day dream

harvinaista herkkua. minun lapseni nukahti. tosta vain. lattialle. ovat aina olleet kovin "pomputeltavia". ei mitään, jätä mut sänkyyn ja alan nukkua-vauvoja. kaikki saavat silityksensä, kunnes nukahtavat. laulut. sadut. hyssytykset. ja sitten tämä nuorimmainen aina toisinaan. nukahtanut itsekseen. ja tänään lattialle.

lapsilta saa upeita ideoita. kun kerroin neidille isänsä hakevan meille kaapin. kun on peräkärry lainassa. purimme pihamökin ja se matkaa kaatopaikalle. kun lapselle kertoo että peräkärry tuo kaapin. ja vie pihamökin. niin hän yhdistää ihanasti kaksi asiaa. "tuleeko meille kaappi metsään?". narnian tarinat. maailma alkaa kaapin sisältä.

tuli latvassa tulilatvassa

löysin ikealta tulilatvoja. niitä ei jostain syystä oikein ole ollut missään. ja taas projekti hyökkäsi eteenpäin. olisi paljon keskeneräisyyskuvia, mutta yritän saada piakkoin valmistakin. täällä on vietetty sadepäivää. hain kirjastosta kirjan, jonka uskon antavan minulle ajatuksia. taidan avata sen muutaman sivun verran.

selitys

mitäpä siinä on äidillä sanomista, jos syömistä hoputellessa vastaa hän. "peppi syö näinpäin!" minä hymyilen ja alan syöttämään. kysyn, kuka mahtaa huvikummussa syöttää. herra tossavainen, vai? "tommi ja annikka." ja sen olen hänestä aina sanonut. että tämä tyttö tulee pärjäämään.

jalat mahtuu kokonaan puupinnalle jo

miten paljon iloa. miten paljon sotkua. miten paljon työtä. mutta edistyy se. tunti tunnilta. ja kun se on valmis alkaa minulla jouluvalmistelut. ihanaa tuntea puinen lattia jalkojen alla. vaikka se olisikin täynnä nappia ja helmiä ja lankoja ja vaikka mitä. mutta että joskus romuvarastosta kuoriutuu mun oma huone. sellainen jossa jokaiselle on paikka. nyt koneet pyöriköön viimeiset kangaspakat valmiiksi. saan niille perjantaina uuden kaapin. oi tätä iloa.

ensiapua

aina joskus käy niin. että jos raottaa itseään. haluaakin ottaa takapakkia. ei. en minä olekaan näin avoin. haavoittua omasta avoimuudestaan. joskus omat sanat ja ajatukset tulevat niin lähelle. näkee vasta kirjoitettuna. että tuotako minä nyt elän. ja joskus minä tunnen halua piiloutua taas enemmän. ottaa askeleen taaksepäin.

ja mikä sen parempi tapa taaskin. kuin esitellä pari kirpparilöytöä. kaksi suloista ensiapukaappia. ylempi on suurensuuri. onhan se tarkoitettu todellisen hädän tullen aukaistavaksi. sinne pääsi arkitoimistotavarat. jotka on hyvä olla saatavilla pienemmässäkin hädässä. teipit ja sakset ja sellaiset. alempi on pikkuvessassa. no niin. nyt minä pääsin taas kaappiin. ovi kiinni. ja nautin pimeästä. ehkä sytytän kynttilän.

uskallanko tarttua käteesi

sillä aurinkojahan on vain yksi. tai yksi aurinko meille. muita planeettoja, muita aurinkokuntiakin on. kyllähän me sen tiedämme. lapsuuden oppikouluissa jo kerrottu. mutta silti kuva voi vääristää. näyttää hetken. jolloin niitä olisi enemmän. tai muutenkin. ja taas joskus kun valo jo sammunut. pimeässä yhä näyttää loistavan lamppu. liikkuu silmien mukana. pitäessämme katsetta siinä.

ja miten tästä voimme puhua ääneen. miten voimme sanoa näkevämme niin monta aurinkoa. jos sitä ei aina huomaa. liikkuvassa elämässä. kamera sen tallentaa. se ottaa vain hetken talteen. ei näe kokonaisuutta. ja sitten se siinä keskellä. niin paljon selväreunaisempana kuin se oikea. sädehdintää ja valoa ja lämpöä antava. ja kun sen näyttää toisille. pyrkii selittämään. se muuttuu. ja se minuun sattuu. joskus niin että voisin huutaa. ja silti suu kuin tukittu ja sidottu. vaikenen häpeästä. mutta hiljaa pyydän. näy valo. säteile lämpö.

vietävän vyölaukku

"missä mun avaimet?" tai "missä mun lompakko?" tai "soitakko mun puhelimeen, kun en löydä sitä?". tätä samaa on jatkunut jo monta vuotta. vasta tämän kesän imetysdementikkoon kyllästyneenä mieheni puuhkaisi. "sulle pitäis hankkia vyölaukku."

tietysti me nauroimme koko ajatukselle. mieleeni tuli sellaisia vanhoja värikkäitä. kuluneita ja aikansaeläneitä tietysti. ja minua nauratti vielä enemmän. muistelin millaisia vyölaukkuja olin nähnyt ja omistanut. mietin millaisen rumiluksen joskus kirpparilta löytäisin. ja varmasti pitäisin.

ja sitten lempikaupassani. tigerissä. siellä oli vyölaukkuja myynnissä kuin tilauksesta. todella litteä. niin tekomateriaalia kuin olla ja voi. mutta kieltämättä menee hyvin housujen ja hameiden kanssa. väri niin kiva, ettei haittaa vaikka näkyykin. mutta useimmiten on paidanhelma ainakin osittain suojana. ja tiedättkö. vaikka lompakkoa en jaksa tänne survoa. ja avaimetkin otan yleensä avainkaapista. niin tiedän sentään, missä kännykkäni on! ja minua naurattaa taas.