minä pidän graffiteista. jotenkin se, miten kovalla äänellä halutaan huutaa. tulla huomatuksi. vihata. harvemmin rakastaa. olla nuoria kapinallisia. vaikka en ole mikään vessakirjoittelija koskaan ollutkaan. spraymaalilla en olisi koskaan uskaltanut sotkea mitään. minun mielestäni luvalliset graffitit ovat monesti seinämaalauksia. niissä ei ole sitä samaa sanomaa. niistä puuttuu se tunne. että vissinä.
ja ehkä nämäki vähän lällyjä siksi. graffitilompakot. ihan itse virkkaamani. sotkemani. mutta jotenkin halusin kirjoittaa sitä halveksuntaa. vihaa. mitä niin monesti alikuluissakin. turhautumista kaikkeen. vaikka juuri nyt itselläni ei sellainen olo. kaikkea muuta. nuo kaksi unilla. harvoin enään molemmat. ja hiljaa soi musiikki. minä nautin hetkestä olla. en pyri mihinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti