torstai 27. syyskuuta 2012

sade maisemassa



syksy ja kesä. ne molemmat ovat antaneet meille sadetta. silti olen tuntenut enimmäkseen väsymystä. ja vasta sitten onnea. kiitollisuutta. iloa. näissä kuvissa näkyy, että piha keskeneräinen. mutta muuttuu. ensimmäisen kuvan takaa ei näy punainen mökki. joka alemmassa kuvasssa on jo poissa. sen sijaan pihassa sojottavat öljyputkia ja lipputangon torso. vinossa viilettävät pihalamput. voi, kun koittaisi se päivä. edes joskus. että kokisin pihamme kauttaaltaan valmiina. kauniina.

tiistai 25. syyskuuta 2012

kotiruokaa


minulle on tärkeä leipoa itse. jos saamme vieraita. tai muutenkin ollessamme kotona. minusta on mukava tietää. että tarjottavien ainesosat ovat selkeitä ja yksinkertaisia. että minun tarjoamassani ruoassa ei ole lisäaineita, joista en ymmärrä. tottakai mekin syömme väliin valmiita ruokia. enkä ole niinkutsuttu luomu- tai lähiruokaihminen. siis sellainen, että se olisi aina tavoite. tarkoitan vain reilusti kotiruokaa. enimmäkseen raaka-aineista. monesti kyllä pakastekasviksia. joiden ravintoarvojen olen muuten kuullut olevan paremmat kuin monien talvivihannesten kaupoissa.

  

meidän kylällä asuu saksalainen mies. joka leipoo todella hyviä leipiä. olen ostanut häneltä joulupöytäämme saaristolaisleipää, jossa on puolukkaa. meillä oli taannoin tupperikutsut. ja se täti opetti leipomaan saaristolaisleipää itse. sehän olikin helppoa. ja eilisen perusteella voin sanoa osaavani sen nyt. pitää vielä kokeilla puolukkaversiota. vaikka toisaalta. jouluna on ihana hakea se leipä joulutoriltakin. (kyllä jouluakin voi jo miettiä. hain jo adventtikynttilät ikealta..) mutta tehdäksesi itse tätä maittavaa leipää, annan toki ohjeen. joka ei siis ole omani.

 

SAARISTOLAISLEIPÄ (3kpl)

1 litra piimää (lämmitä kädenlämpöiseksi mikrossa)
1½  palaa hiivaa (minä käytin kuivahiivaa)
3 dl kaljamaltaita
3 dl ruisjauhoa
3 dl vehnälesettä
9 dl vehnäjauhoa
4 tl suolaa
3 dl siirappia

sekoita piimä ja hiiva keskenään. paitsi jos käytät kuivahiivaa, sekoita se kaikkien muiden kuivien aineiden keskelle. sitten sekoita piimään. lisää siirappi. jaa 3 leipävuokaan. anna kohota liinan alla, kunnes taas muistat niiden läsnäolon.

uuni 175 astetta. paista ensin 20min. sitten lisää päälle folio tai silikoonileivinalusta. ja jatka paistamista vielä 50min. ota pois uunista. anna jähtyä vuoassa. itse irrotin vasta aamulla, olivat liinan alla yön yli. säilyy parikin viikkoa jääkaapissa. voi myös pakastaa. todella todella hyvää. 

nyt uunissa jo toisenlaiset vuokaleivät. tietää, että on syksy. kun tekee mieli leipäkin leipoa itse.
onnellista syyspäivää, te kaikki.




maanantai 24. syyskuuta 2012

tervetuloa onnellinen syksy!




minä olen onnellinen syksystä. siitä miten luonto rauhoittuu lepoon. miten kiireellisyys lakkaa. liikkeet hidastuu. ja siinä samalla kuitenkin. ideoiden ja istumisen aikaa enemmän. toteutuvia ajatuksia. 

viimeaikoina olen miettinyt pihan laittoa paljon. vanha pihamökki lähti kaatopaikalle. puita on kaatunut ja kaatuu. vähän avaruutta. ja sitten väriläisköjä. spray-maalattuja parvekelaatikoita. ystävältä kanervalasti. värikkäitä talipallosydeemeitä.  vielä pitäisi maalata muutamia juttuja. ostella lisää kanervalasteja. tuhota poltettavia risupinoja.

mutta seuraavaksi laittamaan paikkaa hampaaseen. onnellinen loma. siis että mies viikon kotona. ehtii ehkä tekemään jotain ekstraa. ja sitten kulkemaan hammaslääkärissä keskellä päivää. 

millä mielin siellä ollaan syksystä? sade on hyvä syy istahtaa sohvalle ja virkata, eikö vain. ja iltayöstä ajattelin saaristolaisleipiä uuniin. huomenna on jyväleipien vuoro!ja jospas jo tälläviikolla sieltä kamerahuollosta soittelisivat. olis ihana saada oma takaisin pitkästä aikaa.


