on päiviä jolloin pääni on raskas. jolloin ajatuksien täysinäisyys. tai unettomuus. painaa päätä alas. ei välttämättä suruun tai muuhun sellaiseen. vaan väsymykseen. sellaiseen ettei jaksa itseään kannatella kuitenkaan. joskus liian monta asiaa. liian monta muistettavaa ja liian monta unohdettua. unohtunutta. vaikka mielessä olleita. minä kyllä ajattelen teitä paljon, rakkaat. kaukanakin olevat.
ja sitten joku pysäyttää. naurattaakin. että minä ihan sumussako taas ollut. elämä mennyt ohi. vaikka elämisestä niin täyttä. ja nostan pääni taas. mutta kuten tiedätte. minulla tukipylväitä pitkin maita ja mantuja. monia, jotka omissa kiireissään usein ajattelevat minua. ei sellaisia rutistushalauksia ku joskus nuorena. ei fyysisesti. mutta täällä arjessa muistan monet hymyt. tiedän, että välitätte. kaikilla meillä sumumme. enkä voi olla odottamatta aikaa. kun ruusukupit. kultareunaiset. ja nauramme taas. kaikki koolla. jollain ihanalla lasiverannalla. (onneksi pienempiä kohtaamisia sattuu jo useasti ennen noita aikoja.) mutta että sitten ei niin kiirettä. mitä nyt että muistaa lääkkeet ja tipat. ikävä teitä.
2 kommenttia:
Minullakin tänään sumuinen päivä... oikein todella sumuinen... En tiedä myöskään, johtuuko se väsymyksestä, kiireestä, liiasta muistamisesta, pettymykistä, vai ehkä kaikista yhteensä. Kun kaikki "omat" on niin kaukana, vaikka eihän ne edes ole kaukana, mutta kuitenkin... tiedän sen ikävän tunteen.
Monet kerrat olen miettinyt vuoden takaista syksyä, kun saimme viettää hetken yhdessä, minä, sinä ja yhteinen ystävämme. Usein ajattelen sinua <3
Ja tämä Blogi saa usein minut hymyilemään, sumunkin läpi. Kiitos siitä, kiitos että olet <3
Terkuin ystäväsi, toiselta puolen lahden.
voi mun rakas mato. pitäisikö tänäsyksynä tavata siellä teillä? jostainhan ne joululahjat on haettava <3
Lähetä kommentti