maanantai 25. kesäkuuta 2012

kukkivat housut ja sänkypeite






tänään odotti iloinen yllätys postilaatikossa. tämä kun ei ollut mikään mainostustoivomus. vaan ihan vauvalahja. ja pieni kiitos eräästä viimesyksyisestä illasta. meidän kaikille lapsille samanlaiset kesäshortsit. milloin tällainen yllätys olisikaan mukavampi, kuin sateisena päivänä. kun seuraavalle päivälle on luvattu aurinkoa. ja meillä on suunnitteilla huomenna mennä neuvolatätin käynnin jälkeen syömään luomujäätelöä. aloittaa virallisesti miehen kesäloma.

me emme satsaa lasten vaatteihin paljoa. hyvä jos tarpeeksi. kyllä me niitä jatkuvasti vaihtelemme. pyrimme pitämään puhdasta yllä. mutta ettei meille niin kovin tärkeää, mistä ja milloin. kenen vanhaa ja niin pois päin. värejä ehkä enemmänkin mietin. ja mieluummin ei hirveästi mitään painokuvia. mutta että en mieti vierailuille toisiinsa sointuvia vaatteita. kalleimmatkin vaatteet ovat käytössä kotona ja taas perusvaatteet saattavat olla kaupunkireissussa. 

sellaisia me ollaan myös itse. minä ja mieheni. mitä sattuu päällä. tyylikkyydestä ei tietoakaan. vaikka ihailenkin katsoa, miten muut ovat panostaneet. omassa elämässäni se ei ole tärkeää. se ei ole niin vakavaa. mutta silti aina se, jos löytää jostain jonkun omannäköisen vaatteen. kaupasta tai kirpparilta. siitä tulee hyvä mieli.

ja jos haluat pukea lapsesi samanmoisiin kesähousuihin, löydät ne täältä. ja vielä näkyvät olevan tarjoushintaan!

Ei kommentteja: