sunnuntai 6. helmikuuta 2011

sunnuntaikävelyllä


sitä voi jäädä kiinni vanhaan.
paleltua väärään vuodenaikaan.
sinnikkäästi odottaen uutta heräämistä.
kipuakin tuntien.
ja itsensä selviytyjäksi.


eikä aina polun rakentaminen onnistu.
jokainen seisoo paikallaan. odottaa.
turhaanko.
kyllä talven ja kylmän yli tulee elää.
emme voi vain odotaa lämpöä ja valoa.


lukita ajatuksiaan verkkoaidoin.
piilottaa kauneus ja herkkyys.
jättää vastaamatta.


sillä jokainen tarvitsee
kokoisensa elämän.
voimat tarvittaviin tehtäviin.
ilon ja onnistumisen.


ja vaikka ei aina jaksaisikaan.
että pysyisi vahvuus johon nojata.
kunnes taas juoksee kohti.
omilla jaloillaan.


ja katso
kevät koittaa
minä poimin itselleni kukan
nautin talvisesta päivästä

4 kommenttia:

Sestřičko kirjoitti...

ihania ajatuksia. täällä talvi aika kaukana, vaikka ajoittain kylmä tuuli. hiukset täynnä kadulta pölynneitä kiviä. eilen oli jo kevät.

Tytry kirjoitti...

Niin ihana, niin totta, niin opittava hyväksymään elämänsä kokonaisena pimeässä.

Anne kirjoitti...

Voi Laura,
miten ihana koskettava, pysähdyttävä runo ja nuo kuvatkin niin osuvia! Nekö nämä kauniit ja syvälliset ajatukset synnytti. Juuri näin se on!

Larppa Aliisa kirjoitti...

sitä, kun ei ajattele mitä kirjoittaa, niin tulee kirjoittaneeksi mitä ajattelee.