eilen kevät, tänään talvi taas

hassua. kun sitä ei ajattele, että meidän ihana keittiö. kuinka se antaa voimia, värejä ja energiaa. vaan näen muruset lattialla. laukkuni, jotka ovat taas pomppineet tarjoilukärryihin. positiivisen ajattelun oppaat eivät varmaan neuvoisi näin. mutta olisi se kiva kertoa, että elämä täydellistä. perhe onnellinen. kaikki maistuvaa. iloa ja naurua vain. mutta on se paljon muutakin, meillä ainakin. väliin jumitan niissä itkuissa. väliin etsin väkisin naurua. kuvaan lapsia, nähdäkseni heissä jotain ihanaa. tällaisia hetkiäkin minulla on.

nautin, että tänään ei tarvi laittaa lounasta. viikonlopulta jämiä nautimme tänään. lasten mummu ulkoilee lasten kanssa. melkein ilosta itken. nämä yksinäiset hetket. niin voimaa antavia. ei tarvi torjua, ei tarvi vedota äidin kipuihin, kun lapsi haluaisi syliin. voin ajatella, että nyt lapsilla toinen turvallinen syli. sitten jaksan taas enemmän. luetaan sängyssä kirjoja. ollaan lähekkäin silti.

mutta kerta oon tullu laiskaksi, niin oon oppinu käyttään puolivalmisteita. tämä keitto on ihanaa. ja sen takia jaan reseptin. jos jotakuta muutakin laiskottaa joskus:

1 pussi mixed vegetables, mexican style (lidlin pakastealtaasta)

sipulia

pakasteseitipaketti

ja vettä sopivasti.. keitellään keitoksi. lisätään suolaa ja ehkä pippuria.

ja sitten ranskankermaa. tai sulatejuustoa. tai ruokakermaa.

ja vähän ennen tarjoilua lisätään leipäjuustokuutiot. 

(jos keittoa tekee isomman määrän,

lisätään juustokuutiot ennen lämmitystä)

ja pöytään nostettaessa

murskataan sekaan tuoretta basilikaa.

nam!

auringonkukkapelto

kai se on uskottava. että se sama tyttö, jonka pikkupyllyisyys ihmetytti ensiminuutilla saadessani hänet rintaani vasten. etttä se sama tyttö osaa nyt virvonvarvonkin ulkoa. vaikka onhan tuo muitakin runoja oppinut. mutta että silti. auliisti ennakkoon jakoi jo palkkiota koko perheelle. niin rakas.

niinkuin joskus vuosikausien päästä. minä lähetän hänet matkaan. en näe, miten pärjää. kuulen ehkä myöhemmin. isä turvanaan kuitenkin. isät.

ja täällä toinen kaverinani. töpsyttelee menemään uudet vale-crocsit jalassa. harvoin konttaa enää. vihdoin ja viimein taito hallussa. kyllä sitä monta kuukautta ihmeteltiinkin. että tuleeko nämä ajat koskaan. puolivuotta hitaampi kuin siskonsa kyseisen taidon kanssa. mutta niin paljon teknisempi tyyppi. rakentelee melkein yhtäkorkeita legotorneja kuin siskonsa. ihana nähdä heidän kasvavan yhdessä- yhteen. väliin kaulimia heilutellen kuitenkin.

perhepäivä ja muita kotkotuksia

me huomaamme aamusta asti rakastavamme. me nautimme auringosta ja kaikesta. siitä, että on kevät eikä kenelläkään ole paha mieli. nauramme kukille, jotka ovat kauniita kuihtuessaankin. ja mitä se haittaa, vaikka lapset saavat varhaislounaaksi ylimääräisen keksivälipalan. että voisimme piipahtaa väriostoksilla. koko porukalla. ja tulen muistamaan tämän päivän vielä niin kauan. pohjaanpalaneita kattiloita pestessäni.

ja huominen on iso askel. vaikka sovittu, että vain kolme paikkaa. ettei runonlausunta olisi liian haastavaa hommaa. ja jännityskin. sitä aina ilmassa. kolme varpua koristeltu. helmet niin monta kertaa lattialla. mielialakin katosta lattiaan. sellaisia me olemme. 

ja siksi rakastanki tarroja. liimalla joutuu aina korjailemaan. että onko tuossa ja onko tuossa. tarra siihen vaan töpsähtää ja pysynnee. on sitten enemmän itsetehtyä pienen silmissä. vaikka itse aikuisena odotan aikoja, jolloin liimapuikko ja sakset käytössä. ja jonain päivänä minua ei ehkä tarvita avuksi. kummallista.

