torstai 13. syyskuuta 2012

silmissä painaa rakastetut hetket



tuntuu että siitä on jo niin kauan. kun tulin äidiksi. ensimmäisen kerran. silloin kaikki oli paljon helpompaa. onnea enimmäkseen. minä opin tuntemaan vauvan. tunsin erilaiset äänet. jaksoin jutella ja selittää. ja maailma ympärilläni kauniina. ihmiset kysyivät, onko se ensimmäinen. olihan sen. ja hymy. minulla ja kysyjällä. äitiyden onni niin helposti jaettavissa. 

näissä kuvissa minä näytän olevani niin syvällä äitiydessä. se oli tärkeintä. oppia ja opetella. ei kirjoista kuitenkaan. rennolla otteella. suurella rakkaudella. täysin lapsen ehdoilla. vaikka paljon sitä samaa nytkin. useampi rakkaudentunnustuksia kaipaava vain. kädet eivät aina riitä. sylit. ja mitä koen ympärillä. 

kun sanon kolmas. ei välttämättä onnitella. kysytään ikäerot. kummastellaan miten jaksan. hammaslääkärikin käskee pitämään huolta itsestään. ei aina hymyillä. ei enää. kolme pientä on liikaa normiyhteiskuntaan. ja jotenkin tuntuu. että yhden kanssa sai valittaa unenpuutetta. kolmen kanssa pitää pärjätä sata kertaa hienommin. vaikka työ monimääräinen.

ja minä. minä olen tajunnut ettei äitiys helppoa enää. hämmennyn väliin osaamattomuudestani. tuntuu, että ensimmäisiä kertoja tämän vauvan kanssa oli. etten tiennyt mitä tehdä. avuttomuus. minä en tunne lapseni ääntelyä alusta asti. minulla ei ole ollut aikaa antaa koko sydäntäni hänelle. jaetun sai hän. vauvasta pitäen. ja nyt sekin itkettää. 

kun katson tuota kuvaa. pieni ensimmäisiä kertoja rinnallani. kasvoissa vielä väsymys raskaan synnytyksen jäljiltä. en voi kieltää itseltäni kyyneleitä. sattuu niin paljon tämä keskeneräisyys. tarve olla hyvä äiti. ja silti epäonnistua niin monesti arjessa. että kun olisin saanut säilöttyä tuota hurmaa. vaikka onhan se. hurmaavassa tyttäressäni. ja poikani. en antaisi heistä kumpaakaan pois.

5 kommenttia:

Kati kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kati kirjoitti...

Liikuttavan rehellinen viesti - uskalsit olla taas kerran keskeneräinen ja estoista riisuttu, kiitos. Niin, miksi on pakko olla reipas, kun pieniä on jo kolme, lapset eivät ole imetysiässä tai niitä ei ole ollenkaan. Harmi. Ja sitten me vielä ihmettelemme, kun särkyneitä on niin paljon.

Heini kirjoitti...

tuttuja ajatuksia. sitä menkin hämmästelimme.ettei monikaan enää onnitellut kun kuuli että on jo neljäs tulossa.ja senkin olen huomannut,kun olen kaikkien kanssa vaikka kaupassa.ei kukaan huomaa vauvaa.mutta jos olen vain vauvan kanssa,niin ihastelijoita riittää.ehkä se pieni peittyy isompien varjoon ulkopuolisten silmissä.
ja kiitos tästä blogistasi.

larppa aliisa kirjoitti...

K: kunpa osaisimme nähdä aina taakkamme. toisten ja omamme. kohtaamiset olisivat niin paljon aidompia.

H: vaikka ne isommat juuri tekee siitä rakkaudesta niin enemmän. sisaruksien rakkaus vauvaa kohtaan on jotain niin uskomatonta seurattavaa! onnellista odotusta, mikäli vielä kesken. ja onnea lapsistasi, jokatapauksessa. se on lahja, jonka arvoa en minä ainakaan täysin edes ymmärrä. niin suuria asioita.

Anonyymi kirjoitti...

viisaita sanoja. niin totta. tuttuja tunteita täälläkin.

paljon voimia sinulle ja meille kaikille äideille. valoa ja lämpöä syksyysi. väsymyksenkin keskellä iloitaan näistä lahjoista, sillä lahjojahan ne ovat, annettuja.