maanantai 16. tammikuuta 2012

olisinpa jo mummu


sitä joskus näkee vain kivun. väsymyksen. harmit ja pelot. vaikka koti ja sydän ja läheiset. niin paljon rakkautta ja hyväksyntää. apua ja armahtamistakin. kyllähän minun on hyvä olla tässä. ottaa elämästä päivä kerrallaan. 

ja silti mikään ei ole tärkeämpää, kuin mennä kohti tulevaisuutta. nähdä se toivo ja hyvyys siellä jossain kauempana aina. olla antamatta periksi, mutta hyväksyttävä ettei aina kaikkeen pysty- sillä tuleehan päivät vielä, joloin nauramme taas. kaikki.

minulla olisi monta toteuttamista odottavaa tekemistä. sellaista mieluista. nyt vain pikkuherra sellaisessa kiipeilyiässä, että annetaan mukavien juttujen odottaa. sillä tuskin on tärkeämpää, kuin kikattava pikkumies kainalossa. siinä olemassa. minun oma lapseni. ja keijukorvakin. aamusta suukkoja. haleja. me kaikki ollaan kuitenkin tässä. jokaisella omat haasteensa. pelkonsa ja unelmansa.

jonain päivänä perustan sen karkkikaupan kyllä. napit kuin irtokarkit, lasisissa purkeissa. paketoin maailman kauneimmat paketit. ihmiset tulevat kauppaani siksi, että tietävät saavansa lahjoja, jotka totisesti näyttävät lahjoilta. mutta sitten eläkkeellä. sillä mikä on kauniimpaa tässä maailmassa, kuin luovasti elävä vanhus.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Isoja kirjoituksia sinulla! Miten saisikaan niillä hyvillä asioilla ja iloilla peitota kokonaan ne huonot, olla kallellaan aina hyville asioille.
Itse yritän tietoisesti hyviä, kun on mukana kuitenkin surua,kaipausta, erilaisuutta jne.

Larppa Aliisa kirjoitti...

isoja kirjoituksia syntyy isoista tunteista. isoista kivuista. isosta tarpeesta saada purkaa sydäntään.

tuo iloon pyrkiminen olisi hyvä muistaa aina itsekin. onneen tarttuminen, aina kun osuu kohdalle.