olen kuullut kylillä puhuttavan. ja ehkä feissipäivityksistäkin huomannut toisinaan. että sadepäivät on ankeita. ja elokuussakin, samalla viikolla kun jossain jo alkaa koulut. ihmiset valittavat suomen kesää. että aina sataa. minä kyllä olen tänä kesänä ehtinyt hikoilemaankin, pyrkinyt varjoon monta kertaa. ehkä me olemme tosiaan kaikki-mulle-heti-nyt-sukupolvi. ja siihen pitäisi lisätä ikuisesti-jatkukoon-määre.
sitten sanotaan, että arki on harmaata. mutta eikös se juuri niin menekin, että jokainen luo arkensa puitteet. valitsee työpaikan, mihin suostuu menemään töihin. tai valitsee olla kotona lasten kanssa. valitsee koulun, johon haluaa opiskelemaan. ja sitten valitetaan sen arjen harmautta. vaikka juuri siihen on kai pyrittykin. tasaisuuteen. turvallisuuteen.
entäs, jos elämänsä muokkaisi värikkäämmäksi. poistaisi sitä harmaudeksi kutsuttua. poikkeaisi uusiin paikkoihin. valitsisi työhuoneeseensa muutakin värikästä kuin tietokoneen taustakuvan. makea penaali. herkullinen läppärikotelo. kirkuva kalenteri. naurattavaa lounasseuraa. lempivärinen tuoli. värikäs matto. jotain, mistä saisi iloa. mitä se kenellekin sitten on.
sillä juuri näin olen pyrkinyt tekemään. töissä ja aina näin kotiäitinäkin. että oma työ olisi omanväristä. olen askarrellut tyhmiä juttuja huoneeseeni. värikkäitä kynäpurkkeja. vaihdellut huoneen järjestystä silloin, kun on ollut joku probleema päässä. sillä konkreettinen tekeminen antaa minulle vastauksia. työn keskellä tarvii myös aivojen lataamista. minä joskus katsoin youtubesta ihanan rentoutusvideon. vaikka kolme minuuttia. tyhjensin pään ja aloitin uuden tekemisen taas.
ja jotenkin tuntuu. että ne ankeammatkin asiat on helpompi kestää. kun jotain mistä nauttii. siinä ihan vieressä. siksi mielelläni ostan ihanan värisiä luutuja. tiskiharjoja. limenvärinen moppikin olisi ollut. olen nähnyt pinkin kuivaustelineen. ihan harmittaa, ettemme kumpaakaan tarvitse. vaikka värimieltymykset vaihtuvatkin eri aikoina. muistan vihreän kauden teiniajoiltani. tummansinisen muutettuani pois vanhempieni luota. ja sen, miten lähivuosinakin niin useasti vaihtuneet värit ja toiveet.
joka syksy minulla iskee haikeus. siitä, että olen kotona lasten kanssa. enkä jossain tuolla aamuruuhkissa ollenkaan. olen asunut ainakin kahdeksalla paikkakunnalla. monet muutot ovat tapahtuneet syksyllä. monta uutta alkua syysaikaan. en meinaa millään tajuta, että arki voi jatkua samantyylisenä. vaikka syksy taas. vaikka sitten kun on marraskuu. ja pakkasaamut ja pimeys. minä ihan mielelläni sytyttelen kynttilöitä kotona. alan ajatuksissani laskeutua joulufiilikseen. mutta tämä elo-syyskuu. joka vuosi.
täällä sairastetaan. kuumetta ja flunssaa. ettei arki olisi liian helppoa. vaikka toisaalta. sairaat lapset tarvitsevat enemmän unta. eivätkä ole niin levottomia. mutta silti tämä kaikki touhu. ei koskaan lopu. ja pihassa kuomullinen peräkärry. yöllä ajettu pihaan. neljä uutta projektia. tuskin maltan odottaa, että saan mieheni töistä. kantoavuksi.
mitkä asiat ovat tuoneet teille tänään iloa? millä väreillä hellitte itseänne. millainen syksy tulossa. muutoksia vai pysyvyyttä. mitä väriä ette voi sietää vaatteissanne. tai kodissanne. mitä väriä ihailette, mutta ette halua päästää omaan elämäänne. missään muodossa:D
2 kommenttia:
kiitos teksteistäsi!
iloa tänään tuottanut sukulaisvieraat ja toisetkin, sisko mukaan lukien.
iloa mustikkametsästä.
miehen hymystä.
kirpparikäynnistä.
uusi koti.
sylihetket.
eli onhan sitä iloa. ja mä en ole yhtään pahoillaan tästä kesästä, päinvastoin, mielestäni uimareissuja on riittänyt ja t paita ja shortsikelejä :)
iloa lukea sun ajatuksia, jotka voin allekirjoittaa jokaista sanaa myöten!! ilo oli avata tänään tyttären kanssa synttärikortti, johon isotäti oli kirjoittanut vapisevin käsin: "pieikin on tärkeä, pienikin voi tuoda ympärilleen lämpöä, hyvää mieltä luoda." oma perhe ja meidän oma arki tuo iloa joka ikinen päivä! elämä on tasaisen arjen keskellä pieniä ilonhetkiä -koomisiakin- tulvillaan, kun vaan pitää silmät ja korvat auki ja haluaa ottaa ilon vastaan.
Lähetä kommentti