me hyppäsimme aamusta autoon. otimme lounaseväät mukaan. sillä niin kesältä tuntui taas. huvipuistokin olisi kiinnostanut. mutta että yksin kolmen pienen kanssa. ei kiitos. mieluummin menen avaraan maailmaan. paikkoihin, joissa ei tarvitse katseellaan etsiä omaansa. vaan sen hahmottaa ihmistyhjästä maisemasta helposti. ja juokseminen, sitä ei tarvitse rajoittaa muutamiin metreihin. kunhan kutsuhuuto tavoittaa. ja katse.
ja jotenkin niin tuntui sadulta. avoimesta ikkunasta kuului klassista musiikkia. minä kyllä näin viulujen soittojouset. nostin neidin ikkunaa vasten. soitto loppui. mutta se tuntui silti sadulta. päästä osaksi pikkuorkesterin kauniista harjoituksesta. palatessamme siellä soi yksinäinen viulu.
lämminhän meillä tuli. ja kirppari tuntui viileältä paikalta ulkoilun jälkeen. tein ihania mekkolöytöjä neidille. sellaisia vanhoja. missä on luonnetta. nyt ne etsivät märkinä hengareita, joissa laskeutuisivat kuiviksi. olisivat valmiita käyttöön. kunpa voisin tietää, millaisia juhlia nekin ovat vuosikymmenten aikoina kiertäneet. millaisiin tyttöihin ne ovat sujahtaneet. ja nyt täällä meillä.
kotimatkalla uni voitti melkein kaikki. minua ei kuitenkaan. nyt on viileämpää. tuuletin pyörii takanani. lapset isänsä kanssa rannalla. vain pikkueinari tässä jaloissani. keinuu tahtiini. minä toivon syksyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti