torstai 6. syyskuuta 2012

luuserin tarina


me kaikki saamme saman verran lahjoja syntyessämme. ne voivat vaihdella. toisella on enemmän toista taitoa, mielenkiintoa, mielenlaatua. toisilla taas toista. mutta minä uskon, että jokainen ihminen on tasavertainen. omilla lahjoillaan varustettu. eri aikoina eri lahjat ovat voimakkaammin himoittuja. siksi kateus ja epäreiluuden tunne. mutta että nähdä se omansa.

sitä minä ajattelen. että vanhemmat. kasvattajat. ystävät. lapset. siinä peileinä. että oppisi näkemään omansa. ei vertaaminen ole pahasta. se hahmottaa mitä on. että tuossa asiassa minulla kehittymistä. tässä asiassa loistan. kyllä sisaruksiakin voi vertailla. opettaa näkemään itsensä. mutta että muistaisi verrata samassa asiassa johonkin muuhunkin. ettei luulisi olevan kaikkia vähäisempi. vaan lahjat tulisi mitoitettua.

minä mietin ihmisiä. joilla oli enemmän unelmia kuin rohkeutta. enemmän lahjoja kuin näkökykyä. me pidämme heitä herkästi lahjattomina. laiskoina. miten voisimmekaan paljastaa heille heidän lahjansa! miten voisimmekaan suoda hymyn. toivon. rohkeuden. sillä niin moni meistä piiloutuu massaan. kuolee unelmat sydämessään. sillä ei uskaltanut niitä kertoa. ja sitten on niitäkin. jotka eivät osaa unelmoida. ehkä lapsuuden unelmat nitistetty. käsketty lopettaa turha haaveilu.

olisi ilo vielä kokea oppimisen iloa kuin lapsi. olisi ihana vieläkin saada kannustusta ja tukea. olisi kehittävää kuulla myös, mikä minussa muiden silmissä mättää. aikuisena osaa puntaroida toisten sanomisia. pysyä omanlaisenaan, tai tarvittaessa rohkaista itseä muutokseen. me kaikki tarvitsemme peilejä.

ja että miksikö luuserin tarina. siksi, että mieheni hävisi. vedonlyönnin. töissä. ja niin minä aamusta leipaisin pikkukakkuja. neidin kerhoon mennessä saa koko osaston väki kakkusensa. hän arvioi väärin. niinkuin me kaikki joskus <3

2 kommenttia:

aniiri kirjoitti...

Sä olet viisas.
Saat sanoillasi AINA minut hiljaiseksi.

larppa aliisa kirjoitti...

menin niin kovin hämilleni tästä. <3 kiitos S