tyhmiä ajatuksia aamuyöstä

iltayöstä en saa unta. pyörin sängyssä niin, ettei miehenikään saa nukuttua. ravaan katsomassa pimeää tai valoisaa ikkunoista. riippuen siitä, mihin aikaan pyörityttää. kai tällainen kuuluu jo näille viikoille. mutta ei silti huvittais. ajatukset pyörii liian lujaa. eikä mikään oikein rauhoita uneen.

ja sitten aamuyöstä. vaikka eilen nukuinkin pitkään. tänään taas molemmat lapset siinä. toinen potkii selkää. toinen mahaa. ja yksi mahassa vetää volttia. minä sain tyhmän ajatuksen. lapseni hautajaisissa lukemassa totisena:

"heittäkää arkulle hellästi multaa

siellä on äiti, siellä on kultaa."

ja minä siinä aamuyöntunteina pyöriessäni mietin. että mitä väliä siinä silloin on. vaikka muistan sen kuminan mummoni haudalta. multapaakkuja. kiviäkin. mutta että silloin ei oikeesti enää voi satuttaa. itseään siinä säästelisi.

sillä onhan mieheni sanonut, että jokainen uni on pieni kuolema. mistä lie sarjakuvista lauseen oppinut. mutta siinä on jotain niin totta. siirtymä. jättää taakseen eilisen. kerää uudet voimat. uuden mielen. ja sen voin sanoa, että tällaiset yöt ei totisesti ole niitä helpoimpia unikuolemia. niin alan silti aamukahvin keittoon. ehkä puolilitraa lattea vie pois tän olon lattean. ja muuten. joskus sitten kun kuolen. ja potkitaan minua tai ei. niin haluan tällaisen tuohillapäällystetyn kranssin. tapasin tämän yksilön saksassa työmatkalla vuosia sitten. enkä ole voinut unohtaa.

löytää aina uutta. itsestäänkin.

ne sanovat. että toisen romu on toisen aarre. ja että jos joku piilottaa, niin joku löytää. ja voihan se käydä niinkin, että naapuriin menee pienempien kantamusten kanssa. kun sieltä tulee takaisin. minulle ainakin voi käydä. oon sellainen roskaihminen. ja koti kyllä pursuaa. mutta näistä minä silti iloitsen. tulee sellaista löytämisfiilistä. jota ei saa kaupoista. ja onhan siinä haastetta. löytää näihin nyt vielä jotku lasiset kipot. että sais puutarhaan roikkumaan. tuomaan kesäöihin tunnelmaa. tuikuilla. tai kukilla.

ja jos kerran alkaa painella spray-purkkia. niin samaan sävyyn kaikki metalliesineet. joku raukka tämänki kulhon vääntänyt pienillä kätösillään. ja sitten vaihtotorilta vaihdoin tämän tyyliin porkkanapussiin. enkä vielä tiedä, pääseekö sinne ne kananmunat, joita ajattelin. ilmiselvää kukka-ainesta kuitenkin. 

kellarista bongattiin jo vuosia sitten tämä yksilö. ei vain ole ollut aikaa, paikkaa eikä voimia. tänään asiat loksahtivat paikalleen. kun sitä ennen oltiin haettu kirpparilta eteisenkoristajalamppuakin. ja sitten ajateltiin tämäkin kaivaa. eiköhän sähkötöillä leikitä lähiaikoina. kyllä oli mustaa vesi. mutta nyt kelpaa itseään peilata. hauskaa, miten leikkaa-liimaa-puhdista-tekemisillä voi saada vanhasta romusta uutta. että esineillä tarinaa. että löytämisen ilo aina vain. joka vaiheessa. monta iloa.

arvaatteko, mikä tämä on? ruohomattoa. siis sitä "pakollista", johon pyyhitään kengät. joka puottaa oven edestä kaikki ylimääräiset hiekat portaidenrakoon. eikä tuokaan niitä sisälle. oon nähnyt näitä ennen vain vihreänä ja harmaana. ja nyt meidän vakkarihalpakaupassa oli tällaista turkoosia. ja olis ollu sähkönsinistäki. mutta ajattelin tämän ehkä paremmin sointuvan meidän uuteen parvekkeenoveen. kunhan saadaan se. tuskin maltan odottaa. kenkäni saan jos silti tässä värissä pyyhkiä. melkein toivon, että värjäytyisivät pohjat!

