naurattaa. ku löysin itsestäni röökikuvan. näitä ei montaa ole. ja viimevuosilta ei olisi mahdollistakaan. mutta on se jotenki niin vapauttava muisto kuitenki. ja seki, että joskus ollu jotenki niin eri ku nyt. vasta tavannu miehen. siksiköhän noin sädehdin?! opiskeluaikoja. hassua.
ja kun mietin, että mikä on mun voimavara. niin kyllähän se, että on eläny, menny ja nähny. selvinny ennenkaikkea. hyvin monesta kuitenkin. ja sellainen antaa tunteen, että tästäki. juuret maassa ja mieli korkealla. ja tänään pitkästä aikaa laitan ryhmän maalaamaan. se on niin hienoa aina nähdä. taiteen tarttuvan muihin.
jos en imettäis, niin ehkä tänään polttaisin röökin. itsekseni meren rannalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti