yömekko

pomppiva tyttö ja ompelutaidosta haaveileva äiti. huh huh, mikä yhdistelmä. sillä lupasin viereeni katsomaan, miten vanha paitani muuttuu hänen toivomakseen yömekoksi. päivämekkoa minusta ei olisi tekemäänkään. mutta nukkumatti ei liene liian tarkka saumoista.

meillä on täällä yritetty saada neitiä pysymään öisin omassa sängyssään. ei arvattu, miten nopeasti rastimenetelmä toimisi. ja jokaisen kolmen nukutun yön jälkeen oli luvassa palkinto. jonka saa itse valita. tämä toivomus yömekosta oli yksi. sitten on tullut hello kitty-panta. isän valitsema kukkakimppu kukkakaupasta. prinsessa uimakellukkeet. ja lastenkirja.

nyt on rastitaulukossa kaikki toivomamme 15 rastia. ja neiti on taas alkanut ilmestymään sänkyymme. toivotaan, että tämä yömekko olisi muistuttamassa, missä kuuluisi nukkua. sillä ihmeesti tällainen materia muistuttaa lasta. en olisi koskaan uskonut. yöllä itkiessään sanoi, ettei halua olla yksin, muttei tulla sänkyymme, että saa rastin! 

samoten toimi uusi kirahviemalimuki muistuttamassa, ettei pöydästä pompita kesken ruokailun. kerta seuraavalla ruoalla joutuisi juomaan tavallisesta lasista. näin me koulutamme lapsestamme materialistia. taikka sitten sitä, että ansaitsemalla saa! olisi kiva, jos tajuaisi puheesta. mutta kun ei. voitte tulla itse kokeilemaan. :D

pötkylä ja sutjakka

kuvan suloisuudet eivät mitenkään liity tarinaan

olipas se hassua. ku toiselta puuttuu kaula. ja jalat kuin heinät. ohuet kuin mitkäkin. kainalot kurtussa. käsien paikalla suorana sojottavat tikut. ja toinen kuin pötkylä- liian iso pää ohuen kaulan varassa. hameenhelmaa levennettävä, ku niin suuret jalat. kädetkin niin leveät.

ja silti molemmilla kannattajansa. saavat tunteet heräämään. minä ottaisin tuon. ja minä tuon. ja senkin kuulin, että ihan rouva ja neiti. hauskoja juttuja tällaiset. vertailut. ja jos luuletta meidän näin ihmisiä arvottaneen, niin väärässäpäs oletta. piparkakkuakkamallia yritin villakankaasta vääntää. monta elonvuotta tienattu taas.

muurilta tuulee

tämä päivä on ollut hyvä. enimmäkseen iloa kuitenkin. aamusta ampaistu talosta ulos. meinasinhan jo ihan mökkiytyäkin tänne. kirpparilta tein ihanan löydön. marianne-housut. ne oli siinä lapussakin nimetty niin. ja kun housut olivat kokoa 74 ja tytär kokoa 92, minulle meinasi iskeä pulma. mutta sitten tuli mieleen kaikki puuvillapaidat. miten ne venyy v.a.h.i.n.g.o.s.s.a pesussa. ja tein sen saman t.a.h.a.l.l.e.e.n onnistuen. ja nyt on housut tarpeeksi isot. ja leveyttäkään ei enää ole hervottoman paljon liikaa.

sitten istuin isomahaisen ystäväni kauniissa kodissa puusohvan päällä. ja virkkasin pari keltaista kukkaa. ihan vain ajankuluksi. kuunnellen miten hänen vauvansa kohta niin lähellä jo. katseltavissa. ja toivon, että se olisi pian. sillä vauvat ovat kuitenkin vauvoja. ja se tuntu. pehmeä iho. kun sitä pikkuisen huulillaan silittää. nukkaista poskea. että vieläköhän joskus sellaisen oman syliinsä saa.

ompelu on ihanaa. mutta kuten olen ennenkin kertonut ettei minusta ole siihen. ja olisi pitänyt taas uskoa. etten turhaan olisi leikellyt jo valmiiksi kankaita palasiksi. ja sitten huomatakseni, ettei ole puolaa. ei puolaa. kertakaikkiaan. enkä viitsi pimeässä toisten koteihin mennä. vaikka olisi lupakin. että josko huomenna kokeilen taas. taikka sitten niinkin, että voihan tuo olla sellainen varoitus. että mietippä vähän, laura. ei kaikista todellakaan ole ompelemaan. käy hakeen ne uudet virkkuukoukut, joita hiplasit ja tee vaikka huussin matto.

ja jos mietitte, että miksi muurilta tuulee. niin se on kaunis kirja se. tähtisumua. tuli mieleen se tuuli, ku tänään olen palellut. ja laitoin villakangastakinkin kun lähdimme kaupunkikävelylle. eikä se ollut yhtään liikaa paitsi marketissa. niin se vain tuli lopullisestikin. syys.

liikaa sanoja taas. omia vain. olisin voinut enemmän tilaa jättää kommenteille. laittakaa silti. luen ne monta kertaa. yksikin sana. tai vaikka piste vain. tuo ilon.

