useimmiten rakkautta. huolenpitoa. aamusta neiti kantaa pikkuveljelleenkin nuken sänkyyn. nostaa aamupalapöydässä jatkuvasti lattialle putoilevia leivänkannikoita ja puolikkaita banaaneja. touhuaa, kuskaa leluja ympäri kotia. että pikkuveljellä olisi aina hyvä.
ja pieni. se rakastaa isosiskoaan niin paljon. ihailee tämän temppuja. eikä kellekään kikata niinkuin hänelle. isosiskon ihmeellisille ilmeille. hassuille äänille. aamusta lähekkäin toisiaan. halailevat pitkän yön jälkeen. ja kun hetken erossa, ikävä.
ja silti välillä halataan liian kovasti. äitin mielestä suorastaan kuristetaan. revitään hiuksista. lyödään lelulla ja purraan. tönäistään haparoiva seisoja selälleen maahan. ja siinä samassa kasvetaan kuitenkin ihmisiksi. opetellaan tapoja ja rajoja.
kyllä minä itsekin muistan. tullut lapsena sekä tukkapöllyä että kiiltokuvia. tuliasikarkkeja ja nyrkkiä. lähimmät ja vihatuimmatkin niin monesti. omat sisarukset. ja vieläki tietää, että ne näkee mun elämän kokonaisempana kuin kukaan muu. tavallaan ymmärtävät tarkemmin. eikä silti kukaan sano niin osuvaa ivaa. se on jännä, miten niin voimakas side tunnemaailmassa solmittu.
kyllä elämä on niin kovin paljon rikkaampaa kuitenkin näin. sen koen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti