eilisten jälkeen tulee aina vihdoin viikonloppu. lauantai on niin mukava päivä. vihdoinkin saa nukkua aamulla pidempään ja muutenkin olla enemmän itselleen. saa taas kokea, mitä on juoda aamukahvi rauhassa (muut kun ovat yleensä ennen minua jo aamupalansa syöneet..). vessan ovenkin voi laittaa lukkoon, jos on julma äiti. joskus tekee mieli olla.
päätin vihdoin ja viimein olla hetken omassa huoneessakin. leimailin toivomiani asioita valkoisiin palapelinpaloihin. ilo. valo. voima ja koti. ehkä oman kodin arvostus olisi ollut oikeampi sana. mutta tunne, että on oma koti. että on onnellinen siitä (vaikka miten olisi leluja lattiat täynnä.) liimailin sitten magneetit assistenttini avustuksella. neiti nimittäin oli kuin pahainenkin harjoittelija ensimmäisenä päivänä. hiukan ahkerampi vain. ei tyytynyt seurailemaan sivusta. lakisääteisen ruokatauonkin sain. pikkuherralla kun tuli maitonälkä!
näitä pitsejä ja kankaita ehdin hiukan silitellä vain. ihania värejä tänään tarttui mukaan loviisanreissulta ja eurokankaasta. jospas minä seuraavaksi alkaisin tekemään tuttavuutta ompelukoneen kanssa. kai senkin taidon voisi oppia. loviisanreissu oli ihana. mieheni sanoikin, että siellä minut tunnetaan. mukavaa, että myyjät muistavat minut. muualla en jouda niin usein käymään, että kukaan huomaisi. kahvilassa ei tunneta, tai ei ainakaan tunnusteta. tokasinkin miehelleni, että meidän melusakki pilasi oman ja muiden kahvihetken. ainakin tuli sokerikiintiö hetkeksi täyteen.
ehkä mun olossa on nyt silti enempi tätä kaikkea. juuri pihaan saapui vieraita. mukavaa yhdessäoloa tiedossa. kakku vielä aineksina. ehkä kohta uunissa. muistakaa nostaa jalat saunassa seinille! rentoa loppuviikonloppua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti