tämä päivä on ollut hyvä. enimmäkseen iloa kuitenkin. aamusta ampaistu talosta ulos. meinasinhan jo ihan mökkiytyäkin tänne. kirpparilta tein ihanan löydön. marianne-housut. ne oli siinä lapussakin nimetty niin. ja kun housut olivat kokoa 74 ja tytär kokoa 92, minulle meinasi iskeä pulma. mutta sitten tuli mieleen kaikki puuvillapaidat. miten ne venyy v.a.h.i.n.g.o.s.s.a pesussa. ja tein sen saman t.a.h.a.l.l.e.e.n onnistuen. ja nyt on housut tarpeeksi isot. ja leveyttäkään ei enää ole hervottoman paljon liikaa.
sitten istuin isomahaisen ystäväni kauniissa kodissa puusohvan päällä. ja virkkasin pari keltaista kukkaa. ihan vain ajankuluksi. kuunnellen miten hänen vauvansa kohta niin lähellä jo. katseltavissa. ja toivon, että se olisi pian. sillä vauvat ovat kuitenkin vauvoja. ja se tuntu. pehmeä iho. kun sitä pikkuisen huulillaan silittää. nukkaista poskea. että vieläköhän joskus sellaisen oman syliinsä saa.
ompelu on ihanaa. mutta kuten olen ennenkin kertonut ettei minusta ole siihen. ja olisi pitänyt taas uskoa. etten turhaan olisi leikellyt jo valmiiksi kankaita palasiksi. ja sitten huomatakseni, ettei ole puolaa. ei puolaa. kertakaikkiaan. enkä viitsi pimeässä toisten koteihin mennä. vaikka olisi lupakin. että josko huomenna kokeilen taas. taikka sitten niinkin, että voihan tuo olla sellainen varoitus. että mietippä vähän, laura. ei kaikista todellakaan ole ompelemaan. käy hakeen ne uudet virkkuukoukut, joita hiplasit ja tee vaikka huussin matto.
ja jos mietitte, että miksi muurilta tuulee. niin se on kaunis kirja se. tähtisumua. tuli mieleen se tuuli, ku tänään olen palellut. ja laitoin villakangastakinkin kun lähdimme kaupunkikävelylle. eikä se ollut yhtään liikaa paitsi marketissa. niin se vain tuli lopullisestikin. syys.
liikaa sanoja taas. omia vain. olisin voinut enemmän tilaa jättää kommenteille. laittakaa silti. luen ne monta kertaa. yksikin sana. tai vaikka piste vain. tuo ilon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti