hiljentymässä syksyyn

 me pakenimme kotiamme. me pakenimme kodissamme vallitsevia kiukkuja. me pakenimme rantamökkiin. jossa elämä erilaista. laineiden liplatusta. pihakeittiötä. pesuvesi muuripadassa. kädellä kokeillen tehtävä valmiiksi vatiin. hirsien keskellä pimeässä vetelimme hirsiä. vauvakin nukkui ensimmäisen kerran seitsemän tuntia syömättä. "rouville tarjoillaan aamiainen terassille", sanoi tyttöni. he mieheni kanssa kantoivat minulle herkkuleipiä. kahvia.

ja minä en uinut. vaikka lapsena aina asunut tuossa järvessä. minä kyllä vahdin hetkittäin polskivia lapsia. mutta enimmäkseen istuin vauvan kanssa sisällä. ihailin horisontissa veneitä. tuttujen ja tuntemattomien. yritin imeä itseeni sitä rauhallista maisemaa. kun näkee kauas. 

samaan aikaan lapseni tallensivat kuvia ja ääniä lapsuutensa muistoihin. elivät tätä hetkeä. mutta niinkuin me itsestämmekin tiedämme. niin monet asiat syöpyvät meihin. niistä tahdomme pitää kiinni koko elämämme. ammentaa niistä turvallisuutta ja tuttuutta. sitä hyvää, mitä lapsuuspäivät kesäauringossa ovat. eivät aina. mutta niin paljon kikatuttavia hetkiä kuitenkin.

ja näitä kuvia kun katselee. niissä niin paljon samaa kuin omissa muistoissa. vaaleat hiukset. tummunut iho. veden läheisyys. sisarukset. tulee niin mieleen veneilyt sillä pitkällä paatilla. pallogrilli mukana. vene ankkurissa rannan tuntumassa, siitä oli hyvä pompata uimaan. ja palelevana kääriytyä kesämökkivärisiin pyyhkeisiin.hempeämpiin kuin kotisaunassa.

ja tuntomuistot. mutapohjat. heikkilänrannan matto. pitkät kahluurannat. pehmeä hiekka, kuvioitunut pohjastakin. aaltojen liikkeestä. eväsleivät. voi kitalaessa. retkipullon suu. punaisen muovitaskumatin. siinä oli valkoinen korkki. piikikkäät heinät rannoilla. kuivat. ja jos olimmekin autolla, piti jalat pestä ennen autoon nousemista. istuttiin pyyhkeiden päällä. uimapukumärkyys vielä kotiin lähtiessä. viimeiseen asti piti vedessä nauttia.

ja muutenkin. maalaismaisemat. hyljätyt talot. maalit rapisseet. niitä katselimme. ajelimme maaseutuja. haaveilimme jostakin ihanasta kartanosta. vanhasta kyläkoulusta. että olisi tilaa toteuttaa monia unelmia. vaikka etukäteen ikävöimme ystäviämme. malttaisimmeko vielä? että pitäisikö miehen katsella töitä pohjoisemmasta. taloja olikin jo katsellut. huomasin googlettaneen, kun kävin koneella. ja silti se hiljaisuus. ahdistaisiko kuitenkin. että kaikki kaukana. rautakauppakin.

lapset unessa autossa. ainut viileä paikka pahimpina hellepäivinä. tuttu ja turvallinen pesä. paikkakuntien ja ihmisten vaihtuessa ympärillä. pitkät välimatkat. peppi pitkätossun seurassa. ja sen minä kyllä opin, että pitäisi oppia niin paljon. ihmisyyttä. itsensä likoon laittamista. suoruutta. ja silti sitä herkkyyttä ja ystävällisyyttä.

toisista huolehtimista. niinkuin isompi pikkuherra. ottaa pikkuveljeään kiinni kädestä autossa. ja joskus minä suutun siihenkin. kun liian kovasti. kun toinen vielä etsii hellyytensä rajoja. voimakkuuksia. ei pahalla. vaan rakastaen. niin paljon, että toiseen sattuu. ja sitten sattuu meihin kaikkiin. joskus me huudamme väsymystämme. vaikka kuinka rakastamme. ja sitten korjaamme välejämme taas. pyydämme ja annamme anteeksi. matkataan taas paremmalla mielellä.

minä virkkasin. niin paljon kuin ehdin. ja ehdinhän minä välillä. nyt kaikki on vähän keskeneräistä. ja iso säkillinen värienergiaa noudettu mukaan. mattopitäjien parhaat vinkit katseltu. muutama matto aikeissa. sitten kun on aikaa. sillä tätäkin päivää pelkäsin. mies takaisin töissä. mutta rauhallista siltikin. pojat olleet unimaassa. saatu syötyä. isoimmat ulkoilleetkin. taas turhaan huokailin. stressasin. kiukuttelinkin.

minun oli pakko ikuistaa tämä. uskokaa tai älkää. tällainen soma pieni mökki. pietarsaaressa. siinä oli pikkuruinen kampaamo. jos minä en leikkaisi hiuksiani itse, minulla olisi hyvä syy matkustaa pohojanmaalle useammin. tällaisista asioista minä pidän. että jotakin erilaista. ihan omaa. ja sellaisia paikkoja tapasimme monta. me nautimme niistä. edelleenkin muistoissa. niin monta paikkakuntaa kiersimme.

nyt helle. tuulikoneen alla jaksaa jotenkuten. jatkuvasti kylmää vettä juoden. vielä on vauvan vaippa kastunut jatkuvasti. olen juonut tarpeeksi. niinkuin auringonlämpö imeytyy meihin. me pärjäämme taas talven yli. pääsemme kohta syksyn viileneviin iltoihin. pimeitä ne ovatkin jo. täällä kotona, meinaan. minulla niin monta unelmaa syksystä. mutta vielä viivyn näissä aurinkopäivissä.

tämä kuva minulle muistoksi. että on tärkeä katsoa lähelle. mutta nähdä kauas. kyllä minua pohjalainen maisema kiehtoo. se suoruus. ettei salailla. ei rakenneta taloa mutkan taakse. kukkulan toiselle puolelle. vaan niin monesti keskelle peltoa. avoimen mäen päälle. että katsokoot toiset. ei tässä ole mitään salattavaa. sillä vaikka hienotunteisuus onkin hieno asia. minäkin olen sitä hieman oppinut. minä kaipaan useasti sitä suoruutta. avoimuutta. rosoista maisemaa.