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

etsimässä tietä jota kuljemme


missä olla. missä pysähtyä. missä yöpyä. kenen kanssa. ja kukakohan sitten minäkin itse. hiljaisutta enimmäkseen.  kohtaamisia.  ensimmäistä kertaa lapsi yötä ilman äitiä tai isää. etsimässä yhteistä mieltä. etsimässä yhteistä kieltä.


etsimässä juhlaa arjen keskelle. etsimässä rakkautta. etsimässä syitä nähdä toisessa kaunis. että unohtaisi kiukun. huudon. tyytymättömyyden. halun paeta kokonaan pois. halun jättää koko matka kesken. jakaa lusikat. niinkuin ne sanovat. että välttyisimme kaikelta siltä. että ehtisimme kuulla ilmapiirin. jota hengitämme.


eikä asiat muutu kertaheitolla. mutta että suuntia tarkastaisi. matkakumppanuutta. ja sen voin sanoa. että harvoin minä herään sellaiseen sateeseen. vielä ehkä on toivoa.

torstai 20. syyskuuta 2012

kuoppa



pieniäsuuria asioita. koko päivän täydeltä. enkä minä osaa enää sanoa sanaakaan. onni on ystävä. onni on niissä joiden sanoissa on tuttu sointi. ja joskus. vaikka luulisi ettei tukea olekaan. sitä saa yllättävältä taholta. ja jos käveleekin kovaa. on hyvä pysähtyä. tärkeimpien sanojen kohdalla.

tiistai 18. syyskuuta 2012

iPadin villatakki


kesä alkaa jäädä taakse. vielä vähän luonnossa väriä ja iloa. pian ruska. viileät, tuuliset päivät me jo tunnemmekin. on aika vetäistä villapaita päälle. ehkä pipokin jo päähän. osa meistä kääriytyy huiviin. osa itseensä. omaan lämpöönsä. kesällä niin menevät ja avoimet ihmiset saattavat taas alkaa viettämään aikaa kotisohvalla.


ja pimeys. se tulee päivä päivältä aikaisemmin. siksi en halua piilottaa itseäni mustiin vaatteisiin syksyllä. värien tulee hehkua. minä en ole yhtä kuin pimeä. minä en ole osa tätä vuodenaikaa. vaan minä loistan. iloitsen. laulan. tanssin. yhdessä syksyisten puiden. yhdessä syksyisten tuulten. tuulkaa vaan. tulkaa vaan tuulet.


sentään suojakotelo kehittyi taas. sai tuulia varten kuminauhan reunoihinsa. että ei varmasti putoa päältä pahimmassakaan tuulessa. vaan pysyy tiukasti. lämmittää ja pehmentää kovia ajatuksia. ja jakaa. antaa lämmön sylissänpitäjälle myös.


ja tiukanpaikan tullen. jos käpertyy rullalle. saa itsestään tukea. (minä olin joulumarkkinafiiliksissä jo tänään. ja ensimmäinen villatakki valmistui. näitä tulee varmasti lisää. ihanaa. värien leikkiä.)

keinutan


tämä on minun 460. blogiteksti. niin monta ajatusta olen elämästäni saanut tallentaa. niin monta arjen kaunistuttajaa. arjen kauhistuttajaa olen kokenut. pieniä otoksia niin paljon laajemmasta elämästäni. elämänmakuisia varmasti. mutta vain osa todellisuutta. siitä keskustelin tänään.  miksi kirjoitan. miksi säilön. mitä haluan muistaa. mitä unohtaa.

bloggaaminen on vapaus. ilo. silti joskus siitä koki paineitakin. aluksi. nyt teen kun muistan ja ehdin. ei jatkuvasti mielessä enää. aloitin käsitöiden kanssa. nyt muuttunut olosuhteiden pakosta enemmän vain päiväkirjaksi eletystä. pienistä hetkistä. 

meidän olohuoneessamme on kaksi katosta roikkuvaa. riippukeinu ja keinu. lapset rakastavat roikkua riippukeinussa. heiluvat siinä aamusta iltaan. joskus se menee solmulle. kun hulinaa ja vauhtia muutenkin. sitten katossa on keinu. vauvakeinu oikeastaan. vielä ei meidän nuorin siihen pääse. mutta keskimmäiselle se on mieluisa vankila. vaikka aina halutessaan pääsee kyllä siitä pois. mutta hetken pois jaloista. tekemästä tyhmyyksiä. molemmille iloa tuottava aika.

maanantai 17. syyskuuta 2012

päiväunelmissa me kaikki. minä silmät auki.


joskus heti aamusta väsymystä. lapsilla. että kitinä ja kiusaaminen. ja monesti niin. että samalla tavalla itsellä huonosti nukuttu yö. kärsivällisyyden määrä pienempi kuin tavallisesti. silloin minulla on vaihtoehtoja. joko kiukuttelemme kaikki. tai keksimme jotain mukavaa. tänään keksin lounasvieraat. kyllä-vastaus tekstiviestiin sai hymyn huulille.


vaikka itkua ja kiukkua silti vähän. vieraiden kanssa ja omien kesken. tönimistä. puremista. väärän väristä mukia ja vääränkokoista veistä. joku on ollut kauemmin riippukeinussa. tai joku tulee tai ei tule mukaan vessaan. ei auteta äitiä. tai autetaan niin innokkaasti. että lisähommaahan siitä tulee.


sellainen perusonnellinen aamu siis täällä. päätin laittaa koko konkkaronkan nukkumaan. ja sinnehän ne simahtivat vieritysten. energia-automaatit. nyt taidan ottaa lehden käteeni. lueskella muutaman sivun ja unelmoin hieman. puutarhasta nyt ainakin. se on mielessä jatkuvasti. metiköstä puutarha-teemalla. ja illalla minä ehkä virkkaan. kun isommat lähtevät isänsä kanssa uimahalliin taas. 

viikonloppu meni upeasti nauttiessa tivolia, kyläilyä, lenkkeilyä, habitarea, näyttelyitä, ulkonasyömistä. olin unohtanut, miten mukavaa lomailu voi olla. kun perheen perustunne on kiukku. ja fyysinen olo väsymys. niin joskus on ihan hyvä antaa rautalapiodenkin levätä. kattiloiden. me olemme enemmän me taas.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

maksettua naurua





nuorimmainen ei päässyt karuselliin eikä maailmanpyörään. vaikka esikoinen häneniässään kyllä. pikkuherra nautti kovin siemauksin rekka-ajelusta. vähänpuheisen nuoren miehen yksi käytetympiä sanoja on "rrrrrrekka". tivolin jälkeen pääsimme ystäviemme luokse. vietimme mukavan päivän. tänään aloitimme aamun aikaisella yhteisaamiaisella. vielä on viikonloppua jäljellä. vielä riittää aurinkoa.

perjantai 14. syyskuuta 2012

päivän kysymys

mutta miten säilöä...


että vaikka se jäätyisi välillä. sen voisi yhä sulattaa.

uskallan sanoa, että sattuu


aamusta sitä vielä uskoo voimaan. että se joka päivälle uusi. vaikka väsynein silmin. valvottavien ajatuksien jälkeen. keittää kahvin. paahtoleipä saa päällensä omista omenoista tehtyä omena-kaneli-hilloa. hymy huulilla.


ja kuitenkin matto vedetään säännöllisin väliajoin pois jalkojen alta. otetaan luulot pois. otetaan ilo pois. tai ehkä se onkin, että annetaan ilo pois. takerrutaan väsymiseen. tuskaan. itkuun ja kärsimykseen. niinhän se on isommissakin mittasuhteissa. mässäillään kaikella paskalla. sen sijaan, että etittäis ratkaisuja. 

