kuoppa

pieniäsuuria asioita. koko päivän täydeltä. enkä minä osaa enää sanoa sanaakaan. onni on ystävä. onni on niissä joiden sanoissa on tuttu sointi. ja joskus. vaikka luulisi ettei tukea olekaan. sitä saa yllättävältä taholta. ja jos käveleekin kovaa. on hyvä pysähtyä. tärkeimpien sanojen kohdalla.

iPadin villatakki

kesä alkaa jäädä taakse. vielä vähän luonnossa väriä ja iloa. pian ruska. viileät, tuuliset päivät me jo tunnemmekin. on aika vetäistä villapaita päälle. ehkä pipokin jo päähän. osa meistä kääriytyy huiviin. osa itseensä. omaan lämpöönsä. kesällä niin menevät ja avoimet ihmiset saattavat taas alkaa viettämään aikaa kotisohvalla.

ja pimeys. se tulee päivä päivältä aikaisemmin. siksi en halua piilottaa itseäni mustiin vaatteisiin syksyllä. värien tulee hehkua. minä en ole yhtä kuin pimeä. minä en ole osa tätä vuodenaikaa. vaan minä loistan. iloitsen. laulan. tanssin. yhdessä syksyisten puiden. yhdessä syksyisten tuulten. tuulkaa vaan. tulkaa vaan tuulet.

sentään suojakotelo kehittyi taas. sai tuulia varten kuminauhan reunoihinsa. että ei varmasti putoa päältä pahimmassakaan tuulessa. vaan pysyy tiukasti. lämmittää ja pehmentää kovia ajatuksia. ja jakaa. antaa lämmön sylissänpitäjälle myös.

ja tiukanpaikan tullen. jos käpertyy rullalle. saa itsestään tukea. (minä olin joulumarkkinafiiliksissä jo tänään. ja ensimmäinen villatakki valmistui. näitä tulee varmasti lisää. ihanaa. värien leikkiä.)

keinutan

tämä on minun 460. blogiteksti. niin monta ajatusta olen elämästäni saanut tallentaa. niin monta arjen kaunistuttajaa. arjen kauhistuttajaa olen kokenut. pieniä otoksia niin paljon laajemmasta elämästäni. elämänmakuisia varmasti. mutta vain osa todellisuutta. siitä keskustelin tänään.  miksi kirjoitan. miksi säilön. mitä haluan muistaa. mitä unohtaa.

bloggaaminen on vapaus. ilo. silti joskus siitä koki paineitakin. aluksi. nyt teen kun muistan ja ehdin. ei jatkuvasti mielessä enää. aloitin käsitöiden kanssa. nyt muuttunut olosuhteiden pakosta enemmän vain päiväkirjaksi eletystä. pienistä hetkistä. 

meidän olohuoneessamme on kaksi katosta roikkuvaa. riippukeinu ja keinu. lapset rakastavat roikkua riippukeinussa. heiluvat siinä aamusta iltaan. joskus se menee solmulle. kun hulinaa ja vauhtia muutenkin. sitten katossa on keinu. vauvakeinu oikeastaan. vielä ei meidän nuorin siihen pääse. mutta keskimmäiselle se on mieluisa vankila. vaikka aina halutessaan pääsee kyllä siitä pois. mutta hetken pois jaloista. tekemästä tyhmyyksiä. molemmille iloa tuottava aika.

päiväunelmissa me kaikki. minä silmät auki.

joskus heti aamusta väsymystä. lapsilla. että kitinä ja kiusaaminen. ja monesti niin. että samalla tavalla itsellä huonosti nukuttu yö. kärsivällisyyden määrä pienempi kuin tavallisesti. silloin minulla on vaihtoehtoja. joko kiukuttelemme kaikki. tai keksimme jotain mukavaa. tänään keksin lounasvieraat. kyllä-vastaus tekstiviestiin sai hymyn huulille.

vaikka itkua ja kiukkua silti vähän. vieraiden kanssa ja omien kesken. tönimistä. puremista. väärän väristä mukia ja vääränkokoista veistä. joku on ollut kauemmin riippukeinussa. tai joku tulee tai ei tule mukaan vessaan. ei auteta äitiä. tai autetaan niin innokkaasti. että lisähommaahan siitä tulee.

sellainen perusonnellinen aamu siis täällä. päätin laittaa koko konkkaronkan nukkumaan. ja sinnehän ne simahtivat vieritysten. energia-automaatit. nyt taidan ottaa lehden käteeni. lueskella muutaman sivun ja unelmoin hieman. puutarhasta nyt ainakin. se on mielessä jatkuvasti. metiköstä puutarha-teemalla. ja illalla minä ehkä virkkaan. kun isommat lähtevät isänsä kanssa uimahalliin taas. 

viikonloppu meni upeasti nauttiessa tivolia, kyläilyä, lenkkeilyä, habitarea, näyttelyitä, ulkonasyömistä. olin unohtanut, miten mukavaa lomailu voi olla. kun perheen perustunne on kiukku. ja fyysinen olo väsymys. niin joskus on ihan hyvä antaa rautalapiodenkin levätä. kattiloiden. me olemme enemmän me taas.

maksettua naurua

nuorimmainen ei päässyt karuselliin eikä maailmanpyörään. vaikka esikoinen häneniässään kyllä. pikkuherra nautti kovin siemauksin rekka-ajelusta. vähänpuheisen nuoren miehen yksi käytetympiä sanoja on "rrrrrrekka". tivolin jälkeen pääsimme ystäviemme luokse. vietimme mukavan päivän. tänään aloitimme aamun aikaisella yhteisaamiaisella. vielä on viikonloppua jäljellä. vielä riittää aurinkoa.

päivän kysymys

mutta miten säilöä...

että vaikka se jäätyisi välillä. sen voisi yhä sulattaa.

uskallan sanoa, että sattuu

aamusta sitä vielä uskoo voimaan. että se joka päivälle uusi. vaikka väsynein silmin. valvottavien ajatuksien jälkeen. keittää kahvin. paahtoleipä saa päällensä omista omenoista tehtyä omena-kaneli-hilloa. hymy huulilla.

ja kuitenkin matto vedetään säännöllisin väliajoin pois jalkojen alta. otetaan luulot pois. otetaan ilo pois. tai ehkä se onkin, että annetaan ilo pois. takerrutaan väsymiseen. tuskaan. itkuun ja kärsimykseen. niinhän se on isommissakin mittasuhteissa. mässäillään kaikella paskalla. sen sijaan, että etittäis ratkaisuja. 

minä mietin satuttavia ajatuksia. ja välillä melkein jo uskoin hyvään taas. kun makoilimme lasten kanssa sängyllä. katselimme ulos sateeseen. se kävi melkein meditaatiosta. nyt kun katson pihalle. näen tuulessa tanssivat puut. auringon leikin liian pitkän nurmen heiluvissa heinissä. ja kaikesta huolimatta -tai juuri siksi- minä mietin juhlia taas.