perjantai 9. maaliskuuta 2012

ihmeellisiä kohtaloita


rakastan psykologiaa. vaikka silti tavallaan inhoan sitä tieteenä kuitenkin. selittelyä ja teorioita. ihmeellisten asioiden vaikutuksia toisiinsa. vaikka varmasti monet tottakin. mutta vaikuttavatko oikeasti. ehkä rakastan ihmisen mieltä. niin se taitaisi olla paremmin ilmaistu. ihmeellisyyksiä. syitä sairastua. sairastumisen ilmenemisiä. ja mitenkö tämä liittyy herra rupikonnaan.

itselleni sitä iltasaduksi viimeiltoina luin. kun ei jaksa mitään syvällisempää, ajattelin. ja miten väärässä olin. hienoista lauserakennelmista käsin pääsin matkustamaan joen matkassa, vankkureissa, junassa karkuun poliiseja. ja siinä samalla sain kuulla hyvät määritelmät masennuksesta, psykoosista, maniasta. kerrassaan avartava teos. aukeni aivan erilailla kuin viimeksi.


maailma on täynnä niin monenlaisia ihmisiä. erilaisia kohtaloita. erilailla eri ihmisille aukenevia ihmismieliä. jokainen kun katselee oman elämänkokemuksensa kautta. ja joku muistuttaa jotain, ihan sattumalta.  joku näkee sukunäköä. jollekin jokin ele tai ilme. niin tuttu.

enkä voinut olla nauramatta ikealla. kun näin tätä ihmiskangasta. halusin ehdottomasti sohvalleni joukon näitä päitä. ja varsinkin kun tuossa tuo suomalainen kokoomuspolitikkokin, jonka nimeä en edes yritä kirjoittaa. niin moni toimittajakin sen on väärin kirjoittanut! hänen viiksiänsä vasten painan pääni, kun haluan hetken torkahtaa. ystäväni kun ystävällisesti muutti kangaspalan pariksi sohvatyynyksi taitavissa käsissään. sillä sen voin kertoa itsestäni, että minun ja ompelukoneen suhde päättyy aina sylttäykseen.

2 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Kiva lukea näitä sinun kirjoituksiasi, meinasi jäädä huomaamatta tuolta yhdestä tekstistä kesän kullannuppu. Toivottavasti kaikki hyvin ja onnea mielettömästi. Minä nykyisin ihmettelen sitä että miten ihmeellistä onkaan saada vauva. Se on rikkautta.

larppa aliisa kirjoitti...

kiitos, nina. sinun lausumanasi nämä sanat vielä niin paljon arvokkaampia. kun sylisi tyhjä sen sijaan, että täynnä työtä, toivekuutta ja ihmettelyä. mitä varmasti kaavailit näihin päiviin. voimia ja kevätaurinkoa. elämä on niin ihmeellinen, koskaan emme tiedä millaisia päiviä meitä varten piirretty.