ja kirpparilöytö. keltuainen. löysin samanlaisen ruskeankin. sellainen samanlainen, pienempi mutta kahvallinen on ollut lapsuuskesässä. onkohan vieläkin tallessa. nämä sen verran isoja. että en tiedä vielä, mitä näissä säilöisi. jotain, mitä pitää ottaa useasti esille. tai ehkä nämä pääsee avohyllylle. saavat sisäänsä muffinivuokia. tai mausteita. tai sipuleita. salaattikulhonakin oli kaunis. en tiedä. mutta sitä ihmettelen, miten pienillä asioilla elämään tulee iloa. pitäisi laittaa toisesta laidasta poispäinkin. ehkä perustan vuoden päästä elämysaitan. olisipa ihanaa! kahvila, jossa olisi kaikkia kauniita tavaroita. musiikkia. kynttilöitä. tulisitko sinäkin?

maanantait voi olla mahtavia

tämä lämpö. halvaannuttaa. ihmetyttää. ja pölyn kanssa yhdessä se kaataa minut petiin. keijukorva leikkii sillä aikaa kameralla. kuvannut sisältäpäin meidän niin talvikuntoista terassia. olemme tähän asti juoneet kahvimme parvekkeella. nauttineet siellä välipalaa. mutta kun lämpö eteläsuunnassa alkaa tuntumaan liialta, siirrymme terassille.

ja niin minä alan pestä vähitellen terassiakin kesäkuntoon. yleensä kesäisin nautimme ainakin päivällisen ulkona. viikonloppuna muitakin ruokia. se on niin ihanaa, saada istua pihalla. jotenkin siihen rauhoittuukin enemmän. mutta sitä ennen aina urakka. pestä kalusteet. lattia. ja se mukavakin osuus. valita kukkia. pitäisi jonain päivänä poiketa nekin hakemassa. pinkkiä pelargoniaa varmaan taaskin.

ja ihmetys tuota ääntä. molemmat lapset talven jäljiltä alkuun vierastavat ruohonleikkurin kovaa meteliä. mutta minusta se kuulostaa niin tutulta. lomalta ja siltä, miltä tuntuukin. kun paita liimaantuu selkään ja jatkuvasti pitää hakea lasillinen vettä. vesipullot eivät taida enää joutua ylähyllylle tiskikaapissa. talvisin niillä on käyttöä lähinnä automatkoilla. jokaisella omanvärisensä. vauvallekin tilasin jo oman. hän saa keltaisen.

lapsista ihmeellistä jättää kenkiä pois. lyhyet hihat. ei hattuakaan aina. vaikka melkein saisi lämmön takia ollakin. haluttaisi virkata pikkuherralle lippis, jossa olisi vielä kuitenkin narut. saa nähdä millaisen keksin. ja keksinkö kuitenkaan. virkkaamiseen ei oikein pääse kesällä niin hyvin kiinni. kädet hiostuvat. ne samat, jotka ovat nyt mummoiholla puunaamisesta. ja kirpparilta löydettyjen emalikattiloiden jynssäämisestä.

ehkä minä tänään valitsen kauneimmat servetit. sitä ennen pesaisen vielä terassin lattian. katan iltapalan pihalle. kasa lättyjä taitaisi kelvata muulle sakille. jotenkin elämänpiiri ihanasti aina laajenee kesäisin. ihan tässä kotosallakin. vaikka mietin minä sitäkin, miten monta tuntia viikossa vie pelkästään nurmenleikkuu. että pääsisi aikapaljon helpommalla, jos vaihtaisi jalkapallokenttäniitystä asfalttiparkkipaikan. se ei kasvaisi solkenaan sotkevaa voikukkaakaan.

unikuviin kulkemista

"kuunvalo kattomme harjalle hohtaa

ilta kun joutunut on.

lepoon on käyneet pikkuisen linnut

aika nyt sinunkin on..."

minä kuulen oman värisevän ääneni laulavan lapseni sängyn äärellä. käsilläni silitän vaaleita haituvia joko otsalle tai otsalta pois. joskus pidän toisesta kädesä lujasti kiinni. laulun tahtiin puristan hellästi ja vapautan. sillä olen huomannut tämän rauhoittavan lasta. olevan liikettä, mutta kuitenkin pitävän lasta itseään paikallaan. lakkaavan pyörimisen. ja sen, miten lämmin käsi vähitellen rentoutuu siinä mukana.

