perjantai 26. elokuuta 2011

leipää ja levollisuutta


minä laitoin aamulla päälleni mustan leivänleivontaessun. tein taikinaa. hitaasti. ja se ei ollut mitään muodikasta hidastelua. se oli kahden rakkaan lapsen raivostuttavaa keskeyttämistä. tiedättehän, kun sata kertaa nostaa leivänkannikan syöttötuolilaiselle. ja toinen opettelee vasta avaruudellista hahmottamista. nauttii nähdä, miten tavara putoaa ja nostetaan. ei niin pienelle vielä voi sanoa, ettei ruoalla leikitä.


ja kerrankin minä sitten sain leivän säilytettyä korkeana. toki vain ensimmäisen kolmesta. muut ehtivät venyä pelleillänsä. mutta ensikerralla tiedän taas yhden kikan lisää. muotoilen yhden leivän taikinasta aina edellisen puhahdettua uuniin.

illalla lähden kuiskuttamaan pikkuvauvan korvaan "tervetuloa maailmaan, pikkuinen". ensimmäistä kertaa menen illaksi toiselle paikkakunnalle pikkuherran aikoihin. suunnilleen tämän saman 9kk oli neitikin, kun lähdin illaksi helsinkiin joulukonserttiin. ja koko matkan itkin bussissa. ei se ollut sellaista, etteikö lapsi pärjäis isänsä kanssa. vaan sellaista helpotusta, että on hetken irti. ja sitä, että tajuaa rakkautensa määrän.

2 kommenttia:

satmaari kirjoitti...

Kuinka hyvä onkaan lähteä, kun tietää palaavansa.

larppa aliisa kirjoitti...

pitäisi lähteä niin paljon enemmänkin. nousee äitipisteet. eikä aina se toivottu apuri olis isä:D