silmissä painaa rakastetut hetket

tuntuu että siitä on jo niin kauan. kun tulin äidiksi. ensimmäisen kerran. silloin kaikki oli paljon helpompaa. onnea enimmäkseen. minä opin tuntemaan vauvan. tunsin erilaiset äänet. jaksoin jutella ja selittää. ja maailma ympärilläni kauniina. ihmiset kysyivät, onko se ensimmäinen. olihan sen. ja hymy. minulla ja kysyjällä. äitiyden onni niin helposti jaettavissa. 

näissä kuvissa minä näytän olevani niin syvällä äitiydessä. se oli tärkeintä. oppia ja opetella. ei kirjoista kuitenkaan. rennolla otteella. suurella rakkaudella. täysin lapsen ehdoilla. vaikka paljon sitä samaa nytkin. useampi rakkaudentunnustuksia kaipaava vain. kädet eivät aina riitä. sylit. ja mitä koen ympärillä. 

kun sanon kolmas. ei välttämättä onnitella. kysytään ikäerot. kummastellaan miten jaksan. hammaslääkärikin käskee pitämään huolta itsestään. ei aina hymyillä. ei enää. kolme pientä on liikaa normiyhteiskuntaan. ja jotenkin tuntuu. että yhden kanssa sai valittaa unenpuutetta. kolmen kanssa pitää pärjätä sata kertaa hienommin. vaikka työ monimääräinen.

ja minä. minä olen tajunnut ettei äitiys helppoa enää. hämmennyn väliin osaamattomuudestani. tuntuu, että ensimmäisiä kertoja tämän vauvan kanssa oli. etten tiennyt mitä tehdä. avuttomuus. minä en tunne lapseni ääntelyä alusta asti. minulla ei ole ollut aikaa antaa koko sydäntäni hänelle. jaetun sai hän. vauvasta pitäen. ja nyt sekin itkettää. 

kun katson tuota kuvaa. pieni ensimmäisiä kertoja rinnallani. kasvoissa vielä väsymys raskaan synnytyksen jäljiltä. en voi kieltää itseltäni kyyneleitä. sattuu niin paljon tämä keskeneräisyys. tarve olla hyvä äiti. ja silti epäonnistua niin monesti arjessa. että kun olisin saanut säilöttyä tuota hurmaa. vaikka onhan se. hurmaavassa tyttäressäni. ja poikani. en antaisi heistä kumpaakaan pois.

kohtauspäivä- ei raivokohtauksia tällä kertaa

oli aamu. huonosti nukutun yön jälkeen se hiipi tajuntaani hiljalleen. että ei tässä enempiä nukuta. lapset tarvitsevat aamiaisensa. se on tärkeämpää kuin äidin uni. siksikin niin iloa. että kahvikannussani oli vielä kahvia. kun näin auton ajavan pihaan. kutsumaton -mutta toivottu- vieras saapui. tällaiset yllätykset tuovat aina arkiaamuihin iloa.

ruoan jälkeen hyvästelimme aamuvieraan. lähdimme juhlistamaan tyttäreni ystävän synttäreitä. aluksi sekä neitiä että synttäriherraa vähän ujostutti. mutta pian olivat leikit täydessä tohinassa. ovikello soi useampaan otteeseen. lasten leikkiessä me aikuisetkin saimme seuraa toisistamme. oli ihana vaihtaa muutamia ajatuksia. tällaiset juhlat kruunaavat arkipäivät. iloa. naurua ja laulua. silti arki siinä vierellä. jaettavana. jokaisen kertoa.

pyörähdettyämme muutamilla ovilla saavuimme kotiin. mieheni oli sinne myös saapunut. aloimme kotoilla oikein olan takaa. hän keräsi omppuja. minä keitin omenakanelihilloa ja omppusosessa. ja puhelin soi. saimme vielä illaksi pääkaupungittaren istumaan iltaa kanssamme. syömään öklömakeata omppupiirasta. maistelemaan tuoretta leipää. kyllä se on suuri ilo. että ihmisiä tässä ympärillä. saan heistä niin paljon voimaa. sisältöä. kunpa muistaisin aina sanoa kiitoksen ääneen. kiitoksen siitä, että olette.

vaikka ainaki topi ja tessu ja muitaki muistoja

on päiviä jolloin pääni on raskas. jolloin ajatuksien täysinäisyys. tai unettomuus. painaa päätä alas. ei välttämättä suruun tai muuhun sellaiseen. vaan väsymykseen. sellaiseen ettei jaksa itseään kannatella kuitenkaan. joskus liian monta asiaa. liian monta muistettavaa ja liian monta unohdettua. unohtunutta. vaikka mielessä olleita. minä kyllä ajattelen teitä paljon, rakkaat. kaukanakin olevat.

ja sitten joku pysäyttää. naurattaakin. että minä ihan sumussako taas ollut. elämä mennyt ohi. vaikka elämisestä niin täyttä. ja nostan pääni taas. mutta kuten tiedätte. minulla tukipylväitä pitkin maita ja mantuja. monia, jotka omissa kiireissään usein ajattelevat minua. ei sellaisia rutistushalauksia ku joskus nuorena. ei fyysisesti. mutta täällä arjessa muistan monet hymyt. tiedän, että välitätte. kaikilla meillä sumumme. enkä voi olla odottamatta aikaa. kun ruusukupit. kultareunaiset. ja nauramme taas. kaikki koolla. jollain ihanalla lasiverannalla. (onneksi pienempiä kohtaamisia sattuu jo useasti ennen noita aikoja.) mutta että sitten ei niin kiirettä. mitä nyt että muistaa lääkkeet ja tipat. ikävä teitä.