minä mietin satuttavia ajatuksia. ja välillä melkein jo uskoin hyvään taas. kun makoilimme lasten kanssa sängyllä. katselimme ulos sateeseen. se kävi melkein meditaatiosta. nyt kun katson pihalle. näen tuulessa tanssivat puut. auringon leikin liian pitkän nurmen heiluvissa heinissä. ja kaikesta huolimatta -tai juuri siksi- minä mietin juhlia taas.

torstai 13. syyskuuta 2012

silmissä painaa rakastetut hetket



tuntuu että siitä on jo niin kauan. kun tulin äidiksi. ensimmäisen kerran. silloin kaikki oli paljon helpompaa. onnea enimmäkseen. minä opin tuntemaan vauvan. tunsin erilaiset äänet. jaksoin jutella ja selittää. ja maailma ympärilläni kauniina. ihmiset kysyivät, onko se ensimmäinen. olihan sen. ja hymy. minulla ja kysyjällä. äitiyden onni niin helposti jaettavissa. 

näissä kuvissa minä näytän olevani niin syvällä äitiydessä. se oli tärkeintä. oppia ja opetella. ei kirjoista kuitenkaan. rennolla otteella. suurella rakkaudella. täysin lapsen ehdoilla. vaikka paljon sitä samaa nytkin. useampi rakkaudentunnustuksia kaipaava vain. kädet eivät aina riitä. sylit. ja mitä koen ympärillä. 

kun sanon kolmas. ei välttämättä onnitella. kysytään ikäerot. kummastellaan miten jaksan. hammaslääkärikin käskee pitämään huolta itsestään. ei aina hymyillä. ei enää. kolme pientä on liikaa normiyhteiskuntaan. ja jotenkin tuntuu. että yhden kanssa sai valittaa unenpuutetta. kolmen kanssa pitää pärjätä sata kertaa hienommin. vaikka työ monimääräinen.

ja minä. minä olen tajunnut ettei äitiys helppoa enää. hämmennyn väliin osaamattomuudestani. tuntuu, että ensimmäisiä kertoja tämän vauvan kanssa oli. etten tiennyt mitä tehdä. avuttomuus. minä en tunne lapseni ääntelyä alusta asti. minulla ei ole ollut aikaa antaa koko sydäntäni hänelle. jaetun sai hän. vauvasta pitäen. ja nyt sekin itkettää. 

kun katson tuota kuvaa. pieni ensimmäisiä kertoja rinnallani. kasvoissa vielä väsymys raskaan synnytyksen jäljiltä. en voi kieltää itseltäni kyyneleitä. sattuu niin paljon tämä keskeneräisyys. tarve olla hyvä äiti. ja silti epäonnistua niin monesti arjessa. että kun olisin saanut säilöttyä tuota hurmaa. vaikka onhan se. hurmaavassa tyttäressäni. ja poikani. en antaisi heistä kumpaakaan pois.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

kohtauspäivä- ei raivokohtauksia tällä kertaa


oli aamu. huonosti nukutun yön jälkeen se hiipi tajuntaani hiljalleen. että ei tässä enempiä nukuta. lapset tarvitsevat aamiaisensa. se on tärkeämpää kuin äidin uni. siksikin niin iloa. että kahvikannussani oli vielä kahvia. kun näin auton ajavan pihaan. kutsumaton -mutta toivottu- vieras saapui. tällaiset yllätykset tuovat aina arkiaamuihin iloa.


ruoan jälkeen hyvästelimme aamuvieraan. lähdimme juhlistamaan tyttäreni ystävän synttäreitä. aluksi sekä neitiä että synttäriherraa vähän ujostutti. mutta pian olivat leikit täydessä tohinassa. ovikello soi useampaan otteeseen. lasten leikkiessä me aikuisetkin saimme seuraa toisistamme. oli ihana vaihtaa muutamia ajatuksia. tällaiset juhlat kruunaavat arkipäivät. iloa. naurua ja laulua. silti arki siinä vierellä. jaettavana. jokaisen kertoa.


pyörähdettyämme muutamilla ovilla saavuimme kotiin. mieheni oli sinne myös saapunut. aloimme kotoilla oikein olan takaa. hän keräsi omppuja. minä keitin omenakanelihilloa ja omppusosessa. ja puhelin soi. saimme vielä illaksi pääkaupungittaren istumaan iltaa kanssamme. syömään öklömakeata omppupiirasta. maistelemaan tuoretta leipää. kyllä se on suuri ilo. että ihmisiä tässä ympärillä. saan heistä niin paljon voimaa. sisältöä. kunpa muistaisin aina sanoa kiitoksen ääneen. kiitoksen siitä, että olette.

tiistai 11. syyskuuta 2012

vaikka ainaki topi ja tessu ja muitaki muistoja


on päiviä jolloin pääni on raskas. jolloin ajatuksien täysinäisyys. tai unettomuus. painaa päätä alas. ei välttämättä suruun tai muuhun sellaiseen. vaan väsymykseen. sellaiseen ettei jaksa itseään kannatella kuitenkaan. joskus liian monta asiaa. liian monta muistettavaa ja liian monta unohdettua. unohtunutta. vaikka mielessä olleita. minä kyllä ajattelen teitä paljon, rakkaat. kaukanakin olevat.


ja sitten joku pysäyttää. naurattaakin. että minä ihan sumussako taas ollut. elämä mennyt ohi. vaikka elämisestä niin täyttä. ja nostan pääni taas. mutta kuten tiedätte. minulla tukipylväitä pitkin maita ja mantuja. monia, jotka omissa kiireissään usein ajattelevat minua. ei sellaisia rutistushalauksia ku joskus nuorena. ei fyysisesti. mutta täällä arjessa muistan monet hymyt. tiedän, että välitätte. kaikilla meillä sumumme. enkä voi olla odottamatta aikaa. kun ruusukupit. kultareunaiset. ja nauramme taas. kaikki koolla. jollain ihanalla lasiverannalla. (onneksi pienempiä kohtaamisia sattuu jo useasti ennen noita aikoja.) mutta että sitten ei niin kiirettä. mitä nyt että muistaa lääkkeet ja tipat. ikävä teitä.

maanantai 10. syyskuuta 2012

myrkkysieni


muistatteko lapsuudesta myrkkysienileikin. että poimittiin karkkia niin paljon kuin ehti tarjottimelta. kunnes koski siihen. minkä muut olivat myrkyttäneet. kun itse olit oven takana. ja huoneessa kaikui huuto "myrkkysieni". siihen asti poimitut karkit sai pitää itsellään.

neiti palautti muistiini tämän leikin. olivat leikkineet sitä kerhossa. ilmeisesti sienillä. ja nyt halusi tehdä sienipelikortit ystävälleen. kun sai kutsun synttäreille. ja me odotamme kovasti synttäreitä. toivottavasti pikkuystävä ei vielä osaa lukea blogia! sai vain hymyn huulille tuo. että halusi tehdä itse. lahjan. niin monta kotikutoista lahjaa täältä lähtenyt. ennenkin.

olisipa tuolla syksyisessä luonnossakin ääniä, jotka huutaisivat kovaa "myrkkysieni". heti, kun joku sellaisen meinaisi koriinsa poimia!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

mikään ei kuole


me luulemme ettei meitä mikään voi saada itkemään syksyn kauneimapana iltana. me haluamme muistaa vain tyttäremme kiipeilemässä kalliolla mekossaan ja juhlahatussaan. me haluamme muistaa vain kaiken rakkauden. onnellisuuden joka hiipii meihin. ja yhtäkkiä olemme siinä. aivan sen keskiössä.

ja sitten jostakin tuleekin tuuli. myrsky. tai sade. me ajamme itsemme kai umpikujiin. ei se ole onnen syytä. me vain unohdamme kaiken muun. me vain kuljemme väärille teille. huhuilemme onnemme perään. sen kadottua. istahdamme ehkä itkemään. pohtimaankin. vaikka mukavampi olis jättää vastuu jonnekin kauas pois. meidän on se silti kannettava. joka hetki. vaikka sattuisi. itku. syksyn kauneimpana iltana.

lauantai 8. syyskuuta 2012

yhdessä olemme enemmän


me emme herää tavanomaiseen aikaan. sillä lapset ehtivät nähdä illalla pimeän ja tähdet. nukahtivat autoon. ja mekin myöhempään hereillä kuin tavallisesti. ihanan riemukas ilta nukutti meitä pitkälle aamuun. eikä kiirehditty hommin. siirryttiin hiljalleen. 


onko ihminen osiensa summa. vai enemmän kuin osiensa summa. on olemassa monenlaisia tieteitä ihmisyydestä. toisistaan poikkeavia. niinkuin me ihmisetkin. ajatuksemme. ja miten erilailla voi ymmärtää jonkin lauseen. miten monella tavalla voi olla erimielinen.


