tämä vuosi alkoi flunssan yhä jatkuessa. mutta silti iltaseitsemältä ammuimme pihassa (ammuuuuu) raketteja. jokainen paikallaollut lapsi sai omansa. ja se tuntui hassummalta. vaikka oikeasti en niistä pidä. enkä halua, että niitä jokavuosi ostettaisiinkaan. mutta niiden saattelemana tuntui ihan hyvältä rauhoittua viettämään vuoden viimeistä iltaa ystäviemme kanssa.
mutta itse aiheeseen. väripesuun. puhdistautumiseen. loputtomaan raivaamiseen ja tilan tekemiseen kaikelle uudelle. vuodelle. unelmille. tavoitteille. aloitin siivoamalla lasten kaapeista kaikki pieneksi jääneet. niitä olikin kertynyt aivan hirveästi. miksei lapset kasva vaikka vain vuoden välein kunnolla. jatkuvasti saa huomata liian lyhyitä hihoja. nyt on kuitenkin kaikki koreissaan, uusin etiketein varustetuin. luulisi nyt taloudenhoitajamme osaavan aina oikealle laatikolle.
ja kun lasten kaapit alkoivat näyttää kaapeilta, minä etsin omia vanhoja paitojani. ja niitä olikin iso laatikollinen. sillä aina joku väri halusi vielä pompata koriin. eksyä mattokokoelmaan. sillä minä teen niistä ympyröitä, joista sitten kokoan maton. sellaisen menneisyyteni väripläjäyksen. sillä menneisyydessäni oli paljon enemmän värejä kuin nyt. ja toisaalta haluaisin nähdä menneen minäni harmaina päivinäni. muistaa ne monet naurut.
saa nähdä, millaisin mielin katselen tätä vuotta sitten, kun se on mennyt. toivottavasti muistelen sitä erityisesti luovuuden, ystävyyden, rakkauden ja hyväksymisen vuotena. onnellista eloa, itsekullekin säädylle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti