maanantai 1. lokakuuta 2012

äkkiä se ei muutu kuitenkaan


kokoonnutaan taas ihmiset toreille ja turuille. otetaan useampi kuppi ilmaista kahvia. uskotellaan, että meille kannattaisi sanoa muutama sana. että äänemme olisi lupausten ja kahvikupin hintaisia. vaikka mitä me ilmapalloista. kyllä lapsella voi olla monen puolueen heiluvaiset käsissään. vaikka kaiken sen riepottelun keskellä eläisikin. ne pienet ja jokainen meistä.


joskus oli sentään maailma valloillaan. konstaapeliä pelättiin ja virkamiehiä kunnioitettiin. uskottiin, että kyllä ne pidemmänpäälle meidän etuamme ajaa. kansan etua. ei juuri minun tämänhetkistäni välttämättä. oltiin valmiita odottamaan. yhteiskunta toimisi omaksi parhaakseen. yhteiseksi parhaaksi. 


toisaalta nyt huudetaan minäminäminä. ja silti yhtäaikaa niin moni kokee jäävänsä pois keskiöstä. reunoille. ilman sitä mitä kipeimmin tarvitsisi. tukea. luottamusta. rakkautta. hyväksyntää. oikeutta olla omanlaisensa. vahvuuksineen ja heikkouksineen. oikeutta tuntea kaikenlaisia tunteita. eikä niinkö nyt. että vihan pitää kasvaa sisällä. pelon kanssa pysytellään hiljaa. onnellisuutta ei saa näyttää, ettei muille tulisi kiusaus näyttää kateutta. tavallaan hyväksytään kaikki. mutta ei kuitenkaan mitään.


ja nyt ihmisiä menee ja tulee. vannovat voivansa voittaa maamme tai vähintään kuntamme asiat. välillä uskovat saavansa eeuunsakin taakseen. vaikka valtaa siinä suurin osa kalastaa. pientä hetkeä julkisuudessa. huomiota. hyväksyntää. siellä se konstaapeli makaa kaatuneena. oliko vilppiä, pitikö poliisia potkaista. vai liukastuiko vain. onneksi meripuolueella ankkuri. toivon symbooli. minä toivon, että joku ajaisi kuntia ja kansaa inhimillisyyden äänellä. lupaisi pysyä ihmisenä. ei tavoittelisi mitään ja silti itseään.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Puhut asiaa! Joko sinua voi äänestää? ;)-jope

larppa aliisa kirjoitti...

niinku teininä oli tapana vastata hulluihin kysymyksiin:

"ei oo pelekoa!"