nyt on kevät. ei se kesäksi muutu. vaikka ikäänkuin tuoreita mansikoita. raakoja. omenan kokoisia. mieheni mielestä melkein omenan makuisiakin. mutta meille sataa aurinkoa ja värejä. iloa ja onnellisuuttakin. yritämme ottaa näistä pienistä hetkistä kiinni. että jaksamme olla. vaikka parvekkeelle tuli kylmä kahvimaidon lämmetessä. ja kun sisäpöytään vihdoin istahdimme, siellä paistoi taas!

virvon varvon

tuoreeks terveeks

tulevaks vuodeks

vitsa sulle

palkka mulle

täällä odotellaan jo. ketäköhän kaikkia meille tulee eteiseen tuomaan onnea ja iloa. terveyttä ja lisävuosiakin. ylläripussit ovat valmiit. tervetuloa!

päiväperhosena

niin monta hetkeä olen antanut mennä ohitseni. tai olen jättänyt tallentamatta. vaikka ajatuksissani olen lauseita kirjoittanut arkihetkien keskellä. kaivannut hetkeksi istahtaa tännekin. mutta joskus elämä vie omia polkujaan. vaikka lellipäiviä ollut paljon, niinkuin keijukorva sanoi. kun melkein joka päivä joku on ottanut ja vienyt ulos. että minä saisin maata kipujani pois.

ja siinä yksin ollessaan. kuulee väliin ajatuksensakin. mutta paljon muutakin. kuten, että miten erilainen ääni kuuluu perunasta tai porkkanasta sitä kuoriessa. pilkkoessa. miten liha tirisee pannulla. miten pyykkikone linkoaa. ja sitten sekin, hymyilevät kasvot sisällä taas. kertoilevat sanat. ilosta ja pikkuikävästäkin.

enkä voi enää puhua talvesta. maassa enemmän ruskeaa kuin sen peittävää valkoista. laatat puhdistuvat päivä päivältä. parvekekahveja. joskus viltti harteilla. yleensä pärjää ilman. ja pääsiäinen tuossa ihan kohta. kärsimystarinaa sielläkin. ja kuitenkin ilo. toivo. täyttymys. niiden voimilla itsekin päivästä toiseen. jonakin toisena aikakautena helpompaa taas.

meille erilainen pääsiäinen. pikkuneiti pääsee virpomaan. välillä aina muistetaan harjoitella värssyäkin. vaikka huomaan, että hänen kärsimättömyytensä pitäisi pysyä kaukana vitsojen tekemisestä- kun itse kömpelö ja kipeä, eivät sähläävät sormet saa aina hyväksyviä katseita. äänensävyjä. silti yritän niihin muutamiin oksiin tehdä perhosia. keveyttä ja iloa. kuitenkin.

kiitollisuutta olen tuntenut. niin monien voimatoivotusten kannattelemana kuitenkin. ja ajatukset loppukesän piknikreissuilla jo. kun kauniissa korissa patongit ja herkkuleivokset. ottaisitko lisää kahvia. ja lapset, kirjainkeksejä on vielä. vaaleanpunainenko sinulle. sillä niinkuin pihalla vuorottelevat keväät ja syksyt. niin se on meissäkin. ilman lepoa ja itkua emme näe aurinkopäivien täyttämää sydäntä. rakkauden ihmeellistä voimaa.

Projekti(o)

väliin päivät ovat pitkävetisiä ja tylsiäkin. arki pyörii samaa ympyrää. nyt, kun vielä minä ja pikkuherra tuskailemme liian vähien unien ja liian suuren tukkoisuuden kanssa. nyt erityisesti tuntuu arki liian haastavalta ja yksitoikkoiselta. eilen olin onneksi sopinut yhdet treffit heti miehen tultua kotiin. ja oli pakko lähteä liikkeelle. ja sitten samalla käydä kirpparikierros.

ja että mitäkö nyt on projektin alla. tästä häkkyrästä pitäisi saada poistettua kaikki tuo valkoinen muovi. tulisi metallikorit sitten. langoille tai villapipoille tai astioille. tai. oikeastaan tilaa ei ole. mutta eihä tila ja tilaisuus kulje aina käsikädessä. ja joskus voisi pian harmittaa. minä jo meinasin parvekkeelle yrttien alustaksi. tai hiekkaleluillekin tai. ehkä se joskus paikka löytyy.

ja miksi joskus projekti onkin projektio. sitä niin helposti aloittaa, mutta siirtää huomaamattaan jonkun toisen vastuulle. niin sittenhän tällaiset kaikki heijastaa muihinkin kuin itseeni. mutta pyrin pitämään tämän projektina. ja jos joskus minulla on kauppa. niin tiedätte missä väripläjäykset ovat tarjolla!

koti on lapsen koulu

meillä neiti kolmivuotias on mielestään aika iso. melkein koululainen jo. joka kuukausi pitäisi kai olla synttärit, tai joka toinen. että pääsisi syksyllä jo kouluun, niinkuin toivoo. päivittäin harjoitellaan kirjaimia. millä kirjaimella mikäkin alkaa. neuvolassa meitä nauratti, kun kuvassa oli pallo. niin neiti sanoo "kirjain". ja ooksihan se nimettiin, serkkupojan kirjaimeksi.

mutta aluksi opetellaan aina vain isot kirjaimet. kun jossakin on pieni kirjain, se ihmetyttää. niinpä teimme nopeasti tietokoneella kirjaintaulut. jossa kirjaimet toisessa isolla ja toisessa pienellä. värillisellä laitettiin kaikkien perheenjäsenten kirjaimet. jospas näistä voitais aina tarkastella!

eniten toivoisin lapseni silti oppivan muita asioita. välittämistä, myötätuntoa, hienotunteisuutta. ja silti vahvuutta olla omanlaisensa. (niin ärsyttävä, kuin hän välillä onkin <3 ). pohjalaisena suorasanana olen kaivannut sellaisia small talk-taitoja. taitoa sanoa jotain kaunistakin joskus. piirteitä, joihin miehessäni ihastuin. vaikka tässä arkikiireessä en vain muista, milloin minulle olisi takkikaan puettu päälle:D ehkä nuo toiset tarvitsevat takittamista enemmän!

tässä neidin uninurkkaus. olisi ihana, jos olisi erikseen unihuone ja leikkihuone. mutta ehkä me tarvitsemme romuvarastoiksi nuo ylimääräiset vielä. joskus sitten aikaa ja voimaa laittaa kaikki paikat kuntoon. nyt on tietokoneen vuoro. tämä itsepäinen sammuilija lähtee nyt huoltamoon. rämäläppäri meitä auttakoon pysymään jotenkin kärryillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu. sellaista. tavataanpas taas.

ihmeellisiä kohtaloita

rakastan psykologiaa. vaikka silti tavallaan inhoan sitä tieteenä kuitenkin. selittelyä ja teorioita. ihmeellisten asioiden vaikutuksia toisiinsa. vaikka varmasti monet tottakin. mutta vaikuttavatko oikeasti. ehkä rakastan ihmisen mieltä. niin se taitaisi olla paremmin ilmaistu. ihmeellisyyksiä. syitä sairastua. sairastumisen ilmenemisiä. ja mitenkö tämä liittyy herra rupikonnaan.

itselleni sitä iltasaduksi viimeiltoina luin. kun ei jaksa mitään syvällisempää, ajattelin. ja miten väärässä olin. hienoista lauserakennelmista käsin pääsin matkustamaan joen matkassa, vankkureissa, junassa karkuun poliiseja. ja siinä samalla sain kuulla hyvät määritelmät masennuksesta, psykoosista, maniasta. kerrassaan avartava teos. aukeni aivan erilailla kuin viimeksi.

maailma on täynnä niin monenlaisia ihmisiä. erilaisia kohtaloita. erilailla eri ihmisille aukenevia ihmismieliä. jokainen kun katselee oman elämänkokemuksensa kautta. ja joku muistuttaa jotain, ihan sattumalta.  joku näkee sukunäköä. jollekin jokin ele tai ilme. niin tuttu.

enkä voinut olla nauramatta ikealla. kun näin tätä ihmiskangasta. halusin ehdottomasti sohvalleni joukon näitä päitä. ja varsinkin kun tuossa tuo suomalainen kokoomuspolitikkokin, jonka nimeä en edes yritä kirjoittaa. niin moni toimittajakin sen on väärin kirjoittanut! hänen viiksiänsä vasten painan pääni, kun haluan hetken torkahtaa. ystäväni kun ystävällisesti muutti kangaspalan pariksi sohvatyynyksi taitavissa käsissään. sillä sen voin kertoa itsestäni, että minun ja ompelukoneen suhde päättyy aina sylttäykseen.