"ken laulusi kuulla voi

tuntee hellyyden

miksi se mieltäs koskettaa

siitä vaikenen..."

laulaessani lapselle luonnosta, hellyydestä, kiintymyksestä. se rauhoittaa minua itseänikin. olenkin joskus ajatellut, että kehtolaulujen sanat ja sävelet ovat vanhempia varten. että malttaisi hiljentyä, pysähtyä lapsen äärelle. että saattaisi lapsentahtisesti lapsen unien portille. rauhoittavaan, turvalliseen uneen. että ei kiirehtisi. että ei tiuskisi. että itse siinä samalla rauhoittuisi. kuuntelisi oikeaa lauluaskelten rytmiä.

"neiti kerttuli tuulta kun odottaa

ja varjonsa pitsisen kohottaa,

tuuli lempeästi kuljettaa

pientä leppäkerttua laulavaa.."

monia satupolkuja lauluissa. pienen tytöntylleröisen mustikat ja mansikat ja se suuri metsän sieni. ystävää etsivä ketunpoika. pilkkumekkoinen leppäkerttu. niin lähellä meitä aikuisia. vaikka lapsen silmissä erilaiset kuvat. näemme kumpikin tavallamme. ujoutta ja rohkeutta. ystävyyttä, yksinäisyyttä. satulaulujen kautta eheytämme mieltämme. eheytämme sydämiämme. jaksaaksemme taas. unimaailman kautta seuraaviin arkipäiviin.

"yö peittää kukkaset maan

ja rauhan tuo tullessaan.

on vaiti lintujen ääni

taas painan uneen näin pääni..."

ja sitäkin monesti mietin. miten pikkuherra tekee samat liikkeet ennen unta. vaikka tiedän, että ennen unta hän kierähtääkin mahalleen. niin silti minä nukuttelen hitaasti. annan levähdellä kylkiasennossa. silittelen. sillä eihän se uni tule pakottamalla minullekaan. sille pitää antaa aikaa. keholle aikaa rentoutua, etsiä asentoa. mielelle aikaa poistaa hälinä ja tapahtumat. ja sitten hiljaa kutsuen, saapuu uni. pienin askelin on sen syliä kohti kuljettava. painettava päänsä unen tuttua, turvallista rintaa vasten.  hyvää yötä.

pillitoiveita ja muita hullutuksia

eilen sattui niin hassusti. ettei mansikanmyyjällä ollutkaan tarpeeksi vaihtorahaa (vaikka sainkin ison kasan parkki- ja kirpparikolikoita), niin piti sitten ottaa mansikkaa vähän reilummin kuin oli tarkoitus. niitä sitten olemme popsineet paljaaltaan, sekä nauttineet suklaakastikkeen ja turkkilaisen jugurtin kanssa jälkiruoaksi. ja silti niitä riitti aina vain. pihavälipalaksi pyöräytin smoothiet niistä jäisten mustikoiden kanssa. enimmäkseen mukaan vain raikastavaa piimää. ja vähän ravitsevammaksi iso lusikallinen taasen sitä turkkilaista.

se on kyllä hauska, miten eri perheenjäsenillä erilaiset toiveet. nuoriherra nauttii ilman pilliä. neidille mieluusti pinkki muki ja keltainen pilli. paksumpi pilli on liian pitkä, ja jos sen katkaisee, se on liian lyhyt. mutta keltainen pilli on aina sopivan mittainen. me isot haluamme aina vähän isommat mukit ja tietty paksut pillit. eikä ketään muuta huvita kilpailla, milloin kuppi on tyhjä. paitsi keijukorvaa aina juuri ennenkuin omansa. ja hän kaiuttaa, että "se, kenellä on seuraavaksi tyhjä, voittaa!"

kikatuskammari

ahkera työnainen oman tuvan keittiössä. harmittelee, kun kaapinovi ei meinaa pysyä kiinni. sillä onhan leikkimökkimme vino ja hatara. mutta tulimme siihen tulokseen, ettei tänäkesänä vielä ole aikaa uusia koko mökkiä. ensitalven projektiksi menee. siispä teimme niinkuin muutkin huonot taloyhtiöt, että pesimme alkavat homeilut ja loput maalasimme piiloon. kun ne kuitenkin aikovat tuossa olla ja leikkiä. ensitalven aikana olisi tarkoitus kellarissa tehdä kokonaan uusi tupa.

vaikka tavallaan olisi ollut ihana tehdä heti sellainen kokonaan kelpaava. mutta kun kaikkeen ei rahkeet riitä. ja uudet ovat kalliita ostaa valmiina. haluamme kuitenkin sen verran ison, että siellä mahtuu aikuinenkin seisomaan. lötköttelemään ja lueskelemaankin tarvittaessa lasten leikkiessä. (muuten valkoinen sängynpeite säilyi puhtaana about kolme minuuttia, ennenkuin pikkuherra tuhosi idyllin hiekkalenkkareissa).

