lauantai 10. maaliskuuta 2012

koti on lapsen koulu


meillä neiti kolmivuotias on mielestään aika iso. melkein koululainen jo. joka kuukausi pitäisi kai olla synttärit, tai joka toinen. että pääsisi syksyllä jo kouluun, niinkuin toivoo. päivittäin harjoitellaan kirjaimia. millä kirjaimella mikäkin alkaa. neuvolassa meitä nauratti, kun kuvassa oli pallo. niin neiti sanoo "kirjain". ja ooksihan se nimettiin, serkkupojan kirjaimeksi.

mutta aluksi opetellaan aina vain isot kirjaimet. kun jossakin on pieni kirjain, se ihmetyttää. niinpä teimme nopeasti tietokoneella kirjaintaulut. jossa kirjaimet toisessa isolla ja toisessa pienellä. värillisellä laitettiin kaikkien perheenjäsenten kirjaimet. jospas näistä voitais aina tarkastella!


eniten toivoisin lapseni silti oppivan muita asioita. välittämistä, myötätuntoa, hienotunteisuutta. ja silti vahvuutta olla omanlaisensa. (niin ärsyttävä, kuin hän välillä onkin <3 ). pohjalaisena suorasanana olen kaivannut sellaisia small talk-taitoja. taitoa sanoa jotain kaunistakin joskus. piirteitä, joihin miehessäni ihastuin. vaikka tässä arkikiireessä en vain muista, milloin minulle olisi takkikaan puettu päälle:D ehkä nuo toiset tarvitsevat takittamista enemmän!

tässä neidin uninurkkaus. olisi ihana, jos olisi erikseen unihuone ja leikkihuone. mutta ehkä me tarvitsemme romuvarastoiksi nuo ylimääräiset vielä. joskus sitten aikaa ja voimaa laittaa kaikki paikat kuntoon. nyt on tietokoneen vuoro. tämä itsepäinen sammuilija lähtee nyt huoltamoon. rämäläppäri meitä auttakoon pysymään jotenkin kärryillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu. sellaista. tavataanpas taas.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kun huomaa että lapsi on innostunut, kiva lähteä itsekin mukaan.
muuten ei viitsi tai tule mitenkään koulujuttuja kotona korostettua. päivi

Larppa Aliisa kirjoitti...

joo. meilläkin mennään aina kohti sitä, mitä kohtaan tunnetaan suurta vetoa. en ole niin järjestelmällinen, että jaksaisin mitenkään opettaa. huh. ajatuskin väsyttää!

Leea kirjoitti...

Ja kun me saatiin tämä meidän oma talo, niin ensimmäinen mitä päätin on että lapsilla on eri leikkihuone kuin nukkumahuone. Nukkumahuoneessa tehdään vain läksyt ja nukutaan. Leikkihuoneessa saa mellastaa eikä sitä tarvitse siivota usein. Ennen piti illalla siivota, että mahtui edes sänkyyn.
Siksi meillä ei ole ompeluhuonetta, eikä tietokonehuonettakaan kohta :) Ja leikkihuone on tietenkin keittiöö lähin huone :) Ja ei ne lelut leikkihuoneessa ole, mutta nukkari pysyy silti siistimpänä nyt!