myrkkysieni

muistatteko lapsuudesta myrkkysienileikin. että poimittiin karkkia niin paljon kuin ehti tarjottimelta. kunnes koski siihen. minkä muut olivat myrkyttäneet. kun itse olit oven takana. ja huoneessa kaikui huuto "myrkkysieni". siihen asti poimitut karkit sai pitää itsellään.

neiti palautti muistiini tämän leikin. olivat leikkineet sitä kerhossa. ilmeisesti sienillä. ja nyt halusi tehdä sienipelikortit ystävälleen. kun sai kutsun synttäreille. ja me odotamme kovasti synttäreitä. toivottavasti pikkuystävä ei vielä osaa lukea blogia! sai vain hymyn huulille tuo. että halusi tehdä itse. lahjan. niin monta kotikutoista lahjaa täältä lähtenyt. ennenkin.

olisipa tuolla syksyisessä luonnossakin ääniä, jotka huutaisivat kovaa "myrkkysieni". heti, kun joku sellaisen meinaisi koriinsa poimia!

mikään ei kuole

me luulemme ettei meitä mikään voi saada itkemään syksyn kauneimapana iltana. me haluamme muistaa vain tyttäremme kiipeilemässä kalliolla mekossaan ja juhlahatussaan. me haluamme muistaa vain kaiken rakkauden. onnellisuuden joka hiipii meihin. ja yhtäkkiä olemme siinä. aivan sen keskiössä.

ja sitten jostakin tuleekin tuuli. myrsky. tai sade. me ajamme itsemme kai umpikujiin. ei se ole onnen syytä. me vain unohdamme kaiken muun. me vain kuljemme väärille teille. huhuilemme onnemme perään. sen kadottua. istahdamme ehkä itkemään. pohtimaankin. vaikka mukavampi olis jättää vastuu jonnekin kauas pois. meidän on se silti kannettava. joka hetki. vaikka sattuisi. itku. syksyn kauneimpana iltana.

yhdessä olemme enemmän

me emme herää tavanomaiseen aikaan. sillä lapset ehtivät nähdä illalla pimeän ja tähdet. nukahtivat autoon. ja mekin myöhempään hereillä kuin tavallisesti. ihanan riemukas ilta nukutti meitä pitkälle aamuun. eikä kiirehditty hommin. siirryttiin hiljalleen. 

onko ihminen osiensa summa. vai enemmän kuin osiensa summa. on olemassa monenlaisia tieteitä ihmisyydestä. toisistaan poikkeavia. niinkuin me ihmisetkin. ajatuksemme. ja miten erilailla voi ymmärtää jonkin lauseen. miten monella tavalla voi olla erimielinen.

pian alkoikuitenkin moottorisaha soida. pihatyöt edistyä. ja sisälläkin tapahtui. valvoessani pienimmän unta. yhteinen ruokahetki oli mukava. sen jälkeen leipaisin eiliset lahjapuolukat kakuksi. ja kiiruhdimme ulos koko porukalla. piikittelyä. eli ruusujen karsimista. monen monta piikkiä osui minuun. ennenkuin aloin kitkemään heinää ja kantamaan kiviä.

kesken hommien kakku pois uunista. emme meinanneet malttaa lopettaa ollenkaan. lauantaipäivissä on se vika. niitä on liian harvoin! mutta saimme sateen niskaamme ja suuntasimme kahvinkeittoon. pienet polskivat jo kylpyhuoneessa. sauna alkaa olla lämmin. pihalla taas aurinkoinen maisema. mutta pääsimme ainakin sisälle.

tänään iloitsen lämpimästä syyspäivästä. haavoissa lehtien tanssi. musiikki ei kuulu sisälle saakka. mutta minä tiedän sen olevan viimeisiä. eikä haikeita säveliä. vaan riemukkaita. pian heidän mekkonsa värjäytyvät oransseiksi ja punaisiksi ja me. me lisäämme lyhtyjä pihaan.

ufo (ajatus. sillä se lentää)

ollappa rennosti sitä mitä on. vaikka nuhjuinen avaruuspuvussa. on vaan yksi elämä. niin ne kaikki sanoo. mutta kuka oikeasti on. ettei ikinäkoskaanmilloinkaan mieti. tunne noloutta tai häpeää. että elefanttina olo posliinikaupassa. tai rikkaruohona kukkakedolla. en tiedä onko niin. mutta voisin väittää. että tänä aikana enemmän kuin koskaan. materia. ulkokuori. kun kaikilla vara ostaa. olla huoliteltu. ja sitten kaikki hyvyys toissijaista. aliarvostettua. tai uskottavuuden edessä. tiellä.

joskus sitä havahtuu materialismiin. että mitä omalla omistamisellaan ilmentää. ja haluaisinko antaa sittenkin erilaisen kuvan. tai miten voisi olla tästä kaikesta vapaa. omissa ajatuksissaan. ettei loisi toisista mielikuvaa sen perusteella. että sen viimeistellyn kuoren alla voi olla hyvin haavoittunut sydän. että sen isoon ääneen itsestään kailottavan ääni huutaa tyhjyyttä. tai huoleton voi olla vapaa monista paineista. puistonpenkin yksinäinen on voinut juuri viettää elämänsä parhaan hetken. 

sillä kovin paljon me laitamme ihmisiä laatikoihin. tuo tuonne ja tuo tuonne. hän ansaitsee tulla tähän korurasiaan. tuolle riittää rikkinäinen pahvilaatikko. sitä minä mietin kovin tässä blogissani. että oma ääni kuuluisi. se, mitä minä tässä istuessani olen. keskellä elämää.