reilun kolmen viikon aikana olen viettänyt yhden yön kotona. pikaisesti vain kääntymässä. kurkkaamassa kuivuvaa betonilattiaa. sillä silmilläni on ollut paljon muuta katseltavaa. veimme lapsemme syömään paikkaan, jossa tuoreena avioparina herkuttelimme. kävelimme niitä samoja katuja nyt perheenä.
olemme tavanneet paljon ihmisiä. tutustuneet kiireen jälkeen uudelleen. nauttineet ystäviemme seurasta. tulleet enemmän meiksi. ei enää oma etu ja väsymys päällimmäisenä. ei oma tympääntyminen tai onni. siksikin on ollut mukava istahtaa iltapalalle kahvilaan. suunnitella pieninä irtonaisina hetkinä syksyä jo.
ja pian olemme kotona taas. minulla on tullut ikävä sinne. ihanaa olisi saada jo vapaasti aloittaa aamunsa siellä. arkea sinänsä ei ole vielä ikävä. ihanaa, kun mies lomalla. vaikka välillä huomaankin, miten joutunut opettelemaan uudelleen arkitapoja. vaikea löysätä, vaikka olisi mahdollisuus. kevätkireys väliin aina puskee päälle. opittu väsymys.
ja minä luulen, kun taas pian olen kotona, tiedän mitä teen. ajan tuttuihin paikkoihin taas. katoan päiviksi kotoa, annan remonttimiesten tehdä työtä rauhassa. vielä muutaman viikon kutsututan perhettämme saunomaan muualle. ja sitten jokainen laatta paikallaan. ja syksy saa tulla.
tuntuu niin eriltä kirjoittaa vain. minä kaipaan kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti