matkalla

syyskuu jo. viileät aamut. kylmät illat. minun piti ostaa eilen uusi vaate etten palelisi kävellä. illaksi vaikea pakata tarpeeksi itselleen. kun niin harvoin pimeässä kävelen kuitenkaan. silloin jo kotona ja lämmössä. elämme auringon kanssa samaa rytmiä. kaukana ovat ne vuodet. joissa kosteuden ja kylmyyden tuntu. nukkumaan mennessä.

aamusta minä nousin. ja poikkesin pihakirpparilla. väriä tähän tummanharmaaseen mieleen. vaikka jotenkin ei se väri pääse mieleen saakka. ajatuksen tasolla käy. ja katoaa. mutta silti lasten ilo. kyllä se aina läikähtää itsessäkin. onni. vaikka niin monta keskeneräistä tunnetta minussa. niin itkettävän vaikeaa taas. mutta että nämä mielenmaisemat. minun matkailuani. en kaipaa kauas. en kaipaa lämpöön. itseeni minä kaipaan. olemaan ja oppimaan. mieleni maisemia. korkeampaa kulttuuria. vieläköhän minussa soi.

kaapin paikkaa etsimässä

me etsimme aina välillä kaapille paikkaa. me tykkäämme erilaisista kaapeista. me tykkäämme samanlaisista kaapeista. mutta silti kaapin paikka välillä hukassa. tai yhteinen mieli. sellaista se vähän on. kun toisaalta tuttu ja turvallinen olisi mukava säilöä. kun toisaalta uutta ja ihmeellistä olisi mukava kokeilla. ja aina ei mene ajatukset samaa tahtia. turva ja uutuus viehättävät meitä niin eri aikoina.

silti sinä menet ja haet minulle raskaan kaapin. minusta ei ole paljon apua. vaikka haluaisin helpottaa. sinä hoidat lapsia. että minä saisin kaappini mieleisekseni. ja minä silti kirjoitan siihen. vaikka haluaisit kuvia. sillä minä haluan tallentaa sinne palan itsestäni. kaikkea sitä, mikä minua yhä kutsuu. pyytää hengittämään. pyytää elämään joka solulla. ja kun vihdoin se on paikalla. minä haluan antaa sinulle suukon.

rullakon uusi elämä

no moi. tervetuloa. tai turveteloa. ihan miten vain. tärkeintä on lienee nauttia elämästä ja arjesta kuitenkin. kääntää asiat haluamikseen. niin kuin vaikka tämä rullakko. nyt alkaa vihdoin olla niin valmista. että ihan uskallan antaa ajatuksen julki.

tättä-rättä-rää. kotitoimisto! siis komeasti olkkarin nurkkaan. meillä tullaan koneelle nyt yhden askelman korkeammalle. ja kieltämättä tämä on mukava paikka. onhan täällä kopperossa tullut istuttua jo monta hetkeä. pohdittua ihmisyyttä. 

takaseinälle laitoin oman osuuteni tapettia. sitä olinkin jo viisi vuotta ehtinyt säilöä. vielä on moninkertainen määrä jäljellä. mutta en ole aiemmin halunnut sitä niin mihinkään. ja nyt käytin palasen, jossa itse seison. puu rinnassani.

tämä ihana tuoli on löytöni kesälomalla ihanasta putiikista. se oli vielä meille tullessaan oranssi. ja hyvin hyvin pölyinen. ehkä minä joskus kunnostan sen loppuun. lakkaan säilyttääkseni parempana. tuohon jalkaan minä ennenkaikkea ihastuin. ja tietty tähän pumppumekanismiin. ylös ja alas kuin parturituoli.

huippu kalenterinpidin on kirpparilöytö. ja sopii tähän hullutteluun kuin mikäkin. koneen yläpuolella se on helposti tarkasteltavissa. vielä en tiedä, miten tämä seinä tulee elämään. mutta haluaisin säilyttää tuon numerosarjankin näkyvillä. minneköhän päin saksaa menevät kirjeet on lajilteltu tähän rullakkoon ennen!

olen ihastunut näihin pyöränkoreihin. pieniin ja isoihin. aina kun löydän hyvänvärisen ostan. nämä säilöö laskuja ja muistikirjoja.  ja kaikkea muutakin ympäri taloa.

tänään virkkasin maton lasten mentyä nukkumaan. pari tuntia siinä vierähti. iso koukku ja mahtavat värit. tervetuloa syksy ja sateet. täällä kopperossani minun on hyvä olla. talossa talon sisällä. ai niin, pitääpäs kastella kukat parvekelaatikosta;D

ensiapua

aina joskus käy niin. että jos raottaa itseään. haluaakin ottaa takapakkia. ei. en minä olekaan näin avoin. haavoittua omasta avoimuudestaan. joskus omat sanat ja ajatukset tulevat niin lähelle. näkee vasta kirjoitettuna. että tuotako minä nyt elän. ja joskus minä tunnen halua piiloutua taas enemmän. ottaa askeleen taaksepäin.

ja mikä sen parempi tapa taaskin. kuin esitellä pari kirpparilöytöä. kaksi suloista ensiapukaappia. ylempi on suurensuuri. onhan se tarkoitettu todellisen hädän tullen aukaistavaksi. sinne pääsi arkitoimistotavarat. jotka on hyvä olla saatavilla pienemmässäkin hädässä. teipit ja sakset ja sellaiset. alempi on pikkuvessassa. no niin. nyt minä pääsin taas kaappiin. ovi kiinni. ja nautin pimeästä. ehkä sytytän kynttilän.

satumaassa

me hyppäsimme aamusta autoon. otimme lounaseväät mukaan. sillä niin kesältä tuntui taas. huvipuistokin olisi kiinnostanut. mutta että yksin kolmen pienen kanssa. ei kiitos. mieluummin menen avaraan maailmaan. paikkoihin, joissa ei tarvitse katseellaan etsiä omaansa. vaan sen hahmottaa ihmistyhjästä maisemasta helposti. ja juokseminen, sitä ei tarvitse rajoittaa muutamiin metreihin. kunhan kutsuhuuto tavoittaa. ja katse.

ja jotenkin niin tuntui sadulta. avoimesta ikkunasta kuului klassista musiikkia. minä kyllä näin viulujen soittojouset. nostin neidin ikkunaa vasten. soitto loppui. mutta se tuntui silti sadulta. päästä osaksi pikkuorkesterin kauniista harjoituksesta. palatessamme siellä soi yksinäinen viulu.

lämminhän meillä tuli. ja kirppari tuntui viileältä paikalta ulkoilun jälkeen. tein ihania mekkolöytöjä neidille. sellaisia vanhoja. missä on luonnetta. nyt ne etsivät märkinä hengareita, joissa laskeutuisivat kuiviksi. olisivat valmiita käyttöön. kunpa voisin tietää, millaisia juhlia nekin ovat vuosikymmenten aikoina kiertäneet. millaisiin tyttöihin ne ovat sujahtaneet. ja nyt täällä meillä.

kotimatkalla uni voitti melkein kaikki. minua ei kuitenkaan. nyt on viileämpää. tuuletin pyörii takanani. lapset isänsä kanssa rannalla. vain pikkueinari tässä jaloissani. keinuu tahtiini. minä toivon syksyä.

kyllä hullu saa olla, muttei tyhymä

joskus minä mietin onnekkuuttani. siitä, että perheeni kestää mitä hulluimpia ideoitani. olen huomannut  miehenikin herkemmin sanovan kyllä nykyään. kun ehdotan jotain juurikin tämän kaltaista. ennen hän epäili. mutta on vuosien mittaan oppinut. että mielikuvani ovat monesti ihan toimivia. toteutuessaankin.

niinpä tämäkin meille matkusti monta tuntia. painava kuin mikäkin. tukevakin. palvellut ennen saksan postilaitosta. ja nyt meitä. jos saamme toteutettua siitä toivovamme projektin. eivät ainakaan syysillat jää toimeettomaksi. minua hymyilyttää jo nyt. että pitää ihmisellä olla hulluja ideoita. ja että nämä hullut ideat pitävät tätä arkea mielekkäänä.

ja numeroihmisenä minua naurattaa niin paljon tämäkin. 344. komeasti ja seisten, eikö vain:D vaikka maallistahan tämä. niin kuitenkin kiitollinen olo tästä. raukka tuolla pihasateessa joutuu odottamaan. kun en minä sinne ehdi silittelemään. sanomaan, että pian saat elämäsi kukoistuksen.

hoi lehmikarja!

 

 

 

 

tänään alkoi rymsteeraus. matot lähtivät lattioilta. ja huonekalut alkoivat lennellä uusille paikoilleen. miehen mielestä kävi ihan urheilusta. minä puolestani istuin milloin missäkin sohvalla ja imettelin pienokaista. aika rauhallista hommaa siis! vielä pitäisi päättä, mitä tauluja millekin seinälle. ja laitammeko mattoja. huomenna ainakin pesemme vielä loput. 

puusohva tuntui kotiutuvan meille helposti. ensikohtaamisessa sen kanssa sydämeni suli. en tiedä, miten raskisin vanhan elämän peittää jonkin kirkkaan värin alle. nyt se saa armoaikaa ainakin hetkeksi. annetaan asioiden hautua. päätimme olkkarin ruokapöydän hioa ja maalata ensihätään. ja vielä yksi tumma seinä saa vaalean pinnan. pikkuhiljaa teemme tätä kodiksemme, edelleen. hitaita ovat nämä askeleet.

ilo kuitenkin asuu täällä jo. enimmäkseen. vaikka tänään muistin taas senkin, miten mieli heittelee. miten alakulo hiipii hiljaa olkapäälle. painaa pään raskaaksi. ja minun pitää muistaa itseni. antaa aikaa kaikelle sille myllerrykselle, minkä mieli ja keho ovat viimepäivinä käyneet läpi. sillä asioita ei kannata painaa niin syvälle itseensä, että happi alkaisi vähitellen loppua. siksi minä en säikähdä itkuanikaan enää.

löytää aina uutta. itsestäänkin.

ne sanovat. että toisen romu on toisen aarre. ja että jos joku piilottaa, niin joku löytää. ja voihan se käydä niinkin, että naapuriin menee pienempien kantamusten kanssa. kun sieltä tulee takaisin. minulle ainakin voi käydä. oon sellainen roskaihminen. ja koti kyllä pursuaa. mutta näistä minä silti iloitsen. tulee sellaista löytämisfiilistä. jota ei saa kaupoista. ja onhan siinä haastetta. löytää näihin nyt vielä jotku lasiset kipot. että sais puutarhaan roikkumaan. tuomaan kesäöihin tunnelmaa. tuikuilla. tai kukilla.

ja jos kerran alkaa painella spray-purkkia. niin samaan sävyyn kaikki metalliesineet. joku raukka tämänki kulhon vääntänyt pienillä kätösillään. ja sitten vaihtotorilta vaihdoin tämän tyyliin porkkanapussiin. enkä vielä tiedä, pääseekö sinne ne kananmunat, joita ajattelin. ilmiselvää kukka-ainesta kuitenkin. 

kellarista bongattiin jo vuosia sitten tämä yksilö. ei vain ole ollut aikaa, paikkaa eikä voimia. tänään asiat loksahtivat paikalleen. kun sitä ennen oltiin haettu kirpparilta eteisenkoristajalamppuakin. ja sitten ajateltiin tämäkin kaivaa. eiköhän sähkötöillä leikitä lähiaikoina. kyllä oli mustaa vesi. mutta nyt kelpaa itseään peilata. hauskaa, miten leikkaa-liimaa-puhdista-tekemisillä voi saada vanhasta romusta uutta. että esineillä tarinaa. että löytämisen ilo aina vain. joka vaiheessa. monta iloa.

arvaatteko, mikä tämä on? ruohomattoa. siis sitä "pakollista", johon pyyhitään kengät. joka puottaa oven edestä kaikki ylimääräiset hiekat portaidenrakoon. eikä tuokaan niitä sisälle. oon nähnyt näitä ennen vain vihreänä ja harmaana. ja nyt meidän vakkarihalpakaupassa oli tällaista turkoosia. ja olis ollu sähkönsinistäki. mutta ajattelin tämän ehkä paremmin sointuvan meidän uuteen parvekkeenoveen. kunhan saadaan se. tuskin maltan odottaa. kenkäni saan jos silti tässä värissä pyyhkiä. melkein toivon, että värjäytyisivät pohjat!

ja kirpparilöytö. keltuainen. löysin samanlaisen ruskeankin. sellainen samanlainen, pienempi mutta kahvallinen on ollut lapsuuskesässä. onkohan vieläkin tallessa. nämä sen verran isoja. että en tiedä vielä, mitä näissä säilöisi. jotain, mitä pitää ottaa useasti esille. tai ehkä nämä pääsee avohyllylle. saavat sisäänsä muffinivuokia. tai mausteita. tai sipuleita. salaattikulhonakin oli kaunis. en tiedä. mutta sitä ihmettelen, miten pienillä asioilla elämään tulee iloa. pitäisi laittaa toisesta laidasta poispäinkin. ehkä perustan vuoden päästä elämysaitan. olisipa ihanaa! kahvila, jossa olisi kaikkia kauniita tavaroita. musiikkia. kynttilöitä. tulisitko sinäkin?

Projekti(o)

väliin päivät ovat pitkävetisiä ja tylsiäkin. arki pyörii samaa ympyrää. nyt, kun vielä minä ja pikkuherra tuskailemme liian vähien unien ja liian suuren tukkoisuuden kanssa. nyt erityisesti tuntuu arki liian haastavalta ja yksitoikkoiselta. eilen olin onneksi sopinut yhdet treffit heti miehen tultua kotiin. ja oli pakko lähteä liikkeelle. ja sitten samalla käydä kirpparikierros.

ja että mitäkö nyt on projektin alla. tästä häkkyrästä pitäisi saada poistettua kaikki tuo valkoinen muovi. tulisi metallikorit sitten. langoille tai villapipoille tai astioille. tai. oikeastaan tilaa ei ole. mutta eihä tila ja tilaisuus kulje aina käsikädessä. ja joskus voisi pian harmittaa. minä jo meinasin parvekkeelle yrttien alustaksi. tai hiekkaleluillekin tai. ehkä se joskus paikka löytyy.

ja miksi joskus projekti onkin projektio. sitä niin helposti aloittaa, mutta siirtää huomaamattaan jonkun toisen vastuulle. niin sittenhän tällaiset kaikki heijastaa muihinkin kuin itseeni. mutta pyrin pitämään tämän projektina. ja jos joskus minulla on kauppa. niin tiedätte missä väripläjäykset ovat tarjolla!

tuulosia

tuuloset on tuulia, jotka puhaltaa muutoksia elämässä. asiat eivät vain pysy samanlaisina. ja jotakin on annettava vaihdossa joka hetki. uudistuksia tulee. kuntiin. kaupunkeihin. kauppojen valikoimiin. asuinpaikkoihin. me kaikki muutumme. minulla ei tule juuri nyt mieleen mitään ruokaa, mitä ei enää saisi. joskus tulee makumuistoja, joita ei voi täyttää.

eniten minua harmittaa, että muoto-lehti on lopetettu. aina, kun soittavat a-lehdiltä, käsken ottaa sen uudelleen tuotantoon. harmi, että se meni niille. eihän ne sen arvoa nähneet. kustannukset vain.

meidän neiti kasvaa. eilen jo ensimmäisillä kaverisynttäreillä. itse valitsi lahjan, runot, toivotukset, paperit ja teki kortin. lapsissa muutos on nopeaa. itsellä on joskus haikea mieli. se pikkuinen nyytti sylissäni alkaa kasvamaan pikkuhiljaa kauemmas ja kauemmas. tavallaan kasvatus on tukemista juuri siihen. että olisi vahvat siivet. että olisi intoa ja taitoa.

me nautimme yhdessä hetkistä. mieheni nimipäivänä raskin vihdoin kattaa uuden liinan pöytään. niin keväinen. pääsiäinen ja kukkopillit. jos tällaisia hetkiä ei tallenna. ne unohtuvat. päiväkirjaan tallentuvat muistot. niin kovin täynnä elämää. vaihtelevaa pilvisyyttä. silti en muista päivää, ettenkö olisi hymyillyt.

muurilta tuulee

tämä päivä on ollut hyvä. enimmäkseen iloa kuitenkin. aamusta ampaistu talosta ulos. meinasinhan jo ihan mökkiytyäkin tänne. kirpparilta tein ihanan löydön. marianne-housut. ne oli siinä lapussakin nimetty niin. ja kun housut olivat kokoa 74 ja tytär kokoa 92, minulle meinasi iskeä pulma. mutta sitten tuli mieleen kaikki puuvillapaidat. miten ne venyy v.a.h.i.n.g.o.s.s.a pesussa. ja tein sen saman t.a.h.a.l.l.e.e.n onnistuen. ja nyt on housut tarpeeksi isot. ja leveyttäkään ei enää ole hervottoman paljon liikaa.

