paska päivä

en tiedä, mihin tällaisia päiviä tarvitaan.

kiitollisuutta ihmisistä

suhteellisuusteoria ja tarvehierarkia. siinäpä tämän päivän leppoisat ajatukset. suhteellisuusteoria-ajatuksiin kuuluu se, että olen tavannut paljon ihmisiä viimeaikoina. sillä en pitänyt asiakassuhdetta rengasliikkeessä tärkeänä aikuiskontaktina. vaikka valitinkin sedän sosiaalisista taidoista ystävälleni.

muut suhdeasiat ovat olleet paremmalla tolalla. lämmitellyt vanhaa ystävyssuhdetta. vaikkei se ollut ehtinyt viilentyäkään. äiti-lapsisuhteen olen kokenut olevan siinä, että lähes aina jompikumpi vaatii toiselta jotain. tai joku joltaki vähintään tässä kotielossa. ja vaikka hetkistä nauttisikin, aina on seuraavat kuviot kolkuttamassa. (kohta pyykit, muista kysyä se vessajuttu tämän tarinan jälkeen. ennen ruokaa käsienpesu...)

ja kun elämääni pohdin, tajusin asiani olevan hyvin. siis jos maslown kanssa on samoilla linjoilla tarpeistaan. harvemmin sitä pohtii alimpia rappusia. useasti sitä itsensätoteuttamisen kysymyksiä painii. ja toisinaan arvostuksen puutetta kärsii. aukoo ajatuksissaan itselleen päätä.

jos aamulla herää hetkeä ennen ku remonttimiehet ja lounasvieraat ovella. ja illalla ajalee kotiin kylästä, jossa saanut nauttia talonväen atimista, rauhallisesta yhdessäolosta. niin ei kai saunan lämpeämistä odotellessaan muuta voi, ku tyytyväisyydestä kehrätä. kokea, että ihmisrikkaan päivän on saanut. kiitän.

kesälaitumilla

tänään lähdimme aamusella kävelemällä katsomaan naapurin kesälomalaisia. askel tuntui keveältä. oli mukava aamusta olla liikkeellä. matkalla tuli vanhanaikainen olo. siellä lapsia pitkät kepit käsissään tienvarressa. ei viitsitty jäädä katsomaan kesälaitumille laskemista. mutta kilometrin päähän kuului sellaista ammumista, että ymmärsi sen ilon kuitenkin. takaisin tullessamme kurkimme vähän lemmuja kauempaa. ehkä toisena päivänä menemme katselemaan, josko olisivat jo rauhoittuneet.

nämä lehmät ovat vuosien takaa. kun ajelin autolla lapimmassa. minusta tuntui ihanalta, kun lehmä meni juomaan jokeen. otin myös videokuvaa joesta. ajattelin liittää sitä lopputyöhöni. niin ei sitten kuitenkaan käynyt. niin muuttuvat tunteet. ja mielet. tänäänkin monta kertaa. iloa ja itkua. hymyä ja hermoilua. kaikenlaista. ja se näistä lehmistä vielä. että miksi opetetaan aina lapsille, että se on lehmä. ku hevosestaki sanotaan hevonen eikä tamma. possustaki possu eikä emakko. niin miksi ei sitten nauta.

mustavalkoisia asioita

eilen pohdimme listoja. emme siis puisia, vaan kirjoitettuja. ehkä joskus jopa puisevia. säästölistat nyt ainaki sellaisia. joskus mieheni kanssa luemme kirjoja ääneen toisillemme. nyt luemme supernaiivia. olen saanut sen ystävältäni lahjaksi. minun asuntoni ovessa luki kerran naiivi. sellaisilla valkoisilla irtokirjaimilla joita laitetaan mustalle alustalle. ja korjausmies kysyi onko se oikea sukunimeni.

niin, me luemme sitä kirjaa. siinä on paljon listoja. enkä voi olla ajattelematta listoja itsekin. asioista, joita arvostan. asioista, joita ihailen. ja asioista, joiden tietäminen tuntui minusta ennen suurelta ja nyt ihan arkipäiväiseltä. oletteko te koskaan nauraneet vanhoille koulumuistiinpanoillenne. sille, miten yksinkertaisia asioita on halunnut muistaa. ja muistaaki. ja siksi naurattaa. sillä onhan siellä asioitakin, joita on jo unohtanut.

tavallaan minä ihailen erilaisuutta. sehän olisi hirveää, jos kaikki olisi samanlaisia. mutta silti joskus minua ärsyttää, kun toiset tekevät saman asian erilailla. viikkaavat tyynyliinat esimerkiksi (mieheni). hoitavat lapsia erilailla (useat). kertovat vain iloisia asioita elämästään (jotkut feissikaverit). ja niin edelleen. sillä joissakin asioissa joskus luulee tietävänsä, mikä on hyvä. ja sitten se tympäsee, vaikkei tarvis. ja joskus sekin naurattaa kuitenkin.

minä ihailen nuoria taiteilijoita. yhdeltä sellaiselta tilasin perhekuvamme. ja emmekö näytäkin ihanalta perheeltä.  minun päälläni musta pilvi. ja mieheni päällä aurinko. sillä minä pidän varjosta kuitenkin. minä ihailen katsoa, kun ihmiset tekevät asioita käsillään. piirtävät. ompelevat. virkkaavat. minä rakastan katsoa etenkin silloin, kun he tekevät sen paljon paremmin kuin minä. sellaista on ihana katsoa.

minä mietin listoja ajatellessani asioita, joita vielä haluaisin elämässäni oppia.  ja eniten mieleeni tulee se, miten toiset osaavat juhlissa sanoa miten ihanaa oli tavata. miten kaunis kampaus, makea kakku, upea lapsi tai mahtava sää. silloin minä aina olen vähän kateellinen. sillä mikään taito ei ole tärkeämpää, kuin osata hurmaantua. ja tuoda se julki. sillä hyvällä mielellä on tapana tarttua.

suvivirsi

juhlapäivä. tänään loppuun koulu. tänään alkaa kesälomat. paitsi, ettei meillä. seuraava viikko ihan yhtä arkinen kuin edellisetkin. ei päästötodistuksia mistään. ei edes välitodistuksia. ja silti niin juhlava olo. kuulla radioista pätkä suvivirttä. leipaista vähän raparperipiirakkaa. kurpitsansiemensämpylöitä. ei me haettu jäätelöä opettajalta. jäätelöauto sen toi. meidän oma kevätjuhlamme kuitenkin.

se on jännä. ku lapset vielä niin pieniä. ja kotihoidossa. ei kuusijuhlia. ei kevätjuhlia. kukaan ei esiinny. kukaan ei saa hymypoikapatsaita. silloin nuorempana niin kovin monta vuotta lukukausineen. ja yhtäkkiä ei kellään. muutaman vuoden päästä taas. tai aiemminkin, jos lapset joskus päiväkotiin. silti tuntui vähän  väärältä leikata eilen nurmikkoa hikisenä. sillä toisilla ammatti. ja me niin kovin arkisia.

siksi toivotankin onnea kaikille. aina uudet haasteet ja juhlanaiheet. onnistumiset useat, ja pettymyksetkin takana. aina tarvitaan palautetta. kiitosta ja kehuja. tarvitaan rakentavia sanoja. ku joskus saisi sellaisen päivän kokea äitinä. että osaavampi ihminen hienosti minut arvioisi. sanoisi, minne suuntaan muuttua.

pihatöitä ja pyyhenaulakkoja

ihana tällainen työleiripäivä. aamusta jo mies karkasi kellariin. meidän nukkuessa kokko pihallamme kasvoi. ja kaatopaikkakasa. ja kun heräsin, saivat aidat huutia. mies ja moottorisaha tekivät hommia. nyt on aika repiä. aikanaan sitten sievistellään. välillä suurempia linjoja.

pian alkava kylppäriremontti pakottaa tekemään paljon hommia. mukavinta on tietysti surffailla netissä. etsiä sitä juuri oikeaa pyyhenaulakkoa. pohtia kodinhoitohuoneen räväkkyyden asteita. pohtia, mitä oikeasti haluaa. kaksi vuotta olemme tätä kotia asuneet. miettineet mitä haluamme. nyt vähitellen alamme toteuttamaan. tarpeet alkaa olla kartoitetut.

vielä en tiedä makkarimme värimaailmaa. niin monta kertaa on visio muuttunut. siksi siellä puoliksi revityt tapetit jo pitkään. muistutuksena siitä, että näihin emme jää. aamulla jo vähän pohdin, mitä se joskus voisi olla. on ihana nähdä talon muuttuvan pikkuhiljaa kodiksemme. olkkarin ikkunasta avarampi maisema.

tuulipäivä

meri. kaunein kaikista. vaikka tuuli niin. kylmäsi ihan. vaikka onnesta lämmin sydän. niin monta kertaa olen rannoilla istunut. pohtinut elämää. nyt rannat ovat enemmän toimintaa. sellaista jatkuvaa vahtimista. eikä unelmoidakaan oikein ehdi. mutta katsella lastaan vedenrajassa. housunpuntit märkänä. ystäviensä kanssa.

minä olen aina rakastanut kuvia. joissa lapsi isänsä kanssa rannalla. ja nyt minulla on oma rakkaistani. sellainen, että molempien jäljet siinä. isä kumartuneena lastansa kohti. eikä kauniimpaa maisemaa olekaan. ei paljon tuulet ja myrskyt haittaa. ei paljon kylmyys eikä uudet vedet. siinä vain turvallisena. 

ja sellainen tulisi muistaa elämässä. aina tulee uusia vesiä. uusia tuulia. eikä niitä tule säikähtää. kun jalat turvallisesti upotettu kotirannan hiekkaan. ja jos menevätkin likaiseksi. ne voi aina pestä. ja jos onkin tuulisella paikalla. niin silloin ei haittaa kuumuus. ja jos onkin myrsky, voi nauttia vaahtopäistä kuitenkin. sellaista se elo on. ja minä juuri nyt pidän omastani erityisen paljon.