pikkuhiljaa tai rajatapauksia

on ihmisiä. jotka haluavat pitää elämänsä pienenä. tai näkymättömänä. se olisi ehkä oikea sana. on ihmisiä, jotka pyrkivät pitämään omat rajansa kiinni. päästävät lähelleen vain harvoja. sinne oman  raja-alueensa laidoille. mieluummin nurkkiin. sillä lailla, ettei liikaa häiritsisi. että oma elämä saisi jatkua samanlaisena aina.

ja sitten on olemassa ihmisiä. jotka haluavat avata sydäntään. näyttää haavoittuvuuttaan. hyväksyvät sen toisissakin. tai eivät hyväksy. elävät sen mukaan mitä tuntevat. itkevät, kun huomaavat toimivansa väärin. huutavat kun ovat vihaisia. nauravat kuollaakseen kun on sen aika. 

ja sitten on ihmisiä. joilla ei ole rajoja. jotka eivät kykene hahmottamaan itseään. eivät tiedä, mistä alkavat. mihin loppuvat. että minkälaista elämää haluavat elää. menevät päivä kerrallaan. ajelehtivat. eivät haasta. eivät pyri. olevat vain. ja peloittavinta on sanoa unelma ääneen. sitten se ei ainakaan toteudu. sillä kaikki voimat ovat aina heitä vastaan. ja he itsekin. pelkäävät toiveidensa toteutumista. muutosta. siksi he ovat paikallaan eivätkä mieti.

eikä kukaan ole turvassa muutokselta siltikään. niin kuin alati vaihtuvat lämpö ja sade. pakkanen ja aamusumu. niin vaihtuvat tunteet meissä. tarpeetkin. joku, mitä sinulla ehkä kerran oli yllin kyllin. siitä riittäisi nyt vain pieni siivu. saamaan elämään tasapainoa. ja joku jonka perään ehkä kerran itkit. sitä liian isoina annoksina arjessasi.  

kaiken liikkeen ja muutoksen keskellä silti. jokainen tarvitsee paikan rauhoittumiselle. jonku tutun maiseman. ehkä kiven luonnossa istua. ulapan katsoa. jollekki se on puut ja joillekin vesi. joillekin se on jotain rakennettua. tai mielentila vain. tyhjentynyt. sillä palaaminen tuttuihin paikkoihin auttaa. se auttaa meitä hahmottamaan mihin olemme kulkeneet. mitä olemme saavuttaneet. miten olemme muuttuneet.

aina voi uudistua. aina väliin tulee raivata itseään. poistaa itsestä sitä, mikä on raskasta kantaa. antaa tilaa ilon ja naurun tulla. tyytyväisyyden. minulla tulee mieleen turvallinen sana. perusonnellisuus. että vaikka siinä arjessa ja elämässä niin monta kipukysymystä. niin monta kiirettä ja ehtimättömyyttä. niin silti säilyisi sellainen mieli. tämä on elämä jota haluan elää.

eikä meidän kaikkea pidä salata. meissä kaikissa on asioita, jotka haluaisimme antaa pois. puolia, joita saatamme vihatakin. mutta yritän aina muistaa ettei se ole pahasta. viha. sen tehtävä on kertoa siitä, mitä emme hyväksy. sen, mistä haluamme eroon. ja vaikka on hyvä itsensä hyväksyä. se ei vie pois halukkuutta muutokseen. parempaan minään.

tulipa näitä sanoja. kun tässä meidän vakio romuvarastoa eli takaparveketta siivoilin. yritin viedä turhaa pois. paljon sainkin. ja vähän taas lisäsin väriä. sellaista, joka toisi iloa. sillä viimekesän kylppäriremontin yhteydessä saimme täältä portaat alas. ja nyt tämä on jatkuvasti käytössä. olisihan se mukava, jos kotiin olisi mukavampi palata. tätäkin kautta. ja että ylipäätään aina olisi mukava tulla. omaan kotiin.