvinnut kiinasta tänne kuljettaa. tuotekehittely tapahtui talomme sisällä. ja uusi on nyt tarpeeksi leveä. ja ehkä vain reilun 10cm pitkä. ja ensi-istumisella se venyi jo melkein jakkaraksi. painon alla on juurikin sopiva. nyt on vuorossa istumisharjoituksia. ja kun saan varmuutta. teen toisen kaveriksi. muistaakseni romukellarissa tapasin toisenkin rungon. olisihan se somaa istahtaa omille jakkaroillemme kesäöinä auringonlaskuja katsomaan. jos sitä nyt tässä iässä jaksaa valvoa. mutta sen kerron, että parvekkeella virkatessani käki kukkui minulle monta onnellista vuotta lisää.