ujo kattila

hei taas te kaikki. onpas kiva tietää, että poikkesitte lukemaan näitä haja-ajatuksia jälleen!

eilisestä ruokailusta pihalla innostusta riitti vielä illallekin. sillä toinen keittolautanen ehti hieman jähtyä kattilassa odotellessaan pääsyä lautaselle. niinpäs päätin tehdä "kattilamyssyn". siis normaalia pidemmän pannumyssyn. tämä on sopiva kolmenlitran kattilan päälle. pitkulaisuuden ansioista myös "korvat" mahtuvat alle.

olipas mukava pitkästä aikaa neulalla ja langalla leikkiä. mennyt koko talvi virkatessa. nyt kaipaan uusia kokeiluja. illalla vielä mietin, laittaisinko pitsiä. mutta katsotaan miten tämä elää meillä. voi saada uusia juttuja. tai sitten jää tällaiseksi. mutta tuo taas intoa kattaa pihalle.

se nyt on ainakin todistettu. että ompelutaitoa voi oppia lisää. ja se, mikä minulle on tärkeintä, että on lupa kokeilla. epäonnistuakin.  ja samalla oppia lisää. vähän sama kuin kielien oppimisessa. saa puhua väärinkin, silti tulee monesti ymmärretyksi. ei tarvi olla täydellinen. voi näyttää keskeneräisyytensä.

tänään kuuntelin ykköseltä "valkoista valoa". suosittelen kaikille. siinä puhuttiin hengittämisen tärkeydestä. siitä, miten ihminen unohtaa itsensä. vaatii liikaa. unohtaa vain olla. keskittyä kiireisen maailman keskellä tärkeimpään, itseensä. hengittämisensä rytmiin. kuuntele! (toivottavasti linkki toimii, luultavasti ainakin viikon)

 

tälle kauniille aamulle ehdimme saada jo lounaskutsun. jonka jouduimme hylkäämään. meillä täällä ei ole autoa tänään. mutta saimme luvan mennä toisena päivänä. eilisen jälkeen tuntuu hyvältä olla kotonakin. bussiliikenne toimii meiltä hyvin keskustaan. mutta siitä eteenpäin joutuisi taas vaihdella bussia. vaihtolippusysteemit ei toimi. saati edes, että vaunujen kanssa pääsisi. ne taitetaan alalokeroon.

tuletko kanssani joskus pihalounaalle? koekäytellään tätä ihan uutta ihanuutta!

kiedon sinut ajatuksiini

tervetuloa maailmaan, pieni käärö!!

onni on nähdä pienet kasvot. pienet kädet. pieniä varpaita harvemmin ihaillaan. talvivauvoilla ne ovat visusti piilossa. onni on saada rakastaa läheisten lapsia. seurata, miten erilaisia kaikista tulee. miten vähitellen he kaikki ovat niin itseään. ja vauvanakin jo. onni on saada toivottaa tervetulleeksi suvun uusi pieni.

ja opetella samalla ompelua!

koekäyttö ilman lupaa. mutta onhan se ihana. että lapsi iloitsee äidin aikaansaannoksista. koska lapsen ilo on kokonaista ja aitoa. herskyvää naurua. onnellisuuttakin. enimmäkseen.

sisilisko

sisilisko puottaa häntänsä jos sen säikäyttää. leppäkerttulla on pariton määrä pilkkuja. perhoset elävät vain päivän. saumurin langat on vaikea pujottaa. liian pienet lastenvaatteet joutavat kiertoon. vanhoista vaatteista saa uusia tuunaamalla. pitkät helmet tuottavat iloa. kamera lapsen kädessä kuvaa kauniita värejä.

ja viiden minuutin päästä istun ystäväni autoon. ja aion olla onnellinen taas.

karvanopat

klikkaamalla saat katsella karvanoppia lähempää

meidän junnujannu täytti eilen neljä kuukautta. eikä sitä enää huvita olla vauva. hakeutuu istumaan jatkuvasti. pää pystyssä ku peipposella kevättuulessa. kikattaa ja lauleskelee. ja päiväunet ovan minimaalisia. painoa seittemän kiloa. ruoka kelpaa. vaikka kiinteitä ei toivottavasti tarvi aloittaa ennen puoltavuotta. ei tällä kasvulla ainakaan tarvitse. maitoa on piisannut.

siksipä tää pikkujannu tarvi amiskärryihinsä karvanopan. ja voi sitä huvia kun sen sai. melko kivasti sain näihin kuviin sitä vauhtia ja leikkiä hyödynnettyä. mutta on tää niin jannu. huh huh minua. mutta saumurilla oli kiva hurruutella. vähän tuo hakee vielä neliömuotoaan, kun ei ollut sopivaa superlonia, ja piti palasia laittaa. mutta ah, niin amisfiilistä. tulee kevät olo. ajelut ja nuoruus. 

käytiin äskettäin lasten kanssa loviisassa hakemassa toffeeta. tiedoksi vain, pikkusisko. sinulle on tulossa piakkoin iso laatikollinen thorntosta. ja äidille myös. että entistä enemmän rakastan taas tuota ihanaa kaupunkia. ihania puoteja. kun tilastivat toiveestani maailman parasta herkkua sinne. halvemmaksihan tuo tulee ajaa loviisaan kuin lentää englantiin.