sitten istuin isomahaisen ystäväni kauniissa kodissa puusohvan päällä. ja virkkasin pari keltaista kukkaa. ihan vain ajankuluksi. kuunnellen miten hänen vauvansa kohta niin lähellä jo. katseltavissa. ja toivon, että se olisi pian. sillä vauvat ovat kuitenkin vauvoja. ja se tuntu. pehmeä iho. kun sitä pikkuisen huulillaan silittää. nukkaista poskea. että vieläköhän joskus sellaisen oman syliinsä saa.

ompelu on ihanaa. mutta kuten olen ennenkin kertonut ettei minusta ole siihen. ja olisi pitänyt taas uskoa. etten turhaan olisi leikellyt jo valmiiksi kankaita palasiksi. ja sitten huomatakseni, ettei ole puolaa. ei puolaa. kertakaikkiaan. enkä viitsi pimeässä toisten koteihin mennä. vaikka olisi lupakin. että josko huomenna kokeilen taas. taikka sitten niinkin, että voihan tuo olla sellainen varoitus. että mietippä vähän, laura. ei kaikista todellakaan ole ompelemaan. käy hakeen ne uudet virkkuukoukut, joita hiplasit ja tee vaikka huussin matto.

ja jos mietitte, että miksi muurilta tuulee. niin se on kaunis kirja se. tähtisumua. tuli mieleen se tuuli, ku tänään olen palellut. ja laitoin villakangastakinkin kun lähdimme kaupunkikävelylle. eikä se ollut yhtään liikaa paitsi marketissa. niin se vain tuli lopullisestikin. syys.

liikaa sanoja taas. omia vain. olisin voinut enemmän tilaa jättää kommenteille. laittakaa silti. luen ne monta kertaa. yksikin sana. tai vaikka piste vain. tuo ilon.

kesäruskaa

syksy on ihanan värikästä aikaa. vaikka kesällä on paljon kirkkaita värejä, saa tämä pimeän ja valon vuorottelu etenkin aurinkoisina päivinä mielen niin onnelliseksi. kiinnittää silmät luonnon ihaniin värisävyihin. punaisiin ja keltaisiin ja oransseihin. minä tarvin värejä. minä haluan kotiini aina välillä erilaisia värejä. minä en osaa sisustaa mitään tyyliä. meidän tyyli on kokoajan muutoksessa. 

ja kun jotain sattuu kohdalle, niin sen kyllä tietää. ja siksikin iloitsin niin paljon tästä väriläiskästä. nyt se pääsi kodarin lattialle, mutta olis ihanan pehmeä lastenhuoneessakin. niitä kyllä oli myyjä menossa tilaamaan ruotsista lisää. loviisassa onkin ihana palvelu. rakastan sitä kaupunkia. ja nyt vanhojen talojen aikaan se on oikein puhjennut kukkaan.

ja oli minulla kamerakin mukana. muistikortti vain jäi kotiin. kun tänään olimme siellä koko perhe. kiertelyä kirppareilla ja torilla. kahviherkutteluja ja mukavaa yhdessäoloa. taisi olla oikein kesähellepäivä. neidit sain onneksi houkuteltua kokeilemaan villatakkia. ja tämä ihanus lähti meidän mukaan. kirpparit ovat niin ihania. samanlaisia ihania fiiliksiä olen viimeaikoina jakanut muillekin. tyhjentänyt kaappeja. ja jonain päivänä mieheni saa pyörän. siihen minä säästän.

huomenna palaan loviisan wanhoille taloille ystävieni kanssa. kyllä elo joskus antaa runsaasti lahjojaan. asioita, joiden äärellä mieli lepää. kerää voimaa taas arkitunteiden varalle. mukavaa lauantai-iltaa kaikille. toivotaan rauhallista yötä, että möröt pysyisivät poissa. täällä kotona. ja siellä kallioluolassa, jossa mieheni ystävänsä kanssa yöpyy.