pian alkoikuitenkin moottorisaha soida. pihatyöt edistyä. ja sisälläkin tapahtui. valvoessani pienimmän unta. yhteinen ruokahetki oli mukava. sen jälkeen leipaisin eiliset lahjapuolukat kakuksi. ja kiiruhdimme ulos koko porukalla. piikittelyä. eli ruusujen karsimista. monen monta piikkiä osui minuun. ennenkuin aloin kitkemään heinää ja kantamaan kiviä.


kesken hommien kakku pois uunista. emme meinanneet malttaa lopettaa ollenkaan. lauantaipäivissä on se vika. niitä on liian harvoin! mutta saimme sateen niskaamme ja suuntasimme kahvinkeittoon. pienet polskivat jo kylpyhuoneessa. sauna alkaa olla lämmin. pihalla taas aurinkoinen maisema. mutta pääsimme ainakin sisälle.



tänään iloitsen lämpimästä syyspäivästä. haavoissa lehtien tanssi. musiikki ei kuulu sisälle saakka. mutta minä tiedän sen olevan viimeisiä. eikä haikeita säveliä. vaan riemukkaita. pian heidän mekkonsa värjäytyvät oransseiksi ja punaisiksi ja me. me lisäämme lyhtyjä pihaan.

perjantai 7. syyskuuta 2012

ufo (ajatus. sillä se lentää)


ollappa rennosti sitä mitä on. vaikka nuhjuinen avaruuspuvussa. on vaan yksi elämä. niin ne kaikki sanoo. mutta kuka oikeasti on. ettei ikinäkoskaanmilloinkaan mieti. tunne noloutta tai häpeää. että elefanttina olo posliinikaupassa. tai rikkaruohona kukkakedolla. en tiedä onko niin. mutta voisin väittää. että tänä aikana enemmän kuin koskaan. materia. ulkokuori. kun kaikilla vara ostaa. olla huoliteltu. ja sitten kaikki hyvyys toissijaista. aliarvostettua. tai uskottavuuden edessä. tiellä.


joskus sitä havahtuu materialismiin. että mitä omalla omistamisellaan ilmentää. ja haluaisinko antaa sittenkin erilaisen kuvan. tai miten voisi olla tästä kaikesta vapaa. omissa ajatuksissaan. ettei loisi toisista mielikuvaa sen perusteella. että sen viimeistellyn kuoren alla voi olla hyvin haavoittunut sydän. että sen isoon ääneen itsestään kailottavan ääni huutaa tyhjyyttä. tai huoleton voi olla vapaa monista paineista. puistonpenkin yksinäinen on voinut juuri viettää elämänsä parhaan hetken. 

sillä kovin paljon me laitamme ihmisiä laatikoihin. tuo tuonne ja tuo tuonne. hän ansaitsee tulla tähän korurasiaan. tuolle riittää rikkinäinen pahvilaatikko. sitä minä mietin kovin tässä blogissani. että oma ääni kuuluisi. se, mitä minä tässä istuessani olen. keskellä elämää.

torstai 6. syyskuuta 2012

nurkkarautoja


minä tein itselleni muistolauseen. että muistaisin pyrkiä iloon. vaikka kyllähän monenlaisia mukavia tunteita on olemassa. onnellisuutta ja tyytyväisyyttä ja rakkautta. ilo on vain jotain niin ihanan lapsellista ja aitoa. parhaiten siihen pääsee kuuntemalla lasten kikatusta. mutta on siihen muitakin teitä.


asioisitko mielelläsi kaupassa, jossa olisi väriä?


opettelisitko mielummin rakennustarvikkeiden nimiä, jos ne olisivat värikkäitä?


muistaisitko tämän paremmin kulmaraudaksi, jos ihastuisit johonkin näistä?


naurattaisiko sinua nämä reikäset tuolit?


jos on kellari. ja spray. ja keskeneräinen projekti. voi saada jotain tällaista aikaan muutamassa minuutissa. tiedän, että moni pitää hillitymmästä tyylistä. mutta nämä toivat minulle iloa. olisipa ihana ostella tällaisia. melkein jo perustin kaupan. niin paljon rakastuin näihin!