mutta hei, lauantai-ilta. karvanopat heilumaan ja kevätfiilis aivoihin. pian jo lakaisevat kadutkin. sorantpieniin suloisiin harmaisiin kasoihin taas.

sänkyhommia

joskus sitä oikein havahtuu siihen. että joskus sänky on ollut oma. siis että minä itse siinä nukun. tai lueskelen. petaan sen. tai jätän petaamatta. ja siihen ei muut koske. vieraat joskus heittäneet päiväpeiton päälle, ennenkuin istuutuneet jakkaroiden puutteissa. silloin opiskelijakämpissäni. nykyään en ole varma. että minkä päällä taas makaan. jaa, legopalikka. jaa, se oliki lusikka. kynä. mitä-ikinä.

jokatapauksessa sänky ei ole enään minun. onhan se mieheni. ja hernekin nukkuu siinä. mutta se on myös keijukorvan trampoliini. se on myös leikkipaikka. milloin sen valtaavat muovieläimet. milloin siellä lueskellaan. tulee kyllä mieleen lapsuus. nyt ymmärrän. miksi äiti kiirehti petaamaan vuoteen aamuisin. aina sinne piti mennä. isonakin loikoilemaan. ja joskus käydessä vieläkin.

meidän rinteestä lumi sulaa kovaa vauhtia. luonto ei enää lepää. se venyttelee pitkän talven jälkeen. se puskee pois lumipeittoa. se haluaa uudelleen kevätpeiton. sinivuokkoja. ja sen jälkeen lubiinit. jotka tuovat mieleeni häät. ojanpenkalta pääsivät juhlaa koristamaan. ruiskaunokin jälkeen kaunein luonnonkukka. että mä tykkäänki rikkaruohoista.

ompeluinnostukseni senkun jatkuu. eilen sai keijukorva kevätlakanat vanhasta pussilakanastani. lapsuudesta tutut värit. hempeät. ja kerta nukkekin on innokas nukkuja, niin äsköttäin päräytin sillekin pussilakanan. vaikka nauratti illalla, uimahallireissulainen ei todellakaan hyväksynyt uusia lakanoita. veti vain sängystään pois ja tahtoi edelliset tilalle. niinpä lupasin pikkueläimen tehdä samasta kankaasta. tuolla se nyt on tyynyllä. ja kerta ei muodosta arvaa, voin kertoa. se on lammas!

uusia mummoja

venäjänmaa antoi lapsilleen

 vanhoja mummoja

ja niiden sisällä

oli uusia mummoja

muistan aina ala-asteikäisyydestä tämän laulun. tai sitten siitä tulee ennemminkin mieleen ala-asteajat. muistatteko? paljon en silloin laulusta ymmärtänyt. enkä ehkä vieläkään kaikkea. ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen en ole kuullut.

isosiskollani oli puinen iso punainen. lappiksen mummolassakin taisi olla. nyt meilläkin. tikattuna patalappuun. pitihän kahvipannunsuojuksen kaveri saada. ja arvatkaa vain, mitkä fiilikset. minä taidan ihastua ompelemiseen.

mitä ihmettä!?

moi. mun nimi on kaveri. saatan hetken torkahtaa. ja sitten tarvin taas muita. joskus torkun puolituntiakin. mutta en monesti kotona. autossa tai kylässä tai kävelyllä vain. ja sitten minä haluan olla sylissä. lähellä. koneen surina ei ole tarpeeksi hyvä syy nukkua kunnolla....

minä puolestaan olen pikkukokki. minuun sullotaan kankaita ja kyllä yritän tehdä mitä pystyn. sulloja vain on vähän kärsimätön ja taitamaton. ymmärtäkää siis jälkeäni. tällaisissa työolosuhteissa ei aina huvita. eikä pystykään. tiedättehän. liian vähän työntekijöitä ja aikaa. liian suureellisia suunnitelmia. voi byrokraattiani.

pinkki on surraajan lempiväreistä.  siksi se kuluu hetkittäin. vaikka kilometri tässäkin vastaanottamassa kevättä. värikästä ja ehkä myöhemmin romanttistakin. minulla olisi tietty oikeakin väylä kulkea. mutta silti minut ohjataan välillä todella hölmöjä kiertoteitä pitkin...

minä olen ompelijaharjoittelija nimeltä laura. toivon kyllä roskiin päätyvän enemmän kangasta kuin lankaa. mutta miten ihmeessä saan koneet sylttäämään. vanha singerini on ystäväni mielestä räjähdyspisteessä ja saattaa leikata kiinni tai jotain yhtä mukavaa. siksi pikkukokki pääsi tänään hommiin. mutta projektit tunnetusti kestävät kauan tai jäävät kesken.. innolla jään odottamaan, miten tämän väriläiskän käy!

mitä ihmettä, siis ompelujuttuja. tämä on harvinaista herkkua... siksikin lupaan iloita jokaisesta kommentista!