päivä

elämä olisi paljon yksinkertaisempaa ilman adjektiivejä. välttäisimme väärinkäsityksiä. välttäisimme suurentelua. välttäisimme vähättelyn. ehkä välttäisimme myös kateuden. ei hehkutuksia. ei ylenpalttista fiilistelyä. mutta ei ehkä kummasteluakaan.

kertoisin vain oleellisen. tein kakun. siinä oli suklaata. söimme sitä vieraiden kanssa. naapurintytöt olivat apuna. he leikkivät tyttäreni kanssa pihallakin. ja minä virkkasin. pikkuherra nukkui. välillä hän ruokaili. mies oli töissä. ja kun hän saapui. lähtivät tytöt takaisin kotiin.

värit jäisivät. muodot. tuoksut. miten voisi olla minkään värinen, jos ei adjektivejä enää. miten voisi olla minkään mallinen. miten voisi tuoksun tuntea. itse asiassa tunteetkin loppuisivat. mikään ei tuntuisi miltään. tai ainakaan sitä ei voisi ilmaista. olisi robottielämää vain. 

olimme eilen katsomassa kaloja. tyttäreni sai koskettaa merisiiltä. me emme saaneet käyttää salamaa. siksi otimme videoita useamman. tallentaaksemme kalojen rytmin. miten kertoisin siitä. jos ei adjektiivejä. ehkä elämässä kuitenkin kuuluu olla värejä. muotoja. tunteita. ne ovat minun tapani hahmottaa maailmaa.

huomenta

joskus aamut ovat kivoja. vaikka olisi sellainen pikkutyttö, jonka harrastus on ensin herättää muut. ja sitten itse nukkua pitkään. silti nautimme kovasti hitaasta heräilystä. sen jälkeen ku alkujärkytys oli kaikonnut. siis järkytys siitä, että uni jäi itsellä kesken.

pikkuherralle katamme ruoan lisäksi leluja. tärkeintä kai, että oppii pöydän ääressä istuessaan viemään asioita suuhunsa. siitä se ruokailuharjoitus alkaa. vaikka kyllähän keksit jo menee. ja maissinaksut. hassua, miten luontaista on lapsen itse oppia syömään. saa nähdä, jääkö hänelläkin kohta lusikka. isosiskohan aloitti kahdeksankuukauden iässä sormiruokailun. koska kieltäytyi itse lusikoista. ainoa huono puoli oli se, että puuro jäi tauolle. mutta on sittemmin palannut ruokalistalle.

kyllä. meidän aamupalapöydälle on taas kertynyt liikaa kaikkea. pari käsilaukkua.. (oho). ja pikkuherran lakkikin kätevästi rullalla servettirasian päällä. onneksi arki on keskeneräistä. tai puolittaista. ja silti useimmiten nautittavissa. hyvässä seurassa. mainiota tiistaita kaikille.

vesi vanhin voitehista. mielenvoitelua.

minun kesätoiveeni on toteutunut. sadetta! ihanaa sadetta. vilvoittavaa sadetta. sukkahousuja ja villatakkeja. se on kesässä ihaninta. kerta ei enää ole sörkänvinttiä peltikattoineen ja kirjoineen. se oli lapsena niin parasta. lukea vesisateella peiton alla. ihania vilpoisia lomapäiviä. ja yhtenä kesänä opiskelin esperantoa. enää en muista sitäkään yhtään.

minä olen virkannut pikkuystävälleni myssyä. hänen äitinsä toivomuksesta. ja sitten ajattelin tehdä vielä muutaman lisää. jos se malli kehittyisi pikkuhiljaa. kokojen arviointi. kerta ainahan vähän venyy puuvillainen. mutta toisaalta vauvakokoinen menisi sitten pidempään.

 

olipas rentouttavaa käydä sateella ajelemassa autolla. kuunnella sademusiikkia ja pikkuisen myös pikkuneidin purkkatoiveita. mutta lupa syödä purkkaa vain valvonnan alaisuudessa vielä. joten se toive jäi toteuttamatta. kaupassakin olisi kaikkea mennyt ostoskoriin. ja menikin. toisaalta nauratti ja toisaalta ärsytti se omatoimisuus.

ai, miten olen viehtynyt näihin kuviin, jossa värit päin mäntyä. vaikka en tiedä näyttösäädöistä mitään. että mitenköhän erinä näkyy kaikki muilla. mutta ainahan voitte ajatella, että minulla on kivaa kuitenkin. minä en jaksanut mennä kuvaamaan vesipisariota, vaikka olisi haluttanut. sillä maha on liian täysi suklaasta. ja ensikerralla, kun lähdemme retkelle, pakkaan eväät tähän suloiseen boxiin.

enkä voi olla sanomatta sitä, miten nukuimme kaikki kolme. päivällä. ku kerrankin hiki ja nahkeus ei peittänyt ihojamme. sen jälkeen ystävän tekemä mehu maistui hyvälle. ja seura todella virkisti. katkonaisista hikiunista on ollut kyllä se hyvä puoli. että muistan erään taidenäyttelyn paremmin. mikä helpompaa, kuin nauttia taiteesta unissaan!

vilvoittavalla tuulella hyvästelen paahdetta

enemmän lapsia kuin aikuisia. enemmän jutustelua kuin uimista. enemmän varjossaistumista kuin auringonpalvontaa. taidamme vähitellen tottua tällaisiin säihin. ymmärrämme, ettei kannata tehdä mitään. huolentia vain, että jokainen saa tarpeeksi vettä sisäänsä.

ennen minä olin se, joka vihasi eniten aurinkoa. saanhan siitä ihottumaa. eikä helle ole mieleeni ollenkaan. nyt luulen, että suurin tuskailija on pikkuherra. mutta tuulta me rakastamme molemmat. sellaista, joka vilvoittaa. ja unta. minusta tuntuu, että meidän perheessä on nyt kaksi kesäallergista. meillä molemmilla ollut kevätnuhakin. kukkanuha.

päivä oli pitkä ja ihana. huipentui pilvien saapuessa varjostamaan ystäviemme pihaa. johon ihan lopuksi menimme grillailemaan. mukavan päivän jälkeen väsymyskin tuntuu paremmalta. ei sellaiselta ollenkaan, kun vaikeiden päivien jälkeen. ja minusta tuntuu siltä, että ennen unta me näemme vielä salamoita. ja minä mietin, miten olisin siirtämättä pelkoani pienimpiin.

ihanaa, vilvoittavaa tulevaa viikkoa meille kaikille. jospas nyt ehtisi virkkailemaan. ja tiedättekö, minun on tehnyt pitkään jo mieli piirtää ääriviivoja paperille. ehkä niitäkin ehtisi taas. kuullaan taas.

karsi tai kärsi

koko päivän siivosimme varastosta kaikkea turhaa pois. ja otimme taas jäätelön. koko päivän siivosimme. ja keitimme kahvit. koko päivän siivosimme ja pidimme tauon. koko päivän siivosimme ja lämmitimme saunan. 

koko päivän me hikoilimme. emmekä paljon jaksaneet muuta. mutta silti komero on nyt tyhjä. ja olkkari täysi. mutta onpahan saatu tyhjennettyä komeroa ja mieltä kuitenki. paljon turhaa tavaraa oliki kertyny. ja kohta sen entisen sotkun kohdalla seinät kaatuu ja kodinhoitohuone siinä sitte. ku olkkarissaolevat tavarat on sadepäivinä jaksettu siirtää uusiin paikkoihin, niin iloa se on sitte.

siksiki mielen sai niin hymyileväksi löytämäni teksti. KARSI POIS (jokseenki) TURHA. niinpä. ku olis toiminu ajoissa, olis tääki hellepäivä vietetty rannoilla.

käsitöitä. ihanaa.

kun auton mittari on näyttänyt neljääkymmentäneljää seisoessaa muutaman tunnin auringossa. ja vaikka ajeltiin ja päästiin varjoon, saatiin se parhaimmillaan laskemaan vain kolmeenkymmeneenkuuteen. sellaisen mielekkään, mutta voimat vetävän vierailun jälkeen tuntui ihanalta kotimittarin näyttäessä kolmeekymmentäkahta varjoastetta.

ja kotimme oli viileä sisältä. niinkuin aina on. että rannallelähtö kuitenkin jäi. vaikka eväitä valmistellessa ajattelimme samalla sittenkin syödä enempi kotona. ja täällä ollaan vieläki. tuulikone kuljettaa ilmaa. ja minä virkkasin. pitkästä aikaa! neiti sai kesäpipon. sillä se isompi kukkapipo katosi. taidan aloittaa pikkuherralle jotain vastaavaa. näissä tuulettuu pää, mutta vähän suojaavat auringolta kuitenkin. 

jännä nähdä, millainen kesä tulee. että tuleeko se kolmas hellekesä peräkkäin. vai oliko ne hellepäivät tässä. millaisia säitä sinä toivot loppukesäksi?!

kuvia kesästä

onneksi elo aina voittaa. ilo palaa takaisin. vaikka ystävän tekstarina aamulla. "mennäänkö rannalle?" mennäänhän me ja viivytään siellä kunnes eväät ja voimat loppu. monta tuntia kuitenki. eikä sitten tunnu niin raskaalta kaikki enää. löytyy niin kovin monta kaunista asiaa.

enkä minä uskaltanut kuin kastella varpaat. vaikka neiti kovastikki ui. pikkuherra nukkui rattaassa ja huusi kauhuissaan varpaiden koskiessa vettä. ei taida kakskytasteinen riittää. odotellaan heinäkuuta. nyt kaikki vain on. ei oikein jaksa enenpää tänään. yhtään mitään.

paitsi neiti tietty jaksoi vielä lopuksi pyöriä muutaman kierroksen. minun aivot kaipaavat unta. pian taas talvi ja lunta. hiki pitää sitten ansaita. tai hakea kaupasta toppatakki päällä. helppoa se on tällä säällä. piste.