vappunauha pääsi kattoon. pitsikankaasta halkaisemalla saimme nopeasti verhot. lattialla alkamani virkkuutyö. siihen on helppo lisätä kiekkoja sitä mukaan, kun valmistuu. silkkinauhalla solmittu palat vain yhteen. niin tarvittaessa voi  muuttaa järjestystäkin.

heti sinne alkoi tulla hiekkaisia leluja. nallukka keinumaan keinutuoliin. toisaalta olis ihana sellainen kaunis pikkutupa, missä ei oltaisi kengillä. missä ei leikittäisi hiekalla. missä ei murjotettaisi. mutta kyllä silti kallistun siihen. että leikkimökki lasten leikkejä varten. heidän valtakuntaansa. ei liikaa sääntöjä. säätelyä. että saavat vapaasti mennä ja tulla. (kätevästi kuluneen pöydän päällystin mansikkaisella vahakankaalla.)

ja kaikki vanhan leikkimökin asukkaat saivat kylvyn eräänä aurinkopäivänä. sadepäivät pitivät huolen, että huuhtelu on varmasti suoritettu kunnolla. eivätköhän ole näiden tuulien jälkeen kuivat leikkeihin. neiti jatkoi leikkejään pihalla. pikkuherra kiukuttelee oksille, mies sahailee seuraavan pihaprojektin parissa. ja minä taidan laittaa potut tulelle. ravintolapäivä, eikä minnekään silti tainnut ehtiä. kun kohta päiväunissa jo.

10 hymyä arjessa

kiitos  nina. annoit minulle aihetta miettiä asioita, jotka tuovat elämääni iloa.

1. nukahtava lapsi. varsinkin, jos hänellä on hymy huulillaan. silloin ajattelen, etten ole ollut täysin paha. vaan että lapsi käy unissaan myös onnellisia muistoja lävitse.

2. pienet puodit. rakastan ostaa hyvää kahvia. erimakuistaa arkea. monesti kauniissa paketeissa. kun kassista vapautuu hurmaava tuoksu. kun myyjän kanssa vaihdetaan normaalia enemmän sanoja.

3. teitittely. itse teitittelen harvemmin. töissä sitä oli enemmän. mutta jos kahvilassa vaikka saa osakseen palvelua teitittelyineen. niin väkisinkin kohoaa arjen yläpuolelle. johonkin sellaiseen unelmatodellisuuteen.

4. värit. pinkki nyt ainakin. ja turkoosi. ja vihreäkin. ja ehkä keltainen. ja sitten sieltä porhaltaa sinistäkin. aina vaihtelevana virtana elämässäni. ja kun löytää jonkun uuden sävyn. maalisekoituksista tai luonnosta tai jostain tuotteesta. se puhuttelee. se antaa uutta näkökulmaa taas.

5. se tunne, kun laittaa radion päälle. ja siellä alkaa soimaan joku itselle merkityksellinen kappale. joka tuo muistoja. ja tuntuu, ettei se hetki ole sattuma. se on lahja.

6. läheiset. ne raivostuttavat, kenelle huudan eniten. niin rakkaat.

7. sanat. miten niiden kautta voi kurkottaa kauas tai syvälle. miten tärkeitä ne ovat olleet elämässäni. miten paljon etsin elämää niiden takaa.

8. sumu. harva asia kietoo niin hellästi maisemaa. ja minua maisemassa. minä muistan aamusumut lappiksen pelloilla. vähän viileät. mutta vähitellen aamun mennessä antavat lämmön voittaa itsensä. katoavat jonnekin pois.

9. vesi. oli se meri. tai joki. tai virta. tai koski. tai järvi. tai vesiputous. tai lasi raikasta juomavettä. tai ihminen uimassa. sateenvarjokävely. lits läts lätäkössä.

10. joulu. minä hullu olen viimeviikkoina innostunut ostelemaan kaikkea jouluista. alkanut pikkuhiljaa suunnitella. ei vielä sellaista tunnetta joulusta. mutta että uusia ideoita jo syksyn varalle. vaikka juhlitaan nyt tämä kesä ensin pois alta!

olisi ihana nähdä listaa seuraavien bloggaajien kymppikerhosta.

valkoisen verannan kata

ainutlaatuinen

maantiepellon emäntä

sillä rakastan teidän tapaanne kertoa lapsistanne. sitä rakkautta, mitä kuvista ja sanoista välittyy.